Silmarillion - 1. Aikojen alku

Laichalaf

ben enyd
Silmarillion, Luku 1 - Aikojen Alku

Aikojen alku - Silmarillionin ensimmäinen luku pitää sisällään pääasiassa aiemmin kuullun kertausta vähemmän runollisesti ja vähemmän luettelon omaisesti. Olin hieman huolissani siitä miten hyvin seuraava Laichalafin kertomus sopii jatkoksi aiempia lukuja käsiteltäessä esiin tulleisiin aiheisiin. Vaikka se onkin pitkähkö, hänen muistinsa Kadonneiden tarujen suhteen ei ole paras mahdollinen, joten tarkennuksia tarvittaneen edelleen runsaasti.

Laichalafin raportti koskien Aikojen Alkua

"Johan tässä on puhuttu samasta aiheesta tuntikausia!", Þ.Tammikilpi

Humm. Minua pyydettiin kertomaan aikojen alusta, luultavasti koska olen vanha. Kaikki tämän lukijat kuitenkin luultavasti tietävät, miten noista kaukaisista ajoista perinteisesti kerrotaan. Sen tähden tuumin kertoa varsin erilaisen version aiheesta. Se on luultavasti monilta osin väärä, sillä kuulin sen kaukana idässä epämääräiseltä ja epäluotettavan oloiselta hahmolta, joka oli mahdollisesti (alemman tason?) maia, hyvin aikaisin auringon toisella ajalla. Heti alkuun minun pitää pyytää Erulta anteeksi ajoittaista nykykielisyyttä ja hetkittäistä alatyyliä. Samoin täytyy pyytää anteeksi kaikilta Markoilta ja Margoilta. Olen sulkeisiin ja linkkeihin liittänyt toivottavasti selventäviä kommentteja. Noh, kyseisen maian, en muuksikaan voi häntä uskoa, tarina meni suurinpiirtein näin. En tuolloin ymmärtänyt kaikkia hänen käyttämiänsä sanoja, mutta kenties nyt on aika julkistaa tämä.

"Kuten aiemmin oot kuullut, Valar ja heidän groupiensa maiar saivat Erulta luvan pitää ison orkesterin äänityssession Hänen maatilansa grillipaikalla. Eru oli jopa hyvänä musiikkiguruna laatinut teemoja bändin soitettavaksi, ja hoitanut paikalle muutakin inspiraatiota. Homma meni vähän puihin alkuun, kun Markorþin rokkisakki saapui aina keskeyttämään hyvät vibat. Eru sanoi lopuksi soittoporukalle, että kolmas biisi oli ihan tykkiä kamaa, ja eiköhän vedetä kunnon huumat, että voidaan aamulla ihmetellä kuinka hyviä me oikein ollaankaan (en tiedä tästä mitään). Margoðo kavereineen hermostui tähän hommaan, kun ei saanut nimeään ykkössolistiksi ja ainoaksi sovittajaksi. Hän lähti vihaisena stadiin ryyppäämään, ja saattoipa häjy vetää muutakin, koska oli perustamassa henkilöpalvontakulttia Ardaan, se oli Erun maatilan nimi, vähän myöhemmin. Aamulla kaikki olivat jo melkein unohtaneet miten biisi meni, ja ainoa nauhoitus lojuu edelleen Erun arkistossa, mikäli biisin live-vedossa tarvitaan taustanauhan apuja."

Koska Valaquentassa on jo kerrottu kuka kukin on ei heti ole syytä höpistä enempää muusikoista ja tuosta "hittikappaleesta", jonka "live-esitys jatkuu yhä pitkän ajan jälkeen (27000 tai 73000 vuoden, näin ainakin saan tulkita, koska Valinorin annaalit ovat hieman epäselviä mm. käsitteestä Valarin vuosi". (olen kyllä yrittänyt ynnäillä vuosia (jotenkin Sumerilaisen kuningasluettelon tapaan, kuten yllä), mutta jokin menee aina pieleen)

Ko.hämäräperäinen kulkija sanoi itsekin unohtaneensa monia iltoja. "Silmarillionin alkupuolella kerrotaan kahdesta ekasta biisistä jotka ei sitten lyöneet ihan niin hyvin läpi, osittain ehkä siitä syystä että soittajien mielet eivät alkuillasta olleet vielä tarpeeksi synkassa. Itse asiassa, eka biisi vedetään mun tulkinnan mukaan vauhdilla läpi tämän luvun parilla ekalla sivulla. Toinen biisi saattaa kenties soida kolmannen taustalla aika pitkään. Osa meistä jäi jumittamaan hyvään riffiin, jonka Mairon keksi."

Tässä välissä hämärä hahmo alkoi solkata jotain sekavaa siitä miten oli Xilahwarrin alueelle (silloin se oli sen niminen) päätynyt, joten tartun kiinni kohdasta, jossa on taas aikojen alkuun liittyvää.

"Niiden, jotka ovat Lännen asukkaiden tunteman Silmarillionin lukeneet, pitäisi tässä vaiheessa tietää, että puhun vertauksin. Heti kyseisen luvun alussa sanotaan, että Valarin avuksi live-esitykseen tuli uusi ja voimakas henki Tulkas, jonka rooli vertauksessa saattaisi olla livemiksaaja, avustamaan siinä että biisit soi hyvin. Sälli onkin raamikas ja ihan roudariksi sopiva muutenkin. Tässä varmaan tarpeeksi musiikista."

"Ensimmäinen sota Ardasta alkoi siis välittömästi sen jälkeen kun Eru ilmoitti jäävänsä eläkkeelle, mutta pitävänsä oikeuden puuttua maatilan hommiin, mikäli tällaista halutaan eikä yksimielisyyteen muuten päästä. Jumalten välimiesoikeudenkäynnissä (en ole kuullut tästä missään muualla) oltiin todettu että valar saavat jäädä asumaan tilan keskellä olevaan kartanoon, mutta että esikoisoikeutta (vrt. esim. Genesis 25:28) vaatineelle Markordille pitäisi silti luovuttaa laaja osa maasta." Lost talesissa tämä kerrotaan muistaakseni yksityiskohtaisemmin, siellä "Pahan Valtaherra" (joka on kuulemma vain näyttämönimi) on mukana alkuaikojen valaistussuunnittelussa, ja puuhaa Aulën kanssa savijalkoja Valarin Lampuille. En muista onko Tulkas ilmestynyt vasta Silmarillioniin, ehkä näin oli?

