Silmarillion - 20. Viides taistelu: Nirnaeth Arnoediad

Constantine

Lintu, lentokone tjsp.
Luvun alussa käsitellään lyhyesti (syystä tai toisesta haltiamaista tuonpuoleisvaellusta valarin alla kokeneen) Berenin ja Lúthienin viime vaiheita. Heidän kummankin vihjataan olevan edelleen lopulta kuolevaisia, mutta silti mm. olevan nyt vapaita ruoan ja juoman tarpeesta. Kummankaan lisääntymiskykyyn tämä uusi ja outo tuomionalainen hengen ja materian suhde ei kuitenkaan näy vaikuttaneen.

"Eri pätevyyksillä sindaria osaavien tallentajien tarukronikoissa säilyneet ja tavattavat" Adurant-joen uomaseudun nimen kaksi eri asua ("guinar" vs. "chuinar") puolestaan saattavat mahdollisesti olla 'kelvollisia' kumpikin — riippuen siitä, toimiiko nimen i relatiivipronominina (jota seuraa useimmiten lenitio, kuten kaikki sivistyskansat toki tietävät) vaiko monikon määräisenä artikkelina (in + c- > i ch-).

Sitten siirrytään kuvaamaan vailla dialogia, mutta kuitenkin tunnelmallisen pätevästi Maedhrosin pyrkimyksiä riitaisten haltioiden ja näiden liittolaisten yhdistämiseksi Morgothia vastaan. Kuten pian paljastuu myös lukijalle, Maedhros päättää lopulta hyökätä ensin kahden armeijan pihtiliikettä käyttäen, Angbandin mammuttimaisesta armeijavoimien koosteesta enemmän sijaan vähemmän tietoisena. Gondolinin haltioiden tultua yllättäen Maedhrosin avuksi Morgoth päättää luottaa ruskean sotakuosimuodin (hoikentavaan?) vaikutukseen ja tarjota korvattavissa olevien örkkien etujoukkoa ansana vihollisilleen. Ansa ei kuitenkaan maistu, ja niinpä saamme nähdä (tarinaperinnettä jatkaneen TV-fantasian ansiosta) jokseenkin tutunoloisen lisämotivaatiohetken vangitun haltiaruhtinas Gelmirin murhan muodossa.

Fingonin haltiajoukot rynnivät graafisen numeron manipuloimina lopulta eteenpäin, ja onpahan ainakin heidän fyysisessä nopeudessaan kuulemma sentään huomattavaa eroa ihmisarmeijan kykyihin verrattuna (muutoinhan he olisivatkin haltioita lähinnä nimellisesti!). Gwindorin pian jo itse Angbandin oville päässeen nargothrondilaisarmeijan ei ilmeisesti kuitenkaan käy hyvin, vaikka luvun suomennoksessa passiivin yli rynnivä monikkopronominin toisto koestaa lukijan kykyä päätellä, mihin "he" milloinkin viittaa. Vaan kyl-lä-hän – sodas-sa seka-vi-a sat-tuu.

(Myöhemmin asianmukaisen dramaattisesti nimetyn) kahnauksen ollessa viimein kunnolla käynnissä kylmenee kohtsillään myös Aito ja Alkuperäinen Haldirkin (s.o. ihmisen poika), ja nimekkäiden johtajien kaipuu on ilmeinen lukijallekin. Kuudennen päivän aamuna taistelu- ja hengityskykyistä miestä on onneksi kuitenkin vielä jäljellä iloitakseen Turgonin joukkojen saapumisesta oikealle kohtaa tasankoa...... samoin kuin Maedhrosin pian perässä seuraavien lisävahvistusten. Tämän tähden Morgothin on tietenkin lyötävä peliin visuaalisesti näyttävimmät, mutta myös tehokkaimmat demoniset ruumiillistuma-apurinsa, mukaanlukien Glaurung sekä toki lisää pienempiä, jaloissa pyöriväisiä warg-vaunuja vihollisten lähestymistä haittaamaan. Ja ässänä hihassa petoksia. . . . kunnolla petoksia. Fëanorin pojat tosin säästyvät yliarvostetun engwanossen petostelustakin huolimatta tässä tarinassa kaikki, koska vain ihmisten on kuoltava (sekä kääpiöiden — jos ne pikku penteleet eivät juokse siinä ympärillä tarpeeksi nopeasti! Sillä nyt pojat JUOSTAAN! ).

