Silmarillion – 24. Eärendilin matka ja Vihan sota

Tähän saakka ehdin tänään. Tästä voisi kyllä kirjoittaa enemmänkin mutta laitetaan tämä keskeneräinen suoraan alustuksena tähän väliin.

Silmarillion – 24. Eärendilin matka ja Vihan Sota

Erun rakkaus maailman valo
Saarelle rakenna meille talo
Maata, ilmaa, merta
Hieman ainurin verta
sukumme kantavat huolta
Etsi meren toista puolta
jotta kuulla saavat Valat

tuo ainakin kalaa jos Ulmo suo
Elrond, Elros ja muut niitä syö
Tähdet eivät sinua johdata
Toivon saavani sinut vielä kohdata
Vaikka tähdeksi muuttuisit
se nyt vielä puuttuisi
luoksesi lentäisin
kuvaannoolisesti tietenkin
jos en joutsenena,
niin vaikka albatrossina.

Silmarillionin viimeinen luku siirtyy taas aiemmin tutuksi tulleeseen kronikkamuotoon kun muinaistarujen kääntäjä yrittää kertoa yli 80 vuoden tapahtumat noin 10 sivun aikana. Emme saa kuulla mitään muinaisen Vasco da Gaman purhjeduksista Afrikkaan ja Intiaan asti, emme laajalti yksityiskohtia 40-vuotisesta sodasta, Beleriandin sijainnista muuhun maailmaan nähden, emmekä edes myöhempien aikojen sankarien, Gil-Galadin ja Elrondin nuoruus- ja lapsuusvuosista. Tiedämme vain että Elwing oli liki yksinhuoltaja kuusi vuotta. Appiukko ja anoppikin olivat häipyneet omille teilleen. Perintökoru oli kumminkin jemmassa, se jota etäiset sukulaiset olivat perinnönjaossa vaatineet. Tästä seuraa harmia.

Eärendilin matkakertomuksia (Lay of Eärendil) ei liene säilynyt missään kaapin pohjalla, Kadonneissa Taruissa on muistaakseni lyhyt luonnos 6 vuoden reissailuista pitkin Belegaeria ja kenties myös itäisiä meriä. Muutama lyhyehkö runokin taisi olla. Olisiko jossain vielä ylöskirjattuna yksityiskohtaiset Falatharin, Erellontin ja Aerandirin kertomukset?

Tapahtuu eukatastroofi, kun Keskimaassa syntyneet Pannattomat saavat aikaiseksi jumalisen konfliktin eskaloitumisen ja kaikki päättyy (vai päättyykö?) reilun 40 vuoden sotimisen jälkeen mainiosti, tai ainakin paremmin kuin pitkään aikaan aiemmin. Sodan kulusta taisi HoME5:ssä olla jonkinlainen kuvaus, taisin jättää tämän lukematta kun tuo oli lainassa - (voisi hakea dataa ehkä).

Kulkeeko Maglor vielä jossain Keskimaan rannoilla? Muistaisin että jossain oli tieto että hän olisi kuollut, mutta voisiko hän edelleen olla elossa?
 
Last edited:
kaikki päättyy (vai päättyykö?) reilun 40 vuoden sotimisen jälkeen mainiosti

Kiinnostavaa, että Maedhrosin liiton voimat (noin kaksi kolmasosaa noldorista, edain, ja Belegostin kääpiöt) olisivat pystyneet nujertamaan kaikki Morgothin käytössä tuolloin olleet joukot, mukaan lukien balrogit ja Lohikäärmeen noin viikon mittaisessa taistelussa, ilman idän ihmisten petosta. Ainakin jos kyseisestä taistelusta kirjoitettua kuvausta uskotaan kirjaimellisesti.
Valinorin sotajoukko sen sijaan tarvitsee Morgothin kukistamiseen neljäkymmentä vuotta (tai jopa viisikymmentä, HoME, V, 144). Tosin ilmeisesti suurin osa tästä tarvittiin Angbandin maanalaisten bunkkerien tuhoamiseen, mitä noldor eivät koskaan olleet ehtineet yrittää.
Maedhrosin liiton sota oli käyty Auringon vuonna 472, kun taas Vihan sota käytiin ainakin Kontuwikin mukaan vuosina 545-585. Morgothin joukot olivat seitsemässäkymmenessä vuodessa määrällisesti vahvistuneet, mutta kenties ne olivat myös sotateknisesti kehittyneet muutenkin kuin siivekkäiden tulikäärmeiden osalta. Muuta high-tech-aseistusta ei tosin mainita, mutta kenties kaikkea ei kerrottu jälkipolville. Kieltämättä meidän ajanlaskumme vuoden 1945 ihmisten yhdistetty armeija (atomipommeineen, suihkuhävittäjineen, raskaine panssarivaunuineen jne.) olisi ollut jopa valarille kovempi vastus kuin vuoden 1872 armeija.

