Säveltäminen

Lindëalda

Kontulainen
Kelasin tämän huoneen läpi, ja ihmettelin, miten säveltämisestä ei ole keskustelua. Oli monia aiheita, jotka liippasivat läheltä, mutteivät kuitenkaan osuneet kohdalleen.
Tiedän, että Konnussa on monia säveltäjiä, jotka kaikki rakastavat uuden luomista. Vaikka uuden luomista on käyty eri näkökulmista mm. Musikaalisuustopikeissa läpi, ne ovat olleet osa jotain toista asiakokonaisuutta. Halusin topikin, jossa voi velloa säveltämisessä (ehkä myös sanoittamisessa ja sovittamisessa) ja mennä pintaa syvemmälle ja keskustella muiden aiheeseen vihkiytyneiden kanssa säveltämisestä filosofisella ja käytännöllisellä tasolla. Miten te sävellätte? Mitä teille on uuden luominen? Miten päästätte kappaleista irti ja tiedätte että ne ovat valmiita?

Hieman minusta, historiastani ja nykyisyydestä.

Sävelsin ensimmäiset kappaleeni joskus 10-vuotiaana, ja ne ovat muistaakseni löydettävissä jostain topikista nimeltä Linden lauluja. Oma kokemukseni oli hyvin säveltämispainotteinen, eli en kokenut enkä edelleenkään koe olevani lauluntekijä, vaan säveltäjä. Toki termit "lauluntekijä" ja "säveltäjä" ovat vain termejä, eikä niille pitäisi antaa tarpeettomasti painoarvoa.

Kappaleeni kypsyivät mukanani. Musiikinteoria tuli, ja vei mukanaan ehkä sellaisen melodia- ja fraasilähtöisyyden, mitä rakastan lapsuusajan kappaleissani. Olen kyllä myöhemmin saanut sen olemassaolosta taas vilauksia, mutta liian usein olen viimeaikoina napannut itseni ajattelemasta vain sitä, miten voi tehdä mahdollisimman paljon jännitteitä ja purkauksia. Kyllähän se kappaleeseen luo tehoa, että niitä löytyy, mutta pelkästään niiden ajatteleminen tekee kappaleesta paljon vähäisemmän, kuin jos olisi oikeasti mielessä se, mitä niillä pidätys-purkaussuhteilla haluaisi sanoa. Olen hyvä improvisoimaan ja ujuttamaan näitä asioita kappaleisiini tai monimutkaisempiin teoksiin. Kaverini sanovat, että biiseissäni on paljon koukkuja ja ne toimivat hyvin, mutta alan olla kyllästynyt siihen, että hakemalla haen koukkuja. On aina eri asia, että keksii kauniin kappaleen, kuin että keksii kauniin kappaleen, joka tuntuu itselle merkitykselliseltä. Jos vain annan pääni sisäisen puppumelodiageneraattorin tehdä tehtävänsä, syntyy jotain koukuttavalta kuulostavaa. Mutta on ihan eri asia, kun saa siihen merkityksen, joka saa sydämen sykähtämään. Tämä on omalla kohdallani ehkä tärkein tekijä uuden musiikin julkaisemisessa. Kappale voi olla kaunis ja hyvä, mutta jos en ole tehnyt sitä niin hyvin, että oma sydämeni sykähtää ja voin sanoa olevani ylpeä kappaleestani, se jää pöytälaatikkoon. Minulla on teoreettiset valmiudet tehdä vaikka täyspitkä melodinen poppicd, mutta jos ja kun moni melodioista olisi vain liukuhihnakamaa, en lämpeäisi omalle musiikilleni yhtään. Puhumattakaan siitä, että varmasti alkaisin toistaa itseäni! Kaikilla säveltäjillä on maneereita.

Tällä hetkellä elän siinä toivossa, että saavutan tasapainon näiden kahden välillä. Olisi upeaa, jos osaisin käytännössä näyttää, miten paljon rakastan huoliteltua ja loppuun asti vietyä musiikkia. Toisaalta olisi hauskaa myös laittaa lauluihin kaiken maailman teoreettisia hassutuksia, koska ne aiheuttavat aina mielenkiintoisia keskusteluita ja ovat tavallaan kappaleisiin piilotettuja silmäniskuja.