Uudelleen ryhmityttiin idässä, Dolmedin alla (tosimiehuullisesti viineittä?), ja "kääpiöillä oli tapana käyttää taistelussa ilkeitä naamioita joita oli kauhea katsella" — ja jotka vieläpä häiritsivät lohikäärmeitäkin? Hyvä Mahal ja kuuma kirous... tämähän yksinkertaisesti paranee ja paranee! Kas, ja seuraavaksi voimme hyvin helposti kuvitella (mittasuhteineen kaikkineen, tarkkana nyt!) TALLOTUN kääpiöherra Azaghâlin suunnattoman ja ISOJALKAISEN lohikäärmeen vatsan alla, kurottamassa veitsineen YLÖSPÄIN... NNNOIIN juuri uppoaa sinne ja kappas, kun hyvin uppoaakin! (Mainiota Marvel-selitystä veitsen sinkoamisesta ei tosin välttämättä tarvittane, kiitos autoritäärisen alkutekstin, missä "[Glaurung] käveli hänen ylitseen" onkin kahdenlaisen tulkinnan mahdollistava "crawled over him".)

.. Vaan entäpä Fingon?

Fingooon?

Pärjäät siellä lännessä epäilemättä paremmin kuin tuo äskeinen kääpiö lohikäärmettä vast...

balrog.gif


. . . .

Oh dear.

(Silloin loihe Húrin lausumaan: )

"Go now, my Lord, while there is still time! I release thee, go! Thy servant I'll be, for all time!"


"... Mutta jälkijoukossa taistelivat Dor-lóminin ihmiset niin kuin Húrinin ja Huorin tahto oli; sillä heidän sydämensä oli Pohjolassa, ja jos ei ollut mahdollista saada kotia takaisin, he taistelisivat loppuun saakka."

<3

(Huorin kuolema on muuten vastaavanlainen kuin saksien kuningas Haraldin Hastingsin maineikkaassa taistelussa. Liekö näissä kahdessa suuressa vedenjakajassa yhtymäkohtia enemmänkin?)

Lumimaisesti Hadorin tapaan, joskin toisenlaisiin 'torsoihin' hautautuneen Húrinin jäätyä örkkikäsien kanssa viimein veroisensa vastuksen vangiksi päättyy samalla myös Beleriandin Viides Taistelu, ja "auringon vaipuessa meren taa lännestä nousi suuri myrskytuuli". Kiitos, Manwë; kiitosta vaan. (Olen aika varma, että he huusivat nimeäsi... Myös vaimosi ohella.)


—: :—


Arnoediadin jälkipyykkiä käsitellään luvussa vielä kolmisen sivun verran, ja haltioiden määrän pudottua pahuus pääsee leviämään vuosien vieriessä pidemmälle etelään odotetunlaisin seurauksin. Kiinnostavana yksityiskohtana mainitaan örkkien "suuria koneita" tuottaneet 'insinöörit' — mikä panee toki kysymään, paljonko sellaisiin aikaansaannoksiin vaadittavasta tietotaidosta ja ajattelukyvystä oli peräisin niiden omasta päästä... örkkejä ainakin aina tarvittaessa sopivan orjamaisesti liikutelleen ensimmäisen Mustan Tahdon sijasta.

"Ja eniten koko suvussa Morgoth pelkäsi Turgonia; ammoin Valinorissa oli hän nähnyt hänet ja milloin Turgon oli tullut lähelle, oli Morgothin sydämeen heittynyt varjo enteillen tuhoa jonka Turgon hänelle tuottaisi tulevien aikojen hämärässä."

Vaan onko Gondolin asujaimineen tuomittu kuten Turgon on itse käynyt uumoilemaan — vai vieläkö tässä ennustetun kaltainen urotyö voi tulla tapahtumaan?

Toivon mukaan se me nähdään... se me kohta tiedetään...


 
Last edited:
[Azaghâl] kurottamassa veitsineen YLÖSPÄIN... NNNOIIN juuri uppoaa sinne ja kappas, kun hyvin uppoaakin!

