Silmarillion - 12. Ihmiset

Ihmiset heräävät kun aurinko ensimmäisen kerran nousee (poikkeuksellisesti lännestä). Heidän katseensa on siten alusta alkaen kääntynyt Länttä kohti. Tämä lienee alati voimistuvan kuolemanpelon lisäksi syy siihen miksi Länsi kuolemattomine maineen houkuttelee myös ihmisiä - ja sen myötä Númenorin myöhemmin kävi niin kuin kävi.

Samaan aikaan ihmisten kanssa myös muu Ardan elämä puhkeaa täyteen loistoonsa, mutta toisaalta kaikki kasvu on kiihkeämpää ja haipuminen nopeampaa kuin ennen aurinkoa. Maailma uuden auringon alla on vihreä ja kaunis, eikä edes Morgoth ole aivan vielä päässyt tuhoamaan paikkoja. Toisaalta Keski-Maan ilma muuttuu "raskaaksi kasvun ja kuolevaisuuden henkäyksestä". Kaiken katoavaisuus vaikuttaa nyt olevan ajan teema. Ihmiset eivät ole koskaan muunlaista maailmaa tunteneet, mutta siitä huolimatta (tai sen takia) ajatus kuolemattomuudesta ja ikuisesta muuttumattomuudesta houkuttelee, ja tämänhän Melkor/Morgoth äkkiä oivaltaa ja käyttää hyväkseen. Kuten toisaalla on kerrottu, ihmiset eivät juuri osaa arvostaa heille annettua kuolevaisuuden lahjaa, vaan se herättää heissä alati voimistuvaa pelkoa ja uhmaa.

Ihmisistä ei heidän herättyään ole juuri kukaan kiinnostunut (valar näköjään saivat Ilúvatarin lapsista tarpeekseen Fëanorin ja kumppaneiden temppuilun myötä). Ihmiset ovat siten alusta alkaen aika lailla oman onnensa nojassa, ja Mahdit herättävät heissä lähinnä pelkoa, myöhemmin kapinamieltä. Osittain valar saavat siis mielestäni syyttää myös itseään ihmisten myöhemmistä typeristä valinnoista. Ulmo on ainoa, joka jollain tapaa on yhteydessä ihmisiin.

Vaikka ihmiset eivät haltioita kiinnosta, niin he kunnostautuvat keksimällä monia ei-niin-mairittelevia nimityksiä uudelle kansalle: mm. sairaalloiset, anastajat, isokouraiset ja itsensäkiroajat (aikaisemminkaan haltioita ei ole turha hienotunteisuus rasittanut heidän ristiessään kääpiöt kitukansaksi). Pimentohaltiat lienevät eldaria maanläheisempää ja vähemmän ylpeää kansaa, koska he ystävystyvät ihmisten kanssa ja opettavat heitä. Oppivatkohan haltiat muuten ihmisiltä yhtään mitään?

Ulkoiselta olemukseltaan haltiat ja ihmiset olivat noina alkuaikoina hyvin paljon toistensa kaltaisia. Ihmiset olivat toki hauraampia, mutta toisaalta haltiat alkoivat ajan myötä "kulua sisältäpäin" (mielenkiintoinen ajatus; kuolemattomuudella on kova hinta!), mikä lopulta yhtenä syynä johtaa koko haltiakansan haipumiseen ja lähtöön Keski-Maasta.

Hanna Kullanväärtti sanoi:

Oppivatkohan haltiat muuten ihmisiltä yhtään mitään?

Click to expand...

Minulle ei ole tullut vastaan mitään tällaista mainintaa. Sindarin kerrotaan oppineen metallin takomista kääpiöiltä,
(Their smithcraft indeed the Sindar soon learned of them; yet in the tempering of steel alone of all crafts the Dwarves were never outmatched even by the Noldor; The Silmarillion,1999 painos, s. 103.)

Mutta ihmisillä tuskin oli mitään haltioiden tärkeänä tai kiinnostavana pitämää taitoa, jota haltiat eivät olisi paljon ihmisiä vanhemman sivilisaationsa aikana jo ehtineet kehittää. Druedainista sanotaan että
'Kasveja he tunsivat melkein yhtä hyvin kuin haltiat, vaikka nämä eivät olleet heitä opettaneet' (Keskeneräisten tarujen kirja, 517)
Kuolemattomuus epäilemättä auttoi haltioita hiomaan erilaiset käytännön taidot ja harmonisen ympäristöön sopeutumisen huippuunsa: asioita saattoi kokeilla ja harjoitella rauhassa ja tiedot ehti varmasti siirtää eteenpäin.

