Seurustelemisesta

Seurustelen itse tällä hetkellä, menossa on 8 kuukausi.. kyllä olen näitä ihmisiä jotka laskevat kuukaudet
Harmillista tässä suhteessa on välimatka. Meidän kahden välillä on varmaankin 180 kilometriä.. suurinpiirtein.. Junalla kun kuljen (onneksi olen opiskelija, tulee halvemmaksi) niin matkaan menee päälle kaksi tuntia..
Meidän välit ovat melko vahvat ja olemme tottuneet siihen että molemmilla on se oma juttu ja omat kaverit yms.. Oudointa olisi nyt palata siihen sinkkuuteen.. En voisi edes ajatella olevani yksin, mutta jos se tapahtuu (toivottavasti ei pian ) niin minulla menisi todella paljon aikaa toipua suhteesta... masentuisin..

No, vaikka olenkin vasta 17, seurustelen vakituisesti poikaystäväni kanssa. Olemme olleet yhdessä jo 2½ vuotta, ja loppua ei tosiaankaan näy, ja hyvä niin.

Toki mekin, kuten jokaisessa suhteessa oleva, kokee huonot hetkensä ja on pinna kireällä ja raivona, mutta ne laantuvat melkein yhtä nopeasti kuin raivon nousu. Poikaystäväni on mustasukkaista sorttia, minä en niinkään ole, mutta olen tehnyt hänelle selväksi että hän ei voi sulkea minua kuplaan maailmalta tai yrittää estää tekemisiäni. Ja kyllä hän sen sitten hyväksyykin.

Sen olen huomannut pitkässä suhteessa, että se tietynlainen rakkaus on muuttunut hyvään suuntaan. Se tuntuu paljon vahvemmalta se side kahden ihmisen välillä, tuntuu että sitä on mahdoton rikkoa vaikka mitä tapahtuisi. Alkuhuuman mentyä ohi ja elämän palattua niinsanotusti arkeen, niin suhde kehittyy hiljalleen vahvaksi siteeksi, jolloin yhteiselo ja toista kohtaan ymmärrys jotenkin helpottuvat ja paranevat.

Eámanë sanoi:

Sen olen huomannut pitkässä suhteessa, että se tietynlainen rakkaus on muuttunut hyvään suuntaan. Se tuntuu paljon vahvemmalta se side kahden ihmisen välillä, tuntuu että sitä on mahdoton rikkoa vaikka mitä tapahtuisi. Alkuhuuman mentyä ohi ja elämän palattua niinsanotusti arkeen, niin suhde kehittyy hiljalleen vahvaksi siteeksi, jolloin yhteiselo ja toista kohtaan ymmärrys jotenkin helpottuvat ja paranevat.

Click to expand...

Niinhän se on. Tuntuu, että vain kuolema voi enää erottaa..
Olen ollut mieheni kanssa jo yli 10 vuotta, enkä enää edes pystyisi eroamaan hänestä. Enkä todellakaan siis halua erota! Ainahan elämässä voi tulla vastaan jotain mullistuksia, jotka voi rikkoa vahvankin suhteen.. Vai voiko?
Tuntuu, että semmoista ei voisi tapahtua. Vain tuo mainitsemani kuolema.. Eikä sekään rikkoisi suhdettamme, vain erottaisi meidät hetkeksi toisistamme.

Tosiaan, olet itsekin päässyt samaa fiilistä kokemaan. Mutta tottahan tuo mitä sanoit, ettei sitä tunnu sitten rikkovan mikään, ei edes kuolemakaan lopullisesti.


Poistin lainauksen. Jos lainaa koko edellisen viestin, lainausta ei tarvita.

t: konnis-douv

Olen viettänyt onnistuneessa kaukosuhteessa kohta 2 vuotta. Pian muutamme yhteen, ja mietin mitenköhän 'lähisuhde' toimii. Se on iso muutos edelliseen. Kaukosuhde sopi meille hyvin, entä yhdessäelo? Se kai selviää vain kokemalla. Tiedän kuitenkin melko hyvin mitä miekkoseltani voi odottaa.