"Almaren-kartanossa pitivät valar isot hääbileet, joihin oltiin kutsuttu kaikki. Paitsi Morgorm, jolla oli jo aiemmin ollut jotain känää emäntänä toimineen Varðan kanssa. Tiedä sitä, vaikka olisi ollut kilpakosijana Nessalle, sillä Tulkas ei yhtään tykännyt äijästä. Näistä bileistä seurasi - poikkeuksellisesti - vallan upea kukoistus Almarenin seudulle, ja tämähän ei Mörköthille käynyt, kun tykkäsi sotkusta ja pimeydestä. Pimeys, ja varsinkin hämäryys on harvinaisen jees myös mulle.", jatkoi hämärä hahmo.

"Joka tapauksessa, ensimmäinen sota, niin kutsuttu Mahtien Mittelö, päättyi siihen että Valheiden Herra Margodr ja hänen kätyrinsä kaatoivat Aulen laatimat lamput perustuksia heikentämällä, ja tukivaijerit katkaisemalla (Lost Tales?), niin että Erun soiton mukaan luotu Almarenin Kartano tuhoutui. Sotasaaliksi Belcha Markor (taisi olla yksi nimi Lost Talesistä, Sindaria?) sai ainakin liudan eläimiä ja Yavanna Kementari "Äitimaa" (stage name) Palurienin geenitekniikkalabrat jossa hän oli laatinut kasvilajeja ja muokannut ne kasvamaan ikivalossa. Labrat kärsivät onneksi sen verran vahinkoa että kaikki mitä Margothû "Musta Käsi" (ja hänen apurinsa) siellä yrittivät tehdä kasvoi vääristyneesti. Esimerkiksi, hän otti hämähäkkejä ja väänsi niiden perimää niin että ne alkoivat juomaan verta muista eläimistä, nykyään näitä sanotaan veripunkeiksi, eipä silti, ihan hyviäkin punkkeja on olemassa. Normihämiksilläkin on hyvinkin ilkeitä sukulaisia, kuten myöhemmin Silmarillionissa käy useaan otteeseen ilmi, tässä on kyse muusta kuin Märkäisen Sielunvihollisen hommista. Ja paljon muutakin hän teki, kenties sitoi hiirille nahkasiivet ja heitteli niitä kunnes joku niistä oppi lentämään (lepakot). Kaikin puolin häijy tyyppi." Monista eläimistä en tosiaan tiedä kuka ne alun alkaen laati, kenties nämä ovat jo Erun laulunaiheesta lähtöisin?

**** Tässä kohtaa Laichalafin tapaaman hahmon juttu saattaa olla jo niin sekavaa uusille Silmarillionin lukijoille, että heitän väliin kommentin: huomautus The Book of Lost Tales'ia(tBoLT, eli Kadonneiden Tarujen Kirja) lukemaan lähteville: Silmarillionin lukemisesta ei ole apua. Silmarillionin lukemisesta KAHDESTI on hieman apua. Jos pidätte/piditte Silmaa vaikeana, minä ja nykyaikainen (tai no, olisiko painoksen vuosi ollut n. 1980) Oxfordin Yliopiston Sanakirja pitivät Lost Tales'ia vaikeana. Nykyaikana sen lukeminen saattaa olla nettilähteiden johdosta helpompaa, mutta kuten monien Isojen Kirjojen suhteen, eivät selitysoppaat tässäkään kohtaa aina ole samaa mieltä. ****

Vaan hämärä hahmo jatkoi vielä satuilujaan:
""Maailman Herra" Mar-kortin, kuten tuo kusipää itseään kutsui, saatua häädettyä tuon klassista musiikkia harrastaneen hippikommuunin, jossa siis varsinaiset bändin starat, ihan hyviä tyyppejä, muttei niiden kaa mitään vaarallista tai jännää ikinä tapahtunut, olivat johtajina, Endorista (se on, Keskimaa), nämä päättivät säästää sen mitä säästettävissä oli, ja muuttivat siihen osaan Ardaa joka säästyi pahimmalta saastalta mitä Markordh Melkoinen (ei tietääkseni ole sukua Dan Ratherille) Keskimaan laidoilta levitti. Näin Keskimaasta tuli pimeä mesta, jota vain pienet spottivalot (Varðan aiemmat tähdet) valaisivat." Maan muotokin oli muuttunut, itse olen sitä mieltä että Ambarkantan viides kartta olisi tulosta tästä sodasta, vaikka Kuivienen onkin sijoitettu aiemmassa kartassa paikkaan joka myöhemmin Silmarillionia tulkitessa tuntuu oudolta. Joka tapauksessa yhtenäinen maa rikkoutui palasiksi tässä sodassa, paljon saurideja kuoli. Tahi sitten kyseessä oli vielä rankemmin isot meteorikuurot. Kai tämä vaatii uskoa. Ormalin kaatumisen synnyttämä meri olisi siis jossain Khandista kaakkoon ja Taka-Haradista itään, luulisin näin (tämä on myöhempinä pallomaisina aikoina kuvattu mm. näin: https://taivaansusi.deviantart.com/art/Ambarkanta-669208537).

Ja tarina jatkui:
"Valar pystyttivät ison vedenjakajan (Pelorivuoret) suojaamaan lohkottua luomutilaansa ja alkoivat kutsua sitä nimellä Aman Valinor. Sinne tarvittiin kuitenkin valaistusta. Tämä ratkaistiin niin että yhteisvoimin asennettiin unobtainiumilla (Ikuinen Tuli) toimivat täysin saasteettomat fuusiovoimalat Yavannan mestariteoksiin, Kahteen Puuhun, Ninqueloteen ja Laureliniin, joiden lehdissä jäähdytyslämpö muuttui valoksi." Älkää kysykö minulta miten tämä toimii, se on Jumalten juttu. Ajanlasku alkoi, yllä olevan arvion mukaan suunnilleen 65000 tai 23000 vuotta sitten. Vaikka mistä tuosta tietää." Onko meteorikraatterin reunus Meksikonlahden rannalla (Chixulub) hautautuneena kenties Illuinin astian reuna tms. vanhojen sotien jäänne, ei minulla tietoa ole. Eldarin pitkästä ajanlaskusta tai varsinkaan Valarin vastaavasta ei ota selvää ihminen, ei entti. Saattaa olla että jo tällöin Pimeä Maa piti sisällään jonkin asteista haltia/ihmiskulttuuria, vaan eipä Erun aiemmista töistä tarkkaa tietoa ole. "Varða sääti valon jakamisen koko Amanin alueella kun ymmärsi parhaiten salaisen tulen, ja Amanin asumuksia käytettiin myöhemmin pääasiassa nukkumiseen."