Hanna Kullanväärtti sanoi:

Ihmisistä ei heidän herättyään ole juuri kukaan kiinnostunut (valar näköjään saivat Ilúvatarin lapsista tarpeekseen Fëanorin ja kumppaneiden temppuilun myötä). Ihmiset ovat siten alusta alkaen aika lailla oman onnensa nojassa, ja Mahdit herättävät heissä lähinnä pelkoa, myöhemmin kapinamieltä

Click to expand...

Näinhän tässä luvussa sanotaan. Morgoth on vastikään palannut Keski-Maahan, "eikä hänen valtansa ulottunut laajalle, ja uusi valo [= Aurinko] rajoitti häntä myös." (s. 126, vuoden 1979 laitos). Ja niin ihmiset levittäytyivät joka puolelle "ja heidän ilonsa oli aamun iloa ennen kasteen kuivumista kun joka lehti vihertää".

Jos sallitte spoilauksen luvusta 17 "Ihmisten tulo länteen" (s. 175), jossa tämä tarina jatkuu monenlaisten Beleriandin kuvausten jälkeen, siinä annetaan ihmisten varhaishistoriasta vähemmän ruusuinen, jopa kammottava kuva. Bëor puhuu ihmisten takana olevasta pimeydestä, jolle nämä muutamat rohkeat (eli edain) ovat kääntäneet selkänsä ja lähteneet sisäisen pakon ajamina kohti länttä etsimään Valoa. Ja pimeydestä tarkemmin (mutta jokseenkin epämääräisesti): "Mutta eldarin keskuudessa kerrottiin myöhemmin, että ihmisten herätessä Hildórienissa ensimmäisen Auringonnousun aikaan olivat Morgothin vakoojat valppaina ja veivät heti kohta tiedon hänelle; ja niin tärkeänä hän heitä piti että hän lähti itse salaa Angbandista varjon alla ja tuli Keski-Maahan ja jätti sodanjohdon Sauronille." Haltiamielet kertoivat sittemmin eldarille, että "ihmisten sydämiä varjosti pimeys (samalla tavalla kuin Sukusurman muisto ja Mandosin tuomio painoivat noldoria)." Morgoth ei kuitenkaan voinut viipyä tarpeeksi kauan ihmisten parissa turmellakseen nämä täysin, joten hän palasi Angbandiin ja jätti turmeluhommat heikkovoimaisemmille kätyreilleen.

Meillä on siis kaksi ristiriitaista selontekoa. Jälkimmäiseen selontekoon liittyy vielä Adanelin tarina, jossa kerrotaan juuri näistä pahoista alkuajoista. Miksi sitten luvussa 12 kerrotaan ihmisten syntyajoista aivan eri tavalla kuin (uskottavammin) myöhemmässä luvussa? Vai onko tarkoitus vain sanoa, että tuo katoavainen aamun ilo ennen kasteen kuivumista (lehtien vielä vihertäessä) kertoo lyhyistä vuosista ennen Morgothin tuloa? Ja että Tolkien vain säästelee (säännönmukaisesti toistuvan) synkän kohtalon kertomista myöhempään hetkeen, jolloin on myös tarkoitus kertoa sen seurauksista?

Tik sanoi:

Vai onko tarkoitus vain sanoa, että tuo katoavainen aamun ilo ennen kasteen kuivumista (lehtien vielä vihertäessä) kertoo lyhyistä vuosista ennen Morgothin tuloa?

Click to expand...

Minä ymmärsin näin. Kuinka kauan tuota iloa "Keski-Maan kiitävissä vuosissa" sitten kesti lienee kokonaisuuden kannalta samantekevää.

Myös Morgothilla meni aikaa organisoida joukkonsa uudestaan. Vaikka Sauron (Mairon, Thu)& al. ovatkin varmaan tehneet pahimpansa Meliania ja mahdollisia muita ainuria ja vapaita kansoja vastaan Melkon vankina olon aikana, on Utumnon hävityksessä luultavasti hävinnyt paljon muinaista pahuutta, jota he eivät ole voineet kopioida ennen Morgothin paluuta.

Tuntuu siltä että laajan Keski-maan kansoittaminen ihmisillä tapahtui jokseenkin nopeasti. Idässä oli Utumnon hävityksen jälkeen Morgothin hirmuja, örkkejä, kääpiöitä, pimentohaltioita ja enttejä, mutta silti, tilaa asumiseen ja elämiseen luultavasti edelleen oli runsaasti. Tätä selvitellään 'ihmisten tulo länteen'-luvun yhteydessä.

