Seurustelemisesta

Seitsentoistiaan syvällisellä viisaudella uskoisin olevani melko helposti vakiintuvaa tyyppiä. Kiitos äitini, muistissa kyllä pysyy, ettei kannata sitoutua liian nuorena ja älä tyttö haaskaa elämääsi, et sitten ryhdy kotirouvaksi heti kirjoitusten jälkeen. Viimeisestä nyt ei ole pelkoa, mutta oikeasti: montako väärää pitäisi käydä läpi, ennenkuin voi antaa itsensä uskoa löytäneen sellaisen, joka saattaa olla yksi niistä oikeista?

Olen lähes vuoden "seurustellut" itseäni viitisen vuotta vanhemman pojan kanssa. Sitä ennen oltiin tunnettu vajaat kaksi vuotta (kyllä, netin välityksellä) ja juteltu lähes päivittäin. Sitten alkoivat vierailut puolin ja toisin ja siitä lähtien olen ollut todella onnellinen, aina kun ei ole hirveä ikävä.

En ymmärrä miksi ihmiset olisivat yhdessä, elleivät uskoisi ainakin jonkin aikaa yhdessä myös pysyvänsä. Oma tunne-elämä ei semmoista ylösalashyppelyä kestäisi.

Vinyarogwen, ei mitään, vaikka kysytkin. En ottanut tuota epäkohteliaisuutena.
Jaa-a, aika pahat kysymykset pistit... Tätä suhteen olomuotoa kun aika vaikea selittää. Mutta siis kuten jo sanoin, tähän vapaaseen suhteenseen päädyttiin, kun ei osattu olla "vakavasti" yhdessä eikä kuitenkaan erossakaan. Silloin kun seurusteltiin vielä ihan oikeasti, niin silloin kerkisi tapahtua paljon asioita, minkä takia meillä on niin sanotusti tosi tiukat siteet toisiimme. Mutta se suhteen "käytännöllinen" puoli ei toiminut. Tarkoitan siis, että tapeltiin aika helvetisti. Joten siis lyhyesti sanottuna rakastamme toisiamme eikä osata olla erossa, mutta ollaan vaan sellaisia ihmisiä, joille ei sovi vakava sitoutuminen. Sitoutuminen on mulle kuin kirosana tai synonyymi häkille. Eli kyse ei ole siitä, että tässä ollaan vaan sen takia, että olisi joku, vaan sen takia kenenkään muun kanssa kumpikaan meistä ei voisi elää niin kuin haluaa.

Niistä muista vielä. Minulle se on vaan pientä vaihtelua silloin tällöin. Se on kuitenkin vain pelkkää seksiä, ei mitään sen enempää. Joten ei se vaikuta mitenkään mihinkään, mitä minun ja ukkoni välillä on. Ja pohjimmiltaan tässäkin on kyse siitä vapaudesta. Saa tehdä mitä haluaa.

Taisi tulla aika sekava selostus, mutta se on yllättävän vaikeaa yrittää näin selittää tämmöistä asiaa. Ja voin kyllä kuvitella, että tämä on sitoutuneen ihmisen mielestä kumma suhde. Itselleni vakavat suhteet on yhtä käsittämättömiä...

Belegriel sanoi:

-- Silloin kun seurusteltiin vielä ihan oikeasti, niin silloin kerkisi tapahtua paljon asioita, minkä takia meillä on niin sanotusti tosi tiukat siteet toisiimme.
-- Ja voin kyllä kuvitella, että tämä on sitoutuneen ihmisen mielestä kumma suhde. Itselleni vakavat suhteet on yhtä käsittämättömiä...

Click to expand...

Hyvin onnistuit selityksessäsi, ainakin kun itse en ole ihan hirveän tiukkapipo toisten tekemisten suhteen, joten voi avarasti yrittää ymmärtää muidenkin valintoja. Kirjoituksesi todellakin kuvaa hyvin valintasi perusteita. Ymmärrän ja tiedänkin, että tietyt tapahtumat ja tilanteet kasvattavat ihmisiä hyvin tiukasti kiinni toisiinsa, itsellä on käynyt ihan samoin.