Tällä hetkellä olen siis hobittimieheni ansiosta kokopäiväinen säveltäjä. Kokopäiväinen säveltäminen on mielenkiintoista, omituista ja raskasta. Siihen eivät päde millään tavoin normaalin toimistotyön säännöt. Tai en tiedä, ehkä olen vain vielä niin amatööri etten osaa säveltää yhtä mittaa. Mutta keskimäärin prosessini menee niin, että sävellän puoli tuntia, jonka jälkeen pidän puolen tunnin tai tunnin mittaisen tauon. Tai tauko ei ole ehkä kuvaava sana, koska se ei ole taukoa pään sisällä soivasta musiikista. Saatan lopettaa tauon yhtäkkiä, ja syöksyä takaisin koneelle, kun keksin lisää sanottavaa tai ylipäätään sen, miten teos jatkuu. Varsinaista pianonsoittoa ja luonnoksien sekä eri versioiden äänittämistä on päivässä ehkä maksimissaan kolme tuntia. Loppuajan vuorokaudesta vietän levottomassa sähköjäniksen kaltaisessa tilassa. Pahinta on ehdottomasti nukkumaanmeno. Niin monta kertaa päässä on juuri väsymyksen rajamailla soinut kaunis, kaunis orkesteriteos, ja olen ollut liian väsynyt tallentamaan sitä.

Yksi asia, jota en säveltämisestäni vielä maininnut, on vahva synestesia. Aistit sekoittuvat päässäni siten, että luontomaisemat, tilanteet tai ihmiset laukaisevat päässäni jotain, josta muodostuu säveliä. (Tämä toimii myös toiseen suuntaan.) Tätä ääntä kuulen oikeastaan kaiken valveillaoloaikani, ja sitä on vaikea sulkea pois. Kun olen viettänyt ihmisen kanssa tarpeeksi aikaa, hän saa oman musiikillisen leiman, oman kappaleen, joka soi päässäni aina häntä ajatellessa. Minua harmittaa, että kappaleiden tuottaminen on niin hidasta puuhaa, koska haluaisin ihmisten nimien musiikkeja talteen. Näitä musiikkeja kun on minulle tarjolla rajattomasti, ja kaikki ovat uniikkeja, koska jokainen on erilainen. Mielenkiintoista näissä musiikeissa on myös, että ne voivat todellakin muuttua, ja muuttuvatkin, kun ihmiselämän tilanteet muuttuvat.

Aloitin tänne joskus vuonna keskustelun nimeltä Huopahattu. Sitä päivitän seuraavien kuukausien aikana ahkerasti, kun pistän hiljalleen kaikkia elämäni aikaisia pöytälaatikkoteoksia maailmaan ja Teostoon. Pidän sen sivun varmaankin kappaleisiin erityisesti keskittyvänä, ja tänne tulen höpöttämään yleisellä tasolla säv. San. Sov. -puolen kiemuroista. Tulkaa te muutkin puhumaan tänne! ^^
 
Säveltäjyys on jo vuosikausia ollut iso osa identiteettiäni ja joskus tästä on ollut minulle jopa harmia silloin kun säveltäjän "uraan" liittyvät pettymykset ovat saaneet minut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi ihmiseksi.

Elämässäni on juuri päättynyt aika iloton, noin kahdeksan kuukauden mittainen jakso, minkä aikana en säveltänyt oikeastaan ollenkaan yhtä pientä luonnostelmaa lukuunottamatta. Olin täysin menettänyt motivaationi koko hommaan. Tiesin kyllä, että se tulee takaisin ennemmin tai myöhemmin. Ja niin se sitten tulikin, viime yönä, kun palasin viimeistelemään keskeneräisen teoksen kuorolle ja aloitin uutta. Johonkin puoli seitsemään asti aamulla väsäilin ja valmista tuli. Kun heräsin niin jatkoin muita keskeneräisiä teoksia muutaman tunnin.

