Sää

Tuli outo mielikuva villiintyneistä, potkiskelevista ja joka paikkaan laukkaavista tomaatintaimista aidatulla pihalla.

Tänään sataa vettä, mikä on viime aikoina ollut suhteellisen harvinaista. Toivon sateista toukokuuta, jotta ilma puhdistuisi siitepölystä. Viikonloppuna satoi vähän lunta, vaikka maa on ollut paljaana jo pitkän aikaa. Aamuisin on pari astetta plussaa, iltapäivällä seitsemän tai kahdeksan. Vedän kaksi paitaa päälleni ja iltapäivällä käytän vain yhtä. Eilen pyöräilin verkkahousuissa (en vain -) ja se tuntui hieman liian viileältä. Kevyttoppahousut puolustavat yhä paikkaansa.
 
Jo kaksi kertaa tässä kuussa on puhuttu lumisateesta, mutta siä ei ole tullutkaan. Ensin piti tulla Itä-Suomeen lunta, mutta ainakaan Joensuussa ei satanut mitään. Tämä paljon puhuttu "takatalvikin" on tänään täällä ollut vain vesisadetta. Lunta ei ole satanut pääsiäisen jälkeen, ei juuri vettäkään sen puoleen. Ilma näyttää lämpimältä, mutta korvat vielä kylmävät paljain päin kävellessä.
 
Minun piti aloittaa pyöräilyt töihin tällä viikolla, mutta koko viikon on jotain pakollista toimitettavaa heti työn jälkeen, johon tarvitaan auto. Tänään autoilupäätös ei haitannut lainkaan, sillä ne luvatut ja paljon puhutut lumet satoivat tänne meidän suuntaan. Kyllä oli varovaista sakkia liikenteessä ja hyvä niin. Kuudenkympin alueella köröteltiin kiltisti jonossa viittäkymppiä.
 
Last edited:
Meillä satoi eilen lunta niin että olisi hyyvin voinut kaivaa pulkan esille aamupäivästä, mutta suli päivän mittaan pois. Iltapäivällä tuli kunnolla rakeita. Tänäänkin on satanut lunta ja räntää, mutta ei niin että maa olisi tullut yhtään valkoiseksi.
 
Kävin viime perjantaina Lahdessa työkeikalla. Mäntsälän kohdalla satoi niin sakeasti räntää ettei meinannut eteensä nähdä. Kiitin laiskuuttani siitä etten ollut ehtinyt vaihdattaa kesärenkaita. (Nyt ne on kyllä vaihdettu.)

Palstaa olisi kiva päästä raivaamaan, mutta aina kun olisi aikaa niin sataa kaatamalla. Jospa vappuna.
 
Vappusää oli mahtava. Pääsin kävelemään kotiin asti leppeässä kevätsäässä ennen kuin alkoi sataa.
 
Ulkona on melkein 20 astetta ja aurinkoista. Tekisi mieli lintsata tunnilta ja mennä ulos sen sijaan.
 
Tampereella on vain 15 astetta ja aurinkokin välillä pilvessä. Mutta pärjää jo hyvin t-paita ja takki -yhdistelmällä. Söin tämän vuoden ensimmäisen Daim-jäätelötuutin! :1420:
 
Minä taas uskaltauduin eilen ensikertaa kuljeskelemaan paljain jaloin pihanurmella. Varjossa mittari näytti +19 ja tuulikin oli ihan kohtalainen. Tänään on ollu aavistuksen viileämpää ja kalsa tuuli, mutta ihanan kaunis ja kuitenkin aika lämmin päivä. Tule vaan kaunis kevät ja kaunis kesä!
 
Aivan ihana kesäpäivä Rahissa. Riittävän lämmintä, mutta ei kuuma, vaikka aurinko on paistanut koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Tuuli on puhaltanut juuri sopivan viilentävästi ja kovaa pitäen paarmat loitolla. Yleensä hikistä puuhaa oleva nurmikon leikkuukin oli kivaa. Tätä lisäää :)! Siis säätä - ei nurmikon leikkuuta tällä erää... Sääennusteen mukaan huomenna on pilvistä ja maanantaina pitäisi sataa iltapäivän puolella.
 
Heräsin lomalaisen näkökulmasta keskellä yötä kahdeksan aikoihin jumalattoman kovaan jysäykseen ja kesti hetken tajuta, että nyt ukkostaa. Sitä kesti puolisen tuntia, ja kovan sateen lisäksi alas tuli rakeitakin. Ukonilma oli tänä suvena meidän tienoilla ensimmäinen laatuaan.

Rauhallinen ja kunnollinen, riittävän pitkään jatkuva sade olisi kyllä tarpeen kuivuuden takia sekä kotona että etenkin Torpalla. Mitään päiväkausia jatkuvia rankkasateita en kaipaa, mutta yöaikaan voisi sadella silleen hallitusti.
 