Välillä jos tulisi heikkoja hetkiä ja löisi päätä seinään, että onkohan nää vuodet menny hukkaan (jota ei kyllä ole vielä tullut, mikä sinänsä on miusta ihmeteltävää), niin sitten aina muistaa tapahtumia, joista on yhdessä selvitty tai jotka ovat kasvattaneet miua ihmisenä hirveästi. Minusta se on yksi parisuhteen parhaimpia puolia, kun voi itse kasvaa henkisesti parisuhteen vaikutuksesta tai vielä parempaa, kun kasvaa kumppanin kanssa yhdessä.

En ole tavannut ketään jonka kanssa haluaisin seurustella.

naarmu sanoi:

En uskalla ilmaista tunteitani, enkä ottaa niitä vastaan. Ehkä joku vielä joskus opettaa minua avautumaan, mutta nyt vain hermostuttaa. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Click to expand...

Kenties jotain saman tyyppistä täällä. Olen tullut tulokseen etten anna itseni kiinnostua kenestäkään. Jos tapaan jonkun hyvän tyypiin niin sitten ollaan kavereita, en halua pilata mitään: Haluan olla itsenäinen mutta en yksinäinen ja tsalaam! Lisäksi olen pelkuri: seurustelemisen aloittaminen/tunteiden paljastaminen(siksi ne tapetaan jo kohtuun) on mielestäni riski (jos menee poikki voi mennä sitten kaikki välit rikki), kaverit ovat pysyvämpiä.
Jos joku on minusta kiinnostunut joko teeskentelen välinpitämätöntä, tosin yleensä olen kyllä ihan oikeastikin välinpitämätön. Miksi teeskennellä tai antaa toiselle turhia toiveita jos ei cupidon jousi laula? Haluan olla rehellinen itselleni ja toisille.

Mutta en sitten tiedä siitä seurustelusta. Mielestäni se ei ole puute elämässäni, tosin aina tulee jotain vanhapiikaläppää omasta tai sukulaisten suusta. Ihmisillä on tapana etsiä vikoja ihmisistä jotka eivät elä parisuhteessa, niin tuntuu. Miksi sinä et seurustele? Oletko liian kranttu huikamalaa?
Voi, onko se velvollisuus jos tunnen olevani onnellinen sellaisena kuin olen juuri tässä ja nyt?

Vinyarogwen sanoi:

Minusta se on yksi parisuhteen parhaimpia puolia, kun voi itse kasvaa henkisesti parisuhteen vaikutuksesta tai vielä parempaa, kun kasvaa kumppanin kanssa yhdessä.

Click to expand...

Tuohan pätee mihin tahansa kahden ihmisen väliseen suhteseen, mutta varmaan erityisesti parisuhteeseen, koska siinä ollaan kuitenkin melko tiiviisti yhdessä sen kumppaninsa kanssa. Oli se parisuhde sitten millainen tahansa. Itse olen ainakin kasvanut muutaman viime vuoden aikana todella paljon. Ja osittain se johtuu juuri siitä, mitä minun ja ukkoni välillä on tapahtunut ja mitä ollaan yhdessä käyty läpi. Se on mukava huomata itsestään, että on kasvanut vahvemmaksi ja tuntee itsensä paremmin. Ja myös tietää ketä siitä kiittää.

On muuten kiva huomata, että vaikka tämä suhteen olomuoto onkin "tavallisesta" poikkeava, niin tähän mennessä en ole vielä törmännyt tuomitsevaan asenteeseen. Kiva, että ihmiset ovat näin suvaitsevaisia ja avoimia nykyään. Ainakin niin pitkälle kuin minä tiedän.

