Satunnaisia kieli oppi kysymyksiä

Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.

Pagba

Pronominit hän/hänen
Joo, otsikossa on yhdys sana virhe.

Yhteen vai erikseen? Miten sana taipuu? Kaikkia sellaisia kysymyksiä ja vastauksia tänne, kiitos!

Tolkkinen. Se näkyy taipuvan Tolkkisten, ei Tolkkisen. Miksi? Eihän nimi perusmuodossakaan ole Tolkkiset.
 
Paikannimien taivutus on jokseenkin epäsäännöllinen juttu. Se on periaatteessa paikkakuntalaisten itsensä vastuulla. Esim. Mynämäki > Mynämäessä jne. on perinteinen taivutus, joka tosin on alkanut muualta tulleiden ja muiden mäki-loppuisten nimien taivutuksen paineessa vähitellen alkanut muuttua suuntaan Mynämäki > Mynämäellä (vanhojen mynämäkeläisten - vai pitäisikö sanoa mynämäkisten? - suureksi harmiksi). Tunnettu variaatiopari on myös Laukaa > Laukaassa jne. / Loimaa > Loimaalla jne.

Eikä itse asiassa siinäkään ole mitään järkeä, että osasta nimiä käytetään sisäpaikallissijoja (esim. Helsinki > Helsingissä jne.) ja osasta ulkopaikallissijoja (esim. Tampere > Tampereella jne.).

Tämän vuodatuksen jälkeen ei liene ihme, että voi todeta (i)nen-päätteisissä paikannimissä olevan niin paljon vaihtelua kuin kuvitella saattaa:

Parainen > Paraisilla (ulkopaikallissija, monikko)
Askainen > Askaisissa (sisäpaikallissija, monikko)
Säyneinen > Säyneisessä (sisäpaikallissija, yksikkö)
Kaustinen > Kaustisella (ulkopaikallissija, yksikkö)

Toisaalta sukukielessämme unkarissa on vielä kolmaskin sarja paikallissijoja - arvatkaa vain, hyödynnetäänkö sitäkin ulkomaalaisten paikannimienlausumisongelmantuottamistarkoitukseen? Miksi kaikki tämä? Kukapa tietää? (Ehkä joku todella tietääkin...)

PS. En ihan kaikkia esimerkkejä ulkomuistista reväissyt. Asiasta asiantuntijatietoa täällä:

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2653
 
Tjaa-a. Jotenkin tuntuu, että paikannimien taivutuksessa on käytössä lähinnä pallonivellogiikka. (Ei-kielitieteilijä nyrjäyttää itsensä aina). Jäin miettimään lähinnä tuttujen paikannimien itselleni "vakiintuneita" taivutusmuotoja:

- Menen kyläilemään äitini luokse Mynämäelle (en Mynämäkeen)
- Menen työpaikalleni Kärsämäkeen (en Kärsämäelle)
- Kyläilen joskus Nättinummessa (en ikinä Nätillänummella!)
- Asun Pääskyvuorella (en Pääskyvuoressa)
- Kaverini asuu Laukkavuoressa (ei Laukkavuorella)
- Käyn ulkoilemassa Laukkavuorella tai Pääskyvuorella (ovat myös kallio-metsäalueita)

Kärsämäki, Nättinummi, Pääskyvuori ja Laukkavuori ovat turkulaisia kaupunginosia / asuinalueita.

Tuolta Tikin mainitsemasta linkistä löytyvä Nättinummi -paikannimen taivutus "Nätillänummella" näyttää tosi omituiselta, vaikka sekin varmaan on oikein. Sen sijaan "Uudessakaupungissa" ja "Uudessakaarlepyyssä" -muodoissa ei ole mitään kummallista.

Joka kerran em. nimien taivuttamista pitää miettiä, että meneekö se nyt varmasti oikein? Esimerkki: Muutin lapsena Turusta Uuteenkaupunkiin ja kävin koulua Uudenkaupungin Yhteislyseossa. Uusikaupunkilaisten kavereideni mielestä olin kummallinen, kun muutin keskikoulun jälkeen Uudestakaupungista takaisin Turkuun. Huh!
 
