Satunnaista nippelitietoa ja satunnaisia korjauksia

Maailman kallein kahvilaatu: Jokin eläin (olisiko ollut sivettikissa tms, en ole varma) syö kahvimarjan, ulostaa kahvipavut. Ulostetuista kahvipavuista jauhatetaan kahvia. Erinomainen maku tulee mitä ilmeisimmin siitä, että eläimen elimistö hajottaa kahvipavusta sen kitkerän maun aiheuttavan tekijän. Kyseisen kahvilaadun hinta on n. 800e/kg. Tämä kaikki siis muistini mukaan, kuulin joskus radiosta.
 
Narwíen sanoi:
Darth Ari sanoi:
Suurin osa suolistossa syntyvistä kaasuista poistuu keuhkojen kautta.

Oho. Osaatko kertoa tästä ilmiöstä sen tarkemmin?
Minä osaan, ja menköön se minun nippelitiedostani. Suolistossa syntyy jatkuvasti kaasuja (pääasiassa metaania), joten poistonkin olisi oltava jatkuvaa. Kukaan ei kuitenkaan piereskele pitämättä kertaakaan taukoa. Suolistokaasujen määrän kasvaessa kaasumolekyylit työntyvät suolistoseinämän lävitse verenkiertoon, josta kulkevat lopulta keuhkoihin. Sieltä suolistokaasut poistuvat hiilidioksidin ja muiden mukana.

Tästä syystä se hengitys niin pahalta haiseekin. :p

Vatsan kipristely ihastuessa johtuu siitä, että elimistö valmistautuu yhdyntään ja erittää adrenaliinia. Tämä adrenaliini saa sitten vatsalaukun verisuonet supistumaan. :)
Ai siksi ne valittaa vatsakipua seurassani...
 
Ensimmäiset puhelimessa puhutut sanat olivat: "Watson, tule tänne. Minulla on asiaa" 10.3. 1876. Lausujana Alexander Graham Bell ja vastaanottajana hänen apulaisensa.

Suomen ensimmäinen taidenäyttely pidettiin Helsingin yliopiston piirustussalissa 1845.

Thali sanoi:
Jos nippelitieto kiinnostaa, hankkikaa Ben Schottin opus "Schottin sekalaiset". Luulisi triviaalitiedonjanon hetkeksi talttuvan.

On muuten erinomainen kirja, nimimerkillä "Turhaa tietoa ei ole". Harmi vain, että sisältää virheitä. Esimerkiksi norjalaisen mytologian oikeuden jumalaksi on laitettu Balder, vaikka oikeasti hän oli "vain" valon, kevään, ilon ja sensellaisen jumala. Oikeus taas oli edellisen pojan Forsetin alaa.
 
Tässä muutama turhaakin turhempi nippeli/yleinen uskomus.