Silti joutuu miettimään Valinorin sotajoukon etenemisen hitautta. Onko ehkä niin, että vanyarille ja Valinoriin aikanaan jääneelle Finarfinin noldorille, jotka nyt muodostivat Lännen sotajoukon pääosan, haluttiin antaa kapinallisen noldorin aiemmin saavuttamaa vastaava taistelukokemus suhteellisen tasaväkisessä sodankäynnissä, joka oli rohkeuden osoittamisen ja urotekojen edellytys. Sen vuoksi valar eivät olisi auttaneet liikaa? (Esimerkiksi Tulkas olisi kai voinut vain suoraan kävellä sisään Angbandin porteista, ja läiskiä balrogit ja lohikäärmeet tieltään Obelixin paf! paf! paf! -tekniikalla.)
Mahdollisesti haluttiin myös antaa kaikille Keski-Maan asukkaille tilaisuus ensin kuulla uutiset siitä mitä on tapahtumassa ja liittyä mukaan taisteluun Morgothia vastaan. Siksikin oltaisiin aluksi edetty hyvin hitaasti?

Sodan kulusta taisi HoME5:ssä olla jonkinlainen kuvaus, taisin jättää tämän lukematta kun tuo oli lainassa - (voisi hakea dataa ehkä).

Kyseisessä niteessä on ainakin kaksi kuvausta. Vuoden 1937 Quenta Silmarillionin lopun kuvaus (HoME, V, s.328-329) on itse asiassa hyvin lähellä Christopher Tolkienin Silmarillioniin otettua kuvausta. Vuoden 1937 -kuvauksesta puuttuu kappale, jossa kerrotaan miksi teleri eivät osallistuneet sotaan muuten kuin laivakyytiä antamalla. Itse asiassa tästä 1937 versiosta voisi saada sen kuvan, että Valinorin joukot tulivat marssien pohjoisesta Fingolfinin reittiä. Ainoa silmiini sattunut 1937 -version kohta, joka puuttuu Christopherin julkaisemasta versiosta, on tarkempi huomautus lohikäärmeistä. Kerrotaan, että niitä jäi jäljelle vain kaksi, jotka pakenivat itään (epäilemättä sukua jatkamaan selviytynyt pariskunta:heart:).

Sen sijaan HoME V:n alkupuolella olevassa "The Later Annals of Beleriand" -tekstin vastaavassa kohdassa (sivut 143-145, annaalit vuosille 333-397; myöhemmässä kronologiassa 533-597) merikuljetus on mukana. Siinä annetaan myös hiukan yksityiskohtaisempia kuvauksia taisteluista. Eräänä erona myöhempään on esimerkiksi se, että Morgoth tulee alkuvaiheessa itse ulos taisteluun armeijansa mukana.

[Auringon vuodet]
333-343
Here the sons of the Gods prepared for war, and Fionwë son of Manwë was their leader. The Light-elves marched under his banners, but Teleri did not leave Valinor; but they built a countless multitude of ships.

347
Here the host of Fionwë was seen shining upon the sea afar, and the noise of his trumpets rang over the waves and echoed in the western woods. Thereafter was fought the battle of Eglorest, where Ingwiel son of Ingwë, prince of all the Elves, made a landing, and drove the Orcs from the shore.
Great war came now into Beleriand, and Fionwë drove the Orcs and Balrogs before him; and he camped beside Sirion, and his tents were as snow upon the field. He summoned now all Elves, Men, Dwarves, beasts and birds unto his standard, who did not elect to fight for Morgoth. But the power and dread of Morgoth was very great and many did not obey his [Fionwë´s] summons.

