Siena - Alla Firenzen varjojen - Ilmoittautuminen Päättynyt!

Hei, viime hetkinä saavun mukaan.

<b>Nadia da Cascia</b> on kohtuuvarakkaan pankkiirin 15-vuotias tytär. Hän on lyhyt, mutta hänestä lähtee sitäkin kovempi ääni hänen julistaessa juuri sillä hetkellä absoluuttiseksi totuudeksi kokemiaan asioita. Nadia elää isänsä ammatin takia Dragossa, mutta haaveilee taiteilijaelämästä luhistumaisillaan olevassa murjussa. Jos hänellä on liian tylsää, hän yrittää tehdä päivästään samanlaisia ja päivällään samanlaisia asioita kuin sillä hetkellä lukemansa kirjan sankari(tar). Hän tosiaan osaa lukea, yliopisto-oppineen enonsa vaatimuksesta.

Nadia tunnetusti saattaa ilmaantua tapaamisiin kaikkina muina paitsi sovittuna aikana, sillä hänen täytyy aina kotoa lähtiessään keksiä tekosyy perheelleen. Hän on intohimoisesti mukana tasavaltalaisaatteessa, mutta hänelle joudutaan välillä huomauttelemaan hänen uskoessaan ihmisistä liian hyvää ja ollessaan liian avoin heille.
 
Siena täysi

Tervetuloa mukaan Sinipiika. Ja nyt ilmoittautuminen on sekä virallisesti, että epävirallisestikin loppunut ja toivon mukaan kaikki halukkaat ovat mukana.

Nyt aletaan pikkuhiljaa jakamaan rooleja. Kovin moni ei ole lähetellyt toiveitaan meille, mikä toivottavsti tarkoittaa ettei rooleilla ole kauheasti väliä teille, koska me olemme alkaneet jo pikku hiljaa suunnittelemaan roolijakoa aika lailla puhtaasti arpomalla teille.

Jos siis joillakin on vielä toiveitaan esitettävänä niin niitä kannattaa esittää aika lailla pikaiseen.
 
Okay, rooliviestit on lähetetty. Olisittekos valmiita aloittamaan pelaamisen ensi viikon alusta alkaen?
(Pahoitteluni viivästymisistä, koeviikot ja novellinkirjoittamiset ovat osuneet vähän pahaan saumaan.)
 
Voi, minä ainakin olisin, vaikka sen tuhat asiaa tuntuukin olevan yhtäaikaa päällekäin. Kyllä Sienalle silti aikaa jostain välistä löytyisi :)
 
Va bene.
Tämän viikonlopun aikana siis tämä spektaakeli pyritään käynnistämään. Tosin pelipäivä (tai pari jos niin haluatte) todennäköisesti kuluu pelaamiseen totuttelemisessa ja muutenkin roolittomissa merkeissä ennen kuin varsinainen tiputus alkaa.

Pelitopikin avauksen jälkeen olisi mukava, että loputkin teistä saisi hahmonluontinsa jonkinlaiseen kuosiin, vaikkei se vielä mikään ehdoton takaraja olekaan.
 
Saladin sanoi:
Tosin pelipäivä (tai pari jos niin haluatte) todennäköisesti kuluu pelaamiseen totuttelemisessa ja muutenkin roolittomissa merkeissä ennen kuin varsinainen tiputus alkaa.
Jos ei hirveästi haittaa, katselen (ja totuttelen) pelaamiisen ainakin yhden päivän, koska tämä homma ei ole minulle ollenkaan tuttua.
 
Vetehinen sanoi:
Jos ei hirveästi haittaa, katselen (ja totuttelen) pelaamiisen ainakin yhden päivän, koska tämä homma ei ole minulle ollenkaan tuttua.

Ei haittaa mittään. Parempi, että pääset peliin kunnolla mukaan, ennen ensimmäistä vuoroasi. Ainahan on toivottavaa, että kaikki pääsee peliin mukaan, ilman, ettei heti alussa ole mukana meinigillä ,"Täh, mitäs täs nyt on tapahtunut", sanoo nimimerkki kokemuksen äänellä pilasin muutamat omat kokemukseni syöksymällä suit päit mukaan tiettyihin peleihin, mitä itse olen pelaillut.
 
Pikku Myy sanoi:
Peli on käynnissä. Ensimmäinen vuorokausi on alkanut.

Okei, mitäköhän se käytännössä tarkoittaa? Ts. onko pelin säännöistä tai muusta vastaavasta käytännön toteutuksesta jossain jotain yhteenvetoa? Tyyliin mitä postataan, milloin, missä persoonamuodossa, mistä aiheesta, milloin äänestetään, mitä se tarkoittaa, miten se tapahtuu yms?

