Satunnaisia kysymyksiä aivan kaikesta

Mitä on tehtävissä, kun käytettynä lahjaksi saamani vanha tabletti alkaa olla niin vanha, ettei se enää ole yhteensopiva kivojen sovellusten kanssa? Esimerkiksi Areena ei ole toiminut koskaan tämän vuoden kestäneen yhteistaipaleen aikana ja nyt viimeisimpänä Skypekin lopetti yhteistyön.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:
Uutta tablettia vain kehiin. DNA tarjoaa kolmen vuoden osamaksusopimuksia ilman korkoa, mikä on aika ällistyttävää. Kolmantena vuonna inflaatio on jo ehtinyt syödä maksusuoritusten arvoa. Itse harkitsen Galaxy Tab Pro 8.4:ää, koska se ei ole suuren suuri eikä aivan pienen pieni. Tarkoitus olisi roudata sitä mukanani Ingressiä pelaten. Nytkin olen kaukaisen portaalin vieressä odottamassa, että sade lakkaa ja voin lähteä potkimaan kotiin.
 
Uusi tabletti ei oikein tule kysymykseen, koska minulla on parempia ja tärkeämpiä asioita, joihin käyttää vähäiset rahani. Sitä paitsi, jos en olisi saanut tuota ilmaiseksi, minulla tuskin ylipäänsä olisi tablettia. Älylaitteet eivät ole minulle niin kovin tärkeitä ja mieluisia vempeleitä. :p Mutta olisi silti kiva pitää se käyttökelpoisena mahdollisimman pitkään.
 
Onkohan tietoteknisten pikkukysymysten topikki vielä olemassa jossain? En ainakaan onnistunut löytämään.

Siksi kysynkin täällä nörttien vinkkejä: onko näistä nykyisistä "verkkokovalevyistä" mihinkään? Eli kovalevy, joka tällätään kotona kiinni modeemiin ja taadaa, kaikki tiedostot ovat käytettävissä myös etänä. Pilvikovojen vuosimaksut on vielä turhan kovia.
 
Jasdril sanoi:

Mahtaa siis olla isoja tiedostokokoja jos menee kalliiksi noi pilvipalvelut? Onko ne jotain video/grafiikkamatskua kenties? Muutenhan joku dropbox tms toimis ihan tarpeeks hyvin? Vai ymmärsinkö nyt väärin...

Mulla olis kans tietotekninen kyssäri: Graffat lehtiseen menossa painoon ja tiedostomuotona ei kelpaa gif tiedosto, pitäis olla joko jpg tiff tai pdf. Millähän kannattaisi tallentaa ja miten tämä tehdään mac koneella? En haluais että laatu tippuu. Tuonne siis menossa.
 
Joo siis mää nimenomaan haen takuuvarmaan talletusta n. 1,5 TB kuva- ja videomateriaalia, joita tulee enempi ja vähempi tehtyä työnä ja harrastuksena.

Voin myös osaamiseni mukaan vastata sinun kysymykseesi: painotuotteessa pitää aina olla resoluutio 240-300 pikseliä tuumalla (ppi). Onkohan sulla käytössä kenties photari? Siinä sen sais kaikista varmimmin tehtyä. Myös väriprofiilin saa tsekattua siinä (painoon aina CMYK).

Mäkissa on myös se esikatseluohjelma ihan hyvä, mutta muista, että kuvatiedostoa ei saa suurentaa kuin korkeintaan 10%. Sitten alkaa laatu kärsiä. Jpg:ssä ja pdf:ssä ei ole merkittävää eroa sinänsä jos tietää mitä tekee, pdf:n kanssa on ehkä vähän vaikeampi sössiä sitä resoluutiota ja se pakkautuu vähemmän. Esikatselu mielestäni tekee myös pdf:iä. Eli valikosta ei oteta muutoksien jälkeen kohtaa "tallenna", vaan ensin "monista" ja sitten vasta kopio tallennetaan. En muista suorilta oliko siinä väriprofiilijutut miten käteviä, olen ikävä kyllä nyt koulun koneella, joka on windows.
 
Meikäläisen mäkillä riittää, kun avaa kuvan Esikatselu-ohjelmalla ja valitsee yläpalkista "arkisto", "tallenna nimellä" ja sitten muuttaa muodon halutuksi. Laadun säilymisestä en sitten osaakaan sanoa juuri mitään.
 
