Sarjakuvat

Luin Iivarin suositteleman teoksen M. A. Castrén ja Siperian kielioppi. Ihan mielenkiintoinen sarjakuva, vaikkei suosikkieni listalle ylläkään. Nimikkohenkilö jäi aika etäiseksi eikä historiallista tilannetta paljoakaan käsitelty. Tietysti 50 sivussa ei ehdi samanlaiseen paneutumiseen kuin vaikkapa 300 sivussa. Olisi joka tapauksessa ollut mielenkiintoista tietää lisää esimerkiksi Castrénin taustasta ja suomalaisuusaatteen vaikutuksesta hänen elämässään. Tällaisenaan teos jäi aika anekdoottimaiseksi.
 
Joanna sanoi:
Elikä minkäläisistä sarjiksista pidätte? ja minkä takia se on sinusta hyvä sarjis?
- Nemi: koska tykkään piirtotyylistä, huumorista ja samaistun ajatusmaailmaan.
- Don Rosan ankat: Don Rosan yksityiskohtia vilisevä piirtotyyli on ihastuttava ja hauska. Myös koskettava ja syvällinenkin toisinaan.
-Mutts eli Kamut: Ihania pikkueläimiä. Luen vain englanniksi, koska monet vitseistä ovat mahdottomia kääntää.
-Far Side Gallery eli Kaukana poissa: Nämä luen myös englanniksi. Oivaltavia yksiruutuisia
-Fingerpori: Vähän niinkuin Suomen Kaukana poissa :) .
-Villimpi Pohjola: suomalaista hauskaa ihmissuhde-sarjakuvaa. Mukava piirrostyyli.
-YAFGC eli Yet Another Fantasy Gamer Comic: Luen netistä http://yafgc.net/?id=1 . Aihepiiri kiinnostaa.
 
Hämähäkkimiehen (toinen) luoja ja Marvelin varsinainen isähahmo Stan Lee on kuollut 95-vuotiaana. Paljon iloa ja jännitystä maailmaan hän ehti tuoda.
 
Kepeät mullat Stan the Manille minunkin puolestani. Hän kenties ruokkii nyt kasvavaa ruohoa (petojen ja puuhkahäntäisten namssutella) — vaan onneksi kaikesta päätellen kunniakkaan dúnedanilaisen elevoitumisen seurauksena ja historiaan jäävän Murican Durm -läpilyöjän elämästä reilut nautintonsa saaneena.
 
Ostin perjantaina Tulenkantajien kirjakaupan loppuunmyynnistä Ville Rannan tuoreehkon sarjakuvan Kuningas menettää päänsä, ja pidin siitä yllättävänkin paljon. Mukavan outoa sekoboltsifantasiaa etten sanoisi! Aiemmin Viltsun teokset ovat jättäneet minut vähän viileän nihkeiksi, mutta tästä tuli hyvä mieli. Ehkä se on tämä keskiajan, nykypäivän ja fantasian sekoitus, mikä niin piristää.
 
Äiti toi minulle ameriikantuliaisina ensimmäisen osan Princess Jellyfish -mangaa, ja ihastuin siihen ikihyviksi. Se on sekä silmää miellyttävästi piirretty että ennen kaikkea juoneltaan mainio sarjis. Tarina lähtee liikkeelle otaku-tyttöjen hiljaiseloa viettävästä kommuunista, jonka muusta maailmasta vetäytyvää elämäntapaa ravistelemaan ilmestyy otakujen pahin painajainen, "stylish girl", johon yksi heistä sattumalta tutustuu yrittäessään äärimmäisen ujon luonteensa väkisin voittaen pelastaa lemmikkikaupan ikkunassa usein ihailemansa meduusan kuolemanvaarasta.

Koko sarja on onneksi julkaistu englanniksi, yhdeksään miellyttävän paksuun albumiin koottuna, ja mikä parasta, kaikki osat löytyvät Helmet-kirjastojen valikoimasta. Sain siis kahlattua tarinan läpi joutumatta satsaamaan yli sataa euroa kirjaostoksiin - tosin nyt olisi hinku alkaa haalia luettavaksi saman tekijän Tokyo Tarareba Girls -sarjaa, jota ei valitettavasti saa kirjastosta.
 
Last edited:
Tulipa tuossa jonkun aikaa sitten lainattua kirjastosta Jeff Smithin Luupäät-sarjan esiosa "Orvokki". Tarinahan kertoon Luupäät-sarjassa Olga mummina tunnetun prinsessa Orvokin ja hänen vanhemman sisarensa Pinjan tarinan näiden nuoruusvuosilta. Samalla teos valottaa jonkun verran niitä menneitä tapahtumia joihin itse sarjassa vain viittaillaan. Luupäitä ei siis nähdä mutta tutuista hahmoista Orvokki, Pinja, Viljami, suuri punainen lohikäärme, Heinäsirkkojen herra ja rottaoliot ovat mukana. Orvokin ja Pinjan vanhemmatkin nähdään pikaisesti.
Tykkäsin kyllä teoksesta, etenkin kun olen aina pitänyt Pinjaa varsin kiinnostavana hahmona jo itse sarjassa. Tarina keskittyy tietysti Orvokkiin mutta saamme tietää jonkun verran lisää Pinjastakin ja siskosten suhteesta yleensäkin. Kuvittajana toimii Charles Vess, Smithin vastatessa tarinasta. Ihan mukiinmenevää ja hyvääkin jälkeä Vess tekee vaikka mielestäni piirtääkin ihmiset vähän turhan "otsahtaviksi" (mikä sana!). Hänen näkemyksensä nuoresta Pinjasta eroaa myös jonkun verran siitä mitä Smith vilautteli itse sarjassa.