350. Here Fionwë fought the last battle of the ancient world, the Great or Terrible Battle. Morgoth himself came forth from Angband, and passed over Taur-na-Fuin, and the thunder of his approach rolled in the mountains. The waters of Sirion lay between the hosts; and long and bitterly they contested the passage. But Fionwë crossed Sirion and hosts of Morgoth were driven as leaves, and the Balrogs were utterly destroyed; and Morgoth fled back to Angband pursued by Fionwë.
From Angband Morgoth loosed the winged dragons, which had not before been seen; and Fionwë was beaten back upon Dor-na-Fauglith. But Eärendel came in the sky and overthrew Ancalagon the Black Dragon, and in his fall Thangorodrin was broken.
The sons of the Gods wrestled with Morgoth in his dungeons, and the earth shook, and gaped, and Beleriand was shattered and changed, and many perished in the ruin of the land. But Morgoth was bound. This war lasted fifty years from the landing of Fionwë.

397.
In this year Fionwë departed and went back to Valinor with all his folk...
 
Last edited:
Ahaa, eli itse sota olisikin ollut paljon lyhyempi. Tämä selittää asiaa. Beleriandin vajoaminen olisikin sitten enemmän seurausta syvien kaivantojen (kai joidenkin Morgothin maiar-liittolaisten asuttamia) tuhoamisesta, kuin maanpäällisestä taistelusta. Tästäkin on keskusteltu Konnussa ja muualla kauanko tuo vajoaminen kesti, jatkuiko se pitkälle toiselle ajalle vai oliko tämä suhteellisen nopea, esim tuo 40-50 vuotta. Valarin ja maiarin on kai pitänyt perustaa turvapaikkoja henkiinjääneille tämän mullistusten ajaksi.
 
Mikäli Morgothilta hakattiin tosiaan jalat alta kirjaimellisesti (toisten valarin toimesta), niin onko hänellä monen aineellisena kuninkaana esiintymisen vuosituhannen jälkeen vielä supervoimia kasvattaa Ajattomassa Tyhjyydessä uudet sääret ja varpulit (tässä kohdin sopii kuvitella vaikkapa niitä Babylon 5: Thirdspacen cthulhustelijoita manipuloimassa itselleen ihan normiarkisesti energiaa aineeksi!) — ja kestääköhän jalkojen kasvattaminen siellä vähemmän vaiko suunnilleen puolet ajasta, josta toinen puolisko saattaa kulua ainakin sen suunnitteluun, miten päästä luikahtamaan takaisin Eä(h)an, ts. ketä sen asujainta Sauronin lisäksi, hm, innoittaa sopivantyyliseen palvontapuuhasteluun?

.
.
.

ia!
 
onko hänellä monen aineellisena kuninkaana esiintymisen vuosituhannen jälkeen vielä supervoimia kasvattaa Ajattomassa Tyhjyydessä uudet sääret ja varpulit

Ja kun ilmeisesti uusi pääkin täytyisi kasvattaa, niin Dagor Dagorathissa aikanaan käytettävän kehon suunnittelu on ehkä parempi aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä. Näin ainakin jos J. R. R. Tolkienin myöhäisiä muistiinpanoja on uskominen:

Morgoth was thus actually made captive in physical form, and in that form taken as a mere criminal to Aman and delivered to Námo Mandos as judge - and executioner. He was judged, and eventually taken out of the Blessed Realm and executed: that is killed like one of the Incarnates. [ ... ]
When that body was destroyed he was weak and utterly ' houseless', and for that time at a loss and 'unanchored' as it were. We read that he was then thrust out into the Void. That should mean that he was put outside Time and Space, outside Ëa altogether...


(HoME, X, 403)
 
Last edited:
  • Like
Reaktiot: Tik
Kulkeeko Maglor vielä jossain Keskimaan rannoilla? Muistaisin että jossain oli tieto että hän olisi kuollut, mutta voisiko hän edelleen olla elossa?
Ei, jos Maglor sisältyy Celebornin lähdössä kerrottaviin viimeisiin esiaikojen muistitietojen hallussapitäjiin.
"with him went the last living memory of the Elder Days in Middle-earth."