"Melegor Markording (taas yksi pseudonyymi, tällä pahiksella oli aliaksia kuin jollain superagentilla) oli tähän mennessä jo saanut porttikiellot Jumalten hupitupiin jumala-Stadissa (ko. maia-kertoja oli tosiaan jokseenkin sekava), niin paha tyyppi hän oli. Hän jäi kaivelemaan monttuja Ardaan etsien yllä mainittua energianlähdettä, tai jotain muuta Erun hautaamaa salaista aarretta, mikä ei missään tapauksessa ollut timanttikaivos Etelä-Afrikassa (tämä on luultavasti viittaus J.R.R.Tolkienin synnyinseutuun). Eipä tuota löytänyt, eikä löydä, tietävät viisaammat kaverit kertoa." Toivottavasti ovat oikeassa. Hämärä ja mielestäni hieman hullu hahmo, jos näin saa maiasta sanoa, jatkoi matkaansa kohti itää hokien:"Morgoth, kuka?? En tunne, en tiedä, mistä täältä pääsee pois??".

Olen toki tietoinen siitä miten Aikojen Alku on kirjoitettu lännessä, kuten useimmat tämän lukijat, mutta halusin tuoda tuon version julki, vaikka se onkin perin epäluotettavan oloiselta tyypiltä peräisin. _Luulen_, että hän ei majaile enää Endorissa, vaan meni jonnekin muualle, vaan en tiedä minne (, paljon on muutenkin esiajoista arvailujen varassa).

Seuraavaksi, luvussa 'Aikojen Alku', niinkuin se on kirjoitettu, kuvaillaan kuinka Valar kantoivat edelleen huolta maista jotka olivat jääneet pahan ja pimeän valtaan, Orome metsästeli pahoja Melkorin elukoita käyttäen hyviä eläimiä ja hoitometsästäviä maiareita apunaan, Manwe kuunteli kotkia ja muita lintuja, ja hoiteli samalla ilmavirtaukset, Ulmo hoiteli kaiketi kaloja (ja fissuja, jos näillä on eroa) ja muuta vettä ettei paha valtaisi meriä kokonaan, veikkaisin että hänellä riitti hommaa merivirtojen kanssa jäisempinä aikoina. Yavannakin käveli tutkimassa hibernaatioon painuneita Keskimaan kasveja välillä, kenties selvittääkseen miten niitä voisi avittaa. Kuulemme Salmarista ensimmäistä (vaan oliko myös viimeistä?) kertaa. Haltiaheimoista kuulemme että Manwe piti vanyarista, Aule Noldorista ja Ulmo teleristä, heistä kuulemme myöhemmin enemmän. Lopuksi muistutetaan ihmisten ja haltioiden erosta, ja siitä että Silmarillionin pääpahis on valarista kenties eniten ihmisten kaltainen (to strive and to boldly go...), ja että hänkin hieman pelkää heitä ('Mandosin toinen ennustus' liittyy ainakin tähän), jos Manwe on heistä vain huolissaan. "Indoli atanion oialë laichear, mal ilyë tier Erucarë" (vrt.Sananl.19:21).

Quendi, Atani ja hobitit, ovat näin Iluvatarin lapsia, mutta vielä kuluu viikko - kaksi, Atanin suhteen pari kuukautta, ennen kuin heistä kuullaan enemmän (ja hobittien suhteen pitää lukea toinen kirja).
 
Last edited:

Telimektar

Fundamentalisti
Edellä esitetyn version olen jotenkin näkevinäni sarjakuvan muodossa.

Itse ehkä esittäisin tuon alkukärhämän niin että Eru halusi tuottaa Love Metallia, Melkor halusi esittää Black Metallia, ja lopulta saatiin aikaiseksi progemetallia.

Jos vielä palataan Ainulindaleen ja Suuren soiton kuvaukseen, niin siinähän ei aluksi kumminkaan puolin yritetty hiljentää vastustajaa vaan saada tämä yhtymään omaan soittoon. Erun toisen ja kolmannen sävelaiheen, joihin (ainakin kolmanteen) tämä otti mukaan myös Melkorin ideoita, voi nähdä tarjouksina Melkorille liittyä uudestaan nyt terästettyyn yhteissoittoon, kun alkuperäiset ideat eivät olleet riittäneet. Melkorin ensimmäisen epäsoinnun jälkeenhän Iluvatar vielä hymyili, lisätessään toisen sävelaiheen.

Ensimmäiseen epäsointuun voisi ajatella Melkorille aluksi käyttämän liiallisen kuumuuden, kylmyyden ja myrskyt. Toinen sävelaihe arvatenkin synnytti orgaanisen elämän, jonka esimerkiksi maahan lankeava sade mahdollisti.
Tämän jälkeistä Melkorin uudistunutta epäsointua olivat esimerkiksi nuo Lamppujen ajan paratiisin tuhoon johtaneet kasvitaudit, kärpäset sekä sarvin ja torahampain varustetut pedot.
Kolmannen sävelaiheen myötä tulivat siis haltiat ja ihmiset, ja olisiko parhaimmillaankin jollain tavoin "melkorinkaltainen" ihmislaji esimerkki siitä, miten kolmanteen sävelaiheeseen oli otettu mukaan Melkorin väkevimpiä säveleitä.
 
Last edited:

Constantine

محتوم

"Kotkien kaltaiset henget. . ." (taiteilija tuntematon)

Kappaleessa mainitut "alkuvuoret" kuulostavat kiinnostavalta motiivilta. Missäköhän kaikkialla niitä oli (tasamaan/-maiden ympärillä paljonkin?) ja kuinka korkeita lienevät olleet (näkikö vähintäänkin yhden sellaisen huipulta esim. kaikki Ardan valtakunnat yhdellä silmäyksellä?).

Kukaties niitten ei-kovinkaan-narniamaisten Lamppujen pylväsmateriaali saatiin kätevästi juurikin kyseisistä kohoumista.