Suuriruhoisiksi hirviöiksi lohikäärmeet tuntuvat melko haavoittuvilta. Glaurung kuolee myöhemmin yhteen miekan pistoon, Smaug yhteen ainoaan nuoleen. Jos halutaan uskoa tällaiseen ja etsiä sille jotain järkeilevää selitystä, niin voisiko lohikäärmeiden sisällä jylläävä tuli vaikuttaa asiaan? Pienikin reikä putkistoissa voisi ehkä saada palavat, räjähtävät tai myrkylliset kaasut tai nesteet purkautumaan kohtalokkaasti väärään paikkaan?

Tässä luvussa kuvatussa haltioiden hyökkäysliittoumassa on kiinnostavaa se, että Fëanorin pojat ovat tällä kertaan aloitteentekijöinä. Heidänhän mainitaan olleen erityisen haluttomia yhtymään Fingolfinin hyökkäyssuunnitelmiin vähän ennen Dagor Bragollachia. Fëanorin poikain aikanaan vannovat kauhistuttavat valat huomioiden on myös merkille pantavaa että he eivät lähteneet hakkaamaan Angbandin portteja enempää isänsä kuoleman kuin Maedhrosin vangiksi joutumisenkaan jälkeen.

Voisiko olla niin, että Fëanorin pojat eivät halunneet osallistua mihinkään sellaisiin suuriin yhteisiin operaatioihin, joissa Fëanoria aikanaan vastustanut ja tämän aseman ominut Fingolfin olisi ollut ylimpänä johtajana sekä kunnian ja hyödyn saajana. Kenties Fingon oli Fëanorin pojille isäänsä mieluisampi yhteistyökumppani?

Lukemattomien kyynelten taistelun tarinan varhaisimmissa versioissa ("Gilfanon's Tale", HoME I, 237-241) tämä suuri, tappiollinen taistelu käytiin varsin pian noldorin ("gnomes") Keski-Maahan paluun jälkeen. Eloonjääneet haltiat joutuvat saman tien Melkon yliherruuden alaisiksi (lukuunottamatta niitä jotka piileskelivät Gondolinissa ym. paikoissa).

Näissä varhaisimmissa versioissa Fëanor tai hänen poikansa myös rynnistivät heti ensimmäisen tilaisuuden tullen suoraa päätä sisälle Angbandin porteista, jolloin joko Fëanor tai (tämän kuoltua jo aiemmin) Maedhros joutui Melkon vangiksi samaan tapaan kuin Gwindor tässä Christopher Tolkienin toimittamassa versiossa. Valat Silmarilien takaisinhankkimiseksi olisivatkin tehneet tällaisen äkkijyrkän toiminnan ymmärrettäväksi.
 
Last edited:
Kielitieteellisesti kiinnostavia kohtia luvussa ovat (ainakin!) huudon Utúlie 'n aurë! keskeltä löytyvä kontraktio sekä kääpiölordi Azaghâlin nimi.

Edustaako käsikirjoituksessa käytetyn quenyan 'n yksinkertaisesti ympäröivien vokaalien takia lyhentynyttä demonstratiivista elementtiä, s.o. en(a) tai in(a) ?

Kääpiönimi puolestaan on kiehtova siksi, että se voisi periaatteessa olla nomen agentis -substantiivi joko 2-, 3- tai 4-radikaalisesta juuresta (joita kaikkia löytyy myös aidoista seemiläisistä kielistä) riippuen siitä, moneksiko juurikonsonantiksi kohta "gh" on jaettava, ja kuuluuko "l" mukaan juureen vai sananmuodostuspäätteeseen. Kenties helpointa olisi vain tulkita osan -âl vastaavan heprean agenttipäätettä -ân ; tällöin jäljelle jäävä azagh edustaisi epäilemättä jonkinlaiseen (?sotimis)toimintaan viittaavaa käsitettä; vrt. adûnaicin a1a(a)2 -tyyppiset abstraktisubstantiivit sekä tämä muoto koostumatulkintoineen.
 