Liitetiedostot

  • Tiedoston_tallenus_esikatselulla.jpg
    Tiedoston_tallenus_esikatselulla.jpg
    148,8 KB · Katseluja: 300
Kysyn tähän väliin yhden kysymyksen.
Saako Wikipediasta kopioida tietoja esim. kouluesitelmään, vai onko siihen(kin) olemassa jotkut tekijänoikeusasetukset?
 
CrashPlan maksaa alle 50 taalaa vuodessa ja tilaa on rajattomasti. Kalleus on toki suhteellista, mutta itse pidän sitä hyvin edullisena jos ottaa huomioon paljonko pätevän tallennuslaitteen hankintahinta on ja sen ettei se edes suojaa tulipaloilta yms.
 
Tuo paino näyttää vaativan CMYKin, se voi olla vähän hankalaa jos ei ole siihen sopivaa ohjelmaa (mutta jos asialla ei ole kiire ja sunnuntai riittää niin minäkin voin tehdä tiedoston painokuntoiseksi).

Dropboxiin on muuten mahdollista saada noin 8 gigaa ilmaiseksi. Se vaatii aika paljon viitseliäisyyttä (esim. sen että alkaa seuraamaan heitä Twitterissä ja muita juttuja, kaverien rekrytoimisestakin saa tilaa mutta se ei ole pakollista). www.dropbox.com/getspace
 
Ja vielä parempi, ettei kopioi sellaisenaan, vaan kertoo omin sanoin, mitä on esim. Wikipediasta lukenut. Ja jos lähteitä on useampi, rispekti lisääntyy.

Sitten kannattaa myös katsoa, mistä Wikipedia on tietonsa saanut, ja voiko kenties käyttää alkuperäislähdettä (esim. jos esitelmä käsittelee vaikkapa Riihimäen vankilaa, Wikipedian tiedot ovat peräisin luultavasti suurimmaksi osaksi Rikosseuraamuslaitoksen sivuilta. Miksi siis viitata lähteenään Wikipediaan, kun voi hypätä suoraan alkuperäiseen lähteeseen?) Yleisesti voi sanoa, että mitä lähemmäs tiedon alkulähdettä pääsee, sitä todennäköisemmin se on oikeaa ja aina vain lisää rispektiä esitelmän tekijälle.

Wikipediasta lähteenä vielä tämä mielipiteeni: Jos w-artikkelissa ei ole lainkaan lähteitä, sen luotettavuus on periaatteessa samaa tasoa kuin "torilla tuli vastaan viisaannäköinen henkilö, joka sanoi..." Entisajan painetut tietosanakirjat olivat sisältönsä puolesta huomattavasti tasalaatuisempia, harmi vain, että ne alkoivat vanhentua jo ennen painokoneeseen pääsyään.
 
Jasdril sanoi:
Voin myös osaamiseni mukaan vastata sinun kysymykseesi: painotuotteessa pitää aina olla resoluutio 240-300 pikseliä tuumalla (ppi). Onkohan sulla käytössä kenties photari? Siinä sen sais kaikista varmimmin tehtyä. Myös väriprofiilin saa tsekattua siinä (painoon aina CMYK).

Mäkissa on myös se esikatseluohjelma ihan hyvä, mutta muista, että kuvatiedostoa ei saa suurentaa kuin korkeintaan 10%. Sitten alkaa laatu kärsiä. Jpg:ssä ja pdf:ssä ei ole merkittävää eroa sinänsä jos tietää mitä tekee, pdf:n kanssa on ehkä vähän vaikeampi sössiä sitä resoluutiota ja se pakkautuu vähemmän. Esikatselu mielestäni tekee myös pdf:iä. Eli valikosta ei oteta muutoksien jälkeen kohtaa "tallenna", vaan ensin "monista" ja sitten vasta kopio tallennetaan. En muista suorilta oliko siinä väriprofiilijutut miten käteviä, olen ikävä kyllä nyt koulun koneella, joka on windows.

Kiitos selityksestä, tällä selkeni asia huomattavasti!
 