Lamppujen kaato-operaation seuraus muistuttaa jostain syystä myytillistä versiota Alfred Wegenerin vuonna 1915 tarjoilemasta alkumantereen (Pangaean) hajoamisideasta.
 
Last edited:

Hanna Kullanväärtti

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
No nyt päästiin sitten asiaan. Oi että minä rakastan Tolkienin kieltä (ja tätä hyvää suomennosta)! Enhän minä malttanut lopettaa lukemista tähän lukuun, vaan luin seuraavien viikkojen läksyt saman tien :grin:

Tässä luvussa minua puhuttelee eniten Ilúvatarin lahjat ihmisille: vapaa tahto ja kuolema. Ja mitäs siitä ihmisten vapaasta tahdosta usein seuraa: surua ja kärsimystä tietenkin (tutulla linjalla jatketaan siis!) Kuten sanottu, haltiatkin ovat sitä mieltä, että ihmiset muistuttavat kaikkein eniten Melkoria. Ajatus kuolemasta alunperin kadehdittavana lahjana on myös kiehtova. Ja tottahan se on; en minä ainakaan kadehdi haltioita ja muita kuolemattomia eläväisiä! Mutta totta on sekin, että ei liene montaa ihmistä jota kuolema ei pelottaisi. "Melkor on heittänyt sen lahjan ylle varjon ja pimentänyt sen, ja hän on tehnyt hyvästä pahaa ja toivosta pelkoa."
 

Luvailin

Kontulainen
Minua on tässä luvussa aina kiehtonut se, että Keski-Maan oli alun perin niin eri muotoinen kuin myöhemmin. Lamput ja niiden keskellä oleva Almaren-saari tarkoittavat kai, että valar alun perin ajattelivat asuvansa kaiken keskellä, siis tulevien haltioiden ja ihmisten keskellä eikä etäällä Lännessä.

Luulen nähneeni jossain karttaluonnoksen, jossa Almaren oli pyöreä saari pyöreän järven keskellä symmetrisen Keski-Maan keskipisteessä. Nyt en kuitenkaan löytänyt sitä, joten olenkohan keksinyt tämän itse vai löytyykö sellainen jostain? Lähin löytämäni on HoME IV:n Ambarkantan kartta IV, joka on kuitenkin Lamppujen tuhon jälkeiseltä ajalta ja vain pohjois-eteläsuunnassa symmetrinen.

Tätä lukua lukiessa tuli mieleen, että Tolkien käyttää myyteissään paljon esikuvia tai toisin päin ajateltuna menneiden asioiden muistoja. Gondorin Valkoinen puu tuli Númenorista, ja sitä ennen Tol Eressëasta, ja sinne vielä Tirionista, johon Yavanna teki sen Telperionin kuvaksi. Telperion taas lienee muisto toisesta Lampusta, joten voisi ajatella, että Minas Tirithin pihalla kasvava puu sisältää kaukaisen muiston tästä Lampusta. Tekstissä ei näköjään sanota mitään Lamppujen väristä, mutta arvaan Puiden tapaan Illuinin olleen hopeinen ja Ormalin kultainen, näin päin koska mal = kulta. Tosin Kontuwiki sanoo Ormal-nimen merkityksen olevan epäselvä.

Alkuaikojen kuvauksessa minua hieman hämmentää se, että maasta nousi vuorenkaltaisia puita joiden latva kurottui pilviin. Myöhemmin Keski-Maasta ei taida löytyä tällaisia jättimäisiä puita, ja muutenkin niiden luulisi tekevän taakseen isot varjot varsinkin kun Lamput eivät liiku kuten aurinko. Ovatkohan nämä puut samankaltainen yksittäinen ja muusta irrallinen maininta kuin Hobitin vuorenpeikot? Vai pyrkikö Tolkien viittaamaan etäisesti viikinkien Yggdrasiliin tai Kalevalan Suureen tammeen?

Pidemmällä tässä luvussa kuvataan Valinoria. Sieltä ainakin Taniquetil ja kellojen Valmar ovat niitä kauniita paikkoja, joissa olisi ihana käydä, ja joita olen usein kuvitellut mielessäni. Onkohan kelloista (bell) sanottu missään enempää - pieniä kulkusia tai tuulikelloja vai suuria kirkonkelloja?
Kappaleessa mainitut "alkuvuoret" kuulostavat kiinnostavalta motiivilta. Missäköhän kaikkialla niitä oli (tasamaan/-maiden ympärillä paljonkin?) ja kuinka korkeita lienevät olleet
En osaa vastata, mutta tämä muistutti mieleeni vielä yhden maailmaa muokanneen mullistuksen: alkuvuorten tuho, Lamppujen tuho, Valinorin vetäytyminen, Beleriandin vajoaminen, Númenorin uppoaminen. Kaikkiin näihin liittyy jollain tavalla Morgoth (tai viimeiseen Sauron), joten tämä toistuva tuho lienee yksi Silmarillionin teemoista.
En muista onko Tulkas ilmestynyt vasta Silmarillioniin, ehkä näin oli?
Tulkas Poldórea rejoicing in his strength löytyy kyllä jo Book of Lost Tales I:n ensimmäisestä versiosta valarin saapumisesta Ardaan (The Coming of the Valar). Tosin siinä hän tuli Ardaan muiden valarin mukana eikä vasta jälkeenpäin.

Tästä Silmarillionin versiosta tuli nyt mieleen, että jos Tulkas tuli kesken sodan, voisiko vielä myöhemminkin joku uusi vala tai maia tulla Ulkopuolelta Ardaan? Tulkas taitaa olla ainoa, josta mainitaan hänen tulleen muita myöhemmin?
Manwe piti vanyarista, Aule Noldorista ja Ulmo teleristä
Tässä varmaankin näkyy pieni tekstin viimeistelemättömyys: vanyar, noldor ja teleri mainitaan tekstissä aivan kuin lukijan pitäisi ennestään tietää, keitä he ovat, vaikka nämä sukukunnat selitetään vasta kaksi lukua myöhemmin. Olisikohan tämä jopa jäänne siitä asti, että Book of Lost Talesin kehyskertomuksessa haltioiden sukukunnat käydään läpi jo ennen kuin tarina Ainurin soitosta alkaa?
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Tämä luku on aika sekava, kun ensin kuvataan tapahtumia, mutta sitten valojen yleisempää olemusta ja töitä. Koko kirjan tähänastinen rakenne on kummallinen. Ensin on kerrottu ainurista ja heidän laskeutumisestaan Eäan ja työstään maailmassa, sitten maailman luomisesta ja valarista ja heidän olemuksestaan, ja nyt viimein kerrotaan maailman alusta ja valarin olemuksesta ja töistä. Tämä voi olla yksi syy, miksi monet kokevat Silman niin vaikeaksi. Jos nämä olisi järjestetty selvemmin, olisi uuden lukijan varmasti helpompi päästä mukaan tarinaan. Nyt tässä on tietysti oma taikansa, kun Raamatussakin ihminen luodaan kahdesti peräkkäin.