Heips, mie oon kans hakenu seuraa netistä, mut ei oo vielä löytynyt.. No, pasteen tännekkin tuon tekstin, niin ehkä tätä kautta joku toinen haltiamieli sen lukaiseepi.. :=

[color=maroon:3ce26e2b95]Kuten Freyja mainitsikin niin tämä ei ole seuranhakupalsta. Täällä on tarkoitus keskustella erilaisista seurusteluun liittyvistä asioista. Siksi poistin ilmoitusosan viestistäsi.
-Jaamar[/color]

Tämä en ole seuranhakupalsta, vaan keskustelu seurustelemisesta ja mitä siitä ajattelee. Hyvään keskusteluun kuuluvat myös isot alkukirjaimet, välimerkkien oikea käyttö ja hyvä kielioppi.

Olen melkoisen omituinen tapaus. Ikää on 28, mutta en ole koskaan seurustellut. Eikä kyse ole suinkaan omasta valinnasta. Aikoinaan koulussa putosin sosiaalisten piirien ulkopuolelle niin, että silloin ei olisi ollut mitään mahdollisuuttakaan. Vasta joitain vuosia sitten pääsin hiukan sosiaalisesti normalisoitumaan kun pääsin nettiyhteisön kautta miitteihin mukaan. Nykyään tulee siinä ja työporukassa aina silloin tällöin vietettyä aikaa. Varsinaista kaveripiiriä ei ole vieläkään.
Seurustelun suhteen on kerran liipannut hyvin läheltä, mutta se kaatui huonoon ajoitukseen eikä muita vakavia mahdollisuuksia ole oikein ollut. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä hankalammalta seurustelun aloittaminen tuntuu. Suurin ongelma on varmaan se, etten osaa etsiä kumppania aktiivisesti vaan toivon, että sellainen putkahtaisi jostain ikään kuin itsestään kuten elokuvissa. Sosiaaliset kyvyt ja itsetunto eivät oikein riitä siihen, että voisi suoraan kysyä.
Ihan oma ongelmansa on se, että nykyiset sosiaaliset piirini eivät oikein tarjoa mahdollisuuksia pariutumiseen. Pitäisi siis tutustua uusiin ihmisiin, eikä se ole minulle koskaan helppoa. Jotain on kuitenkin tehtävä, joten varmaan tässä lähitulevaisuudessa on pakko turvautua johonkin deittipalveluun jos haluaa edes yrittää. Tarkoitushakuinen parin etsiminen ja treffailu ei vaan lainkaan tunnu omalta jutulta.

//edit: Ja nyt vasta huomasin, että olen aikoinaan ollut ketjun toinen kirjoittaja vuonna 2005. Pistää kyllä kummasti ajattelemaan, että tilanne ei ole viidessä vuodessa juuri muuttunut. No, olen päässyt fantasiamaailmasta jo lähelle oikeita ihmissuhteita, mutta konkreettiset saavutukset ovat silti vähissä.

Charlie, minä aloin seurustella ensimmäistä kertaa noin 29-vuotiaana ja minulle kävi niin että poikaystävä vain ilmestyi elämääni, ei ehkä niin kuin elokuvissa mutta kuitenkin aika täysin vailla omaa aktiivisuuttani (kyseessä oli ihminen, jonka tunsin netin kautta ja jonka olin tavannut pari kertaa vuodessa kahvilla, en tiennyt että hän oli kiinnostunut minusta). Voi olla että tuollainen on todennäköisempää naisille mutta selvästi ei mahdotonta.