*Coca-cola oli alunperin vihreää ja sisälsi huumausainetta(colapensaan lehtiä)[color=red:5d1657cbba]Siis oli kokapensaan lehtiä ja kolapähkinää sekä makusiirappia[/color]
*Jääkarhut ovat vasen"kätisiä".
*Strutsin silmä on suurempi kuin sen aivot.
*Towser niminen kissa pyydysti urallaan 28 899 hiirtä.
*Osterin silmä on suurempi kuin sen aivot.
*Tähtikaloilla ei ole aivoja. [color=red:5d1657cbba]Tähtikala=meritähti.En osaa enkua![/color]
*Kissakalalla aistii yli 27 000 eri makua.
*Kirppu pystyy hyppäämään 350 kertaa ruumiinsa pituisen matkan.
*Verkkoja kutovat hämähäkit kestävät rasitusta keskimäärin kymmenen sekuntia.
*Torakka voi elää 9 päivää ilman päätään, ennen kuin se kuolee nälkään.
*Koiraspuolinen rukoilijasirkka ei voi paritella, jos sen pää on kiinni omassa ruumiissaan.
*Muurahainen voi nostaa 50 kertaa oman painonsa,mutta vetää perässään "vain" 30 kertaa itsensä painoista taakkaa.
*Muurahainen kaatuu lähes aina oikealle kyljelleen kuollessaan myrkkyyn.
*Perhoset maistavat jaloillaan.
*Kennokonna on maailman littein sammakko,se kasvattaa poikasensa ihorakkuloissaan selässään.
*Krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos.
*Krokotiilin suun aukaisijalihakset ovat hyvin heikot.
*Ankan kaakatuksella ei ole missään olosuhteissa kaikua,[color=red:5d1657cbba]paitsi että on.[/color]
*Sorsat ovat ainoita lintuja,joilla on siitin.
*Enemmistö on sitä mieltä,ettei kuulu tyhmempään 50%:iin
*Keskimäärin 100 ihmistä tukehtuu kuoliaaksi kuulakärkikynään joka vuosi.
*Tyypillinen ihminen pelkää hämähäkkejä enemmän kuin kuolemaa.
*35 prosenttia seuranhakuilmoituksia käyttävistä henkilöistä on jo valmiiksi naimisissa.
*Ainoastaan yksi ihminen kahdesta miljardista elää vähintään 116-vuotiaaksi.
*Sambaialaisten odotettavissa oleva elinikä on maailman matalin;33 vuotta.
*Ranskassa,konjakin kotimaassa, juodaan enemmän viskiä kuin konjakkia
*Miehillä on keskimäärin matalampi kipukynnys,kuin naisilla.
*Miesten puheissa heidän elimensä pituus kasvaa keskimäärin neljä senttimetriä(oikea koko on pääpiirteittäin verrannollinen kengännumeroon)
*Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli
*Kieli on ihmistuumiin ainut lihas,joka on kiinni vain toisesta päästään.
*Lehmä on mahdollista kävelyttää portaat ylös, mutta alaspäin se on mahdotonta.
*Naiset räpyttävät silmiänsä lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet.
*Indianan yliopiston pääkirjasto vajoaa yli tuuman joka vuosi, koska sitä suunniteltaessa insinöörit eivät osanneet ottaa huomioon rakennukseen sijoitettavien kirjojen massaa.
*Etana saattaa nukkua kolme vuotta.
*Suomessa ainut sallittu kemiallinen hävityskeino etanoille on 100kg sammutettua kalkkia/ha kaksi kertaa puolen tunnin välein iltahämärissä.
*Silmämme ovat syntyessämme saman kokoiset kuin aikuisenakin
*Nenämme ja korvamme kasvavat koko ikämme
*Sähkötuolin keksi hammaslääkäri.
*Giljotiinin keksijä teloitettiin giljotiinilla.
*Muinaisessa Egyptissä papit poistivat itsestään jokaisen karvan.
*Savukkeensytytin keksittiin ennen tulitikkuja.
*Taskulaskin keksittiin ennen kuulakärkikynää(joihin tukehtuu 100/vuosi)
*Amerikassa syödään noin 7,3 hehtaaria pizzaa päivittäin.
*Kaalissa on prosentuaalisesti enemmän vettä,kuin lehmänmaidossa.
 
squirrel, vasta tänä vuonna joku tieteellisesti osoitti, että ankan kaakatuksella voi olla kaikua siinä missä muillakin äänillä ;) Tosin en lähde etsimään tuota tietoa, muistaakseni Tiede-lehdestä luin.
 
Mahdollista...

Kasasin mitä muistan ja löysin,ja muistan varmaan väärin tai sitten en ole seurannut tarpeeksi lähdekritiikkiä.
En ole käsittänyt tätä kovin "vakavana",mukana on varmasti pari
"yleistä uskomustakin"=kaikki tietää todeksi,vaikkei sitä olekkaan.

Sama toki koskee osaa muutakin nippeliä..
Eihän sarvikuonokaan pysty hyppäämään->Viittaan norsunhyppynippeliin aiemmin.