Tässä luvussa minua puhuttelee eniten Ilúvatarin lahjat ihmisille: vapaa tahto ja kuolema. (– –) Ajatus kuolemasta alunperin kadehdittavana lahjana on myös kiehtova. Ja tottahan se on; en minä ainakaan kadehdi haltioita ja muita kuolemattomia eläväisiä! Mutta totta on sekin, että ei liene montaa ihmistä jota kuolema ei pelottaisi. "Melkor on heittänyt sen lahjan ylle varjon ja pimentänyt sen, ja hän on tehnyt hyvästä pahaa ja toivosta pelkoa."
Tämä lahja kai liittyy kiinteästi Melkoriin. Lahjan ajatus on, että ihmiset eivät ole sidottuja maailman murheeseen, jonka Melkor synnytti. Ilman turmellusta maailmassa ei olisi murhetta, jolloin haltiatkaan eivät sitä joutuisi kokemaan. On tavallaan ironista, että Melkor turmeli senkin lahjan. Kuitenkin ihmisten osa oli tulla uuteen Soittoon, jolloin maailma tehtäisiin sellaiseksi kuin se on tarkoitettu. Tässä Tolkien varmaan tulee lähelle kristillisyyttä, jossa alkuperäinen paratiisi pilattiin, mutta kuoleman jälkeen ihmisille on tarjolla ikuinen elämä.

Luulen nähneeni jossain karttaluonnoksen, jossa Almaren oli pyöreä saari pyöreän järven keskellä symmetrisen Keski-Maan keskipisteessä.
Tuollaiset kartat on mm. joku turkulainen ladannut nettiin. Ilmeisesti ovat Atlas of Middle-Earth -teoksesta, jota en koskaan ole lukenut, vaikka olisi kyllä pitänyt. Aika tylsän näköinen tuo valarin suunnittelema maa kyllä on. Tässä kartassa alkuvuoret on myös tasoitettu tehokkaasti, sillä ainoat näkyvät vuoret ovat Melkorin Utumnon suojaksi nostattamat. Tämä ei minusta kovin hyvin sovi teksteihin, joissa kuvataan valarin tehneen meriä, maita ja vuoria.
 

Laichalaf

ben enyd
Olen muistaakseni muutamille suositellut että Silmarillion kannattaa aloittaa luvusta kolme. En tiedä mikä moisen epäpyhän ajatuksen mieleeni toi, mutta tiedustelen onko joku muukin tehnyt näin? Mikäli asiaa yhtään helpottaa, kyse oli ateismin tai agnostismiin kallellaan olleista henkilöistä.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Silmarillion kannattaa aloittaa luvusta kolme
Tarkoitatko siis Quenta Silmarillionin lukua kolme (Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen) vai The Silmarillionin alusta laskien kolmatta "lukua" Aikojen alku (jolloin Ainulindale ja Valaquenta olisivat ne kaksi ensimmäistä "lukua")?

Minä olen joskus Harry Potter -kirjoista varovasti kyselleille ei-fantasiaihmisille sanonut että kyseisen kirjasarjan voisi hyvin aloittaa vasta kolmannesta osasta "Azkabanin vanki" (ja jättää viidennen, Feeniksin kilta -osan väliin). Ja kuulemma joku on jollekulle Sormusten herran lukemista suunnitelleelle sanonut, että prologit ja johdannot voi skipata. Itse en antaisi tällaista neuvoa Sormusten herran suhteen.

Ehdotuksesi eräänä miinuspuolena on se, että esimerkiksi Valaquentassa kuvaillaan muutamien johtavien valarin edustajien luonnetta tavalla, joka valottaa heidän toimintaansa myöhemmissä luvuissa. Eikä Silmarillionin teististä (tai polyteististä?) metafysiikkaa taida kuitenkaan pystyä välttelemään teoksen loppupuolellakaan.

Ja jos jotain kirjoitettua tekstiä ei oikein ymmärrä, niin paras neuvo ei välttämättä ole lukea vähemmän vaan lukea enemmän. Ehkäpä ateistiystäville kannattaisi suositella lukea ensin "Book of Lost Tales", jonka taustaa vasten Silmarillion näyttäytyy paljon kirkkaampana ja selvempänä.

Toisaalta uudessa laitoksessa on nyt joka tapauksessa alussa tämä Tolkienin kirje, jossa Silmarillionin juoni pääpiirteittäin selitetään edeltäkäsin.

Koko kirjan tähänastinen rakenne on kummallinen. Ensin on kerrottu ainurista ja heidän laskeutumisestaan Eäan ja työstään maailmassa, sitten maailman luomisesta ja valarista ja heidän olemuksestaan, ja nyt viimein kerrotaan maailman alusta ja valarin olemuksesta ja töistä.
Muistelisin kirjaa ensimmäistä kertaa lukiessani ehkä hiukan yllättyneeni, kun tarina alkoi ikäänkuin uudestaan, mutta ei se kuitenkaan tehnyt siitä vaikeammin ymmärrettävää, päinvastoin, kertaushan on opintojen äiti.
J.R.R.Tolkien kai suunnitteli viimeiseen asti että kussakin päätarinassa (Ainulindale, Quenta Silmarillion jne.) olisi jonkinlainen kehyskertomus joka selittäisi kunkin teoksen [kuvitteellista] kirjoitus- ja välittymishistoriaa, jolloin niiden luonne erillisinä ja rinnakkaisina tarinoina olisi valottunut paremmin. En tiedä, kuinka hyvä idea Christopher Tolkienilta oli jättää nämä osuudet pois. Toisaalta osa lukijoista olisi voinut hämmentyä entisestään.