Mielenkiitoinen seikka muuten, että englanniksihan siskosten nimet ovat Briar (Pinja) ja Rose (Orvokki). Ja prinsessa Ruususen englanninkielinen nimihän on Briar Rose. Lienee ihan tarkoituksellinen viittaus Smithiltä kun molemmissa tarinoissa uneksiminen/nukkuminen on sangen tärkeässä osassa.

Jaa, olisi kai täällä ollut ihan oma Luupäät - ketjukin mutta menköön nyt tänne. Sarjakuvaahan tämä on.
 
Ruotsin reissulla ostettu Zelda Twilight Princess -manga osoittautui lopulta siksi kipinäksi, joka sytytti kuopuksen kiinnostuksen omaehtoiseen lukemiseen, joten tilasin saman tien loputkin osat Adlibriksestä - ja tasapuolisuuden nimissä esikoiselle myös kolme uutta kirjaa. Eikös lapsilisä ole tarkoitettu nimenomaan asioiden ostamiseen lapsille?
 
Lainasin hiljan kirjastosta pitkän tauon jälkeen Martti Sirolan Apassit 1—3, tuon kännykättömien ja läppärittömien vuosikymmenten tunnelmista käynnistyvän (legendaarisen?) suomisarjakuvan vastavedon Kärpästen herralle, ja siinä muistoja verestäessäpä sitä pääsi pakostakin ihastelemaan myös kuolematonta historiallista omamuistomerkkiä viihteentuottajalta, joka osaa sekä piirtää että käsikirjoittaa, vieläpä itseään tiivistäen ad minimum. Vaikka yleensä kierränkin kaiken epäfantastisemman Suomi-fiktion kaukaa niinkuin Laukaan, niin nyt lienee jo korkea aika napata käteen myös edes se yksi Hölmölä-albumi tähän jatkoksi.
 
Tulipa tuossa jonkun aikaa sitten lainattua kirjastosta Jeff Smithin Luupäät-sarjan esiosa "Orvokki".
Sama vaiva, etsimättä löysin kirjastosta, mutta pakkohan se oli kotiin kantaa. Myös minä pidin kovasti, väritys toimi yllättävänkin hyvin kun ottaa huomioon tutustuneeni sarjan hahmoihin/maailmaan nimenomaan mustavalkoisena. Lisämauste tarinan lukemiselle tuli siitä, etten muistanut varmaksi, oliko Orvokki vai Pinja se tuleva mummo, joten mukana oli pieni twisti mietinnästä, oliko tarinan sankari sittenkin lankeava pahan palvelukseen.
 
Sami Makkonen on julkaissut oman versionsa Kalevalasta kahtena sarjakuva-albumina, joista jälkimmäinen ilmestyi vuodenvaihteessa. Lähestymistapa on tyystiin toisenlainen kuin miten minut on opetettu Kalevalaa kuvittelemaan pienessä mielessäni. Piirrosjälki on tyyliteltyä ja synkkää, myös kauhuelementtejä on visuaalisessa näkemyksessä tulkittu olevan. Mielestäni pätevä tulokas mytologiasarjakuvien perheeseen, suosittelen ostamaan sian säkissä, koska kirjakauppaan ei enää pääse ilman avaruuspukua.
 
Kolmas peräkkäinen postaus eli hattutemppu. Tällä kertaa kehun Tuomas Myllylän uunituoretta fantasiasarjakuvaa Jumalsurma osa 1. Myllylän tyyli on reipas ja rujo, kuvissa on entistä enemmän voimaa ja väkivallassa ei säästellä, kun kuumaveriset sankarimme runnovat tien päämääräänsä ja sen taakse. Yksikään hahmo ei edusta hollywoodilaista ihmiskäsitystä, vaan luonnetta löytyy reilusti. 🐨🐨🐨🐨🐨
 
Calvin & Hobbes eli Lassi ja Leevi on aina ollut suosikkini niin hienostuneen huumorin kuin välillä syvällisen sisältönsä puolesta ynnä myös kauniin piirrostyönsä puolesta. No, tämä kuva on kai jonkinlainen kunnianosoitus sarjalle, hyvin tehty ja viittaa myös toiseen suosikkiini, scifiin. Löytyi FB:n kautta Redditistä.

Ripley and Alien.jpg
 
Ohhoh, tää topikki luotiin karvan yli 20v sitten, rispektiä 👍
Kuvissa näkyy hätäisesti kuvattuna olkkarin ylähyllyihin päässeet sarjikset + oma, virallinen exlibrikseni. Olisko tuossa 1/7 talosta löytyvistä sarjakuvista? 🤔
Palataan aihepiiriin vielä myöhemminkin 😀

IMG_7608.jpeg

IMG_7609.jpeg
IMG_2280.jpeg
 
Kunnioitettava kokoelma @Olavi , varsinkin ollakseen vain noin seitsemäsosa kokonaismäärästä. Yoko Tsuno -valikoimasi aiheuttaa suoranaista kateuden tunnetta.
 
… Yoko Tsuno -valikoimasi aiheuttaa suoranaista kateuden tunnetta.
Mulla on ikää sen verran, että kun Ruutu-lehti alkoi aikoinaan 1973 ilmestyä, niin jo silloin se lumosi minut. Siniset vinealaiset 😍 Ao. ruudutkin mulla on kaikki ja luen silloin tällöin niitä edelleen. Musta ne vanhat Yoko Tsunot ovat parhaita, piirtäjän tyyli kehittyi matkan varrella liian puhtaaksi / tarkaksi, niin että siitä alkoi kadota persoonallinen touch. Henkilöt alkavat olla oikeastaan saman näköisiä ja ilmeettömiä ja itse tarinatkin, no, eivät pure kovin enää tällaiseen vanhaan patuun. 😝
 
Ylös