Kun en oikein tiedä, mitä tehdä kaikella tuolla maailma-infolla käytännössä.
 
Niin juu, se hahmo:

Gellius Elmo Bivio on eräs Sienan politiikan merkittävimmistä taustavaikuttajista. Häntä voisi nimittää harmaaksi eminenssiksi, jollei liikanimi olisi muutamaa sukupolvea aikaansa edellä. Tosin "harmaa" on nuoren lakitieteen opiskelijan railakkaaseen elämäntyyliin harvinaisen huonosti sopiva adjektiivi eikä hänellä ole minkäänlaista kirkollista virkaakaan. Silti hänellä on varsin läheiset suhteet eminenssiin, hänen isänsä näet on Trenton kirkolliskokouksen ansioillaan hankkinut itselleen punaisen hatun ja on tällä hetkellä eräs kuurian merkittävimmistä vallankäyttäjistä. Nuoruudenhairahduksesta erään umbrialaisen talonpoikaistytön kanssa alkunsa saanutta äpäräpoikaansa hän ei ole koskaan virallisesti tunnustanut, mutta pitää silti tähän säännöllisesti yhteyttä ja kustantaa tämän opinnot Sienan kuulussa yliopistossa.

Poika onkin osoittautunut lahjakkaaksi oppilaaksi, jonka harrastuksena on Ciceron teosten kääntäminen Toskanan kansankielelle. (Henkilökohtaisesti hän tosin pitää enemmän Machiavellistä.) Terävän päänsä lisäksi hän on tosin perinyt isältään myös naisten liehittelyn paheen, ja viihtyy vastakkaisen sukupuolen seurassa riippumatta sitä, millaisia nämä ovat maineeltaan - kaksintaisteluihin joutumista hänen ei juuri tarvitse pelätä kerrassaan oivallisten miekkailutaitojensa takia. Jotakin kautta hän on myös onnistunut hankkimaan itselleen yhteyksiä sekä kaupungin alamaailmaan että silmäätekeviin ja pyörittääkin melkoisen laajaa kontaktiverkostoa, jonka perusteella hän on perillä huimasta määrästä kaupungin (tosista) juoruista.

Ulkonaisesti nuori Bivio vaikuttaa varsin tavalliselta nuorelta vallasmieheltä. Hän pukeutuu tyylikkäästi ja kampaa keskiruskeat, takaa kihartuvat puolipitkät hiuksensa viimeisen muodin mukaisesti. Hän suhtautuu miltei kaikkeen sellaisella kyynisellä ironialla, johon vain nuorilla varakkailla miehillä on varaa ja hänen purevat kommenttinsa ovat miltei ainoa julkisuudessa esille tuleva piirre hänen veitsenterävästä älystään. Toki tarkkaavaisempi sivustaseuraaja saattaisi huomata, että Gellius ei koskaan hummaillessaan juo itseään läheskään niin humalaan kuin toverinsa (vaikka vähä-älyisen humalikon näyttely häneltä oivallisesti tarpeen tullen onnistuukin) ja että hän häviää shakissa ainoastaan silloin, kun haluaa imarrella jotakuta.

Kaupunginosa olisi Aquila, jos kellään ei ole mitään sitä vastaan.
 
Jaa, siis niin jonkinlainen hahmoselostus...

Giacomo di Marco on aivan kaupunginmuurin tuntumassa erään talonrähjän alakerrassa vanhempiensa luona asusteleva, hiukan yli parikymppinen vähäpätöisen kauppiaan poika. Hän on siis tottunut seisoskelemaan turuilla ja toreilla. Suunnattomilla älyn- tai puheenlahjoilla Giacomoa ei tiettävästi ole siunattu, eikä hän muutenkaan juuri erotu kaupungin tavanomaisista asukkaista mihinkään suuntaan, jos kohta on melkoisen pitkä ja roteva - siinä hän on tullut isänsä sukuun. Setänsä Giovanni oli itseasiassa melkolailla menestynyt härkätaistelija ennen kuin otti ja kuoli pari vuotta sitten jäätyään ensimmäistä kertaa härälle kakkoseksi. Äidinpuoleinen suku on puolestaan oliivinviljelijöitä Montalcinosta (joka nyt on saanut huomiota sienalaisten avoimen vastarinnan keskityttyä kylään) ja siellä isoisä yhä asustelee.

Pelinjohto saanee määrätä contradan miten parhaaksi katsoo.
 
Sinipiika sanoi:
Pikku Myy sanoi:
Peli on käynnissä. Ensimmäinen vuorokausi on alkanut.

