Olen sarjakuvafriikki.
Kuten varmaan kaikilla, ensimmäinen sarjakuva, jota aloin lukea, oli Aku Ankka. Voisi sanoa, että tämän lehden avulla opin ylipäätänsä lukemaan. Sittemmin kiinnostus ankkoihin on lopahtanut, paitsi tietty mestareiden Barksin ja Rosan tarinoihin, joita jaksaa lukea uudestaan ja uudestaan. Ilmiönä toki myös mielenkiintoinen, mutta lehteä en ole jaksanut enää tilata vuosiin.
Ensimmäinen "aikuisten sarjakuva" jonka luin on myöskin varmasti monelle tuttu; Sandman. Tämä oikeastaan herätti kiinnostuksen sarjakuviin, kun sai huomata, että tälläkin medialla voi tehdä taiteellista ja intellektuellia luettavaa, jotain erilaista kuin sanomalehtistripit ja Niilo Pielinen -albumit. Neil Gaimanista on helppo johdattaa itseään puhekuplien johdattamalle polulle Garth Ennisin, Frank Millerin, Warren Ellisin ja Alan Mooren töihin. Koko joukkio koostuu suoranaisista neroista, jotka näyttävät, miten sitä sarjakuvaa oikein kuuluu tehdä.
En tiedä mikä ylläluetelluissa henkilöissä kiehtoo, mutta heillä tuntuu olevan täysin omanlaisensa kategoria sarjakuvan maailmassa. Jokainen sekoittaa oman keitoksensa magiasta, väkivallasta, vulgaarisuudesta, surrealismista ja mystisyydestä. Mestariteoksiin kuten
Sandman, Preacher, The League of Extraordinary Gentlemen, Books of Magic, Hellblazer ja
Hellboy jaksaa palata uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Mangaakin luen jonkin verran, mutta mielestäni se ei ole yhtä selkeä portti japanilaiseen kulttuuriin kuin anime.
Akira on eepos erikseen, jonka liikkuva versio mentiin sotkemaan, mutta ei siitä sen enempää.
Dirty Pair on myös nokkelaa scifiä, mutta selvästi länsimaalaisvaikutteista. Dragonball, Chobits, Salapoliisi Conan ja muut (joita en jaksa edes kursivoida) ovatkin minulle sitten Aku Ankan tapaista viihdeluettavaa.
Star Wars -intoilija kun olen, hylly suorastaan notkuu oheissarjakuvia. Pelkästään kaikki Suomessa julkaistut sarjakuvat vievät liki puolitoista metriä tilaa (kyllä, minulta löytyy jokaikinen albumi ja irtonumero vuosilta 1977-2006, nörtti mikä nörtti), ja englanninkielisiä löytyy toiset puolitoista metriä. Näiden taso vaihtelee huomattavasti, loistavasta
Tales of the Jedi -sarjasta aina
Empire's Endin tapaiseen kuraan. Pääsääntö on, että mikäli sarjasta ei ole ennen kuullut, se on huono.
Olen sarjakuvafriikki.