Muistaisin lukeneeni jonkin pätkän joka sijoittui ainakin alussa Hildorieniin (onko sitten kyseessä Etelä-Kiinan meri, Siaminlahti tai Bengalinlahti, mene ja tiedä..) jossa kuvailtiin näiden auringon 400 ensimmäisen vuoden tapahtumia tarkemmin idän ihmisten näkökulmasta, kyseessä taisi olla fanfic/retcon, kolme - neljä kertomusta vuosilta 1-300. Tässä on taas yksi Silmarillion 2.0:n sopiva tarina jota en ole löytänyt uudestaan, mutta aikaa edellisestä etsintäkerrastakin on vierähtänyt runsaasti (~15 v.).

Minusta tätä ja Tikin mainitsemaa myöhempää kuvausta on vaikea yhdistää. Ensin ajattelin tämän todella kertovan lyhyestä aamusta, jonka päivä pilasi. "Länteen, pohjoiseen ja etelään levittäytyivät ihmiset ja vaelsivat kauas" kerrotaan tässä luvussa, mutta myöhemmin, kun kerrotaan Morgothin turmelluksesta, sanotaan "ihmisiä (niin kerrotaan) oli aluksi hyvin vähän". Jos ihmisiä oli vain vähän, kun Morgoth saapui heidän luokseen, kuinka he olisivat voineet ennen sitä levittäytyä maan yli?
Tämä luku sisältää vähän asiaa, jota ei voisi kertoa myöhemmin, kun ihmiset saapuvat Beleriandiin. Sindar-luvun tavoin tämä katkaisee meneillään olleen tarinan, mutta kiinnostavaa asiaa tässä on vähemmän. Mielenkiintoinen huomio oli pimentohaltioiden, joista on vähän minkäänlaisia mainintoja, ja ihmisten ystävyydestä.

Aiempiin pohdintoihin elämästä ennen aurinkoa liittyen on kiinnostava tuo huomio ilman käymisestä "raskaaksi kasvun ja kuolevaisuuden henkäyksestä". Toisin sanoen on ymmärrettävä että haltioiden ja kääpiöiden elämä tähtien vuosina on ollut kovin toisenlaista kuin auringon vuosina, sillä "muutos ja vanhentuminen kävivät entistä paljon nopeammiksi."

Kääpiöiden ja ihmisten kielistä kerrotaan hieman HoMEn 11. osassa jossa todetaan kääpiökielen vaikuttaneen itäisten kansojen kieleen. Samoin annetaan ymmärtää että kääpiöt, kenties ensimmäisenä kansana joka metallia keskimaassa takoi, kasvoi merkittäväksi kauppakumppaniksi sekä haltioille että ihmisille auringon alkuvuosina

Nimitys "isokouraiset" saa olettamaan, että haltioilla oli defaultina pienemmät kädet kuin ihmisillä. Se on aika hupaisa ajatus.

Jotenkin maininta siitä, miten ihmiset olivat "riidoissa maailman kanssa", koska eivät ymmärtäneet Mahtavien pyrkimyksiä ja ovat aina olleet niitä vastaan, saa minussa aikaan lähinnä halun nostaa peukut pystyyn. Hyvä ensi-ihmiset, ei kenenkään tarvitsekaan elää piittaamattomien jumalolentojen tahdon mukaan vain koska on sattunut syntymään heidän kyhäämäänsä maailmaan! Ja iso peukku myös moriquendille, joka ei "hienompien" snobihaltioiden tavoin suhtautunut ihmisiin yliolkaisesti vaan auttoi ja opetti.

Luvun loppu on silkkaa spoilausta tulevista tapahtumista haltioiden haipumisesta aina Eärendiliin, Elwingiin ja Elrondiin asti.

^ Piittaamattomista jumalolennoista tuli mieleen myös se kuinka Valar luovutti haltioiden suhteen aika nopeasti. Ne olivat kuitenkin Iluvatarin lapsia ja yksi pääasiallisista syistä laskeutua maailmaan ja muokata siitä heille asuttava. Sukusurma on toki varsin vakava asia, mutta ei tarvinnut kuin kerran asioiden mennä mönkään niin Valar totesi että antaa olla, selvittää keskenänne. Kaikessa täydellisyydessään heiltä puuttui käsityskyky siitä että omakin kasvattava toiminta on varmasti ollut vaikuttamassa asioiden kulkuun ja haltioiden kehitykseen, ja sysäsivät kaiken syyn muiden niskaan ja jättivät oman onnensa nojaan. Siihen vielä päälle eivät edes yrittäneet saada kontaktia ihmisten kanssa, joilla ei ollut aiempien tapahtumien kanssa mitään tekemistä. Alkaa vaikuttaa siltä että Valar yrittivätkin luoda itselleen pientä mukavaa lomaparatiisia. Melkor oli sentään miltei rehellinen omista itsekkäistä tarkoitusperistään.