Okei, mitäköhän se käytännössä tarkoittaa? Ts. onko pelin säännöistä tai muusta vastaavasta käytännön toteutuksesta jossain jotain yhteenvetoa? Tyyliin mitä postataan, milloin, missä persoonamuodossa, mistä aiheesta, milloin äänestetään, mitä se tarkoittaa, miten se tapahtuu yms?

Kun en oikein tiedä, mitä tehdä kaikella tuolla maailma-infolla käytännössä.

Aiempien pelien pelitopiceista voi ottaa mallia. Maailma on hiekkalaatikko, jossa me pelaajat saamme leikkiä melko vapaasti, kunhan emme riko yhteisiä leluja. Pelitopicciin postataan suht harmittomia juttuja, joista ei voi suoraan päätellä hahmon roolia. Kaikilla pelaajilla ei ole kokemusta varsinaisista roolipeleistä eli he eivät osaa erottaa pelaajan tietämiä asioita hahmon tietämistä asioista. Esimerkkinä on minun hahmoni unet, joiden yksityiskohtia muut hahmot eivät voi tietää, vaikka niiden pelaajat tietävätkin. Yleisessä tietoudessa lienee vain, että Gianni näkee painajaisia varjoista. Niistä hän on soperrellut valvehetkinään riittävästi.

Varsinaista peliä käydään sitten yksäreillä. Toistensa roolit tietävillä pelaajilla on kissanpäivät, kun taas tietämättömät eivät juuri yksäröi pelin aikana. Tylsyyttä voi karkottaa kehittämällä hahmonsa julkista kuvaa pidemmälle. Yhdessä pelissä rikkaasta playboy-hahmostani tuli hetkessä muukalaisten ohjaama androidi, kun piti vähän keksiä viihdykettä epäonnisen rooliosuman vastapainoksi. Viihdyinkin sitten niin hyvin, että muut pelaajat äänestivät epäluuloisina hahmoni teloitettavaksi. Se oli kivaa.

Pelinjohtajat epäilemättä kertovat tarkemmat äänestysohjeet sitten kun sen aika koittaa. Ei parane mennä asioiden edelle.
 
Sinipiika sanoi:
Pikku Myy sanoi:
Peli on käynnissä. Ensimmäinen vuorokausi on alkanut.

Okei, mitäköhän se käytännössä tarkoittaa? Ts. onko pelin säännöistä tai muusta vastaavasta käytännön toteutuksesta jossain jotain yhteenvetoa? Tyyliin mitä postataan, milloin, missä persoonamuodossa, mistä aiheesta, milloin äänestetään, mitä se tarkoittaa, miten se tapahtuu yms?

Kun en oikein tiedä, mitä tehdä kaikella tuolla maailma-infolla käytännössä.

Ah niin, ei muistettu sanoa miten kauan tämä "ilta" fopessa kestää. Mitä todennäköisimmin seuraava päivä lähtee käyntiin ensi viikon alussa. Sitten aletaan menemään klassisella fopepäivä vastaa yhtä viikkoa systeemillä.

Mutta siis. Seuraava päivä Sienassa on ainakin osittain ilman rooleja, mutta jossain vaiheessa sitä "päivää" kerrotaan vielä miten käytännössä homma toimii, roolinne siirtyvät on-vaihteelle ja sitten... Niin, noh; se on sitten teistä kiinni :p .

Nauttikaa siis poutasäästä kun vielä voitte ennen kuin se muuttuu myrskyisämmäksi. Kuten on jo vihjailtukin Seuraavan päivän iltana Sienassa on pienet juhlantapaisetkin Piazza del Campolla.
 
Signore Miccolini oli urbaani kulkuri, toisin sanoen koditon, eikä hänestä ole kauheasti kerrottavaa. Kun hänen muu perheensä kuoli parikymmentä vuotta sitten sattuneessa tulipalossa, eikä kukaan sukulainen huolinut häntä nurkkiinsa pyörimään, hän päätti lähteä vaeltamaan ympäri kaupunkia ruokaa etsien. Joskus hän pääsi töihinkin, mutta koska hänen luonteensa ei sallinut keskittyä yhteen asiaan kovin pitkäksi aikaa, eivät työsuhteet yleensä päässeet vakiintumaan, eikä Miccolinia melkein koskaan huolittu alivuokralaiseksi, koska hänellä ei ollut säännöllisiä tuloja. Hänen suurimpana haaveenaan on saada rahat kasaan omaa asuntoa varten.
 
Aamuviesti tulee kai Myyltä kohtapuoliin. Lienee kai sanomattakin selvää ettei sitä ennen pelitopikkiin vielä turhia raapustella :viggo: .
 
Ylös