Tämä oli enimmäkseen tällainen "mitä kuuluu" -tyyppinen viesti, mutta koskee nimenomaan säveltämistä, niin ajattelin laittaa sen tänne.
 
Last edited:
Joskus 30 vuotta sitten opettelin soittamaan viisikielistä kannelta ja sävelsin sille musiikkiakin, lähinnä TSH:n runoja. Sävelmät olivat tietysti yksinkertaista tekoa: nuotti per tavu. Kun tavujen määrä vaihteli säkeistöissä, niin vaihtelivat nuotitkin. Katsotaan, miten ukulelen kanssa käy.
 
Kun olen viettänyt ihmisen kanssa tarpeeksi aikaa, hän saa oman musiikillisen leiman, oman kappaleen, joka soi päässäni aina häntä ajatellessa. Minua harmittaa, että kappaleiden tuottaminen on niin hidasta puuhaa, koska haluaisin ihmisten nimien musiikkeja talteen. Näitä musiikkeja kun on minulle tarjolla rajattomasti, ja kaikki ovat uniikkeja, koska jokainen on erilainen. Mielenkiintoista näissä musiikeissa on myös, että ne voivat todellakin muuttua, ja muuttuvatkin, kun ihmiselämän tilanteet muuttuvat.
Tässä on jotain todella kaunista 😍 Minkälaisia nuo ihmisten musiikilliset leimat ovat? Kauanko ihmisen kanssa pitää viettää aikaa, että hän saa päässäsi oman kappaleensa?
Tavattoman kiehtova ajatus! Harmi ettei kaikille ole suotu samaa lahjaa. Olisi varmaan entistäkin ihanampi elämys tavata vaikkapa ystävää jota ei ole pitkään aikaan nähnyt, kun jälleennäkemisen riemuun sekoittuisi voimallisesti soiva tuttu ja turvallinen sävelmä: ystävän oma sävelmä, hänen sydämensä laulu.
 
Aivan vierasta touhua ei säveltäminenkään itselle ole. Enemmän kuitenkin tehnyt sovituksia tunnettuihin kappaleisiin. Vihellyskaanon fuugan tapaan triolle tuli joskus väännettyä kasaan mutta siinä se (bändin ulkopuolella). Ei bändillekään ole tullut tehtyä kuin nelisen viisua, mutta sitä ei oikein sävellystyöksi voi sanoa. Jos joskus törmäätte yhdelle kitaralle tehtyyn sovitukseen Prinsessa Ruususen Häämarssista se on mun tekemä. Yksissä häissä haluttiin se iltajuhlaan avioparin sisääntuloon ja pistin sen sitten eteenpäin yhdelle ammattilaiselle. Vihellyskaanonia en ole koskaan kuullut aidosti esitettynä. Muita sovituksia on olleet neljä mieskvartetille tehtyä trad-biisiä, kitarajazzin tapaiseksi väännetty Kanoottilaulu ja yksi hullu kokeilu 8 äänelle, enimmäkseen tahtilajissa 11/8 kulkeva Dance Macabre (Vårvindar friska, siis Luolassa Lukin). Sitäkään en ole koskaan kuullut livenä. Lykkyä vaan sävellyshommiin, itselle tuo ei tule kovinkaan luonnollisesti, joten bändeissäkin olen jättänyt biisien teon muiden harteille.
 
Last edited:
Tein ensimmäisen jouluaiheisen kappaleeni kuorolle. Sana "joululaulu" herätti minussa jonkinlaisen vastareaktion, kun ensin kirjoitin niin, mutta kyllähän se joululaulu toki on sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Mieleni täyttyi välittömästi varpusista jouluaamuina ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan, mutta minkäs teet. Termille "christmas carol" kun ei parempaa suomennosta tietääkseni löydy.

