Silmarillion - 17. Ihmisten tulo länteen

Constantine

Lintu, lentokone tjsp.
Tässä luvussa kuvataan Melkorin (s-ss-s.. palvelijoiden?) eksytystä jossain määrin pakoon päässeiden ihmisten asteittainen saapuminen haltioiden maille ja Ilúvatarin kaksien Lasten ensikohtaaminen sekä liittoutumien muotoutumisen vuodet; mutta huolimatta tapahtumankäänteiden keskeisestä merkityksestä tämän länsieurooppalaismaisen maailman(kolkan) tarunomaiselle historialle on juonta tai sen osuvan raamatullissäveleisiä sukuluettelohöysteitä tuskin tarpeen toistaa. Sen sijaan tarjottakoon myös vaihtelun vuoksi muutama keskustelua toivottavasti herättävä / kiihottava pohdinto. . .


– Liekö hyvinkin herooista selviytymiskykyä ilmentävä veto jättää leiri kunnolla vartioimatta kun (jungilaiset? lovecraftilaiset? pratchettilaiset?) YÖÖÖN olennot ovat olleet perässäsi — jonkin mitättömän luonnollisen esteen toisella puolella! — koko biologisen perimäsi olemassaoloajan? Sekä niinpä tosiaan joo, myös kaikki ne (kooltaan tässä mytologiassa muuttumattomia..) ihmisiä nyt ravintoketjusaaliinaan jahtaavat, Melkorin torahampailla aikoinaan siunaamat pedot. (Koska ainakaan kyseisenä yönä vartijoita ei ihmisten leirissä tosiaan ollut, lienee tarpeetonta esittää mieltä tosin kutkuttava jatkokysymys, s.o. osaavatko ainakin jonkun Vala Skill Level -persoonan opettamat haltiat muuttua melkeinpä 'suoraan katsomatta' havaitsemattomiksi — mistä olisi epäilemättä etua kaikenlaisten aluetunkeilijoiden kiusaamisessa..)

– Olivatko Bëorin mukana kulkeneet määräysasemaiset miekka-/sauvapaimenet B:n puheista huolimatta historian sivistämää väkeä ja tunsivat erään sukuperintöönsä kuuluvan Adanelin Tarinan — ennen kuin päättivät ottaa uuden valoon verhoutuneen tuttavuutensa herrakseen ja valtiaakseen; vai syntyikö tuo päätös ajan kuluessa tarkemman tutustumisen vahventamana?

– Saiko ihmisten tarunlauluperinne alkunsa Felagundin rikottua Ensimmäistä Direktiiviä, haltialääninherrojen hovitapojen matkimisesta vaiko jo näitä molempia aiemmin?

– Montako Hildórienissa heränneitä ihmisiä oikeastaan oli jalkeilla paikallista oksastoa nyhtämässä Vihollisen juonien saavuttaessa heidät?

– Merkitsevätkö muodot kuten marach tai malach jotain myös jollain ei-(muinais)ardalaisten ihmisten kielellä?

– Minkälaisia ne Thingolin ihmisistä (Melianin läheisyydessä varmastikin) näkemät unet oikein olivat... yksityiskohdiltaan ja juonellisesti?

– Oliko "veren ja kansojen sekoittuminen" Keski-Maassa useinkin asia, joka herkisti ellei jopa predestinoinut sydämiä ja sieluja Angbandista lähtöisin oleville vaikutteille? Oliko ihmisten ja pimentohaltioiden välillä ollut intiimejä suhteita kuten joku voisi hadorilaisten ulkonäön vuoksi otaksua, vai oliko kenties joku vanyarista käynyt oodinilaisella vierailulla Sinivuorten itäpuolella?

– Viittaako myös "vanhukset jotka katsoivat vaellusvuotensa päättyneiksi" harmoniseen kuolemiseen Aragornin tyyliin — ja oliko se taas 'jäännettä' Erun ihmisille alunperin suomasta, "melkorisoitua" Arda-ainetta 'ylentävästä' maailmasta erkanemisen tavasta (ks. Morgoth's Ring), vai aikoiko Tolkien todella lopulta legendariuminsa ihmiset sellaisiksi kuin he haltiat kohdattuaan olivat — ts. vain suhtautuminen ei-olleskaan jedimäiseen kuolemaan oli jotain, mikä oli ikinä ollutkaan heidän vallassaan, joskin saattoi oikein suoritettuna johtaa pyhimysmäisiin post mortem -ominaisuuksiin?

