Seuran juhlavuosi 2022

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Suomen Tolkien-seura perustettiin Tolkienin satavuotispäivänä tammikuun kolmantena armon vuonna 1992. Vajaata vuosikymmentä myöhemmin perustettiin Tolkien-aiheinen sivusto Kontu joulukuun 19. päivänä vuonna 2000. Tämän keskustelualueen Vihreän Lohikäärmeen käyttäjien tapaamiset alkoivat pian sen jälkeen ja tänä kesänä järjestetään jo kahdeskymmenes The Miitti. Näiden miittien järjestämiseksi perustettiin vuonna 2005 Verkkoyhteisö Kontu ry, joka ehti toimia vain vajaan vuosikymmenen, kunnes todettiin useamman Tolkien-yhdistyksen tarpeettomuus. Näin vuoden 2012 alussa Verkkoyhteisö Kontu lakkautettiin ja sen toiminta siirtyi Suomen Tolkien-seuralle Konnulle.

Paitsi että tämän vuoden The Miitti on juhlamiitti, on ensi vuosi kolmikymmenvuotisjuhlavuosi. Tämän vuoksi kutsutaan kaikkia ottamaan osaa vuoden suunnitteluun tässä topiikissa sekä erillisessä juhlavuosikokouksessa. Juhlavuosikokous järjestetään maanantaina kuluvan kuun 19. päivänä iltaseitsemältä ja on avoin kaikille halukkaille. Zoom-linkin saadaksesi ilmoittaudu kuitenkin kokoukseen lähettämällä viestiä puheenjohtajalle (puheenjohtaja@suomentolkienseura.fi tai yksityisviestiä Käärmeessä). Tervetuloa myös kuulolle, vaikka ei olisi mitään ehdotuksia mielessä.

Juhlavuosikokous
19. huhtikuuta klo 19
Zoomissa, ilmoittaudu puheenjohtajalle
 
Nostamisen vuoksi muistuttelen, että tulkaahan juhlavuoden suunnittelukokoukseen tänään Zoomissa klo 19!
Meillä on jo alustavia ideoita, ja niitä olisi ajatuksena nyt hioa yhdessä. Ja jos tämänpäiväiseen kokoukseen ei pääse mukaan, niin järjestelyihin toki ehtii mukaan myöhemminkin. 🌟
 
Ylös