Silmarillion - 13. Noldorin paluu

Tässä luvussa kumpikin noldorin joukoista saapuu kuin saapuukin Beleriandiin. Fëanor tosin kuolee pian ensimmäisen taistelunsa jälkeen saamiinsa vammoihin, eikä pääse todistamaan veljensä saapumista. Morgothin vangiksi jäätyään Maedhros roikkuu vuosikausia käteen kiinnitetyn kettingin varassa kallionseinämästä, kunnes Fingon saa pelastettua hänet Manwën armosta. Näin noldorin välit paranevat, ja kun Maedhros vielä luovuttaa virallisesti oman ja koko Fëanorin huoneen oikeuden kuninkuuteen Fingolfinille, voidaan katsoa sovun syntyneen.

Manwën lisäksi Ulmokin auttaa tuomittua noldorin kansaa, sillä hänen avullaan Finrod ja Turgon päättävät rakentaa väestön suojiksi Nargothrondin ja Gondolinin. Vielä niiden tarve ei kuitenkaan ole kriittinen, sillä Angbandia piiritetään vuosisatoja. On tosin hyvä varautua ennalta, sillä Pitkään Rauhaan ei kannata luottaa - Morgoth käyttää ajan kasvattaakseen lohikäärmeitään.

Hiukan tein karsintaa vanhan painokseni 15 sivun pituisesta luvusta . Itse jäin pohtimaan kuitenkin muun muassa seuraavia yksityiskohtia (kun ei oteta huomioon Fingonin harpun ja Finrodin aarteiden mukana raahaamista):

- "-- hän [Fëanor] käsitti ettei mikään noldorin voima niitä [Thangorodrimin huiput] kaataisi; mutta kolmasti hän kirosi Morgothin nimen ja vaati poikiaan pitämään valan ja kostamaan isänsä puolesta." Itse saan tästä kohdasta mielikuvan, että Fëanor itse tuomitsee poikansa, sillä vala sitoo heidät Silmarileihin.

- Fëanorin sielu meni Mandosin saleihin, mikä on mielestäni yllättävää ottaen huomioon hänen suhteensa valariin. (Ymmärtääkseni haltioiden on siis mahdollista jäädä Ardaan henkinä halutessaan.) Toisaalta Mandosista ei hirveästi tiedetä, joten ehkä ajatus isän luo pääsemisestä houkutteli häntä?

- Noldorin sisäisistä suhteista olisi mukava tietää enemmän: Fëanorin ja Fingolfinin huoneiden välillä oli pakko olla yhteyksiä, muutenhan Fingon tuskin olisi oppinut Maedhrosin vangitsemisesta. (Ja paljon muutakin ei kerrota, kuten kuinka kuusi veljestä sopivat johtamisesta... onneksi tällaisiin aukkoihin on fanfiction .)

Viimeaikaisissa tapahtumissa Ardan väki vähenee sukusurman, sotien ja kahakoiden myötä. Tätä ennen väkiluku on käytännössä kasvanut rajatta kun haltiat eivät oikein voineet kuolla. Tuli mieleen oliko Valar ottanut huomioon tulevaisuuden mahdollisen liikakansoituksen ja Ardan ylikuormittumisen. Onko näillä tekijöillä ollut mahdollinen tiedostamaton myötävaikutus eripuriin? Vai onko tuossa vaiheessa Arda ollut lisääntymisnopeuksiin nähden vielä liian nuori kärsiäkseen moisista?

Súlien sanoi:

Maedhros roikkuu vuosikausia käteen kiinnitetyn kettingin varassa kallionseinämästä,

Click to expand...

Tämä saattaa yllättää joitakuita. Ensimmäisiä kertoja Silmarillionia lukiessani sain sen kuvan että näissä luvuissa kuvatut asiat tapahtuivat varsin nopeasti. Mutta tosiaan esim. Harmaista Annaaleista käy ilmi (HoME XI, 29-31), että Tolkien ainakin jossain vaiheessa ajatteli Amanista lähdön ja Keski-Maahan saapumisen tapahtumissa kuluneen aikaa vuosikymmeniä. (Vuoteen 1500 asti vuosiluvut näissä annaaleissa lähes kymmenvuotisia valarin vuosia.) Maedhros olisi roikkunut Thangorodrimin kallioseinässä ehkä 25 aurinkovuoden mittaisen ajan. Veljillä ei näytä olleen mitään erityistä intoa yrittää pelastaa häntä.

Súlien sanoi:

Ja paljon muutakin ei kerrota, kuten kuinka kuusi veljestä sopivat johtamisesta...

Click to expand...

Oletan että kulloinkin vanhin veli - eli se, joka olisi toisissa oloissa perinyt kuninkuuden - sanoi neuvottelujen jälkeen viimeisen sanan, Maedhrosin lopulliseksi oletetun vankeuden aikana siis Maglor. Kun Maedhros luopui vaatimuksesta kuninkuuteen Fingolfinin hyväksi, sanotaan että "kaikki hänen veljensä eivät sydämessään olleet samaa mieltä" - eli siis että eivät avoimesti uhmanneet isoveljeä. Kun Silmarillionin lopppupuolella Maedhros ja Maglor pohtivat viimeistä yritystä silmarilien sieppaamiseksi, Maglor väittää vastaan mutta alistuu lopuksi Maedhrosin kantaan.

