Satunnaisia Tolkien-huomioita maailmalta

The Adventures of Tom Bombadil

Liekö tästä vielä kukaan maininnut? Itse en ole huomannut, joten uskaltaudun referoimaan W. Hammondin ja C. Scullin sivuilta löytämääni ilmoitusta:

9. lokakuuta on määrä ilmestyä uusi laitos teoksesta The Adventures of Tom Bombadil and Other Verses from the Red Book. H&S halusivat julkaista sen jo teoksen 50-vuotisjuhlaksi vuonna 2012, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt (tai siis tammikuussa, kun viesti postattiin) ovat antamassa viimeistä silausta teokselle joka sisältää paitsi kaikki 16 alkuperäistä runoa ja Pauline Baynesin kuvituksen, myös runojen varhaisempia versioita sikäli kuin niitä tunnetaan. Osa on julkaistu vaikeasti tavoitettavissa lehdissä. Mukana on myös myöhäisempi Bombadil-runo Once upon a Time. Ja vielä: ensimmäistä kertaa julkaistaan Tolkienin käsikirjoituksesta Mara Hultaisen (engl. Perry-the-Winkle) aiempi versio The Bumpus sekä kokonainen, mutta "kiusallisen lyhyt fragmentti" proosakertomuksesta, jossa Tom Bombadil esiintyy "kuningas Bonhedigin" ajalla. Näiden lisäksi toimittajat liittävät uuteen laitokseen johdannon, kommentteja runoihin ja Tolkienin esipuheeseen sekä epätavallisten sanojen selityksiä.

Jaa, niin, täältä löytyy tuo referoimani teksti alkumuodossaan.
 
Tämänpäiväisen Hesarin mukaan Tolkienista on tulossa kaksi elokuvaa:

"Fox Searchlight -studio työstää omaa versiotaan Tolkienin suurteosten synnystä" ja "pienempi riippumaton brittistudio [--] keskittyy Tolkienin ja kirjailijakollega C.S. Lewisin ystävyyteen." Lähteenä Hollywood Reporter -lehti (ja omana lähteenäni FB-ryhmä Pomppiva Balrog - anonyymit tolkieNistit).

Edit: Episodin nettisivut kertovat, että Tolkien&Lewis -elokuvan ohjaa Simon West, joka on tätä ennen tehnyt toimintaleffoja :D Ja tästä linkistä kiitos Shetaille ja FB:lle.

Hmm, pitäisköhän seurata Tolkien-aiheisia uutisia aktiivisemmin, koska ei nää voi olla kauhean tuoreita juttuja siinä vaiheessa, kun niistä Suomen mediassa kerrotaan.
 
Johan tuon Tolkien&Lewis-leffan ohjaaja ehti julkaisemaan trailerinkin.












No hei anteeksi, ei ole yleensä tapana rickrollata mutta kun ohjaaja on oikeasti sama. Ei moista kiusausta voi vastustaa.
 
Tiedoksi vain kaikille: Tänään 29. heinäkuuta tulee kuluneeksi tasan 60 vuotta J.R.R. Tolkienin teoksen The Fellowship of the Ring ilmestymisestä.
 
Ei ole onneks pahan hintainenkaan toi Journal of Inklings Studies, ihan mielenkiinnosta vois ehkä tilatakin.
 
Hobittiperhe paikallistettu Britanniasta

Luin uudesta TV-maailmasta brittikokki Jamie Oliverin haastattelun ja totesin, että koko Oliverin perhe on mitä ilmeisimmin aito hobittiperhe. Tässä kiistattomat todisteet:

Todiste 1: Jamien vanhemmat omistivat pubin. Hyvin hobittimainen uravalinta.

Todiste 2: Ainakin nuorempana kiharat hiukset. Vielä jos näkisi jalat...

Todiste 3: Jamie pitää hyvästä ja terveellisestä ruoasta. Hyvin hobittimainen elämänasenne.

Vastaansanomattomin todiste 4: Jamie ja Juliette Oliverin neljä tytärtä ovat nimeltään Poppy, Daisy, Petal ja Buddy. Kukkanimet tyttölapsilla, äärimmäisen hobittimaista.
 
Tik sanoi:
Vastaansanomattomin todiste 4: Jamie ja Juliette Oliverin neljä tytärtä ovat nimeltään Poppy, Daisy, Petal ja Buddy. Kukkanimet tyttölapsilla, äärimmäisen hobittimaista.