Minunkin ongelmani oli ehkä tietynlainen eristäytyneisyys ja ujous. Minulla oli kavereita, mutta ei kaveriporukoita vaan yksittäisiä kaverityttöjä, joiden kanssa kävin kahvilla. Kävin kyllä miiteissäkin, mutta siellä miespuoliset ihmiset olivat yleensä sen verran nuorempia ettei siitä ollut apua. Koulussa olin tyttöporukoissa, opetusryhmäni harvat pojat eivät olleet kiinnostuneita edes puhumaan minulle. Valmistuttuani muutin uuteen kaupunkiin, jossa en tuntenut juuri ketään ja josta en saanut töitä, tein vain kotona välillä freelance-keikkoja ja sosiaalinen elämäni koostui niistä naispuolisista yksittäisistä ihmisistä ja yhdestä naisista koostuvasta ryhmästä. En ole kiinnostunut baareista ja niin edelleen ja nettideittikokeiluni eivät olleet toimineet kovin hyvin niin ei ollut mikään ihme etten seurustellut.

Olen nyt seurustellut puolisentoista vuotta ja huomaan että kokemattomuudestani on vähän haittaa. Kun en voi verrata nykyistä suhdettani entisiin niin vertaan sitää muiden kokemuksiin (en kasvanut kodissa jossa vanhemmilla olisi ollut onnellinen avioliitto) ja kun suhteeni ei vaikuta aivan samalta en voi tietää onko vika suhteessani vai odotuksissani vai onko vikaa lainkaan. Esimerkiksi reagoin ja käyttäydyn niin kuin voisi olettaa luonteeni perusteella (en ole erityisen tunteellinen, romanttinen tai intohimoinen ihminen ja ehkä seurustelu ei sitä muuta), en niin kuin jotkut toiset ihmiset tai kuin käsitykset siitä miten rakastuneet ihmiset ovat. Esimerkiksi minun on vaikeaa nukkua poikaystäväni kanssa, onko se merkki siitä ettei meidän kuulu olla yhdessä vai jatkoa sille että nukun aina huonosti jos huoneessa on joku toinen. En halua käyttää kaikkea vapaa-aikaani hänen kanssaan enkä tiedä haluaisinko asua hänen kanssaan, sekin saattaa kertoa siitä että olen tottunut asumaan yksin viimeisten kuuden vuoden aikana enkä ole juuri koskaan kärsinyt yksinäisyydestä.

Välillä tuntuu että tuo on liian vaikeaa ihmiselle, joka ahdistuu helposti ja onnistuu tekemään yksinkertaisista asioista liian vaikeita. oma ongelmansa oli se että poikaystäväni on sosiaalisempi kuin minä ja hänellä on ystäväpiiri, ja vaati aika paljon töitä että olen päässyt eroon kauhusta joka liittyi heidän tapaamiseensa, siitä huolimatta että he ovat kaikki ystävällisiä ihmisiä ja ottivat minut hyvin vastaan. Ehkä lopulta riittää se että vaikka en tiedä miten meille käy tulevaisuudessa niin ainakin nyt elämäni on parempaa poikaystäväni kanssa kuin ilman

Ereine sanoi:

olen tottunut asumaan yksin viimeisten kuuden vuoden aikana enkä ole juuri koskaan kärsinyt yksinäisyydestä.

Click to expand...

Olen huomattavasti nuorempi ja asun nyt jo viidettä vuotta yksinäni. Silloin jos olen ollut pidempään äitini luona käymässä niin saattaa tuntua yksinäiseltä omassa kodissa, mutta suhteellisen harvoin kuitenkin, ja tämä menee kuitenkin nopeasti ohi. Minulla ei ole mitään ongelmaa viettää aikaa yksinäni, enkä ole innostunut käymään pahemmin baareissa tai muuallakaan ulkona. Kaveripiirini on hajaantunut ympäri Suomen ja maailman, ja tulee nykyään harvoin tavattua, pidämme yhteyttä muilla tavoin. Näin ollen tulen lähteneeksi ulos tutuista ympyröistä hyvin harvoin, ja se ei mitenkään helpota kenenkään tapaamista. Toisaalta joskus tuntuu siltä, että hiljakseltaan yksinolemisesta saattaa saada jo tarpeekseen, mutta toisaalta en osaa kuvitella sitäkään tilannetta, että asuisin jonkun kanssa. Kun on niin kovasti nuo omat tavat jo piintyneet kiinni.

