Jussi Ahlroth kirjoittaa Helsingin Sanomissa jenkkilän kulttuurisodasta ja woke-nimen käytöstä lyömäaseena yhtäältä populaarikulttuurin ja toisaalta inhimillisyyden ("mummoilun") näkökulmasta. Yhdessä kappaleessa on selkeä viittaus Taruun:
"Pysyvyyden tunteita puolustetaan w-sanan värittämässä vastenmielisessä vastaanotossa, jota esimerkiksi Tähtien sota, Taru sormusten herrasta ja The Sandman -tv-sarjat ovat saaneet. Nämä teokset on jo ennen ilmestymistään tuomittu siksi, että niissä on ei-valkoisia näyttelijöitä. Teoksia syytetään wokeksi. Tämä on tietysti puhdasta rasismia. Mutta se kertoo jostain muustakin. Vanhat tarinat ovat tarjonneet kuvan, joka on yksinkertaisempi kuin todellisuus. Sitä kuvaa ei haluta rikkoa, varsinkaan kun yhteiskunta on monimutkaistunut. Mutta juuri lisääntynyt monimutkaisuus luo paineita kuvan rikkomiseen. Ristiriita on valmis."
Toistan vielä että katsoisin mielelläni esimerkiksi Tarzan-kirjoista innoitusta hakenutta seikkailuelokuvaa, jossa on apinoiden kasvattama musta mies sankarina ja valkoisia imperialisteja konnina, tai leffaa, jossa on haradilainen robinhoodmainen sankarijoukko taistelemassa numenorilaisia riistäjiä vastaan. Voisin myös katsoa 1800-luvun Englantiin sijoittuvaa pukudraamaa (vaikka en olekaan suuri pukudraamojen ystävä), jossa ihan vain twistinä kaikki näyttelijät ovat mustaihoisia. Kuitenkaan en pidä siitä, että vaikkapa Keski-Maasta, joka selvästi jakautuu rodullisesti erillisiin kulttuureihin, yritetään väkisen tehdä nykypäivän kaltainen monikulttuurinen paikka pudottelemalla avaruudesta joukkoon värillisiä näyttelijöitä. Kyllä tässä universumissa on ollut ja on tulevaisuudessakin varmaan muutakin, kuin nykypäivän länsimaat.