Tuosta seurustelun aloittamisesta nuorena. Olen aika monestikin miettinyt, millaista elämäni olisi tai millainen minusta olisi tullut, jos en olisi tavannut aviomiestäni jo 17-vuotiaana. Olisinko elänyt jotenkin vapaamman, kiinnostavamman tai kovasti erilaisen nuoruuden? Olisinko nyt sosiaalisempi tai ulospäinsuuntatuneempi, jos olisin kokenut enemmän seurustelusuhteita. Jos elämänsä saisi käsikirjoittaa alusta uudelleen, voisin periaatteessa haluta olla tavannut mieheni vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Tähän mennessä en ole havainnut mitään haittaa siitä, että aloitimme näin aikaisin, mutta pikkuisen pelkään että joskus vanhemmiten tulee joku epätoivoinen vapauden kaipuu tms.

En tiedä, onko seurustelu-topikki nyt hyvä paikka tälle, mutta katsoiko joku eilistä 4D:tä polyamoriasta? Tarkoittaa siis ilmeisesti ihmisiä, jotka uskovat, että useampaa ihmistä voi rakastaa kerralla. Katselin dokumentin loppupuoliskoa ja ärsytti niin jumalattomasti. Perhe, jossa mies on "alfauros", hänellä vaimo ja kaksi tyttöystävää, kaikki asuvat samassa huushollissa ja vielä kaksi lasta. Tuon tavallaan sulattaisi, jos polyamoria toimisi oikeasti: että kaikki kokisivat rakastavansa toisiaan ja kaikki olisivat sitten keskenään suhteessa. Mutta mitä hullua, mies oli sitä mieltä, että naisilla ei saa olla muita suhteita, koska hän tuntisi itsensä epävarmaksi silloin. Se, että hänellä itsellään oli kolme naista, ei tietenkään ollut mitenkään ristiriidassa tämän asian kanssa. Jotenkin olisi kaivannut psykiatrin lausuntoa tuosta tyypistä. Samoin niistä naisista: kuka hullu suostuu tuollaiseen?!

Vai olenko minä nyt sitten vain yksiavioisuudella aivopesty tapaus? Vaikuttaa vain siltä, että käytännössä tuo homma ei todellakaan toimi: joku tuntee aina itsensä loukatuksi eikä mitään tasa-arvoista rakkautta tunnu olevan. Joku pikku despootti vaan haluaa, että maailma pyörii hänen ympärillään. Lisäksi ihmetyttää se, miten vaikeasti kaikki pitää tehdä. Onko uskollisena pysyminen tosiaan niin vaikeaa, että mieluummin pyörittää kolmen puolison huushollia, jossa asiaa pitää vielä peitellä lapsillakin?

En katsonut tuota, mutta olen muutamasta tapauksesta joskus kuullut. Ei toimisi meillä. Olen seurustelevaa ihmistyyppiä ja haluan olla kerrallaan vain yhden ihmisen kanssa, rakentaa siitä ainokaisesta suhteesta niin hyvää kuin voin. Epäilen myös yleisellä tasolla, voiko tuollainen koskaan oikeasti toimia pidemmän päälle niin, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Lisäksi tuossa kuvatun suhteen epätasa-arvonäkökohta pistää pahasti silmään. En ymmärrä myöskään niitä naisia, jotka siihen suostuvat; eikö olisi kerta kaikkiaan parempi etsiä sellainen kumppani, joka suostuu omistautumaan vain hänelle? Toisaalta jos valinta on aidosti vapaaehtoinen, niin tehkööt mitä lystäävät. Lapset kyllä voivat saada vähän kummallisia malleja.

Ymmärtääkseni niissä kulttuureissa, joissa miehellä voi olla useampi laillinen vaimo, naiset tyypillisesti kyräilevät toisiaan ja kinastelevat siitä, kenen viereen mies kulloinkin jää yöksi. Lempivaimoa kiusataan ja muut ovat kateellisia jne.

Mortal Illusion sanoi:

En tiedä, onko seurustelu-topikki nyt hyvä paikka tälle, mutta katsoiko joku eilistä 4D:tä polyamoriasta?

