Sää

Sumua, pimeää ja kura lentää koko 170km matkan kotoa töihin. No, mieluummin kura kuin räntä.
 
Joulunviettopaikkani on juuri sopivasti lumivyöhykkeellä. Ainoana miinuksena joen jään päällä oleva lumi on sen verran märkää, ettei veljentyttöjen pientareilta lasku taida olla toimiva systeemi. Mutta valkoinen joulu jälleen! :)
 
Täällä sataa vettä. Sää on kuin Mordorin lokakuu.
 
Ankeuttaja sen sanoi paremmin kuin ehkä kukaan pystyy. Olen koko päivän vältellyt katsomasta ikkunasta ulos, mitä nyt tein pienen happihyppelyn kotimetikössä ja täytin lintulaudan etten aivan sekoa sisällä nököttämisestä.
 
Tampereella on todella mukava punertava auringonnousu. Lisäksi koko päiväksi on luvattu aurinkoista nollan tuntumassa olevaa keliä, eikä edes tuulen pitäisi kylmätä päätä. Tieni taitaa johtaa tänään kohti Pyynikin virkistysaluetta. :)
 
Vuosaaren satamassa on sumua ja pilvistä ja märkää ja harmaata.
 
Ja täällä sen sijaan on seuraavat parisen viikkoa muutama typerä plusaste ja jäätä kaikkialla. Tahdon talveni takaisin!! (Harkitsen vakavasti Lappiin muuttoa, ihan oikeesti hei, ei tämä mikään talvi ole jos koko ajan on tämmöinen sää.)
 
Jyväskylässä oli aamulla niin sankka sumu, että kun oikaisin koulumatkalla Jyväsjärven yli tuttuun tapaani, pelkäsin välillä, että jään sinne pyörimään kehässä, koska kohdetta eli vastarantaa ei näkynyt. Järvellä menee toki useita polkuja, mutta minun suosimani reitti ei ole riittävän suosittu, jotta sille olisi muotoutunut selkeä kulkuväylä. Lopulta pääsin kyllä takaisin Rantaraitille vain vähän alkuperäisestä kurssista vinossa.
 
Tänään oli ihana ilma :heart: Aamulla oli jotenkin superkaunis valo ja niin tyyntä että maailmakin tuntui osin pysähtyneen. Alkuiltapäivällä kävelin Kauppatorin liepeiltä meren rantaa Hietalahteen samalla Ingress-tehtäviä suoritellen. Aurinko paistoi, tuulta oli tuskin lainkaan, eikä edes käsiä palellut vaikka hanskat olivat laukussa. Mulle kyllä kelpaisivat tällaiset leppeät kevätpäivät tammikuussa useamminkin.
 
Ilmojen lämpenemisen pitäisi ilahduttaa, mutta minä huomasin tarkastelevani tyytyväisenä kylmyyttä ennustavaa säätiedotetta. Aamuisin jos on pari astetta lämmintä, niin asianmukaisesti pukeutumalla selviää työmatkapyöräilystä paleltumatta, mutta jos lämpötila kohoaa kymmeneen asteeseen iltapäiväksi, niin sitten onkin samoissa vaatteissa jo liian kuuma. Lähipäivinä mittari pysyy korkeintaan viidessä asteessa ja se saa minut iloiseksi. Tänään oli maassa yön aikana satanut ohuenohut lumipeite ja tienpinnat jäässä, joten pyöräilin erityisen varovaisesti kesärenkaillani. Muutenhan lumet ovat jo aikaa sitten sulaneet maisemista paria hiekansekaista lumikasaa lukuun ottamatta.
 
Minä tulin tänne pohjoiseen (Kolariin) lunta hakemaan. Olen tämän viikon vielä töissä ja pakkasta oli tänään aamulla töihin ajellessa 10 astetta. Muina aamuina on ollut vain pari astetta. Mutta nyt paistaa aurinko. Eilen suksi luisti, eikä onneksi aurinko häikäissyt. Juuri katsoin Kilpisjärven sääennusteet, sillä matka jatkuu sinne lomailemaan lauantaina. Siellä riittää pakkasta ja luntakin on yli metrin. Onneksi yöpakkaset vähän laskevat, koska siellä pitäisi tarjeta nukkua muutama yö teltassa ja ainakin yksi yö keskellä ei yhtään mitään (paitsi lunta). Elikkäs minä nautin nyt vielä siitä, että näen lunta oikein isoina kasoina ja koko rahan edestä. Sen jälkeen voi laskeutua etelään aloittamaan pyöräilykauden ja melontakauden. Kyllä tämä vuodenajasta toiseen hyppely on mukavaa. Säässä sen huomaa, että Suomi on pitkä maa, kotona ei ole lunta enää kuin sormenpäällä osoittaa.
 