Itse teoksen toimittajana en ainakaan olisi antanut niin samanlaista nimeä koko niteelle ("Silmarillion" ja sen yhdelle osateokselle "Quenta Silmarillion"). Koko niteen nimeksi olisin voinut antaa vaikkapa (myöhemmin eri yhteydessä käytetyn) "Keskeneräisten tarujen kirjan", jolloin Silmarileista kertova osuus olisi ollut "Silmarillion". Tai jos koko nide on Silmarillion, niin Quenta Silmarillion olisi voinut olla vaikkapa" Quenta Noldorinwa" tai "Noldorin lankeemus" tms.
 
Last edited:

Laichalaf

ben enyd
Joo, 'Haltioiden tulo'a tarkoitin. Tietynlaisen kokonaisuuden saisi ehkä myös lukemalla luvun Sindar, já jatkaisi sitten Noldorin paluusta, mútta tämä hyppäsi jo liikaa ohi minunkin mielestäni.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Kuten Kontuwikissä on luonnosteltu (lähinnä kai D.C. Kanen mainion Arda Reconstructed -teoksen pohjalta), tämä luku on koottu lähinnä kolmesta eri lähteestä useampana kimpaleena. Nämä lähteet ovat (lukekaa Kontuwikistä lisää, jos kiinnostaa):
  • Ainulindalë D -tekstin loppu [vanhin lähteistä]
  • Amanin annaalit [nuorin, 1950-luvun loppu]
  • "The Later Quenta Silmarillionin" [eli Sormusten herran jälkeen uudestaan kirjoitettujen Quentan lukujen] toinen luku Of Valinor and the Two Trees [keskimmäinen, 1950-luvun alku; tällöin Valaquenta oli yhä Quentan ensimmäinen luku nimellä "Of the Valar".]

Luku on siis alun alkujaan mainio esimerkki leikkaa ja liimaa -tekniikasta, mikä selittää tietyn hajanaisuuden. Hyvä on, sanotaan reilusti: melkoisen hajanaisuuden.

Eihän tässä niin kauheasti ole päällekkäisyyttä. Ainulindalë loppui Ensimmäisen sodan kuvaukseen ja tämä luku alkaa sillä. Eikä sodan tapahtumia edes kerrata, vaan siirrytään suoraan sen loppuun ja Tulkaksen tuloon, jota Ainulindalëssa ei mainita.

Minä olen aina pitänyt tästä kertomuksesta, joka käsittelee jumalten maailmaa, ajasta ennen haltioiden, ihmisten ynnä muiden öhkämönkiäisten lukemattomien joukkojen mukaantuloa. Mikä se oikein on? Pitkitetty luomiskertomus, jättiläisten maailman tarina, jossa kaikki on SUURTA.

Ja eniten minua aina harmitti luotettavan kartan puuttuminen. Almarenit, Utumnot ynnä muut olisin halunnut sijoittaa tarkemmin toistensa yhteyteen.

Kahden puun syntytarina puolestaan aina ollut mielessäni ihmeellinen värien ja musiikin leikki. Ei enää pitkitetty luomiskertomus, vaan tarina maailman uudesta syntymästä. Toivon ja kauneuden syntymästä, jota kuitenkin (kuten aivan kaikkea Tolkienin maailmassa) varjostaa surullinen tietoisuus siitä, että tuho odottaa. Ja vaikka senkin jälkeen on odotettavissa uusi toivo ja kauneus, se on pienempää ja vähäisempää kuin alkuperäinen.

No, tuleehan tässäkin kertausta, kun Valaquentan jumalluetteloa aletaan kertoa uuddestaan. Mutta niin kuin edellä on mainittu, ei haittaa yhtään, sillä mikä kunnon eepos ei kertaisi asioita kutoen samalla mukaan jokusen uuden langan?


Christoper on leikannut ja liimannut luvun loppuun mainion päätöksen Ainulindalë D:stä (tämä teksti siis on suoraa jatkoa painetun Silmarillionin ensimmäiselle osalle Ainulindalë, joka perustuu samaan käsikirjoitukseen. Lukuun Aikojen alku otetut kappaleet ovat kyseisen käsikirjoituksen "liitteestä", jossa Pengolodh kertoo Aelfwinelle sellaista alkuaikojen perimätietoa, joka on jätetty pois varsinaisesta Rúmilin kertomasta Ainulindalësta.

Palaamme siis vielä kerran Eru Ilúvatarin luo Ajattomiin saleihin ja hänen puheeseensa, jossa kerrotaan quendin ja atanin olemuksesta ja keskinäisistä eroista. (Typerä kysymys: Jos Eru piti puheensa valarin lähdettyä, niin kuin tässä sanotaan, kuka välitti hänen sanansa Ardaan? Kysymys on tietysti typerä siksi, ettei viestinviejällä ole merkitystä. Joka tapauksessa joku kertoi ja valar saivat sen tietää ja aikanaan välittivät tiedon eldarille.)
 

Luvailin

Kontulainen
Ilmeisesti ovat Atlas of Middle-Earth -teoksesta, jota en koskaan ole lukenut, vaikka olisi kyllä pitänyt. Aika tylsän näköinen tuo valarin suunnittelema maa kyllä on. Tässä kartassa alkuvuoret on myös tasoitettu tehokkaasti, sillä ainoat näkyvät vuoret ovat Melkorin Utumnon suojaksi nostattamat.
Kiitoksia, juuri tästä olen varmaankin mielikuvani saanut! Epäilen, että Atlaksen karttaan ei ole uskallettu keksiä muuta kuin tekstissä selvästi mainittuja paikkoja, ja siksi kartta näyttää melko tyhjältä - kuten Tolkienin Ambarkanta-luonnoksetkin.