Click to expand...

Juu, katsoin dokkarin. En tosin ihan kokonaan, mutta riitävästi kuitenkin. Aika omituiselta koko touhu vaikutti. Vaikka itse elänkin nyt ns. vapaassa suhteessa, kyllä tuo polyhomma menee silti yli ymmärryksen. En ikinä suostuisi siihen, että minun pitäisi elää niiden mahdollisten muiden kanssa saman katon alla. Hermothan siinä menisi. Ei kai kukaan pysty tunteitaan hillitsemään, kun oma ukko pelehtii muiden naisten kanssa nenän edessä. Ja siinä tilanteessa pitäisi asua saman katon alla sulassa sovussa. Joten minäkin ihmettelen, että miksi ne naiset suostuu tuollaiseen. Se yksi nainenhan selitti siinä, että saa enemmän huomiota tältä mieheltä kuin muilta. Kuinka se muka on mahdollisti, kun samaisella miehellä on kaksi muutakin naista?! Vaikea minunkin on kuvitella, että tuollainen touhu voi pitemmälle päälle toimia.

Belegriel sanoi:

Vaikka itse elänkin nyt ns. vapaassa suhteessa, kyllä tuo polyhomma menee silti yli ymmärryksen.--- Se yksi nainenhan selitti siinä, että saa enemmän huomiota tältä mieheltä kuin muilta. Kuinka se muka on mahdollisti, kun samaisella miehellä on kaksi muutakin naista?! Vaikea minunkin on kuvitella, että tuollainen touhu voi pitemmälle päälle toimia.

Click to expand...

Juu, vapaa suhdehan on täysin eri asia kuin saman katon alla oleminen. Kysehän on pelkästään seksistä, nämä taas uskoivat ihmissuhteeseen, jossa on monta osapuolta. Minä kyllä luulen, että se yksi nainen joka tosiaan puhui, kuinka tämä Jerome on tähänastisista paras mies (kenelläpä ei olisi), oli joku aika päähänpotkittu tapaus. Siis pettynyt niin monta kertaa ihmissuhteissaan ja ottanut aina syyt niskoilleen, että rupesi sitten tuollaiseen. Olisi ollut todellakin kiinnostavaa tietää näiden ihmisten psykologinen profiili, että minkälainen elämäntarina on takana.

Toisaalta mietin sitten sitäkin, että miksei periaatteessa tuo voisi onnistua. Jakaahan ihminen sisaruksensa, vanhempansa ja ystävänsäkin jonkun kanssa. Miksi olemme päätyneet siihen, että rakastaa voi vain yhtä kerrallaan? Toisaalta - ehkä vain siksi, että se on todettu toimivimmaksi kaikista syrjähypyistä sun muista huolimatta.

Belegrielin ihmettelemä huomiojuttu ei ihmetytä minua. Meitä sosiaalisesti sokeita äijiä on oikeasti olemassa. Meille täytyy kertoa jos on käynyt kampaajalla tai ostanut uusia vaatteita, sillä me emme yksinkertaisesti huomaa elämänkumppanissamme mitään uutta. Haareminpitäjä kyllä huomaa pienimmätkin muutokset ja osaa kehua.

Yksi ystävätär seurusteli kahden pojan kanssa yhtäaikaa kunnes toinen kyllästyi tilanteeseen ja lähti lätkimään. Aikanaan toinenkin lähti klassisen "Onko sinulla joku toinen nainen? - Ei, ei tietenkään. - Voitko vannoa? - En."-keskustelun jälkeen. Seuraavan kohdalla tärppäsikin sitten perheen perustamiseen ja nykyhetkeen saakka.

En katsonut dokkaria, mutta ajattelin katsastaa samaisesta aiheesta alkavan sarjan. Big Love, neloselta maanantaisin kello 21. Vaikuttaa ainakin ihan mielenkiintoiselta.