Lähipäivinä mittari pysyy korkeintaan viidessä asteessa ja se saa minut iloiseksi.

Minä taas olen kironnut kylmyyttä, koska avasin viimeinkin pyöräilykauden, mutta vihan kylmässä pyöräilyä. Alle viisi astetta on minun makuuni liian kylmä. Kädet jäätyy, ellei käsissä ole epäkäytännöllisen paksuja rukkasia ja naama jäätyy vaikka mitä tekisi. Kylmä ilmavirta saa silmäni vuotamaan, joten käytännössä itken koko parin kilsan matkan keskustaan. On jo liikenneturvallisuusriski, kun ei meinaa nähdä vetisillä silmillä kunnolla. Ja takin sisällä tietysti tulee kuuma.
Viileän kelin pyöräilyssä olen erittäin nössö. Ei jaksaisi enää kävellä, mutta pyörämatkat ovat inhottavia.
 
Minuakin viileä sää harmittaa. Juuri uskalsin yhdeksi päiväksi ottaa töihin käyttöön tuulipuvunhousut toppahousujen sijaan ja heti seuraavana oli pakko kaivaa talven mittaan rapaantuneet ja pesua jo kovasti okaipaavat toppahousut uudestaan esille. Muutenkin kun kevätvaatteet ovat alkaneet hiipiä eteiseen niin haluaisin saada talvivaatteet sieltä jo pois. kaikki naulakot ja korit pursuilevat kun on niin monenlaista pukinetta esillä.
 
Itseäni aamuinen lumisade ilahdutti kovasti, koska olin menossa kaupunkiin. Eilen meinasin tukehtua katupölyyn ja odotin kauhulla tätä päivää. Mutta lumi sitoi pitkäksi aikaa pölyt ja vielä sulamisen jälkeenkin piti kadun kosteana. Kevät on kauheaa aikaa astmaatikolle (köhköhköh).
 
Eilettäin selailin valokuvia kolmelta edelliseltä keväältä ja ei voi muuta kuin hymyillä kun on vielä lumet maassa kotinurkilla. Eikä tästä syystä punkkikausikaan ole vielä avattu vaikka kissat teljettiin jo sisäkissoiksi kesäkuuhun asti näiden pikku riiviöiden takia. Ja pakkasia jatkuu ainaki ens viikolle että saa pitkästäaikaa valkeata pääsiäistä viettää.
 
Tällä viikolla sulivat viimeiset lumet metsän reunasta. Lunta oli vähän, mutta se oli sitkeässä. Uudet lumet sulivat aina päivässä, mutta vanha lumi säilyi varjopaikoissa. Talvi alkoi muutenkin aikaisin ja kesti tavallista pitempään, mutta lauhahan se oli. Jäätkin lähtivät jo monesta kohtaa tällä viikolla, eikä ilma edes jäähtynyt niin kamalasti kuin siitä kohkattiin. Ja vaikka pohjatuuli on kylmä, on sekin kuivattanut maata.
 
Tahtoisin sanoa että räntäkuurot on normaaleja 1,5 kk ennen kesäpäivänseisausta Suomessa, vaan en sano. V.1980 ehkä, mutta tää on 2017. Pihalla on edelleen routaa.
 
Eilen satoi rakeita ja lunta. Kylmän illan ja yön takia sitä oli vieläkin tienvarsilla, kun aamulla lähdin töihin. Pyörän satulasta piti raapia jäätä pois. Vaikka eilen oli polkiessa plussan puolella ja tänään melkein kolme astetta pakkasta, oli eilinen aamu selvästi kylmempi. Ilmassa oli pakkasen tuntua ja se pureutui luihin asti. Tänään aurinko lämmitti mukavasti. Minun pitäisi juhannuksesta alkaen lähteä pohjoiseen vaeltamaan, vaan mikähän siellä on silloin tilanne. Ehtivätköhän puut vihertämään lainkaan. Lunta tuskin on siellä suunnalla, johon olen tällä kertaa menossa, mutta vedet ovat taatusti erittäin korkealla. Jälkikäteen on mielenkiintoista katsoa, milloin terminen kesä lopulta tulikaan mihinkin päin Suomea. Kovasti se on vaihdellut viime vuosina ainakin pohjoisimman Suomen osalta. (Kyllä vain, jotkut tilastotiedot herättävät oikeasti minunkin mielenkiintoni).
 
Ylös