Yritin asentaa koneelle PC-pelin (CD), mutta virusturva väittää levyllä olevan virus ja ei anna asentaa peliä. Sama homma sarjaan kuuluvan toisen pelin kanssa. Olen ostanut pelit kirppikseltä samasta pöydästä. Voiko levyissä oikeasti olla virukset, vai herjaako virusturva nyt ihan omiaan..?

Joskus aikaisemmin (monta kuukautta sitten) asensin koneelle jo yhden tuohon sarjaan kuuluvan pelin, myös kirppikseltä samalta myyjältä sekin, kaikki kolme samalla kertaa ostettu. Silloin ei ollut mitään ongelmia, eikä kone ole vaikuttanut saaneen tuolloin mitään virusta pelin asentamisesta.. Eiköhän siinäkin olisi tuo "virus" ollut, kerta muka noissa kahdessa muussa pelissä on.

Ainut ero tilanteessa on nyt se että virusturvaa on päivitetty muutaman kerran tässä välillä, niin reagoiko se nyt vaan johonkin olemattomaan juttuun päivitysten myötä ja mikä avuksi? Vai levyt vain suosiolla roskiin? (Virusturva ei suostunut korjaamaan löytyneitä "viruksia"..)
 
Mikä peli, mikä virusturva? Jos kyseessä on ihan laillinen kopio, niin virukset ovat epätodennäköisiä joskaan eivät mahdottomia.
 
Virusturva on netistä ladattu "avast!".

Pelit ovat kirjakerhosta tulleita lasten heppapelejä. Kyseessä ei siis ole alunalkaenkaan mitään "kalliita pelejä", joista kannattaisi kenenkään lähteä tekemään laittomia kopioita myyntiin. Kannet ja levyt näyttävät ihan kirjakerhon "alkuperäisille kopioille" tietoineen ja kuvineen. Lähinnä siis mielestäni ainut vaihtoehto olisi se, että levyihin olisi tarttunut virus edellisen käyttäjän koneelta, mutta onko se edes mahdollista..
 
Tik sanoi:
Ja vielä parempi, ettei kopioi sellaisenaan, vaan kertoo omin sanoin, mitä on esim. Wikipediasta lukenut. Ja jos lähteitä on useampi, rispekti lisääntyy.

Sitten kannattaa myös katsoa, mistä Wikipedia on tietonsa saanut, ja voiko kenties käyttää alkuperäislähdettä (esim. jos esitelmä käsittelee vaikkapa Riihimäen vankilaa, Wikipedian tiedot ovat peräisin luultavasti suurimmaksi osaksi Rikosseuraamuslaitoksen sivuilta. Miksi siis viitata lähteenään Wikipediaan, kun voi hypätä suoraan alkuperäiseen lähteeseen?) Yleisesti voi sanoa, että mitä lähemmäs tiedon alkulähdettä pääsee, sitä todennäköisemmin se on oikeaa ja aina vain lisää rispektiä esitelmän tekijälle.

Wikipediasta lähteenä vielä tämä mielipiteeni: Jos w-artikkelissa ei ole lainkaan lähteitä, sen luotettavuus on periaatteessa samaa tasoa kuin "torilla tuli vastaan viisaannäköinen henkilö, joka sanoi..." Entisajan painetut tietosanakirjat olivat sisältönsä puolesta huomattavasti tasalaatuisempia, harmi vain, että ne alkoivat vanhentua jo ennen painokoneeseen pääsyään.

Vähän myöhässä, kiitos Tik lisävastauksesta tähän!:)

Nyt on minulla kysymys.
Mikä voisi olla syynä, että F-secure, jonka vaihdoin johonkin netin ilmisversioon, lähettelee yhä ilmoituksia, että suojaus on vanhentunut?

(Olipa selvästi selitetty[22])
 
Se, että F-Securen oma suojaus on vanhentunut. Se ei tunnista, että uusi ohjelmasi suojaa silti konetta vaikka F-Secure ei itse sitä tee ja varoittaa siksi, koska luulee, ettei konettasi suojaa mikään.
 
Koneella olisi käsittääkseni hyvä olla vain yksi virustorjuntaohjelma, koska ohjelmat tuppaavat häiritsemään toisiaan. Eli F-secure kannattaisi poistaa kokonaan koneelta.

(Viisaammat tahot voivat toki tätä näkemystä korjata.)
 
Ylös