Silmarillion - 11. Aurinko ja Kuu ja Valinorin vetäytyminen

Telimektar

Fundamentalisti
(Vanhassa laitoksessani myös ”Vetäytyminen” isolla alkukirjaimella)


Tässä luvussa palataan Beleriandista siunatulle Amanin mantereelle ja nähdään valar viimeistä kertaa aktiivisina toimijoina ennen Eärendilin matkaa ja Vihan Sotaa varsinaisen Silmarillionin viimeisessä luvussa (mitä nyt Ulmo välillä käy muutamia kertoja yksityisesti konsultoimassa Turgonia, Finrodia ja Tuoria). Valar kommentoivat tapahtumia, yrittävät ensin elvyttää Puita ja luovat sitten uudet valonlähteet niiden tilalle. Telperionin viimeisestä kukasta tulee Kuu ja Laurelinin viimeisestä hedelmästä Aurinko. Ne pannaan lentämään taivaalle erityisissä aluksissa. Tällä kertaa täysi valo ulotetaan myös kuolevaisille maille. Sen jälkeen valar linnoittavat oman mantereensa ja varmistavat että kukaan ei enää mitenkään eikä millään konstilla pääse sinne.


Puuttumattomuuspolitiikan omaksuminen valtameren itäpuolen asioihin on ehkä tarinan dramaturgian kannalta tarpeen, muuten Silmarillionin lukujen 12-23 tapahtumia ei nähtäisi. Se on myös tarinan sisäisen logiikan kannalta perusteltavissa. Valar haluavat omapäisten haltioiden saavan varmasti perille menevän opetuksen, ja on parempi jättää likainen työ Morgothin tehtäväksi.


Valinorin ylenmääräinen linnoittaminen, eristäminen ja kätkeminen sen sijaan tuntuu oudolta. Ikään kuin Morgoth olisi Ardan suurin mahti jolta valarin täytyy piileskellä omassa, periferiaan piilotetussa linnoituksessaan kuin jättimäisessä Gondolinissa ikään. Tai jos haltioiden ei haluta palaavan omin päin ja ilman lupaa, niin ovatko eksyttävät saariketjut yms. tosiaan tarpeen. Valarhan voisivat vain puhaltaa kumoon minkä tahansa lähestyvän laivaston. Morgoth ja Ungoliant näyttävät todella nuijineen valarin itseluottamuksen maan rakoon.


Muutamia huomioita tämän tarinan eri versioiden kehityksestä, lähinnä Hammondin ja Scullin ”Companionista” luntattuna (S-kirjaimen kohdalla olevasta Silmarillionin ”Of the Sun and Moon and the Hiding of Valinor” –luvun saman nimisestä kommentaariluvusta):


Suurin osa tämän luvun ideoista ja tapahtumista löytyy jo ensimmäisestä, 1916-1920 kirjoitetusta Kadonneiden tarujen kirjan versiosta. Tuo ensimmäinen versio on myös pisin ja yksityiskohtaisin, ja sisältää paljon sellaista erityisesti Aurinko ja Kuuta koskevaa ”teknistä” detaljia, erilaisia nimiä yms. mikä on myöhemmistä versioista jätetty pois. (HoME, I, 174-228)


Vuoden 1926 versio (”Sketch of Mythology”, HoME, IV) on erittäin lyhyt ja kertoo vain pääkohdat Auringon ja Kuun synnystä. Kadonneiden tarujen kirjassa Aurinko syntyi ennen Kuuta, nyt siirrytään päinvastaiseen, myös julkaistussa Silmarillionissa käytettyyn järjestykseen.


Quenta Noldorinwaan (n.1930) on palautettu joitakin detaljeja, nimiä, kerrotaan että Auringon ja Kuun aluksia ohjaavat Árien ja Tilion yms. Tässä versiossa myös kerrotaan, että yksi noldorin myöhemmistä lähettiläistä tulee pääsemään Eksyttävien saarten läpi Valinoriin, ennakoidaan siis Eärendilin tehtävän onnistumista. Vuoden 1937 Quenta Silmarillionin versio on taas jonkin verran pidennetty, ja vastaa Hammondin ja Scullin mukaan sanamuodoiltaankin jo varsin pitkälti myöhempää, julkaistun Silmarillionin versiota.


Vuoden 1951 luonnoksiinsa J.R.R.Tolkien lisäsi vielä joitakin yksityiskohtia, (valarin äänetön neuvonpito, suru Puiden kuoleman lisäksi myös Fëanorin turmeltumisesta, valarin pidättäytyminen välittömistä sotatoimista sen vuoksi, ettei ihmisten tuleva elinympäristö tuhoutuisi jne.) Hammondin ja Scullin mukaan tämän luvun teksti julkaistussa Silmarillionissa on lähinnä vuoden 1951 ”The Annals of Aman” –käsikirjoituksesta, (HoME, X.)