Ja kyllähän lehmänkin alas portaita saa-seurauksena vain on lehmän
"sammakoituminen"(takajalat leviävät sivuille),eikä ne jalat enää koskaan palaa kuntoon...
 
squirrel sanoi:
*Coca-cola oli alunperin vihreää ja sisälsi huumausainetta(colapensaan lehtiä)...

Höpsis. Se sisälsi kookapensaan lehtiä, kolapensaan pähkinöitä ja jotain siirappia. Huumausainetta (kokaiinia) saa kookapensaan lehdistä vain pitkällisen kemiallisen prosessin myötä.

Kokis oli alun perin tarkoitettu yskänlääkkeeksi, kuten oli muuten heroiinikin.

*Tähtikaloilla ei ole aivoja.

Siis meritähdillä, jotka eivät ole (yllätys yllätys) kaloja. Taidat luntata englanninkielisestä lähteestä.

*Naiset räpyttävät silmiänsä lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet.

Ja nauravat keskimäärin enemmän itsekseen kuin miehet.

Sian orgasmi kestää puoli tuntia. Repikää siitä.

Charles Darwin karkaili kaiken aikaa koulusta, ja meni naimisiin serkkunsa kanssa...
 
Nyarlathotep sanoi:
Kokis oli alun perin tarkoitettu yskänlääkkeeksi, kuten oli muuten heroiinikin.
Heroiinin nimi tulee siitä,että sen aluksi mainostettiin antavan "herooisen olon".
Kyseinen yskänlääke oli pitkään laillista.
Asian vierestä:Urbaanilegendan mukaan Lucky Strike-tupakoihin lisättiin alunperin 1 kannabissavuke/aski.
Tämän oikeudellisuudesta minulla ei ole minkäänlaista aavistusta.
(kuten ei kyllä noin puolesta noista nippeleistänikään...)

Nyarlathotep sanoi:
Sian orgasmi kestää puoli tuntia. Repikää siitä.
En vaihtaisi.
Sian kuukautiskierron pituus kun on likimain 120 päivää..

Jos jokin nippeli "repii",niin legendaarinen:
"Emme pysty nuolemaan kyynärpäitämme.",joka on muuten ihan totta.

Nyarlathotep sanoi:
Charles Darwin karkaili kaiken aikaa koulusta, ja meni naimisiin serkkunsa kanssa...
Niin,ja varasti evoluutioteoriaan ideat Erasmus Darwinilta.
Oppi sentään pysyi perhepiirissä :)
Charles Darwin ei osannut myöskään matematiikkaa.
Mutta hän oli eläessään -yllätys yllätys- harras uskovainen.
(Eli huhuttu kääntyminen kuolinvuoteella voisi olla vain "väärään" suuntaan...)
 
Eikö Darwinista tullut ateisti kun hän näki, miten loispistiäinen lamaannutti hämähäkin ja muni siihen munansa?
 
"Jos nämä makkarat ovat hyviä, niin myös nämä makkarat tässä ovat hyviä" lausutaan ranskaksi jotakuinkin: "si-se-sosisso-so-bo-se-sosisso-si-so-osi-bo".

"Jos kärpäset lentävät kärpästen takana, niin kärpäset lentävät kärpästen perässä" on saksaksi: "Wenn hinter Fliegen fliegen Fliegen, fliegen Fliegen Fliegen hinterher."

"Ne tanskalaiset, jotka venyttävät tanskalaisen tanskalaisia, venyttävät heidän tanskalaisiaan" lausutaan saksaksi: "deenen deenen, deenen deenen deenen deenen, deenen deeren deenen."

"Viisi turkkilaista hieroo viittä kreikkalaista ikuisen mielihyvän vallassa" on unkariksi: "Öt török öt görögöt dögönyöz örökös örömök között."

"Saavatko lampaat synnyttää lampaita?" on ruotsiksi "Får får får?"

Edit:
Sen siitä saa kun tekee kiireessä ja ilman aivoja. :D Juu, niinpä tietenkin. Puolustuksenani olkoon, että otin käännöksen suoraan ja ilmeisesti miettimättä. Näkyiköhän häikäisevä ruotsintaitoni myös tänään kirjoittamassani aineessa..?
 