Atheon sanoi:

oliko Valar ottanut huomioon tulevaisuuden mahdollisen liikakansoituksen

Click to expand...

Tolkien on ainakin jossain HoMEisissa kirjoituksissa todennut että haltiat hallitsivat ruumistaan paljon paremmin kuin ihmiset. Todennäköisesti he olisivat tarpeen tullen pystyneet pidättäytymään lisääntymisestä. Ihmisten aiheuttama liikakansoitus oli varmaan tässä vaiheessa melko kaukainen ongelma.

Atheon sanoi:

Viimeaikaisissa tapahtumissa Ardan väki vähenee sukusurman, sotien ja kahakoiden myötä. Tätä ennen väkiluku on käytännössä kasvanut rajatta kun haltiat eivät oikein voineet kuolla. Tuli mieleen oliko Valar ottanut huomioon tulevaisuuden mahdollisen liikakansoituksen ja Ardan ylikuormittumisen. Onko näillä tekijöillä ollut mahdollinen tiedostamaton myötävaikutus eripuriin? Vai onko tuossa vaiheessa Arda ollut lisääntymisnopeuksiin nähden vielä liian nuori kärsiäkseen moisista?

Click to expand...

Minkälaista tahtia haltiat muuten lisääntyivät, ja missä iässä he yleensä saivat lapsia? Pystyivätkö he saamaan lapsia ihan loputtomiin, vai loppuiko se jossain iässä? Niissä haltiaperheissä, jotka minulle nyt äkkiseltään tulevat mieleen, on lasten määrä yleensä ollut vähäinen/kohtalainen ja lapset ovat syntyneet "lyhyen" ajan (no joo, ihmisen vuosissa satojen vuosien) sisällä.

Vastaukseksi tähän kysymykseen (tai sitten uusien kysymysten herättäjäksi) voisin ensi alkuun suositella Lohikäärmeen Salaisia Kansioita, eli Tolkien ja Keski-Maa -huoneen sumuisia syövereitä salaliittoteorioineen, muukalaisineen ja kaikenkarvaisine (ynnä karvattomine) kummajaisineen.

Sieltä löytyy myös sangen relevantilla nimellä varustettu keskustelu Haltioiden lisääntymisestä.

Tunnun helposti kokonaan unohtavan luvun alussa mainitun taistelun, Dagor-nuin-Giliathin. Olisi ollut kiva kuulla jokin niistä lauluista, joissa se on kuulu. Tolkienille ominaiseen tyyliin tässä myös ohimennen paljastetaan, että balrogien johtaja surmataan Gondolinissa (sekö siis ei pysy salassa?).

Luvussa tulevat esille myös Galadriel ja Celeborn. Mahtoivatkohan he muistella Doriathia myöhemmin Lothlórienissa asuessaan, ja olisikohan Galadriel toivonut neuvoja Melianilta Sormuksen sodassa?

Súlien sanoi:

vaati poikiaan pitämään valan ja kostamaan isänsä puolesta." Itse saan tästä kohdasta mielikuvan, että Fëanor itse tuomitsee poikansa, sillä vala sitoo heidät Silmarileihin.

Click to expand...

Siltä se tosiaan vaikuttaa, ellei Fëanor ajatellut, että silmarilit voisi saada takaisin jollain oudolla tempulla, vaikka varsinainen Morgothin voittaminen ei onnistuisi. Jotenkin kyllä sopii Fëanorin luonteesen, että hän vaatisi poikiaan jatkamaan toivotontakin kostoretkeä. Ehkä Fëanor olisi vastannut tähän samoin kuin aiemmin: mutta yhtä ei kukaan sano: että meitä vaivaisi pelkuruus, arkuus tai arkuuden pelko.

Atheon sanoi:

oliko Valar ottanut huomioon tulevaisuuden mahdollisen liikakansoituksen ja Ardan ylikuormittumisen

Click to expand...

Ehkä he olivat jo Soitossa nähneet, että sellaista ei tule tapahtumaan? Kuinkahan aikaisin ennustus haltioiden hiipumisesta ihmisten eduksi oli tiedossa?

On kai myös mahdollista, että haltiat itse olisivat lisääntyneet vähemmän, jos tila olisi käynyt ahtaaksi. Hehän myös pyrkivät tekemään vähät lapsensa rauhan aikana, jos se oli mahdollista (näin kertoo lyhyesti Laws and Customs, HoME X).

Fëanorin hengen tuli oli ilmeisesti oudon fyysinen liekki, kun se kerran poltti hänen ruumiinsa tuhkaksi noin vain heti kuoleman jälkeen. Tai ainakin jokin suuri energiavaraus hänessä oli samaan tyyliin kuin Trudi Canavanin velhoissa, joiden kuollessa heihin varautunut magia riistäytyy valloilleen ja polttaa heidän ruumiinsa. Pelkkä henkinen voima ei oikein voi manifestoitua fyysistä ruumista kuumentavana kuumentavana elementtinä, tai ainakin se tuntuu oudolta tarinassa, jossa ei muuten telekineettisillä voimilla leveillä.