Minäkään en voi ymmärtää, miten se homma voi oikeasti toimia. Itse olen ehdottoman yksiavioinen, en pystyisi vapaaseen suhteeseen saati sitten moniavioisuuteen. Onkohan muuten tapauksia, jossa naisella on useampi mies? Jotenkin vaikea kuvitella, että yksikään mies suostuisi sellaiseen (varsinkaan jos ei saisi olla avioliiton ulkopuolisia suhteita).

Varmasti on. Jos tarkoitit tuollaista järjestelyä mistä tuossa puhuivat että samankaton alla asuttaisiin niin eiköhän niitäkin pikkaisen jostain löydy.


p.s Pagpa oliko sulla tossa joku sana hassusti vai miten se jälkimmäinen osa tuntui jotenkin omituiselta?

Minulla oli joskus treffi-ilmoitus netissä ja sain siihen vastauksen naiselta, joka suunnitteli jonkinlaista biseksuaalista kommuunia, jossa olisi pari kolme naista ja yksi mies. Asetelma poikkesi tuollaisesta yhden miehen haaremista siinä, että mies olisi ollut enemmänkin seksiorja kuin se kaikkein tärkein tyyppi. Jostain syystä en ollut kauhean kiinnostunut (niin kuin en ole muustakaan moniavioisuudesta).

roverandom sanoi:

Onkohan muuten tapauksia, jossa naisella on useampi mies? Jotenkin vaikea kuvitella, että yksikään mies suostuisi sellaiseen (varsinkaan jos ei saisi olla avioliiton ulkopuolisia suhteita).

Click to expand...

En tunne henkilökohtaisesti, mutta yhdessä vakiouutisryhmässäni on ainakin yksi tällainen suhde. 1 nainen, 2 miestä. Käsittääkseni (enkä siis tosiaan tunne tapausta) miehillä ei ole suhdetta keskenään, mutta molemmilla on ko.naiseen. Tätä on jatkunut kaiketi jo useamman vuoden ajan ja he ovat kyllä kaikki olleet melko avoimia suhteestaan. Mutta en tiedä tarkempia yksityiskohtia, samassa asunnossa he kyllä kaikki asuvat.

tombanius sanoi:

p.s Pagpa oliko sulla tossa joku sana hassusti vai miten se jälkimmäinen osa tuntui jotenkin omituiselta?

Click to expand...

Minulla on usein monikin sana hassusti, mutta tällä kertaa en näe mitään erityisen omituista tekstissäni. Omituista sen sijaan oli se, että tyttö piti toisen pojan omana vikana sitä ettei tämä kestänyt polygamista suhdetta vaan lähti lätkimään, mutta sitten kun toinen poika löysi uuden tytön, niin hänpä olikin petturi. Tyttö olisi tyytynyt poika-tyttö-poika-suhteeseen, mutta tyttö-poika-tyttö-suhteeseen ei. Omien sydänasioiden suhteen tuntuu sietokyky olevan korkeammalla – kohauttaa helposti vain olkapäitään ja toteaa, että Amor nyt ampuu nuoliaan miten sattuu ja muiden tulisi se ymmärtää. Mutta kun muille tapahtuu samoin, niin se onkin sitten jo aivan kauheaa ja vähintään maailmanloppu. Se taitaa olla kovasti inhimillistä.

roverandom sanoi:

Onkohan muuten tapauksia, jossa naisella on useampi mies? Jotenkin vaikea kuvitella, että yksikään mies suostuisi sellaiseen (varsinkaan jos ei saisi olla avioliiton ulkopuolisia suhteita).

Click to expand...

En ole ihan varma, kun katsoin dokkaria vain lopusta, mutta mielestäni siinä oli kahden miehen ja väh. yhden naisen perhe kanssa. Miehet vielä molemmat olivat sitä mieltä muistaakseni, että heille ei esim. olisi merkitystä, kumpi olisi mahdollisen lapsen isä. Tuli mieleen, että ehkä sitä mahdollista lasta silti kiinnostaisi..?

