Söpöt otukset

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Maailmaan on keksitty kaikenmoisia söpöläisiä, jotka ovat sitten vallanneet maailmaa monilla eri tavoilla. Osa näistä söpöläisistä on ihan olemassaolevia eläimiä, tosin näillä on tapana vanhentua ja muuttua söpöläisistä rypöläisiksi. Sitten on lukuisia eri paikkoja ja asioita, joissa esiintyy näitä mieltä hykellyttäviä asioita: elokuvia ja telkkarisarjoja, piirrettyjä, sarjakuvia, kuvia, mutta myös joskus persoonallisuudet ja luonteenpiirteet voivat iskeytyä söpöyden ikeeseen.

Mutta mitä sitten taas on söpöys? Eri ihmisillä tuntuu kuitenkin aina olevan erilaisia käsityksiä söpöstä. Esimerkkinä nyt sattuu omalta kohdaltani mieleen tämmöinen hieno sarjakuva kuin Count Your Sheep, jonka päähahmona on lammas. Syystä tahi toisesta tämä hahmo ei (ulkoisilta arvoiltaan) mahdu käsitykseeni söpöstä. Oletko joskus kokenut kohdanneesi hetken, jolloin söpöksi väitetty ei ole omasta mielestäsi ollut söpöä?


Työpäivän jälkeen en jaksa enää enempää miettiä, joten lasken tämän aloituksen vesille. Kestäköön ja väistäköön se karikot. Mikä vaan söpöstä menee niin tulkoon se tänne.
 
Kuten kaikki tiedämme, Merrin avatar edustaa maksimoitua söpöyttä: Totoro viiksineen ja karvaisen pehmoisine vatsoineen on lähes kiistämättä söpö. Yhdyn myös aloittajan mielipiteeseen Shipistä, eli Count Your Sheep -sarjakuvan lampaasta. Hahmo ei ole ulkoiselta olemukseltaan järin söpö, vaikka sarjakuva sitä kokonaisuudessaan onkin.

Arvelen, että otuksen söpöyteen vaikuttavat ainakin koko (mahdollisimman pieni tai suuri), pörröisyys (mahdollisimman paljon turkkia) ja pyöreys. Tästä hyviä esimerkkejä on Cute Overload -sivustolla. Katsokaa vaikkapa tätä: http://toker.blogg.se/images/cute_1132904665.jpg

Toisaalta myös karvattomat, keskikokoiset ja laihat otukset voivat olla söpöjä, mutta se on haastavampaa.
 
Totoro kyllä on muutan todella söpö, mutta jotenkin tuo Merrin avatar ei ainakaan minusta ole söpö. Tuo sarjakuva ei minulle ole ennestään tuttu, mutta yhdyn mielipiteisiin siitä, että se ei ole kovinkaan söpö. Pienen tutustumisen jälkeen söpöltä se ainakin vaikuttaa.

Ja kuten muutkin käsitykset, söpöyden voi käsittää hyvin eri tavalla, riippuen persoonasta. Tuosta määrityksestä, että söpön pitäisi olla pyöreä, niin aivan yhtä helposti söpö otus voisi olla muuten keskikikokoinen tai laiha, mutta sen söpöksi tekee pyöreät piirteet ja osat, erityisesti kasvot.
 
No tuo merrin avahan onkin kurpitsa. Ja kurpitsaksi se on kyllä aika söpö :D Jotkut lapset ovat nyös todella söpöjä "otuksia", mutta yleensä nämä söpöimmät ovat niitä pahimpia riiviöitä :knockout:
Mutta oikeasti on aika jännä miten joku kokonaisuus on söpö (kuten tuo sarjakuva), mutta kun oikeasti ajattelee yksittäistä hahmoa tai asiaa jota luuli söpöksi vain kokonaiskuvan takia niin huomaakin ettei se oikeasti olekaan niin söpö.
Tuo pörröisyys ei todellakaan aina päde. Myös pelkkä kivi jolle on liimattu silmät voi olla todella söpö ja suloinen (minulla on sellainen ) ja myös moni normaalisti suuri asia on todella paljon pienennettynä söpö ( ja pienikokoiset ihmisetkin ovat söpöjä, eikö totta? :wink: )
 
Minä kuulin joskus sellaisen jutun, että ihmisiin, ja kai moniin muihinkin eläimiin on ohjelmoitu sellainen ominaisuus, että vauvat/pennut/poikaset ja sen sellaiset näyttävät vastustamattoman söpöiltä. Tämän on tarkoitus estää vanhempia tai muita lauman jäseniä vahingoittamasta pieniä, jotka yleensä muuten tekevät isompien elämän hankalaksi monin tavoin.