– Rikotaanko Haltiamielten neuvonpitovastauksessa Beregille neljäs näyttämöseinä? Minne Beregin johtamat ihmiset lopulta oikein asettuivat toteuttamaan omaa kohtaloaan?

– Kokivatko viherhaltiat ikinä pistoa sydämessään siitä, että syyttivät ihmisiä eläinten metsästämisestä — vai olivatko he noiden seutujen todellisia ympärivuotisia (ovo?)vegaaneja ja moraalisia voittajia?
 
Last edited:
viherhaltiat [ ... ] syyttivät ihmisiä eläinten metsästämisestä

Ehkä kaikkien ymmärtämänä tausta-ajatuksena oli omien metsästysmaiden suojeleminen, ei eläinsuojelu. Ja kun ihmisiä samalla syytettiin myös puiden hakkaamisesta, niin tässäkin huolehdittiin luultavasti ennemmin metsävarojen kuin yksittäisten puiden kohtalosta.

(Vertaa luvun 10, "Sindar", alku: Niin kuin kerrottu on, Keski-Maassa kasvoi Elwën ja Melianin valta, ja kaikki Beleriandin haltiat, niin Círdanin merenkävijät kuin Gelion-joen takaisten Sinivuorten metsästäjät, pitivät Elwëä herranaan.)
 
Last edited:
– Minkälaisia ne Thingolin ihmisistä (Melianin läheisyydessä varmastikin) näkemät unet oikein olivat... yksityiskohdiltaan ja juonellisesti?

Luulisin, että uni oli tällainen: Thingol vaeltaa jälleen Nan Elmothin metsässä ja kuulee satakielten laulun. Sydän hypähtää hänen rinnassaan (boink) ja hän kiiruhtaa kohti ääntä tietäen, kenet jälleen tapaa. Mutta päästyään aukiolle hän huomaa, ettei siellä olekaan Melian, vaan hänen rakas tyttärensä Lúthien. Thingol hämmentyy ja astelee kohti Lúthienia, joka ei näe lainkaan isäänsä vaan katsoo tämän ohi onnellisesti hymyillen. Thingol kääntyy ja näkee aukion laidassa miehen hahmon. Mies kohottaa kätensä ja menee kohti Lúthienia. Hänkään ei näe Thingolia. Kun mies tulee lähemmäs, Thingol tajuaa, että tämä on... voi tikkelperi, voi avaruuden aallot... ihminen! Silloin metsästä rynnistää esiin hämähäkkejä, lepakot kaartelevat kirskuen taivaalla ja jostakin kuuluu suden ulvontaa. Pohjoisessa alkaa jyristä ja salamoida. Angbandin viha herää!

Ja silloin herää Thingol hikisenä ja sydän takoen (boink boink). Ja Melian seisoo heidän vuoteensa vieressä katse lasittuneena. On seissyt siinä koko yön.
 
Viittaako myös "vanhukset jotka katsoivat vaellusvuotensa päättyneiksi" harmoniseen kuolemiseen Aragornin tyyliin — ja oliko se taas 'jäännettä' Erun ihmisille alunperin suomasta, "melkorisoitua" Arda-ainetta 'ylentävästä' maailmasta erkanemisen tavasta

Ensiajan ihmisten sukupuissa esiintyvien elinvuosien perusteella silloiset edain eivät eläneet edes satavuotiaaksi vaikka olisivat välttyneet dagoreilta ja racheilta. Joten silloin he käsittääkseni vanhenivat ja kuolivat tavalliseen esiteolliseen tapaan. Kunnes tuli toinen aika ja kuolemasta tuli Ongelma.
 
"Kauan Felagund katseli heitä, ja hänen sydämessään syttyi rakkaus heitä kohtaan---"

Olisipa mielenkiintoista tietää miksi. Joka tapauksessa aika liikuttavaa ottaen huomioon, että tähän mennessä haltiat eivät ole suhtautunert kovin rakastavasti Keski-Maan muihin asukkaisiin.

Luvussa kerrotaan, että Felagund pystyi lukemaan ihmisten mieliä. Onkohan haltioilla yleisestikin telepaattisia kykyjä? Galadrielilla ainakin, kuten Sormusten Ritareista hyvin muistamme.

Voi että minua kiehtoo tuo ajatus, mihin tämänkin luvun lopussa viitataan, eli ihmisten kuolevaisuus sellaisena asiana jota haltiat eivät millään voineet käsittää ja jota he saattoivat jopa kadehtia. Jotenkin tämä on minusta Tolkienilta ihan tavattoman hieno oivallus!
 
Luvussa kerrotaan, että Felagund pystyi lukemaan ihmisten mieliä. Onkohan haltioilla yleisestikin telepaattisia kykyjä?