Sinkkuelämää tässä vietellään.. :roll:

------

Tähän viestiin kaivataan kyllä sisältöä huomattavasti enemmän. Miksi vietät sinkkuelämää? Oma ratkaisu? Yhteiskunnan paineet? Ikä? Muutaman sanan mittaisia viestejä ei oikein keskusteluksi voi sanoa, varsinkaan sisällön puuttuessa, joten ei tällaisia enää, jooko?

Yst. terv. Sillanrakentaja
ylläpitäjä ja Majatalon konnavahti

Rose sanoi:

Ensimmäistä kertaa löysin POJAN jonka kanssa tulin tosissaan toimeen. Ja ihastuin ja rakastuin. Nyt ollaan oltu yhdessä n. kuukausi ja pari viikkoa. Ja äsken linja-autossa purskahdin itkuun kun jouduin lähtemään ja poika lähti takaisin inttiin.
Joo. Juuri mietinkin ja laitoin sille viestiä, että vasta jonkin aikaa sitten en edes jaksanut uskoa semmoiseen asiaan kuin rakkaus. Mutta se vaan tuli. Ja osui kohdilleen. Mielettömän hyvä fiilis.
Ja joskus (kuten nyt) ällöttää itseäänkin se semmoinen über söpöily ja hempeily, mutta minkäs sille voi, oon aina tämmönen kun ihastun. Mut. Niin. Mikä olo, kun toinen on juuri niin täydellinen minulle ja tuntee vielä kaiken lisäksi samoin. Vai onko tässäkin nyt jokin nakki haudattuna? Hope not. Tätä en halua pilata. Aika täydellistä.

Click to expand...

Hui. Hassua käydä täällä ensimmäistä kerran vuosiin ja lukea asioita, joita olen joskus kauan aikaa sitten kirjoittanut. (On muuten hienoa, ettei käyttäjätunnustani ole vieläkään poistettu, vaikka en olekaan ollut aktiivinen käyttäjä täällä moneen vuoteen.)

Mutta piti vain sanoa, että vieläkin olen kyseisen "pojan" kanssa yhdessä (vaikka ehkä tuo on jo mieheksi kasvanut). Kesällä tulee kolme vuotta täyteen . On tullut kyllä vaikka minkälaista konfliktia vastaan, mutta vielä tässä yhdessä ollaan. Katsotaanpa tilannetta sitten taas uudestaan parin vuoden kuluttua...

Rose sanoi:

Hui. Hassua käydä täällä ensimmäistä kerran vuosiin ja lukea asioita, joita olen joskus kauan aikaa sitten kirjoittanut. (On muuten hienoa, ettei käyttäjätunnustani ole vieläkään poistettu, vaikka en olekaan ollut aktiivinen käyttäjä täällä moneen vuoteen.)

Click to expand...

Admintoimhuom, koska tämä on asia josta aika usein kysytäänkin: ei, me emme poista kerran käytössä olleita tunnuksia vaikka niitä ei käyttäisi moneen Aikaan. Rapidforum/leffavuosina poistimme kylläkin luotuja mutta käyttämättömiä tunnuksia. Syynä tähän linjaukseen on paitsi se, että Rosen tapaan tänne saapuu paljon "paluumuuttajia" myös se, että tunnusta poistaessa häviäisivät myös viestit, mikä vaikeuttaa vanhojen ketjujen lukemista. Yleisesti linjana on, että tunnuksia ei poisteta edes porttikiellon saaneilta tai käyttäjän omasta pyynnöstä. Kukaan ei kuitenkaan estä tyhjäämästä omia viestejä, jos jälkikäteen tulee jonkin asian suhteen katumapäälle - tosin kannattaa muistaa aina kirjoittaessaan että esim. archive.org saattaa löytää tuhotunkin tekstin vielä vuosien päästä. Umm. Words are like coins. To spend carefully, as they are needed only.

Kaappaus ohi, jatkakaa.