Vaikka muuten pidän Almarenin kuvauksesta, minäkin muistan miettineeni, että symmetrinen maailmankartta on aika yksitoikkoinen. Voisiko tätä pitää jopa lisäesimerkkinä siitä, että Eru sanoi Ainulindalëssa Melkorin olevan vain väline entistä ihmeellisempien asioiden synnyssä? Lisäesimerkkinä siis siksi, että ainakin oman tulkintani mukaan Erun vähän myöhemmin mainitsemat lumi, pakkanen, pilvet, utu ja sade ovat esimerkkejä tästä.
Ja eniten minua aina harmitti luotettavan kartan puuttuminen. Almarenit, Utumnot ynnä muut olisin halunnut sijoittaa tarkemmin toistensa yhteyteen.
Samoin! Lapsena olisin myös pitänyt kartasta, jossa on enemmän yksityiskohtia ja paikkoja kuin tekstissä: muistan mm. Hobittia lukiessani kuvitelleeni mielessäni Synkmetsän vuorien rinteitä, vaikkei niitä taideta tekstissä edes mainita.
mikä kunnon eepos ei kertaisi asioita kutoen samalla mukaan jokusen uuden langan?
Tosiaan, jos tätä lukua vertaa monien muiden myyttien alkuun (eikä esimerkiksi moderniin fantasiakirjallisuuteen), se ei oikeastaan vaikuta kovinkaan sekavalta. :) Varmaankaan J.R.R. & C. Tolkien eivät silti tarkoituksella tehneet rakenteesta hajanaista.
Jos Eru piti puheensa valarin lähdettyä, niin kuin tässä sanotaan, kuka välitti hänen sanansa Ardaan?
Puhuihan Eru myös Aulëlle kääpiöiden luonnin yhteydessä. Kaipa Erulla oli keinonsa puhua valarille suoraan Ardan ulkopuolelta - jotain telepatian tapaista olen itse kuvitellut.
 

Hanna Kullanväärtti

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Vaikka muuten pidän Almarenin kuvauksesta, minäkin muistan miettineeni, että symmetrinen maailmankartta on aika yksitoikkoinen. Voisiko tätä pitää jopa lisäesimerkkinä siitä, että Eru sanoi Ainulindalëssa Melkorin olevan vain väline entistä ihmeellisempien asioiden synnyssä?
Arda olisi todella tylsä paikka jos valarit saisivat rauhassa rakentaa siitä täydellisen luomuksen. Jopa minun kaltaiseni järjestelmällinen ja harmoniaa rakastava luonne ikävystyisi kuoliaaksi! Minä alan oikeastaan tuntea sympatiaa Melkoria kohtaan. Hänelle olisi voinut osoittaa vähän enemmän ymmärrystä.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Olen samaa mieltä Hanna Kullanväärtin kanssa. Aikojen alussa kaikki oli niin täydellistä ja muuttumatonta, että kaiken kauneuden, ihanuuden ja ihmeellisyyden keskellä alkaa ennen pitkää väkisinkin haukotuttaa. Onneksi on Melkor.

Lamppujen kohdalla mietityttää vähän ilmaus ”kaikkialla oli aina valoisaa kuin päivällä”. Onko siis ymmärrettävä niin, että Illuinin ja Ormalin yhdistetty valo oli vain yhtä kirkas kuin meidän aurinkomme, vaivaisen Laurelinin kukkasen? Vai viittaako ”päivä” tässä kuitenkin meidän päivänvaloamme kirkkaampaan kestovaloon?

Tähän liittyen mietityttää myös Yavannan alkukasvien elintapa. Onko kasveillekaan hyväksi, jos ihan koko ajan on valoisaa? Tai jos puiden varjossa kasvavat varjoisan paikan kasvit eivät saa koskaan yhtään valoa, koska valaistus on kiinteä eli varjot eivät siirry auringon kierron mukaan?

Entä mitkä ihmeen eläimet viihtyivät loppumattoman päivän maailmassa? Suurin osa meidänkin kotimaisista otuksistamme on hämäräaktiivisia, joten rapistelivatko ne sitten menemään metsien hämärässä vai oliko alussa vain päivänvalossa viihtyviä elämiä? Entä nukkuivatko kaikki eläimet milloin vain sattui nukuttamaan, kun vuorokausia ei ollut olemassa? Ja oliko tosiaan niin, että ne elivät kaikki alkuun rauhassa ja harmoniassa keskenään? Että vasta Melkorin muuntelut saivat aikaan maailman, jossa yksi otus on toisen otuksen ruoka, ja siksi sitä ennen ei ollut väliä, missä ja milloin mikäkin otus nukkui, koska kaikkialla oli aina turvallista?

Entä kun Melkorin möyriessä Utumnoa syvälle maan sisään, mustien vuorten alle, mainitaan, että siellä jopa Illuinin säteet olivat heikot? Oliko lamppujen valo niin hurjaa, että se oikeasti puski läpi kalliostakin, ja jos oli, miten mikään kasvi tai eläin löysi varjoa mistään maan päältä? Vai pitäisikö tämä kohta ymmärtää niin, että Illuinin säteet olivat heikot maan pinnalla sillä seudulla, jolla Melkor päätti häipyä maan alle?

Muutamankin muun kommentoijan kanssa olen tosiaan samaa mieltä siitä, että Ardan muodon tasasuhtaisuuden turmeleminen oli hyvä juttu. Kaikenkattava tasapaino ja symmetria on esteettisessä mielessä todella pitkästyttävää.

Samalla lailla vähän tylsältä kuulostavat Valinorin kuihtumattomat kasvit. Kukka on olemassa houkutellakseen pölyttäjiä, ja niiden mentyä se kuihtuu turhana, koska siemen kehittyy jo turvaten elämän jatkumisen. Jonkinlaiseen ajattomuuteen ja muuttumattomuuteen jähmettyneet kasvit kuulostavat tähän verrattuina tarkoituksettomilta, mutta eivätpä jumalolennot toisaalta kaivanne luomuksilleen muuta tarkoitusta kuin omien silmiensä ilahduttamisen. Henkilökohtaisesti katselisin kuitenkin mieluummin toimivaa ekosysteemiä kuin moista lavastepuutarhaa.

Lamppujen vaihtuminen puihin valonlähteenä tuntuu näin vuorokauden kiertoon tottuneesta suurelta parannukselta siinä mielessä, että nyt saatiin ensimmäistä kertaa aikaan jonkinlaiset vuorokaudet, joissa oli kaksi kirkkaan valon aikaa ja kaksi hämärän aikaa puiden kukinnan sykkeen mukaan. Koska Valinorissa mikään ei kuihtunut, oletan Puidenkin vain aukoneen ja sulkeneen kukkiaan eikä karistelleen niitä kuihtuneina pitkin nurmikkoja kunkin kukinnan sammuessa.