Paitsi että tyttöjä on kolme ja Buddy on poika :)

(Hetken mietin "Kuka ihmeen Juliette?!" mutta sitten se iski Juliette=Jules)
 
Kuin IRL-versiona tietyistä tapahtumista, tämä kymriläinen hobittiasumus on luultavasti jo kohdannut näin syksyn tultua kohtalonsa nykyajan "isompien pomojen" rautaisissa ja varoittavia esimerkkejä väsäävissä käsissä. (Ks. päiväykset sivuilla.)

https://twitter.com/4bruce7/status/522043047002275841

http://www.bbc.co.uk/news/uk-wales-south-west-wales-28530910

http://www.walesonline.co.uk/news/wales-news/hobbit-house-pembrokeshire-lives-stand-7318007
 
Teddy Bear -piikkisika juttelee söpösti syödessään kurpitsaa tässä Youtube-videossa. Tätä ihastellessa mulle selvisi, että samainen piikkis toimi Sebastian-siilen äänenä ekassa Hobitissa (maininta täällä). AAAWWWWWW :heart: :heart: :heart:
 
Ensi viikolla huutokaupataan Merton Collegen postikortti, jolle Tolkien on kirjoitellut kaikennäköistä. Toisella puolella on erinäisiä muistiinpanoja, toisella taas Aredhelista kertova runo (tai sellaisen alku), jota ei ilmeisesti ole julkaistu missään. Alku kuuluu, sikäli kun saan selvää:

Aredhel went forth in blossom white,
Upon her brow a gleaming star,


Aredhelin äidin nimi on runossa Anairë. Varhaisin tunnettu nimen esiintymä taitaa olla vuonna 1959 kirjoitetuissa haltioiden sukuluetteloissa, joissa Anairë oli aluksi Turgonin puolison nimi. Joskus myöhemmin Tolkien vaihtoi Turgonin vaimon nimeksi Elenwë ja lisäsi samalla Fingolfinille Anairë-nimisen vaimon (HoME XI, s. 323). Merton Collegessa Tolkien oli professorina 1945–1959.

Lähteenä John D. Rateliffin blogi (kirjoituksen kommenttien mukaan kortin aitous olisi jo kyseenalaistettu).
 
Tänään täyttää muhkeat pyöreät yhdeksänkymmentä vuotta J.R.R. Tolkienin poika Christopher. Onnittelut Ranskanmaalle!
 
TolkienGatewayn kautta pääsin tällaisenkin julkaisun jäljille: The Story of Kullervo (ed. Verlyn Flieger) ilmestyisi HarperCollinsin kustantamana ensi vuoden syksyllä. Tosin sen paremmin TG:n kuin Googlenkaan avulla en löydä muuta nettilähdettä kuin Amazon.co.uk -sivuston ennakkomainoksen. ISBN-numerolla googlaten pääsee vain samaiselle Amazonin sivulle.

Mistä lie Amazon sitten tietonsa (kohtuullisine ennakkohintoineen) hankkinut? Ja eikö tämä samainen teksti ole jo ilmestynyt kokonaan Fliegerin editoimana Tolkien Studiesissa (jota en tosin ole nähnyt)? Ks. Kontuwikin SoK-artikkeli.
 
Kiitos Venäjän ortodoksisen kirkon alituisen valppauden Venäjästä ei ehkä sittenkään tule maanpäällistä Mordoria koska nämä nykypäivän istari aikovat vakaasti estää Barad-dûrin uuden tulemisen Moskovaan.
 
The Thorin's Twelve t-shirt I was wearing at the moot appears to be on sale again at Qwertee (I mean, it says "Thorin's Thirteen" this time but it is the same shirt), click the right arrow on the front page to see it. It's always one of those "24 hours only" things, and still for sale for 16h, i.e. until 1 am Finnish time. I remember someone at Oxonmoot being really interested in getting a similar shirt, but I have no idea who that was, so I'm telling you people instead. Tagging @Vampirelady and @emarde because we've had t-shirt convos.

Also note the Sons of Durin - Erebor shirt which is making its way to my shopping basket as we speak.
(oh, and cannot be arsed to crop the photo properly because technology)

Sons of Durin.jpg
 
Last edited:
Ja sitten tapetit ojennukseen.

10940452_794513870614271_4093928426559112206_n.png


http://www.wallsauce.com/wall-murals/entertainment-gaming/middle-earth-maps/
https://www.facebook.com/wallsauce/posts/794514393947552
 
Brittiläinen kantoliinoja valmistava yritys julkaisi tänään uuden liinan, jonka nimi on Trowen Pippin.
(Varsinaisesti nimi taitaa viitata tässä tapauksessa omenalajikkeeseen, kun kokoelman nimenä on Appleseed Johnny Appleseedin mukaan, mutta eikö tämä nyt Tolkien-liinasta mene :grin:)

Muoks. Äh, tulipa iso kuva, eli linkitetään sen sijaan.
 
Ylös