Mitä nyt? Elena vaipuu äkkiä lattialle kuin räsynukke. Tavernan asiakkaat koettavat virvoittaa häntä, mutta näyttää siltä, että Elena on umpiunessa eikä herää, vaikka häntä kuinka nipistellään ja läimäytellään poskille. Eukkopaha vain nukkuu - ei sentään ole kuollut, vaikka onkin nähtävästi aivan eloton. Kummallista, sangen kummallista, tuumii salin nurkasta tilannetta tarkkaileva rotta, mutta pienillä rotanaivoillaan sekään ei saa tilanteesta sen enempää selkoa. Liekö nainen saanut tautikohtauksen, vai onko hänet - hui sentään - myrkytetty!?
Samaan aikaan kaupungin liepeillä olevalla metsäisellä kukkulalla - Monte Alleluia on nimeltään tuo vuorentapainen, jonka huipulle on aikoinaan pystytetty pieni kappeli ikivanhan etruskitemppelin paikalle (sanotaan siellä kummittelevan) - pienessä töllissä, jonka ovet ja ikkunat on tilkitty ihmeen tiiviisti, avautuu pitkänpuoleisen arkun kansi.
Hämärää tölliä valaisee vain kalpea lyhty, joka levittää ympärilleen sinervää valoa. Arkusta nousee vaivalloisesti vanha nainen, jonka iho lyhdyn valossa näyttää aivan siniseltä. Hän on ihmeen pitkä, vahvaleukainen ja (mirabile visu) hänen korvannipukkansa ovat selvästikin suipot. Nainen kohottautuu istumaan arkun reunalle väsyneenä ja läimäyttää kärpäsen kuoliaaksi ohuella piiskalla.
"Puhdas tappo, Sigónyewen", kuuluu ääni töllin hämärästä. Kas vain, nurkassa näyttää istuvan mies, pitkä ja suippokorvainen hänkin.
"Erun lahja, Alién ukkoseni", toteaa nainen ja pistää tupakaksi. "Ei ole näkynyt jälkeäkään hänestä. Ja olen niin väsynyt, tämä päiväkin on kestänyt ikuisuuden: tunnen olevani kuin unissakävelijä."
"Ehkä hänen paghinsa ei ole sittenkään täällä", sanoo Aliéniksi puhuteltu mies. "Tämä on vihamielinen paikka. Tuntuu siltä, että kaikki tuolla kaupungissa, kaikki mikä kävelee, lentää ja ryömii, haluaa vain pistää meidät kuoliaaksi tai syödä suihinsa. Ehkä meidän pitäisi palata ennen kuin on liian myöhäistä. Tämä saltribartsilainen teknologiakin... Nämä अवतार, enpä tiedä, tuleeko tästä sittenkään mitään. En oikein luota niihin." Mies tuijottaa ulos ikkunasta ja rapsuttaa leveää nenäänsä.
"Ymmärrän kyllä", Sigónyewen sanoo. "Mutta yritetään vielä hetki. Ehkä sittenkin..."