"Seurusteluhistoriani" on siis perin mitätön, miltei olematon. Ehkä jonakin päivänä kumminkin? Tahtoisin joskus lapsiakin... Mutta ainahan minulla on kissat

Ereine sanoi:

huomaan että kokemattomuudestani on vähän haittaa. Kun en voi verrata nykyistä suhdettani entisiin niin vertaan sitää muiden kokemuksiin

Click to expand...

Minäkin olen edelleen ensimmäisessä suhteessani. Itse olen koko ajan kokenut, että siitä on hyötyä, ettei ole vanhoja suhteita joihin verrata. Koen pääseväni vähemmällä, kun en vertaile vanhaan heilaan tai vanhaan suhteeseen. Toisaalta kun asuttiin niin kaukana toisistamme, oli se hyvä tekosyy kaikelle mikä pisti mietityttämään... Ja olin aika pitkälti yltiöoptimistinen sillä tavalla, että lähdin siitä, että ei ollut mitään vikaa, vaikka välillä ahdistikin - mutta ahdistuksen aihe oli yleensä välimatka ja sen kurominen umpeen.

Mutta mitä tulee asioihin kuten yhteen muuttaminen tai vapaa-ajan vietto, en usko että edellisiin suhteisiin vertailusta voi hyötyä. Ensinnäkin, edellinen suhde tietenkin päättyi syystä tai toisesta. Ja toisekseen eri ihmisen kanssa sitä kait rakentuu kuitenkin erilainen suhde - tarkoitan että vaikka edellisen kanssa halusi viettää kaiken aikansa, ei tarkoita että tämänkin kanssa pitää haluta, tai suhteessa on jotain vikaa.

Ereine sanoi:

Olen nyt seurustellut puolisentoista vuotta ja huomaan että kokemattomuudestani on vähän haittaa. Kun en voi verrata nykyistä suhdettani entisiin niin vertaan sitää muiden kokemuksiin (en kasvanut kodissa jossa vanhemmilla olisi ollut onnellinen avioliitto) ja kun suhteeni ei vaikuta aivan samalta en voi tietää onko vika suhteessani vai odotuksissani vai onko vikaa lainkaan

Click to expand...

Uutta suhdettaan ei oikein voi suoraan verrata edellisiin suhteisiin muuten kuin ehkä sen perusteella että tuntuuko uusi suhde paremmalta vai pahemmalta. Vanhassa suhteessa nyt oletusarvoisesti oli kai joku vika kun se ei toiminut niin voi tarkastella onko uudessa suhteessa samoja piirteitä vaiko eikö. Kokemuksen suurin hyöty minun kohdallani on ollut se että olen nähnyt mitä en halua ja siitä voi johtaa ajatuksensa siihen mitä haluaa. Ensikertalaiselle voi olla hämmentävää se mitä suhteelta oikeasti haluaa ja mitä siltö on realistista odottaa. Vaikka teoriassa tietäisikin nämä niin käytäntö voi yllättää ja asiat tuntuvat oikeasti erilaisilta kuin haaveissa.

Suora vertailu muiden ihmisten suhteisiin on vieläkin mahdottomampaa. Sitäkin tapahtuu kyllä väistämättä, mutta kun vertaa niin pitää muistaa muutama asia.
Ensinnäkin jokainen kahden ihmisen suhde on ainutlaatuinen olipa kyse sitten kaveruudesta, vihollisuudesta tai seurustelusta. Jokaisessa suhteessa on ne omat erityispiirteensä joita ei löydy muista. Olivatpa ne sitten positiivisia tai negatiivisia.
Toiseksi jos tarkkailee vaikka ystävän parisuhdetta niin näkee sen julkisen puolen ja kuulee juttuja siitä miten he ovat käyneet leffassa ja suudelleet sillalla yms. älläsöpöilyä. Jokaisessa suhteessa on kuitenkin olemassa myös ongelmia. Toisissa pieniä ja toisissa isoja ja varsinkin pienet ongelmat ovat usein vain parin itsensä tiedossa. Mikään suhde ei ole pelkkää pinkkiä pumpulia vaikka siltä näyttäisi.
Kolmanneksi jos itse ei nautikaan samoista asioista joita ystävä rakastaa niin se ei tarkoita etteikö suhde voisi toimia. Toinen on onnellinen kävellessään käsikkäin kaupungilla ja suudellessa toista keskellä väkijoukkoa. Joku toinen taas tykkää jutella ja istua omassa rauhassa vieretysten tai tiskata yhdessä tms. Kumpikaan (tai mikä tahansa muu) ole sen huonompi vaihtoehto kuin toinen. Pääasia on se että parin kummastakin osapuolesta tuntuu hyvältä. Ei parisuhde ole suorittamista ja kilpailua muiden kanssa siitä kuka on onnellisin (silloin kukaan tuskin olisi onnellinen). Toisiin vertaaminen on siis aika tyhmää.