Edellisen kanssa yhteensopivasti (jollakin logiikalla..) minun mielestäni yksi söpöimmistä asioista, on joidenkin tuotteiden normaalikokoa pienemmät versiot. Esimerkiksi, jossain myydään jugurttia tai muita maitotuotteita sellaisissa normaalin litran maitopurkin muotoisessa purkissa, joka vain on pienempi (mutta oikeat mittasuhteet säilyttäen, ei sellainen 2dl kermapurkki) 0,5 tai 0,75 litraa. Söpöä!
Myös minikokoiset sipsipussit ovat tosi söpöjä. Niitä en ole kuitenkaan koskaan ostanut, koska omana paranoidisena itsenäni ajattelin, että tuokin on varmaan jossakin markkinointiosastolla on arvattu, että minä pitäisin pieniä sipsipusseja söpöinä, niin että ostaisin niitä, vaikken muuten edes söisi sipsejä..
 
mmm, Count Your Sheep. olenkin jo ehtinyt unohtaa tuon -ah- niin parhaan websarjiksen (btw sen päähahmo on pikkutyttö!)
 
Chiquita banaanien se vihreä sammakko on yksi maailman söpöimmistä olennoista, kuten myös Pesukarhut :) Vaikkakin sammakot on limaisia ja pesukarhut tuhoeläimiä, joten.. kuka tykkää mistäkin ja miten.

Söpöys yleensä määrittyy olentojen silmiin ja olemuksiin.. turkkiin ja pehmoisiin tassuihin. Mutta miksi? Ne on vaan niin lutusia..

Ja toi Merrin avana toimiva Totoro, ei ole minulle mitenkään niinkuin.. tuttu.. ja olen suoraansanottuna hieman ihmetyksissäni, sillä mitä söpöä siinä Totorossa on? Mikä se on ja tälleen.. toi kurpitsa on kyllä sulonen :)
 
Täysin samoilla linjoilla amtjoskan kanssa.

Yleensä ominaisuudet jotka yhdistetään söpöyteen ovat täysin samat mitkä yhdistetään poikasiin (ihmisen tai jonkin pörröisemmän). Pieni koko, pyöreys, isot silmät (tai suljetut silmät), saamattomuus, tyhmyys, uteliaisuus, jokellusmainen ääntely (kimeä/korkea ääni) tai saman äänteen toistelu jne. tms.

Itse veikkaan että jokin Hamtaro tai Hello Kitty edustavat teollista söpöyttä parhaimmillaan/pahimmillaan. Oikeaa söpöyttä taas kissanpoikaset (kun ne on sokeit ja ne sanoo "miu!" <3).
 
Jaamar sanoi:
--mutta yleensä nämä söpöimmät ovat niitä pahimpia riiviöitä :knockout:
Tietenkin, nämä söpöimmäthän pääsevät kaikesta kuin koira veräjästä kun kaikki ovat "aaws, kun se on suloinen" ;) Itse olen ainakin huomannut tämän kun "suloiset" pikkulapset tekevät jotain pahaa, niin se on vain suloista, mutta kun vanhempi tekee niin se on vain kamalaa. Näin esimerkiksi pikkusiskoni, joka voi aukoa päätään ja sen on vain suloista. Hmph!

Roark sanoi:
Yleensä ominaisuudet jotka yhdistetään söpöyteen ovat täysin samat mitkä yhdistetään poikasiin (ihmisen tai jonkin pörröisemmän). Pieni koko, pyöreys, isot silmät (tai suljetut silmät), saamattomuus, tyhmyys, uteliaisuus, jokellusmainen ääntely (kimeä/korkea ääni) tai saman äänteen toistelu jne. tms.
Näitähän on käytetty (tyttöjen) leluissa myyntikikkoina ties kuinka kauan. Pitäisi kuulemma herättää äidinvaisto, kun näkee isopäisen muovielukan suurine silmineen. Isosiskon kanssa olemme ihmetelleet onko meidän äidinvaistoissa jokin virhe, kun ei koskaan tätä olla koettu leluhyllyjen edessä.