J.R.R.Tolkien harkitsi 40-luvun lopulta lähtien Ardan kosmologiaan eräitä varsin perustavia muutoksia, sellaisten perusideoiden hylkäämistä jotka hän oli muotoillut jo 1910-luvulla. Maa olisi ollut pallomainen ja Auringon valaisema heti alusta lähtien. Auringon ja Kuun synty sekä Kahden puun valon suhde auringonvaloon olisi pitänyt miettiä uusiksi. (HoME, X, 375-378). Aiemmat tarinaversiot litteän maan kosmologioineen olisi esitetty laajemman kehyskertomuksen sisällä ihmisten epätieteellisenä traditiona. Kirjoitan näistä – sekä eräistä varhaisimmista, Kadonneiden tarujen kirjan version detaljeista - lisää ehkä huomenna.
 
Last edited:
J.R.R.Tolkien harkitsi 40-luvun lopulta lähtien Ardan kosmologiaan eräitä varsin perustavia muutoksia, sellaisten perusideoiden hylkäämistä jotka hän oli muotoillut jo 1910-luvulla.
No, onneksi hän ei toteuttanut aikeitaan. Tarina kuun ja auringon synnystä on varsin kiehtova.

Auringon ilmestymisen voisi ajatella olleen melkoinen shokki muillekin kuin Morgothille, koska tähän asti Ardassa oltiin asuttu aika hämärissä olosuhteissa. Ehkä kuu
pantiin taivaalle ensimmäisenä juuri sen takia, ettei äkillinen valoisuus olisi ihan niin järkyttävää.
Valinorin ylenmääräinen linnoittaminen, eristäminen ja kätkeminen sen sijaan tuntuu oudolta.
Totta. Ehkä tällä kaikella on enemmänkin merkitystä valarille itselleen? Helpompi pysytellä erossa Keski-Maan asioista kun pysyttelee eristyksissä omassa valtakunnassaan.
 
Ehkä kuu
pantiin taivaalle ensimmäisenä juuri sen takia, ettei äkillinen valoisuus olisi ihan niin järkyttävää.

Kun sanotaan, että Isil taottiin ensin ja nousi ensin tähtien valtakuntaan ja oli näin vanhempi uusista valoista niin kuin Telperion oli ollut Puista vanhempi (Silmarillion, 1979 laitos, s.120), niin tästä voisi ajatella että uusien valonlähteiden käyttöönottojärjestyksen haluttiin heijastelevan vanhempaa. Toisaalta seuraavassa kappaleessa sanotaan että Seitsemän kertaa oli Tilion matkannut taivaan poikki ja oli itäisimmässä idässä kun Arienin laiva sai valmiiksi...Tästä saa sen kuvan että uudet valot lähetettiin taivaalle niin pian kuin mahdollista, ja että Auringon kuljettamiseen tarvittavan aluksen rakentaminen oli vain kestänyt kauemmin kuin Kuun saaren. (Auringon suurempi kuumuus ehkä asetti suurempia teknisiä haasteita.)

Ajatus taivaalla liikkuvasta auringon laivasta on tuttu ainakin Egyptistä. Useat indoeurooppalaiset kansat sen sijaan kuvittelivat Auringolle mieluummin vaunut. Tässä Tolkien ei siis seuraa germaanisen mytologian esikuvaa, mutta kyllä Auringon ja Kuun (tai niiden kuljettajien) sukupuolen suhteen. Islantilaisissa jumalsaagoissa Sól oli naispuolinen ja Máni miespuolinen, kun taas eteläisemmillä kansoilla auringonjumala oli ehkä useammin miespuolinen.

Helpompi pysytellä erossa Keski-Maan asioista kun pysyttelee eristyksissä omassa valtakunnassaan.

Tuo on hyvä pointti.
 
Apropos, tässä luvussa mainitaan nähtävästi haltioiden laatima laulu Narsilion eli Laulu Auringosta ja Kuusta:
  • Mutta Yavanna antoi kukan ja hedelmän Aulëlle, ja Manwë siunasi ne, ja Aulë ja hänen väkensä laativat niille astiat joissa niiden hehku säilyi – niin kuin kerrotaan Narsilionissa, se on Laulu Auringosta ja Kuusta.
Mainitaan vain, laulua itseään ei ole olemassa. Tämä on Tolkienin muuallakin käyttämä tehokeino: viittaus historiankirjoitukseen, lauluihin ym. jota olisi tietysti ollut aivan turha oikeasti kirjoittaa. Mutta koska Tolkien kovin paljon kaikkea taustamateriaaliksikin jäänyttä tekstiä loi, lukija toki aprikoi mielessään olisiko jossakin autotallin hämärissä pahvilaatikko, jossa odottavat lukijaansa Narsilionin lisäksi niin laulu noldorin lankeemuksesta (Noldolantë) kuin valitus Kahden Puun mentyä (Aldudénië) tai vaikkapa tietokirjallisuuden puolelta Ondonóre Nómesseron Minaþurie (Tutkimus Gondorin paikannimistä) tai Dorgannas Iaur (Selonteko maiden vanhoista muodoista) tai jokin muu aikojen hampaita ja maailman muuttumista uhmannut dokumentti.
 