Eli tappoi itsensä tai joku ampui nuolen selkään.
 
Mitä Maglorin kohtaloon tulee, alkutekstissä lukee näin: "he could not endure the pain with which the Silmaril tormented him; and he cast it at last into the Sea, and thereafter he wandered ever upon the shores, singing in pain and regret beside the waves." Pitäisikö tuo "he wandered ever upon the shores" siis ymmärtää niin, että hän vaelsi iän kaiken rannoilla? Vai sanotaanko siinä vain, että hän vaelsi siitä lähtien / jatkuvasti rannoilla ilman että otetaan kantaa siihen, miten kauan sitä kesti? Mielestäni Kersti Juvan suomennos "vaelsi sen jälkeen rannoilla" vastaa täysin oikein sanojen thereafter -- -- ever merkitystä tässä lauseessa. Ei siis forever vaan ever, mikä on eri asia.

"Legenda" Maglorin ikuisesta vaelluksesta on syntynyt käsittääkseni lukijoiden mielessä, lieneekö siihen vaikuttanut myös esikuvana kertomus "vaeltavasta juutalaisesta". eli Jerusalemin suutarista.

Legendasta puhutaan Tolkien Gatewayn Maglor-artikkelissa: "Legend says that he still wanders the shores of the World, singing laments for his despair and regret." Tässä viite käsittelemäämme lukuun ja arvatenkin yllä mainittuun kohtaan. Mutta voidaksemme puhua legendasta tarvittaisiin hieman selkeämpi maininta todellisen tarun olemassaolosta eikä vain sivulause. Täytynee vain todeta, ettei meillä ole aavistustakaan siitä, mitä Maglorille lopulta tapahtui.

(Maglorin vaiheisiin toisella ajalla liittyy myös maininta Noldolantësta luvussa Noldorin pako (s. 77, uusi laitos): hän teki tämän laulun noldorin lankeemuksesta "ere he was lost" eli suomennoksessa "ennen kuin joutui kadoksiin".)
 
"Legenda" Maglorin ikuisesta vaelluksesta on syntynyt käsittääkseni lukijoiden mielessä, lieneekö siihen vaikuttanut myös esikuvana kertomus "vaeltavasta juutalaisesta". eli Jerusalemin suutarista.

...

(Maglorin vaiheisiin toisella ajalla liittyy myös maininta Noldolantësta luvussa Noldorin pako (s. 77, uusi laitos): hän teki tämän laulun noldorin lankeemuksesta "ere he was lost" eli suomennoksessa "ennen kuin joutui kadoksiin".)
Vaeltavan juutalaisen tarinan olin unohtanut.

Mahtoikohan hän sittemmin liittyä Lentävän Hollantilaisen miehistöön?

Hienosti jätti professori tämän auki. Näemmekö Maglorin kenties Pirates of the Caribbeanissa Ossen vihaa uhmaamassa? :joy:;)
 
Näemmekö Maglorin kenties Pirates of the Caribbeanissa Ossen vihaa uhmaamassa? :joy:;)

Pirates of Belegaerissa ehkä.

(Osa 2, Second Age, haltiahaamumerirosvot Numenoriin kultaa vievän laivaston riesana. Nuori numenorilainen meriupseeri alkaa epäillä omiaan inhottaviksi kolonialisteiksi ja rakastuu haradilaisnaiseen yms.)
 
Last edited:
http://kontu.wiki/Planeetat kertoo meille että Earendilin tähti vastaisi nykyään Venusta, ja onhan tuo historiallisestikin ollut rakkauden symboli. Tulipa vain mieleen kun Venus on nyt aamutaivaalla, en olekaan muutamaan vuoteen nähnyt tuota yhtä kirkkaana.
 
Last edited:
Onkohan missään tietoa, kuinka vanha idea oli Silmarilien päätyminen taivaalle, mereen ja maan poveen? Se nimittäin kuulostaa mielestäni niin sopivalta, että se olisi saattanut olla Tolkienin mielessä Silmarilien takomisesta lähtien, ja enää niiden näihin pääsemiseksi olisi ollut kehitettävänä arvoisensa tarina.
 
Olen lukenut kappaleen: Eärendilin matka ja vihan sota ja tykkäsi kappaleesta.Se on todella hieno mutta raaka.
 