Ilmarë sanoi:
"Saavatko lampaat synnyttää lampaita?" on ruotsiksi "Får får får?"

No ei se ihan noin ole. Tuo lausahdus on "Saavatko lampaat lampaita?" Vastaus:: "Lampaat eivät saa lampaita, vaan lampaat saavat karitsoja."Får får inte får, får får lamm."
 
Marw sanoi:
Muinaisessa egyptissä raskaana olevat naiset rukoilivat virtahepo päistä synnytyksen jumalatarta(jonka nimeä en muista) ja he synnyttivät polvillaan kivipaaden päällä, joten oli hyvin todennäköistä että tuore äiti kuoli jonkin sortin tulehdukseen. Eikä vauvaakaan kovin terveeksi voinut tulla..
jumalattaren nimi oli Tawaret.
Tuohon aikaan muuallakin synnyttäneet saivat helposti tulehduksia, ja lapsikuolleisuus oli suuri. Synnyttäminen polvillaan tai kyykistyen on myös yleistä ympäri maailman, onhan se huomattavasti parempi asento kuin esim sängyllä selällään maaten. Egyptissä synnytyspaikassa oli yleensä matto, tyyny, ja tuoli. Synnytys tapahtui yleensä polviltaan, kyykyssä, tai synnytystuolilla.

squirrel sanoi:
n vaihtaisi. Sian kuukautiskierron pituus kun on likimain 120 päivää..
Miksipä ei tuohon vaihtaisi? tuohan tarkoittaa että kuukautiset tulevat vain kerran 120 päivän sisään, vähän eri asia kuin kerran 28 päivän sisään kuten ihmisillä ;)
 
squirrel sanoi:
Jos jokin nippeli "repii",niin legendaarinen:
"Emme pysty nuolemaan kyynärpäitämme.",joka on muuten ihan totta.

Ei muuten ole :) Eräs kaverini on jopa nähteni onnistunut nuolemaan omaa kyynärpäätään. Hän tosin pystyy myös "halaamaan" itseään niin että kädet menevät kokonaan kehon ympäri.
 
Ankkalinnan kanavan kautta virtaa joka päivä 972 536 kvintiljoonaa 693 754 kvadriljoonaa 341 869 triljoonaa 940 biljoonaa 327 000 miljardia 884 miljoonaa 764 897 ja puoli sangollista vettä.
 
- Suomi johtaa maailman palotapaturmatilastoa.
- Useimmiten palon aiheuttaa 7-14-vuotias poika (myös muualla maailmassa).
- Jo pari henkäystä kuumaa palokaasua on riittävä määrä tappamaan. (Esim. paitasi palaa ---> naamallesi tulee savua ---> kuuma kaasu keuhkoihin ---> kehkorakkuloiden palaminen, jota ei voida pysäyttää, koska keuhkoja ei saa mitenkään viilennettyä tarpeeksi palon pysäyttämiseksi ---> kuolet jo muutamassa tunnissa hapen puutteeseen. )

Nimim. opiskellut ensiapua koko päivän :p
 
zayah sanoi:
Synnyttäminen polvillaan tai kyykistyen on myös yleistä ympäri maailman, onhan se huomattavasti parempi asento kuin esim sängyllä selällään maaten.

Selällään synnyttämisestä saamme muuten kiittää Ranskan Aurinkokuningasta Ludvig XIV: tä. Hän kun halusi nähdä rakatajattarien synnyttävän "oikeasti" niin että kukaan ei pysty vaihtamaan vastasyntynyttä toiseen. (tarkka täytyin kunkun olla kun ruokkomaksut kasvoi kasvamistaan...)
 
Daeron sanoi:
squirrel sanoi:
*Sorsat ovat ainoita lintuja, joilla on siitin.

Siitin löytyy kylläkin myös strutsikoiraalta.

Siitin löytyy kaikilta niiltä lintulajeilta jotka munivat naaraan kokoon nähden pieniä munia. Esimerkkeinä sorsa, strutsi tms.
 
Ylös