Hiukan kyllä hämmästyttää Valarin vetäytyminen Keski-Maasta ja keskittyminen oman reservaattinsa suojaamiseen ja koristeluun. Jos he kerran olivat niin kovin huolissaan Ilúvatarin lapsista, olisi voinut kuvitella heidän kiinnittävän hiukan enemmän huomiota siihenkin, millaisissa oloissa nuo lapsukaiset tulevat heräämään ja elämänsä ensi hetket viettämään. Käytännössä kuitenkin Yavanna oli ainoa, jonka mielestä jotain olisi pitänyt tehdä, ja hän ja Oromë saivat ihan keskenään yrittää edes vähän kohentaa oloja Keski-Maankin puolella Manwën keskittyessä Keski-Maan katseluun, Ulmon sen kuunteluun ja muiden valojen ja maiojen Valinorin somistamiseen.

Ihmisten lahjasta pidän, kuten muutama muukin tänne kommentoinut. Että Ilúvatarin kuopukset ovat kaiken muun määränneestä Ainurin soitosta erillään ja vapaita on hyvin kiehtova ajatus – olkoonkin, että heidän vapautensakin on lopulta vain väline Ilúvatarin tahdon toteuttamiseksi ja maailman luomisen täydellistyttämiseksi.
 

Luvailin

Kontulainen
Lamppujen kohdalla mietityttää vähän ilmaus ”kaikkialla oli aina valoisaa kuin päivällä”. Onko siis ymmärrettävä niin, että Illuinin ja Ormalin yhdistetty valo oli vain yhtä kirkas kuin meidän aurinkomme, vaivaisen Laurelinin kukkasen?
Oliko auringonvalo Laurelinia pimeämpää? Olen ajatellut kaikkia näitä suunnilleen yhtä kirkkaiksi, koska kirkkaammalle valolle ei ole varsinaisesti tarvetta. En kyllä muista, perustuuko tämä ajatukseni mihinkään.

Esiaikojen valot eivät taida myöskään noudattaa tavanomaista fysiikkaamme, koska valonlähteen etäisyydellä ei tunnu olevan merkitystä - tai sitten Puiden ja Lamppujen vieressä oli tuskallisen kirkasta. Minusta myyttisten tai maagisten valojen ei tarvitsekaan sopia meidän tuntemaamme fysiikkaan, mutta jos jotain pitää keksiä, niin ehkä Puiden valo ei ollut varsinaista valoa, vaan jokin muu voima, joka sai lähellä olevat esineet levittämään omaa valoaan. Ehkä se siis myös puski läpi kallioista, vaikka olen itsekin joskus ihmetellyt samaa kohtaa.
Onko kasveillekaan hyväksi, jos ihan koko ajan on valoisaa?
Entä mitkä ihmeen eläimet viihtyivät loppumattoman päivän maailmassa?
Viihtyväthän kasvit ja eläimet Lapissakin ihan hyvin, vaikka siellä on monta kuukautta jatkuvasti valoisaa, tosin ei koko vuotta. Wikipedia näyttää kertovan, että eri kasvit suhtautuvat ainakin yön pituuteen eri tavalla.

Tylsä vastaus varmaan olisi, että Yavanna kai teki kasvinsa sopimaan jatkuvaan valoon. Sopeutuivatkohan ne myös aurinkoon, vai voisiko tämä tarkoittaa, että lajisto muuttui silloin kun valo olikin yhtäkkiä vain ajoittaista?
Kukka on olemassa houkutellakseen pölyttäjiä, ja niiden mentyä se kuihtuu turhana, koska siemen kehittyy jo turvaten elämän jatkumisen. Jonkinlaiseen ajattomuuteen ja muuttumattomuuteen jähmettyneet kasvit kuulostavat tähän verrattuina tarkoituksettomilta
Jos tarkoitus on elämän jatkuminen, niin kaipa kätevämpi ja tehokkaampi tapa toteuttaa se on tehdä kasveja, jotka eivät turhaan kuole tai kuihdu, sen sijaan että niiden pitäisi lisääntyä ja uusiutua jatkuvasti. Luulen, että on ihan mahdollista ajatella ekosysteemiä, joka ei perustu toistuvalle kuolemalle - toki se ei ole samanlainen kuin meidän tuntemamme maailma, jota kai hyvällä syyllä voisi pitää turmeltuneena sellaiseen verrattuna.

Onkohan Tolkien pohtinut kuolemattomuutta kasvi- tai eläinkunnan kannalta? Yritin selata todennäköisimpiä lähteitä (HoME X:n esseet Laws and Customs among the Eldar ja Athrabeth Finrod ah Andreth), mutta mitään ei sattunut silmään - paitsi se, että ainakin haltioiden kuolema tosiaan oli luonnotonta ja osa Melkorin aiheuttamaa turmelusta ("The Marring of Arda").

Käviköhän Puuparta Valinorin kuolemattomissa metsissä, ja jos kävi, mahtoiko hän surra sitä, että Keski-Maassa hänen tuntemansa ja rakastamansa puut kuihtuivat ja kuolivat (joskin Fangornissa ne ilmeisesti elivät aika pitkään)?
Hiukan kyllä hämmästyttää Valarin vetäytyminen Keski-Maasta ja keskittyminen oman reservaattinsa suojaamiseen ja koristeluun.
Samoin. Haltioiden kannalta tilanne ei ehkä olisi ollut niin paha, jos he kaikki olisivat vastanneet kutsuun ja muuttaneet siististi Amaniin, jossa heitä oli helpompi suojella, mutta silloin ihmiset olisivat jääneet vieläkin enemmän oman onnensa nojaan.
 

Luvailin

Kontulainen
Onkohan kelloista (bell) sanottu missään enempää - pieniä kulkusia tai tuulikelloja vai suuria kirkonkelloja?
Vastaanpa omaan vanhaan viestiini, kun huomasin uuden lähteen tähän pikku yksityiskohtaan. Leithianin laulussa sanotaan: (Beren and Lúthien, säkeet 1176-8)
and once more words in Huan woke:
his voice was like the deeptoned bells
that ring in Valmar's citadels


'Deeptoned' (suom. syvä ääni?) ei sovi ainakaan kulkusiin eikä kovin hyvin tuulikelloihinkaan. Olikohan "kellojen Valmarissa" siis esimerkiksi kellonsoittajia, jotka kuuluttivat ajan kulkua tai soittivat kelloillaan sävelmiä muuten vain? Jotain erityistä näissä kelloissa täytyi olla, koska niillä kuvataan Amanin "pääkaupunkia".
 
Ylös