Huomasit ehkä edellisessä luvussa, "Maeglin", kohdan (minulla s. 165):
äiti ei mitenkään suostunut paljastamaan Maeglinille missä Turgon asui eikä tietä Gondoliniin, ja Maeglin odotti aikaansa ja luotti siihen että hän vielä kerran houkuttelisi äitinsä kertomaan salaisuuden, tai kukaties lukisi sen äitinsä ajatuksista otollisella hetkellä

(...or perhaps to read her unguarded mind)

Tässä luvussahan oli aiemmin kerrottu Eölin antaneen pojalleen nimeksi Maeglin, "Terävä katse", koska Eöl näki että "poika osasi lukea sydänten salaisuudet sanojen sumun takana". Tällöin voisi ajatella että vastaavaa kykyä ei ollut aivan joka haltialla ainakaan yhtä voimakkaana. Toisaalta jonkin tällaisen kyvyn olemassaolon täytyi olla periaatteessa tunnettu, koska muuten Eöl ei olisi havainnut sitä.

Felagundista huomattakoon, että hänen ei tarkkaan ottaen sanottu osaavan lukea ihmisten mieliä, vaan että "hän saattoi lukea ihmisten mielistä sen mitä he tahtoivat sanoin ilmaista".

J.R.R.Tolkien kirjoitti aikanaan erillisen esseen telepatiasta Ardassa, "Ósanwe-kenta". Luulen aiemminkin linkittäneeni sen tälle foorumille, mutta en nyt löytänyt sitä täältä. Toivottavasti tämä linkki toimii:
https://www.scribd.com/document/183497937/Osanwe-Kenta-by-JRR-Tolkien
 
Last edited:
jättää leiri kunnolla vartioimatta
Tähänhän annetaan jonkinmoinen selitys: he uskoivat välttäneensä kaikki vaarat ja saapuneensa vihdoin maahan jossa ei ollut pelkoa. Sinisilmäisyyttä? Ehkä he olivat kuulleet huhuja siitä, että kaukana lännessä vuorten takana kaikki on hyvin, ja uskoivat päässeensä perille.
Joka tapauksessa aika liikuttavaa ottaen huomioon, että tähän mennessä haltiat eivät ole suhtautunert kovin rakastavasti Keski-Maan muihin asukkaisiin.
Ihmisethän olivat Ilúvatarin lapsia samalla tavalla kuin haltiat (ja eri tavalla kuin kääpiöt) - ehkä se vaikutti suhtautumiseen. Tai sitten Felagund oli muita avarakatseisempi tai oli jo kaivannut näkevänsä heitä. Vai oliko tämä vastareaktio Fëanorille, joka Tirionissa väitti, että valar olivat pettäneet heidät ja tahtoivat pitää heitä vankeina, jotta ihmiset voisivat hallita Keski-Maata?

Thingol ja viherhaltiat suhtautuivat ihmisiin negatiivisemmin, ja näemmä kumpikin samasta syystä: se tarkoitti lisää väkeä heidän mailleen tai heidän lähelleen. Ehkä noldorilla ei ollut samalla tavalla tarvetta omia maa-alueita kansalleen, koska he varmaankin ajattelivat asuvansa Beleriandissa vain väliaikaisesti ja muuttavansa sodan jälkeen joko idemmäs tai takaisin Länteen? Sekä Doriath että Ossiriand vaikuttivat tosin melko harvaan asutuilta, mutta ehkä Thingol sekä viherhaltioiden johtajat halusivat pitää itselleen rajaamansa maat omassa hallinnassaan: ihmiset eivät kai olisi suostuneet heidän alamaisikseen.

Itse yllätyin heti luvun alussa siitä, että Felagund lähti metsästysretkeltä yksin niin kauas. Oliko hänellä sellaista uteliaisuutta uusia paikkoja kohtaan, jota muilta noldoilta puuttui? Jos Felagund olisi ollut vapaa vaeltamaan eikä olisi joutunut hoitamaan valtakuntaansa tai sotaa, olisiko hän uteliaisuuttaan lähtenyt Sinivuorten itäpuolelle tai vaikka etelään Taur-im-Duinathiin?

Jostain syystä kuvitetussa laitoksessa tässä luvussa oleva kuva Felagundista soittamassa toi minulle lukiessani heti mieleen R.W. Ekmanin Väinämöisen soiton. Mutta kun myöhemmin vertasin niitä yhdessä, kuvat eivät enää näyttäneetkään ihan niin samanlaisilta kuin mielikuvissani.
 
Ylös