Ooodi Paula Nancy Millstonen kunniaksi, muistoksi ja ikuisek
si ylistykseksi, toukokuun kahdennentenakymmenennentenäviidennentenä päivänä
SYÖmmein yhä vuottaa,
kyyneleitä tuottaa,
on suru ain rinnassain,
kuin tutkiva tutkain.
Ma varron koittoa päivyen,
unelmissani häilyen,
miss' oottaa tuo hetki,
jota kohti käy retki?
Värjyen kuin perhonen
väisty rinnastain ei verho, en
muuta voi kuin itkien
ja aatoksistain kitkien
nuo tunteet riistää, sen
mä tiedän, sen siedän
tuskissain, niin tuskissain
ja puskissain kyyristyn,
pieni ihminen, se hätää lievittää,
kaipaus vain jää.
Kuka vois luokseni entää,
niin kuni lehmät lentää?
Vaan tahmassa pyristelllen
kuin kärpänen karvajalkainen
mä tarvon eespäin ihmeissäin
päivän uuden koittoa päin.
Nyt on maanantai, aijaijai,
on huomenna kenties tiistai.
Kenraali Aika kohottautuu siivilleen,
mä luotan huomiseen.
Vaan tiedän, että nyyhkeissäin
lohdun saan kun teetä sielussain juon
ja kyyneleet kuivaan pyyhkeissäin.