Jos oikeasti alkaa tuntua siltä, että suhteessa on jotain pielessä tai jotain puuttuu, niin sekään ei välttämättä tarkoita, että oli vikatikki aloittaa seurustelu. Hyvin paikkansapitävä muistisääntö kyllä on, että vain itseään voi muuttaa, ei muita. Mutta seurustellessa hiertävistä asioista voi kuitenkin puhua seurustelukumppanin kanssa, ja jos tämä ymmärtää niiden painoarvon, myös motivaation itsensä muuttamiseen pitäisi löytyä. Puolin ja toisin. En pysty kuvittelemaan, että yksikään suhde olisi täydellinen sillä tavalla, että kummallakaan osapuolella ei olisi koskaan mitään valittamisen tai pahan mielen aihetta. Mutta kuten pappi sanoi siskoni häissä, yhdessä eläessään ihmiset yleensä vähitellen hiovat toisistaan yhteiselämää häiritseviä särmiä pois.

Ereine sanoi:

Charlie, minä aloin seurustella ensimmäistä kertaa noin 29-vuotiaana ja minulle kävi niin että poikaystävä vain ilmestyi elämääni, ei ehkä niin kuin elokuvissa mutta kuitenkin aika täysin vailla omaa aktiivisuuttani (kyseessä oli ihminen, jonka tunsin netin kautta ja jonka olin tavannut pari kertaa vuodessa kahvilla, en tiennyt että hän oli kiinnostunut minusta). Voi olla että tuollainen on todennäköisempää naisille mutta selvästi ei mahdotonta.

Click to expand...

Onhan se mahdollista, mutta sen odotteleminen ei taida olla paras taktiikka. Ainoa läheltä piti -tilanteeni oli tosin vähän saman tyyppinen. Joka tapauksessa on pakko sanoa, että aina tuntuu vähän paremmalta kun kuulee muista vastaavista tapauksista. Normaalisti tuntee olevansa täysin ainutlaatuinen friikki.

Ereine sanoi:

.
Esimerkiksi minun on vaikeaa nukkua poikaystäväni kanssa, onko se merkki siitä ettei meidän kuulu olla yhdessä vai jatkoa sille että nukun aina huonosti jos huoneessa on joku toinen. En halua käyttää kaikkea vapaa-aikaani hänen kanssaan enkä tiedä haluaisinko asua hänen kanssaan

Click to expand...

Mikään näistä oireista ei ole merkki siitä että teidän ei kuuluisi olla yhdessä. :angel:

Sinkkuilen ihan, enkä koskaan ole seurustellut, saatika halunnut seurustella kenenkään kanssa.

Kertoisiko Sormusten Taru vähän lisää? Miksi et ole halunnut seurustella? Eikö vain ole löytynyt sopivaa kumppania vai mitä voisit kertoa asiasta lisää?
En ole pelkästään utelias (vaikka aina toki sitäkin ) vaan suosimme täällä hieman pidempiä ja perustelevampia tai pohdiskelevampia viestejä.