Aidosti suloiset ovat oikeat eläinlapset, kuten karitsat (ujui, kun ne on pehmosia) tai kissanpennut (ne vinkuu ja on muutenkin niin aaws) ^^
 
Tyttäreni, 5 v., harrastaa jonkin verran Littlest Pet Shop -hahmoja. Nehän on kaikki tarkoitettu varsin söpöiksi, mutta minun mielestäni niistä söpöimpiä ovat nimenomaan normaalisti ei-söpöihin otuksiin perustuvat hahmot, kuten Pet Shop-hämähäkit, -käärmeet jne. Kontrasti odotusarvoon on niissä ehkä erityisen suuri, puput ja hauvathan ovat muutenkin söpöjä. :p
 
Roark sanoi:
Itse veikkaan että jokin Hamtaro tai Hello Kitty edustavat teollista söpöyttä parhaimmillaan/pahimmillaan. Oikeaa söpöyttä taas kissanpoikaset (kun ne on sokeit ja ne sanoo "miu!" <3).

Minusta Hello Kittyssä ei ole mitään söpöä tai suloista. Vaikka ethän sinä tarkoittanut, että teollinen söpöys olisi oikeasti söpöä, mutta kyllä Hamtaro nyt Hello Kittyä suloisempi on. Minä en ymmärrä sitä valkoista kissaa, ihan inhottaa. Vihaan sitä kissaa, joka tunkee joka paikkaan penaaleista ja taustakuvista lähtien.
Enkä toisaalta pidä erityisemmin esim. chibejä yhtään suloisina. Eivät pelkästään isot silmät tee söpöä. [22]
Ja juuri tuommoisissa Littlest Pet Shop -jutuissa on yritetty jo itsessään söpöistä otuksista tehdä jotenkin vielä söpömpiä, ja se on sitten mennyt vähän överiksi. Pitäisi olla vähän aidomman näköisiä! Onneksi lastenohjelmissa on vielä niitä ihan söpöjäkin eläimiä (mutta jessus niitä Horselandin hevosia! Vihreä ja violetti harja menee jo yli). Eikä eläimillä tarvitse olla vaatteita (paitsi Vili Vilperillä saa olla haalarit minun puolestani).

Mutta siitä olen yhtä mieltä, että eläinvauvat ovat suloisia. :yay: Ihmisvauvoissa ei sitten ole taaskaan mielestäni mitään suloista, mutta ei siitä enempää. Erityisen suloisia ovat minusta koiranpennut, vaikka siinäkin on eroja. Esimerkiksi chihuahua ei ole mielestäni kovinkaan suloinen, tai monet muut koirat, jotka ovat luonnottoman ruipeloita tai muuten kummallisen muotoisia, tai joilla ei ole karvaa ja silmät pullottavat päässä. Sekin on taas mennyt överiksi. Toisaalta myös sammakot ovat minusta suloisia, vaikka niillä ei ole karvaa ja taitavat ne silmätkin vähän pullottaa. Ne pomppii!
 
Minä jäin miettimään tuota Hello Kittyä. Tykkään itse hahmosta kovasti, ainakin esteettisessä mielessä, mutta ei se ole ensimmäinen joka tulee mieleen söpöstä puhuessa. Pikemminkin Hello Kitty on pelkistetty versio kissanpennusta, vähän niin kuin pehmolelu. Tosin nyt kirjoittaa ihminen, jonka mielestä oikeat kissanpennut ovat kaukana söpöstä.

Hamtaro puolestaan kuuluu imo jo melkein kategoriaan ällösöpö niin kuin moni muukin jättisilmillä varustettu piirroshahmo. Hamtaro tosin on vielä siinä rajoilla. Varsinaista fiktiivistä söpöyttä edutavat minun silmissäni kuitenkin erinäiset pienet pokémonit kuten pikachu ja pachirisu.

Livepuolella myönnän minäkin monien eläinvauvojen olevan todella söpöjä. Varsinkin monet koirarodut kuten vaikkapa pointterit ovat vauvoina ihan ylisuloisia. Niillä on niin suhteettoman isot tassut ja korvat ja ne ovat niin sirkeitä ja leikkisiä. Mikä toki pätee myös kissanpentuihin, mutta jotenkin ne ovat minun makuuni liian pienen ja heiveröisen oloisia. Ja niiden naukuna on todella inhottavaa kuunneltavaa. Toista ovat kipakat, vantterat koiranpennut.
 
No, kaikki pienet ja miksei isommatkin karvaiset eläimet. Saattaahan jokunen ihminenkin olla söpö sinisine/vihreine/ruskeine silmineen, mutta eläin vie mielestäni aina voiton. :grin:
Koiranpentu/koira, kissanpentu/kissa, varsa/hevonen tai poni jne...

Näistä kaupallisista otuksista Snoopy ja Hello Kitty ovat söpöjä. Aww... ^__^
 
Ylös