Tekstin ja siihen pohjautuvan kappaleen nimi on A Spotless Rose. Alkuperäinen saksankielinen teksti on nimeltään Es ist ein Ros Entsprungen. Teksti on vanha ja tässä kappaleessa käytetty englanninkielinen käännös on tehty 1800-luvulla. Alkuperäisen tekstin kirjoittajaa ei tunneta mutta ensimmäinen painettu versio siitä ilmestyi vuonna 1599. Teksti kertoo jouluyöstä.

Alkuperäiseen tekstiin tunnetuimman musiikin teki Michael Praetorius vuonna 1609. Englanninkieliseen käännökseen tunnetuimman musiikin teki Herbert Howells vuonna 1919. Molempia on tullut kuunneltua useampana jouluna. Nyt on sitten olemassa myös vuoden 2020 versio minulta, minkä linkitän tähän viestiin. Toivottavasti maistuu!


Tämän viestin päätteeksi tuntuu luontevalta toivottaa hyvää joulua! Ovatkos muut täällä säveltäneet joululauluja?
 
Varsinaisia joululauluja ei ole tullut tehtyä, mutta joskus opiskelijabileissä vedettiin jonkin sortin boogie-versio Nisse-polkasta, Varpunen Jouluaamuna hyvin hitaana bluesina ja Joulupukki, Joulupukki jazzvalssina 9/8. Joku tangokin taisi olla joukossa. Tai siis näin muistaisin, aikaa on kulunut n. 20v.

Musiikkipiirien pienuudesta sen verran että ainakin täälläpäin oli tuolloin treenikämppiä sen verran niukalti että käytettävissä olevat tilat olivat melko kortilla, ja samassa tilassa (omissa kopeissa toki) saattoi olla toistakymmentä bändiä, yleensä kyllä vain 3-5, on vaikeaa olla totaalisen tietämätön muista soittajista, ja kun paremmilla soittajilla on usein monta projektia samaan aikaan päällä, tulee heille tutuksi helposti 20-30 ihmistä. Itte olen kai soittanut/laulanut 5-6 ammattilaiseksi ryhtyneen kanssa. Esim. Bändi lainasi joskus treenipaikkaa The Crash-yhtyeen naapurista, ja bändikaveri jammaili kaiketi joskus yhden Wigwamin jäsenen kanssa, mutta minä en heitä kyllä tunne. Tahtoo sanoa että tämmöisiä jonkinverran harrastavia löytyy kyllä aika lailla.
 
Last edited:
Vannon, että joululaulua en koskaan tee. Vihaan nimittäin niitä. Ihan jokaista.

Tajusin eilen uutta musikaalia pohtiessani, että olen kirjoittanut elämäni aikana yli 100 biisiä ja niistä 57 musikaalibiisiä. Se on aikas monta musikaalibiisiä alle kahteenkymmeneen vuoteen. Yleensä olen oman työni suurin kriitikko, mutta joitain niistä osaan todella jopa arvostaa. Niin paljon, että haaveilen 10 vuoden sisään jonkun konsertin pitämisestä. Pitää haaveilla. En ole säveltänyt yhtikäs ainoata asiaa sen jälkeen kun heinäkuussa sain valmiiksi Sai siivet-musikaalin. Tämän hetkisen tiedon mukaan kyseinen produktio ei näekään päivän valoa tämän vuoden puolella, koska ystävämme kirottu korona laittaa kapuloita rattaisiin. Pitkällisen projektin sivuun pano itkettää, ärsyttää ja suututtaa. Tuntuu kuin pettäisin työryhmäni, joiden kanssa on niin paljon töitä tehty. En kuitenkaan voi tilanteelle mitään.