Centaurea sanoi:
- Menen työpaikalleni Kärsämäkeen (en Kärsämäelle)

Kärsämäki, Nättinummi, Pääskyvuori ja Laukkavuori ovat turkulaisia kaupunginosia / asuinalueita.
Kärsämäki on myös Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva kunta. Sinne mentäessä mennään Kärsämäelle.
 
Paikallisten kesken Uusikaupunki-ongelma ratkeaa käyttämällä Uudestakaupungista lyhennettä Uki. "Minä kävin Ukissa huilutunneilla. Pakkahuoneen munkit on ukilaisten suosikkeja." Ei voi mennä vikaan! :grin:
 
Ja jos on ongelmia yhdyssanojen kanssa, yksi hyvä tapa selvittää onko sana yhdyssana vai sanaliitto, on pistää niiden väliin vaikka adjektiivi tai -kin-liitepartikkeli, tähän tapaan:

Palokin auto, ei sovi, joten sana on yhdyssana
Sen sijaan paloautokin sopii

Kielitieteenjulkaisukin kuulostaa, ja näyttää hassulta
Mutta jos puhutaan kielitieteen suuresta julkaisusta, ei varmaan ihmetellä mitään.

Sitten on vielä muutama asia, mitä olen itse huomannut, kun olen lukenut nuortenlehdistä juttuja:

SamaLLainen, ei samaNLainen
EnääN(kuka laittaa tuonne perään ylimääräisen n-kirjaimen?!) eikö se olekaan enää?
Sydämmellinen, sekuntti, amppeeri, hierarkkia... Näitä riittää. Puhekieli ei ole sama asia kuin kirjakieli, ja nuo virheet, jos eivät häiritse, niin pistävät ainakin silmään.
 
Miten luetaan ë-kirjain. Siis e, jossa on pilkut päällä, esimerkiksi nimessä Aulë.
 
Ë lausutaan tässä tapauksessa ihan [e:], sillä Tolkien on tarkoittanut erokepisteet englamtilaisia varten, jotta nämä osaisivat ääntää sen oikein. Esim. oma nickini lausuttaisiin ilman erokepisteitä jotenkin näin: [lindi] mutta erokepisteen takia englantilaiset lausuvat sen [linde]. Muita vastaavia esimerkkejä on vaikkapa Eärendil siunattu [earendil] ja Fëanor [feanor], ilman erokepisteitä englantilaisille [fianor].

Muoks: joku minua viisaampi voi sitten korjata, jos olen ymmärtänyt erokepisteet väärin.

Muoks2: Oli erokepisteet tulleet vähän väärään kohtaan.
 
Ihan kuin kotoinen e.
Pisteillä varustettu e eli ë on käytössä mm. ranskassa. Se kertoo juuri ääntämisestä, sillä se sijoittuu usein sanan loppuun, jolloin tavallinen e jäisi lausumatta. Hyvä esimerkki muualta kuin Tolkienin maailmasta on vaikkapa englantilaisten kirjailijasisarusten sukunimi Brontë. Englannissa tiedän myös käytettävän nimen Zoë yhteydessä, mutta minusta sen ääntäminen kuulostaa lähinnä zouilta. mutta ilman pisteitä sen ääntyminen menisi helposti pelkäksi zouksi.
Tolkienin kielissä ë ja ä äännetään e ja a äänteinä.
 
Onkon se "viime kesänä" vai "viimekesänä", "viime perjantaina" vai "viimeperjantaina", "viime yönä" vai "viimeyönä"?
 
Kannattaa myös huomata, että silti ainakin -inen-loppuiset muodot noistakin menevät yhteen: viimekesäinen, viimeperjantainen, viimeöinen.
 
(Ja jos haluaa kiusata itseään niin voi miettiä vaihtoehtoja "edelliskesänä" ja "edellisenä kesänä" :p) "Viime kesänä" -ilmauksen voisi kai rinnastaa johonkin adjektiivi+substantiivipariin (esim. "kauniina kesänä", ei "kauniinakesänä"). "Viimekesäinen" puolestaan on itsessään adjektiivi joten se kirjoitetaan yhteen.

Onneksi en ole opiskellut äidinkieltä enää moneen vuoteen :p
 
Ison suomen kieliopin verkkoversio on muuten kelpo luettavaa: siitä saa aimo annoksen sellaistakin tosi hyödyllistä tietoa, jota ei ensi hätään tule edes kaivanneeksi. Tästä kysymyksestä kertoo koko lailla viisas parakrahvi §60. Yhdyssanoista siellä puhutaan myös eri paljon: tästä se lähtee.
 