Nyt ovat kelit muuttuneet selvästi koleampaan suuntaan. Aamuisin lämpötila tuntuu tuulen kanssa hienokseltaan pakkaselta ja syystalven ensimmäinen kuolonkolari liukkaan tienpinnan vuoksi on nähty. Pyöräteillä liukkaus ei vielä haittaa ja kaartelen pyörälläni kuin kesäkeleillä. Pian joudun ottamaan mutkat paljon rauhallisemmin, vaikka vaihtaisin nastarenkaan eteen. Koko viikoksi on luvattu poutaa.
 
Meillä on ollu jo ihan selvästi pakkasella parina aamuna. Useampanakin sai raaputtaa auton lasit ja mittari näytti nollaa.
 
Minä olen käyttänyt pipoa jo viikon, koska täällä on tuullut siihen malliin että kaikki lentää kohta Ozin ihmemaahan. Eli se mukava viisi astetta putoaa sinne miinus kolmeen, ainakin. Parina aamuna on ollut myös pakkasta, mikä on ihanaa sillä odotan lunta jo suurella innostuksella. Ei olisi enää niin pimeää, vaikka tästä se pimeys vasta alkaakin.
 
Olipa jännittävää ajella töihin tänä aamuna. Yöllä oli satanut reiluhkosti lunta ja aamulla plus pitkin päivää sitä tuli lisää. Moottoritiellä mentiin kuuttakymppiä, kun lumisade ja autojen pöllyttämä pakkaslumi sumensivat näkyvyyden niin, että hyvä kun edelläajavan perävalot erotti. Harvoin kyllä näkee autoilijoiden pitävän noin hyviä turvavälejä!
 
Lunta on sadellut tänään lisää Turussakin sen verran (ei kuitenkaan olleskaan niin paljon kuin pääkaupunkiseudulla), että pääsimme miehen kanssa lumitöihin. Saapi sitten nähdä, kuinka pian joudumme tekemään lumitöitä.

Päivällä lumisateen jälkeen oli vähän lämpimämpää ja todella liukasta. Olin autolla liikkeellä Kupittaan aseman lähistöllä ja piiitkä turvaväli seuraavaan autoon oli vähällä osoittautua äkkijarrutustilanteessa liian lyhyeksi.
 
Vettä jään päällä, ihanaa! NOT! Onneksi koululaisilla sentään on lomaa maanantaipäivää ennen itsenäisyyspäivää, joten kaatuilijoita on paljon vähemmän liikenteessä. Minäkin liikuin pyörälläni hyvin varovaisesti enkä tehnyt mitään tyhmää eli äkkinäisiä ohjausliikkeitä, jarrutuksia tai kiihdytyksiä. Navakka tuuli toi lisänsä kokemukseen. Kaikki se ylimääräinen vesi jäätyy illan ja yön aikana. Soihtukulkuelaiset voivat polttaa toistensa jalkoja liukastuttuaan.
 
Eilen aamulla pakkasta 17 astetta, tänään 5 astetta lämmintä. Aijaijai, kura lentää, ja tyhjänä tuoppi on.
 
Tässä joulussa on jotain tosi raskasta. En ala tässä nyt avautumaan siitä sen enempää enkä tiedä edes ihan tarkkaan mikä kaikki on pielessä. Kaikki se kumminkin romahti päälle kun tajusin että jouluna ei ehkä ole lunta. Se oli ihan viiminen pisara. Minulle tunnetusti lumi on joulussa vähintään puolet tunnelmasta. Ei ole iloa laittaa kynttilöitä pihalle, havuja rapulle tai kranssia oveen jos niitä ei kumminkaan näe kun mustuus nielee pienen kynttilän valonkin. Säätiedotuksien tarkka seuraaminen on tässä kohtaa vihoviiminen juttu. Toissapäivänä luvattiin vettä, vettä, vettä ja pahimmillaan +4C, eilen kuitenkin luvattiin vain parille päivälle +2C ja perjantaina olisi pitänyt tulla reippaasti lunta yli puoli päivää niin että vaikka aattona olisikin tullut satunnaisesti heikkoa sadetta niin se tuskin olisi kaikkea lunta vienyt. Mutta mitä näenkään tänään kun katson säätiedotusta, räntää perjantaille ja lauantaille ja lämpötila ennusteet taas nousseet asteen verran ja sateet lisääntyneet. Tämä sää tekee minut ihan hulluksi. Se vie voimat. Sehän on vaan sää ja sille ei voi mitään eikä sitä pitäisi stressata liikaa, mutta se oli nyt jotenkin se oljenkorsi mihin olen tarttunut että jos en muuten saakaan sellaista joulua kuin haluaisin niin ainakin olisi valkea joulu. Paitsi että...
 
Ylös