Olen kuitenkin hypomanian kourissa ruvennut pohtimaan uuden musikaalin kirjoittamista. Minulla on ollut kyseinen idea jo useita vuosia ja se kun ei lähde pois niin pidän sitä merkkinä. Ongelmana on, että jokaisen uuden projektin myötä skaala kasvaa niin valtavasti, ettei mikään harrastelijateatteri 0-budjetti enää todellakaan riitä kattamaan produktion tarpeita. Tarvitsisin siis suhteita, powerful friends in high places. On se harmi kirjoittaa valtavasti uutta musiikkia, jota ei kukaan koskaan kuule. En ole pöytälaatikkotyyppiä. Suurin esikuvani säveltäjänä on Eeva Kontu (Viita, Tytöt, Hamlet), joka on myös ainoa naispuolinen musikaalisäveltäjä, jonka osaan nimetä. Hänet ohimennen melkein tapasin pari kuukautta taaksepäin ollessani Helsingissä musikaalikurssilla. Yhtäkkiä tajusin esikuvani ja idolini vaan olevan samassa huoneessa kanssani ja jäin tietysti tyhmänä vain tuijottamaan, halusin sekä juosta käsi ojossa tervehtimään että juosta karkuun. Niiden sijasta tuijotin vain. Meillä on, hauskaa kyllä, aikamoinen määrä yhteisiä ystäviä. Ehkä vielä joskus osaan muutakin kuin tuijottaa.

En ehkä enää muista miten sävelletään. Se jää nähtäväksi.
 
Tässä on jotain todella kaunista 😍 Minkälaisia nuo ihmisten musiikilliset leimat ovat? Kauanko ihmisen kanssa pitää viettää aikaa, että hän saa päässäsi oman kappaleensa?
Tavattoman kiehtova ajatus! Harmi ettei kaikille ole suotu samaa lahjaa. Olisi varmaan entistäkin ihanampi elämys tavata vaikkapa ystävää jota ei ole pitkään aikaan nähnyt, kun jälleennäkemisen riemuun sekoittuisi voimallisesti soiva tuttu ja turvallinen sävelmä: ystävän oma sävelmä, hänen sydämensä laulu.

Minä en tiedä, miksen vastannut tähän aiemmin. Mikähän lie kiire taas vaivannut.
En ole ihan varma, mitä tarkoitat musiikillisilla leimoilla. :) Teemat muotoutuvat yleensä melkoisen sattumanvaraisesti. Usein tunnistan kyllä sen, että instrumentaatio korreloi jonkun verran persoonan kanssa: esimerkiksi eloisat tai vilkkaat persoonat saavat enemmän huilua ja pikkoloa teemoihinsa. Jotkut rauhalliset ihmiset saavat paljon matalaa jousimattoa. Rohkeat, huumorintajuiset ja itselleen nauravat saavat yleensä paljon fanfaareja ja klassisia tuuban törähdyksiä.

Säveltämisen nykyhetki: viime syksyinen etsintäkuulutus täällä Konnussa poiki minulle lisätöitä, ja nyt teen tilaussävellystä seuraavaan projektiin. En voi kuin ihmetellä omaa kehitystäni. Ensimmäisen kerran kävin kuuntelemassa klassista sinfoniakonserttia Helsingin juhlaviikoilla, kun RSO soitti Mahlerin kahdeksannen sinfonian. Siitä on nyt kaksi ja puoli vuotta. Puolitoista vuotta sitten opettelin epätoivon vimmalla kuulemaan sointukadensseja ja -tehoja klassisesta musiikista. Tuskailin Vivaldin kevään kanssa, ja ihmettelin, miten voi olla mahdollista, että koko kappale on pelkkää toonikaa.
Nyt olen kahdessa illassa säveltänyt omin päin viisi minuuttia täysin sinfonista musiikkia, päästäni suoraan nuotinnusohjelmaan, käyttämättä ollenkaan pianoa. Minua hämmentää tämä asia syvästi. Vasta viime syksynä opin jotain kontrapunktista, ja koko syksyn solfa meni päin mäntyä kun jännitin sitä, etten osaa tehdä tehtäviä. Nyt kaikki oppimani valuu paperille, ja koen tekemisen valtavan merkityksellisenä, "niin että tätähän minut on luotu tekemään." Kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. Musiikin luominen ja säveltäminen on niin upeaa.
 
Lukaisin tämän ketjun uudelleen läpi ja huomasin moniakin juttuja, mistä riittää sanottavaa, joihin en jostain syystä tarttunut aiemmin. Aloitetaan vaikka synestesiasta.