Onkohan missään tietoa, kuinka vanha idea oli Silmarilien päätyminen taivaalle, mereen ja maan poveen?

Vuoden 1926 Silmarillion-luonnoksessa ("Sketch of Mythology") tämä idea jo esiintyy (HoME, IV, 38-39). 1910-luvulla kirjoitetuissa Kadonneiden tarujen kirjan vastaavissa katkelmissa mielestäni ei, ja siellähän silmarilien merkitys on muutenkin vähäisempi.

1926-luonnoksessa silmarilit tosin jakaantuvat sillä tavoin, että Berenin ja Luthienin vapauttama silmaril on se joka päätyy (Nauglafringin mukana) mereen. Merilinnun hahmossa hukuksista nouseva Elwing ei siis kuljeta sitä mukanaan.
Lännen sotajoukon Morgothilta takavarikoimista kahdesta silmarilista Fëanorin pojat - tarkemmin ottaen Maglor yksinään - vievät vain toisen, joka pettyneen uuden haltijansa kättä poltettuaan päätyy sitten tuleen.
Valinoriin palaavalla armeijalla on kuin onkin sotasaaliinaan yksi silmaril, joka lännessä luovutetaan valaisimeksi Eärendilin lentävään partiolaivaan, Morgothin paluuta torjumaan.
 
Last edited:
Ja kaiken kaikkiaan se Silmarilien kohtaloa käsittelevä osuus, jonka saamme lukea painetun Silmarillionin 24. luvusta, on peräisin vuodelta 1937, siis ajalta juuri ennen Tarun Sormusten herrasta aloittamista. Painetun Silmarillionin teksti perustuu tässä kohdassa käsikirjoitukseen QS(E), jossa Tolkien kirjoittaa uudestaan tämän luvun lopun -- hän aloitti sen jostakin syystä keskeltä lausetta luvun alkupuolella.

Luku 24 on kaiken kaikkiaan hyvin hajanainen lähteidensä iän puolesta. Viimeiset luvut olivat Tolkienille hankala paikka alusta alkaen, ja jäipä tämä Eärendilin matkoja käsittelevä luku häneltä pahasti kesken jo Kadonneitten tarujen kirjassa. Painetussa Silmarillionissa CJRT on käyttänyt luvun alkuosassa lähteenä vuoden 1930 Qenta Noldorinwaa (joka on viimeiseksi jäänyt tätä tarinan osaa käsittelevä teksti) ja sen jälkeen joko tätä vuoden 1937 tekstiä tai paikoitellen sen jonkn verran korjailtua versiota 1950-luvun alusta.

D.G. Kane toteaa muuten teoksessaan Arda Reconstructed (s. 254), että CJRT teki yhden merkittävän toimituksellisen muutoksen kohtaan, jossa puhutaan Silmarilien kohtalosta. Painetussa Silmarillionissa sanotaan, että Valinoriin palannut sotajoukko oli hieman allapäin sen voksi, että kaikkia Silmarileja ei saatu takaisin, "ja he tiesivät etteivät nuo kivet löytyisi eivätkä yhtyisi paitsi (engl. unless) jos maailma särkyisi ja se tehtäisiin uudeksi." Lähteenä olevassa käsikirjoituksessa lukee kuitenkin until eli kunnes (HoME V, s. 331). Toisin sanoen CJRT on tässäkin painamassa upoksiin Mandosin toista ennustusta ja siihen sisältyvää Dagor Dagorathia.
 
Vohobitti ihmettelikin aikoinaan miksi Silmarillionin tarinan viimeinen luku on kirjoitettu niin huonosti ja töksähtelevästi, vaikka sen pitäisi koota langat yhteen ja saavuttaa loppuhuipennus. Mutta Kontuwiki (ja Tik edellisessä viestissä) kertoessaan mistä on kyse, aukaisi tämän solmun.

Silti jotain asioita on edelleen jäänyt kaihertamaan.

Esimerkiksi mitä Tuorille kävi, hän siis sai kuolemattomuuden kuin palkinnoksi (vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista), ja on siten vähän niin kuin Turinin vastakohta.