Olen ollut nyt hieman yli kuukauden yhdessä tyttöystäväni kanssa. Ennen tämän suhteen aloittamista olen seurustellut lukuisia kertoja aikaisemminkin.
Aiemmissa suhteissani olen aina ahdistunut välittömästi, jos kulloinenkin seurustelukumppanini on osoittanut seurustelevani kanssani liian vakavissaan tai esimerkiksi on näyttänyt olevansa mustasukkainen. Olen usein ajatellut, että seurustelu ei oikein ole minun juttuni, sillä sitoutuminen yhteen ihmiseen on ollut minulle aina melko vaikeaa...
Nykyinen suhteeni on selkeästi tähänastisistani paras. Vaikka minä ja tyttöystäväni emme ole olleet yhdessä vielä kauaakaan, tajusin silti äskettäin, että ensimmäistä kertaa olen sellaisessa suhteessa, jonka hyvinvointiin olen todella valmis panostamaan ja jonka eteen olen valmis näkemään vaivaa.

(Kirjoittelen tällä hetkellä melko väsyneenä, joten toivon ettei tekstini ole kovin sekavaa luettavaa...)

Hmh.
Olen ollut kaukosuhteessa kohta hmm...olisikohan
yli kolme vuotta. Tapasin seurustelukumppanini
netissä, ja vielä Suomi24:n chatin kautta. Tuli
viesti lähteä yksityiskeskusteluun nimimerkiltä "Behemoth", ja muistan harkinneeni
pitkään, viitsisikö taas kuunnella epäkypsiä juttuja.

Onneksi kuitenkin klikkasin, koska siitä päivästä
alkoi jonkin aikaa kestänyt ystävyyssuhde, jonka
jälkeen jouduin toteamaan, että olin kehittänyt jo
isompia tunteita uutta ystävääni kohtaan, ja
hän myönsi tuntevansa samoin.

Ensimmäistä kertaa tapasimme juna-asemalla, hän
vietti meillä joululomaa jonkin aikaa. Sitten menin sinne hiihtolomalla, ja sitten taas kesälomalla... ja niin edelleen.

Sitten suhde meni joksikin aikaa poikki, koska poikaystäväni koki itsensä ahdistuneeksi, koska olin
liian takertuva persoona. Masennuin aivan mielettömästi, mutta pääsin siitä yli. Pysyimme ystävinä, mutta sitten eräänä hyvin kauniina päivänä hän kysyi tulevaisuudensuunnitelmiani. Sanoin, että haluaisin tulla Tampereelle opiskelemaan. Hän halusi aloittaa seurustelun uudestaan, koska oli todennut,
että maailmassa ei ole kuin yksi juuri tällainen savolainen vampyyri, ja se olen minä.

Suhteen aikana olen oppinut paljon itsestäni ja poikaystävästäni. Olen myös oppinut keskustelemaan ongelmistani ja tunteistani avoimemmin, ja tulemme hyvin toimeen. Luonteemme ja kiinnostuksenkohteemme ovat samanlaisia, ja yhdessä ei ole ahdistavaa,
vaan kivaa. Olen oppinut ottamaan rennommin ja lopettamaan takertumisen, jolloin poikaystäväkin sai tilaa hengittää.

Kaukosuhde loppuu pian, sillä kesällä/syksyllä olisi
tarkoitus muuttaa Tampereelle ja hänen kanssaan yhteen,
ja mielellään löytää opiskelupaikkakin.

Avauduinpa jännästi.
Nojaa...

*Muoks*

Tuli tuossa mieleen, miten itsetunto on kohonnut
poikaystäväni myötä. Aluksi oli hyvin vaikeaa uskoa,
että joku olisi minusta kiinnostunut, että olisin oikeasti jonkun mielestä kaunis, mielenkiintoinen ja hauska. Itseensä on vaikea uskoa jos on ollut kovin pitkään kiusattu.

Vampirelady sanoi:

Avauduinpa jännästi.
Nojaa...

Click to expand...

Ihana avautuminen. Ehkä sitä jaksaa taas hetken uskoa ihmiseen. Omat ajatukset parisuhteesta ovat tätä nykyä varsin koruttomia.