Yksi asia, jota en säveltämisestäni vielä maininnut, on vahva synestesia. Aistit sekoittuvat päässäni siten, että luontomaisemat, tilanteet tai ihmiset laukaisevat päässäni jotain, josta muodostuu säveliä. (Tämä toimii myös toiseen suuntaan.) Tätä ääntä kuulen oikeastaan kaiken valveillaoloaikani, ja sitä on vaikea sulkea pois. Kun olen viettänyt ihmisen kanssa tarpeeksi aikaa, hän saa oman musiikillisen leiman, oman kappaleen, joka soi päässäni aina häntä ajatellessa.

Tämä on kyllä todella jännä juttu! Synestesia tuppaa kai olemaan yksilöllinen kaikilla, keillä siihen on taipumus. Minä yhdistän jostain syystä asteikkoihin ja moodeihin värejä. Meinasin ensin luetella miljoona asteikkoa ja moodia mutta sitten alkoi huvittamaan mielikuva jostain minun väri-asteikko -taulukosta tässä keskustelussa. 😂 Sanotaan mieluummin pari esimerkkiä: minulle luonnollinen molli on punainen, doorinen on vaaleansininen ja lyydinen on violetti. Mitään logiikkaa tässä ei siis ole vaan ne ovat pelkkiä mielleyhtymiä. Säveltäessä en välttämättä mieti näitä värejä juurikaan. Soittaessa ja kuunnellessa ehkä enemmän. En ole edes varma onko tämä minun tapaukseni varsinaista synestesiaa vai jotain muuta, mutta joka tapauksessa se ei ole minulla kovin vahvaa.

Olin useamman vuoden oppaana Jean Sibeliuksen kotimuseossa ja siellä kerroin yleensä kaikille vieraille Sibeliuksen synestesiasta. Sibelius yhdisti värejä tiettyihin duurisävellajeihin: jos muistan oikein niin taivaansininen oli C-duuri, tietty viininpunainen oli A-duuri, vaaleankellertävä oli D-duuri ja tietty vihreän sävy oli F-duuri.

Myös Aleksandr Skrjabin (tai Alexander Scriabin) kertoi olevansa synesteetikko ja hänkin yhdisti tiettyihin sävellajeihin tiettyjä värejä. Hän jopa suunnitteli teoksensa, Prometheus: Poem of Fire, esitystä varten kosketinsoittimen nimeltään Clavier à lumières, jossa oli värilliset koskettimet. Nyt kun tarkistin nämä asiat niin ilmeisesti Skrjabinin synestesia saattoi monien tutkijoiden mukaan olla enemmän tietoista värien antamista sävellajeille kvinttiympyrän mukaan, kuin varsinaista synestesiaa, ken tietää. No mutta joka tapauksessa, hauska historiapläjäys.



Mitäs muuta. Tällä hetkellä minulla on työn alla esimerkiksi yksi ikuisuuden pöytälaatikossa virunut haikea laulu, minkä toivon saavani joskus valmiiksi. Olen yrittänyt kaataa siihen koko sieluni (kuten aina) mutta palaset eivät vain vielä ole loksahdelleet kohdilleen.
 
Last edited:
Hyvä kun täältä löytyi tämmönenkin keskustelu; olin jo alottamassa uutta - kyselemässä kontulaisten säveltäjien/muusi-
koitten perään:) .

Oma musiikiharastukseni aloitus juontaa yli kahdenkymmenen vuoden taakse jolloin innostuin sähköisestä kosketin-
soitinmusiikista ja aloin keräämään soittokalustoa (on/off- gear ackquisition syndrome).
(Nyttemmin intoutunut lisäämään akustisia etno-soittimiakin sähköisten lisäksi..)

Muutamia keskeneräisiä sävellystöitäkin tullut "pöytälaatikkoon" tehtyä :grin: ;
apropoo voisihan sitä kokeilla sävellellä pari homppapomppaakin tai muuta
hobittimusiikkia :joy:
 
Ylös