Entä vaelsiko Maedhros Keski-Maan rannikkoa vielä 3. ajalla, ja mitä jos Silmaril löytyy merenpohjasta kun maa muuttaa muotoaan tai joku kala nappaa sen. Elrondin neuvonpidossa sovittiin, että sormusta ei saa heittää mereen vedoten edelliseen.

Sitten tämä hobitti myös pohdiskeli, miten vanyar ja loput noldor pärjäsi Eonwen johdolla Melkorin paisunutta armeijaa vastaan kun vielä esiaikoina kaikkien valarin oli osallistuttava hänen vangitsemiseen. Melkorilla kun ei ollut edes mitään sormusta, mihin hän olisi vuodattanut voimiaan ja jonka poisottaminen olisi heikentänyt häntä ratkaisevasti.

Vastaus tähän dilemmaan olisi Lännen sotajoukon valitsema strategia: se ei käynyt suoraan Melkorin päävoimia vastaan, vaan käytti upotetun maan taktiikkaa useamman vuosikymmentä kestäneen taistelun aikana. Toisin sanoen, Melkorin osa armeija houkuteltiin tai ahdistettiin yhteen osaan Beleriandia ja sitten valarin taikakeinoin maa upotettiin meren alle, ja tämä toistettiin useaan kertaan kunnes lähes koko Beleriand oli vajonnut veden alle, mutta niin oli myös Melkorin armeija. Koska tämä ei tapahtunut hetkessä, oli Beleriandin valtakunnista eloon jääneillä haltioilla ja ihmisillä aikaa paeta Sinivuorten juurelle tai Balarin saarelle. Samasta syystä ei ole säilynyt yksityskohtaista kuvausta Vihan sodasta.

Mutta jos Melkroin hirviöitä jäi vedenvaraan ja alle, niin sitä suuremmalla syyllä epäilen yhden silmarillin päätyneen / päätyvän jonkin vedenvertijan tai muun hirviön kitaan?
 
Last edited:
miten vanyar ja loput noldor pärjäsi Eonwen johdolla Melkorin paisunutta armeijaa vastaan kun vielä esiaikoina kaikkien valarin oli osallistuttava hänen vangitsemiseen. Melkorilla kun ei ollut edes mitään sormusta, mihin hän olisi vuodattanut voimiaan ja jonka poisottaminen olisi heikentänyt häntä ratkaisevasti.

Aikaisemmassa sodassa (haltioiden heräämisen jälkeen) Morgothilla ei ollut vielä mitään örkki- tai ihmisarmeijaa, vaan Utumnoa miehittivät ilmeisesti tuossa vaiheessa monilukuiset balrogit ja muut pahat henget (joita ei siten juurikaan jäänyt jäljelle). Ensimmäisen ajan lopulla Morgothin määrällisesti runsaslukuinen armeija koostui lähinnä örkeistä ja ihmisistä, ja näitähän suurhaltiat pystyivät niittämään kuin heinää.

Ja Tolkienin myöhempien kirjoitusten mukaan Morgoth nimenomaan oli vuodattanut voimiaan itsensä ulkopuolelle ja näin heikentynyt henkilökohtaisilta voimiltaan. Itse materiaalinen maailma oli Morgothin sormus, kuten The History of Middle-earth -sarjan kymmenennen osan nimi "Morgoth' s Ring" jo vihjaa.

To gain domination over Arda, Morgoth had let most of his being pass into the physical constituents of the Earth... The whole of Middle-earth was Morgoth´s Ring
(HoME, X, 394, 400; "Myths Transformed").

Tästä kyseisestä kirjoituksesta voisi ehkä kehitellä teorian, että Beleriand tuhoutui koska Morgoth oli jollain tavoin "miinoittanut" sen maaperän. Morgoth olisi ladannut sen maaperään niin paljon omaa tahtoaan ja "energiaansa", että hänen lopullisen tappionsa ja sitä seuranneen teloituksensa jälkeen valtavat maakerrokset olisivat luhistuneet kuin Barad-durin torni Sauronin kukistuessa kolmannen ajan lopussa. Tämä selittäisi viiveen alueen uppoamisessa.
[Morgoth] was judged, and eventually taken out of the Blessed Realm and executed: that is killed like one of the Incarnates.
(ed., s.403)
 
Ylös