Ei nyt ehkä ole ihan kielioppia, mutta liittyy kirjoittamiseen. Minulle on opetettu että päivämäärän perään tulee piste. Esim näin 9.5. ja siihen ehkä vielä vuosiluku perään jonka jälkeen ei tulisi pistettä. Kuitenkin melkein useammin törmään siihen että päivämäärästä puuttuu viimeisin piste (9.5). Helposti ärtyvänä ihmisenä tunnen asiaan nähden suhteettoman suuria ärsyyntymisen hetkiä tämän takia. Olen niin tottunut lukemaan että 9.5.= yhdeksäs viidettä ja 9.5= yhdeksän piste viisi ja sitten joudun aina palaamaan ajatuksissani lukuun ja lukemaan sen mielessä oikein. Työpaikalla kuljen välillä kynä kädessä lisäilemässä pisteitä lappuihin.
Kysymys kuuluukin että onko päivämäärän kirjoitustapa oikeasti muuttunut jossain vaiheessa niin että pistettä ei tarvitse käyttää, jolloin vain nolaan itseni ärsyyntymällä vai eikö ihmisille enää opeteta miten päivämäärä merkitään vai eikö väki vaan välitä tällaisesta pikkuasiasta joka saa minut kiehumaan?

Toinen juttu että voisiko joku opettaa minulle jonkun maailman helpoimman ja selkeimmän säännön pilkkujen käytölle? En oppinut sitä koulussa ikinä vaikka kuinka pänttäsin. Aina pilkkuja oli liikaa tai liian vähän.
 
Kyllä siihen pitäisi piste tulla, se kuukausihan on myöskin tosiaan järjestysluku mitä ilmaistaan pisteellä. En usko että virallinen kirjoitustapa on siis mihinkään muuttunut, ihmisiltä vain jää se usein pois kun ei ehkä tiedetä/välitetä (jos ei tiedä onko kukkaruukku yhdyssana niin ei välttämättä osaa myöskään kaikenmaailman pistesääntöjä), tai sitten on vaan laiska (minä) ja ajattelee että asiayhteydestä kyllä ymmärtää että kyse on päivämäärästä eikä desimaaliluvusta.

...mistä tulikin mieleeni eräs omista lempilapsistani! Desimaalilukuja ei (suomen kielessä) todellakaan kirjoiteta tai lueta pisteellä! Kokonais- ja desimaaliosan väliin tulee pilkku ja lukemisen selkeyden vuoksi numerot erotellaan kolmen välein välilyönnillä (1 280 000,54). Tämä sekoitetaan ärsyttävän usein englanninkielisen käytännön (1,280,000.54) kanssa. Hienoin tähän mennessä kohtaamani esimerkki on peräisin fysiikan labrakurssilta: työohjeissa käskettiin säätää jännite arvoon 1,500 V, ja ryhmäni valopäät miettivät ihan tosissaan miten siitä masiinasta saa irti tuhannen viidensadan voltin jännitteitä kunnes minä ehdotin viattomasti että eiköhän se tarkoita kuitenkin ihan vain puoltatoista volttia.

Tässä siis Jaamarille helpoin pilkkusääntö jonka keksin ;) Muiden pilkkujuttujen kanssa en ole koskaan ollut hyvä, ripotellut niitä vain aina jonnekin mikä on tuntunut hyvältä ja jättänyt ne pois kaikenmaailman että-sanojen edestä sillä verukkeella että näyttävät tyhmiltä [22] Joku karkea nyrkkisääntö kai olisi miettiä miten tauottaa puhetta ja laittaa ne pilkut taukojen kohdille. Se tuskin on hirveän tarkka, mutta jos kerran koulullakin on tarjota vain pitkiä sanalistoja pilkkusääntöjen opetteluun niin ehkä mitään taikatemppua ei vain ole olemassa.
 
Pilkunkäytön pääsääntö taisi mennä niin, että pilkku erottaa toisistaan samaan virkkeeseen kuuluvat lauseet. Siitä eteenpäin homma menee toki vähän monimutkaisemmaksi =)
 
Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.
Ylös