Eipä minulla juuri lisättävää ole....Myöhempi Silmarillionin versio on tosiaan lyhyt verrattuna Lost Talesin (HoME 1) versioon ja tämä luku siinä on mielestäni yksi parhaista. Harmi kyllä, HoME I ja II vaativat rinnalleen laajan englannin sanakirjan, joten tuohon urakkaan ryhtyvän on luultavasti pidettävä tabissa Oxford English Dictionary ja myös Silmarillion jotta lukija voi yhdistää vanhat nimet oikeisiin hahmoihin.
 
Last edited:
Jäi mietityttämään sanavalinta "Olihan Fëanor tehty .... muita paremmaksi". Ihan kuin hänet olisi erikseen luotu eikä hän suinkaan olisi syntynyt luonnollisen biologisen prosessin seurauksena. Ja tässäkin kohtaa taas keskitytään suremaan sitä, miten ennen oli paremmin mutta nyt on kaikki hienot asiat pilattu. Tämä on totisesti Silman kantava teema.

Mainittiinko Laurelinin kuumuutta aiemmin? Eikö se aiemman kuvauksen mukaan vain loistanut kultaista valoa eikä suinkaan kärventänyt liian lähelle uskaltautuvia?

Valarin linnoittautumisinto vaikuttaa tosiaan hiukan ylimitoitetulta. Lumottujen saarten kohdalla jäi mieltä kutkuttamaan ajatus siitä, mitä mahtoi tapahtua niille nukahtaneille sitten, kun he heräsivät Maailman muuttumisen tapahtuessa.
 
Laurelinin kuumuus verrattuna Telperioniin muistaakseni Lost Talesissä ja HoMEn osissa on aivan selvä asia. Haltiat eivät kyenneet suojautumatta menemään lähelle maiarin hoitamia valon altaita. Heitä avusti haltioita joista yhden Melkor ja Ungoliant murhasivat tuhotessaan puut, eli luultavasti puiden juurille johti puhtaan valon reunustama polku. Feanor sytytti Silmarilit loistamaan näiden altaiden lähellä, erikseen juuri tähän tarkoitukseen tehdyssä ahjossa. Tarkkaa kuvausta en muista.
 
Last edited:
Lumottujen saarten kohdalla jäi mieltä kutkuttamaan ajatus siitä, mitä mahtoi tapahtua niille nukahtaneille sitten, kun he heräsivät Maailman muuttumisen tapahtuessa.
He kyllä nukkuivat tuohon asti, mutta sanotaanko jossain että he sen jälkeen heräsivät?
(all that ever set foot upon the islands were there entrapped, and slept until the Change of the World.)
 
Minä tulkitsin ilmauksen "nukkua johonkin saakka" niin, että sen jälkeen herätään. Tietysti on mahdollista sekin, että uni vain vaihtuu kuolemaksi siinä kohtaa.
 
He kyllä nukkuivat tuohon asti, mutta sanotaanko jossain että he sen jälkeen heräsivät?
(all that ever set foot upon the islands were there entrapped, and slept until the Change of the World.)
Maailman Muuttuminen on varmaankin tuo toisen ajan loppupuolelle sijoittuva tapahtuma, jota käsitellään kirjassakin, eikä Dagor Dagorath.
 
@Laichalaf :Minäkin pidän tätä Númenorin tuhon ajankohtaa todennäköisimpänä merkityksenä "Maailman muuttumiselle". Ja todennäköisenä tulkintana pidin myös sitä, että saarille nukahtaneet heräävät jo joskus selvästi ennen Dagor Dagorathia. Itse asiassa voisi ajatella heidän heränneen jo ensimmäisen ajan päättyessä. Silloinhan nämä saaret ainakin lakkasivat uuvuttamasta uusia ohipurjehtijoita.
Toisaalta voisi ajatella että Kuolemattomien maiden repeytyessä irti pallonmuotoiseksi muuttuvasta maasta toisen ajan lopulla nämä Eressean itäpuolella olleet saaret olisivat saattaneet tarpeettomina kadota syvyyksiin ja viedä mennessään rannoilleen aikanaan nukahtaneet, mahdollisesti vielä unessa olleet merenkävijät.

Ja tässäkin kohtaa taas keskitytään suremaan sitä, miten ennen oli paremmin mutta nyt on kaikki hienot asiat pilattu. Tämä on totisesti Silman kantava teema.

Itse asiassa aivan kaikkeen tämä ei päde: Haltioiden kauneudesta sanotaan (luvussa kolme, "Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen", minulla s. 56):
Alussa Ilúvatarin Vanhemmat Lapset olivat vahvempia ja suurempia kuin myöhemmin, mutta kauniimpia he eivät olleet, sillä vaikka quendin kauneus heidän nuoruudessaan ylitti kaiken kauneuden mitä Ilúvatar oli matkaansaattanut, se ei ole kadonnut, vaan elää Lännessä, ja suru ja viisaus ovat sitä vain vahvistaneet.
 
Last edited:
Ylös