Last edited:
Huomasin tätä lukiessani, että Silmarileilla on sormusmaisia piirteitä: mitä useammin hän [Thingol] katsoi Silmarilia, sitä enemmän teki hänen mielensä pitää se ainiaan itsellään; sellainen oli sen kiven valta. (Vrt. Klonkku, Bilbo tai Frodo.) Sormuksilla tällainen johtui kai Sauronista, mutta entä Silmareilla: tuliko niille tällaisia piirteitä vasta kun Morgoth piti niitä hallussaan vai jo Fëanorin tehdessä Silmarilit?
Voisiko olla niin, että Fëanorin pojat eivät halunneet osallistua mihinkään sellaisiin suuriin yhteisiin operaatioihin, joissa Fëanoria aikanaan vastustanut ja tämän aseman ominut Fingolfin olisi ollut ylimpänä johtajana sekä kunnian ja hyödyn saajana. Kenties Fingon oli Fëanorin pojille isäänsä mieluisampi yhteistyökumppani?
Ehkäpä, mutta luulisi Fëanorin valan toteuttamisen olevan kunniankin keräämistä tärkeämpää? Jos siis Silmarilit olisi voinut jollakin tempulla saada takaisin niin että kunnia operaatiosta menee kokonaan muille, vala olisi kai pakottanut tekemään niin.

Minustakin on kyllä vähän yllättävää, että Fëanorin pojat olivat niin pitkään "puolustusasemissa". Onkohan selitys se, että vasta nyt Maedhros - - käsitti ettei Morgoth ollut voittamaton eli että vala ei kuitenkaan vaatinut täysin epätoivoisia hyökkäyksiä? Fëanorhan taisi valaa vannoessaan pitää voittoa mahdollisena joskin vaikeana.

Jotain muinaisen eldarin voimasta kertoo se, että luvun perusteella he olivat lähellä voittoa, vaikka Morgothin sotajoukko oli varmaankin tähän aikaan vahvimmillaan ja hän tiesi hyökkäyssuunnitelman etukäteen ja valmistautui siihen hyvin. Jos Ulfangin pojat olisivat jääneet kotiin tai Thingol tullut mukaan, luulen että Morgoth olisi todennäköisesti voitettu.

Kuten niin monessa muussakin Silmarillionin luvussa, jäin kaipaamaan pidempää ja yksityiskohtaisempaa kertomusta. Tällä kertaa olisin erityisesti toivonut taistelusta laulua, samaan tapaan kuin rohanilainen runontekijä monta tuhatta vuotta myöhemmin lausui punainen kaste peitti Rammas Echorin...
 
Jotain muinaisen eldarin voimasta kertoo se, että luvun perusteella he olivat lähellä voittoa, vaikka Morgothin sotajoukko oli varmaankin tähän aikaan vahvimmillaan ja hän tiesi hyökkäyssuunnitelman etukäteen ja valmistautui siihen hyvin. Jos Ulfangin pojat olisivat jääneet kotiin tai Thingol tullut mukaan, luulen että Morgoth olisi todennäköisesti voitettu.

Kysymystä, olisivatko haltiat (ynnä heidän liepeissään roikkuvat pikku lumppurit, ihmiset) voineet voittaa Morgothin sodassa, lähestytään Silmarillionissa kai ainakin kahdesti ennen tätä: Fëanorin tulo ja tuho sekä pian sen jälkeen Fingolfinin hyökkäys Angbandin porteille ensiaamun auringossa. Fingolfin pääsi ryskyttämään Angbandin portteja mutta päätti vetäytyä. Sen jälkeen haltioiden eripura esti heitä koettamasta onneaan, mutta oliko Morgoth edes tuolloin missään todellisessa vaarassa?

Väkevä todistajanlausunto tulee itseltään Fëanorilta: "kuolemaa edeltävälIä ennaltanäkemisen lahjalla hän käsitti ettei mikään noldorin voima niitä [= Thangorodrimin huippuja] kaataisi". Tässä tosiaan viitataan ensin siihen, että Fëanor näkee juuri ennen kuolemaansa "Thangorodrimin kaukaiset huiput, Keski-Maan torneista mahtavimmat"; niiden "kaataminen" tarkoittanee tässä juuri Morgothin peittoamista, ei kirjaimellisesti vuorien kaatamista. (Eihän?)

Lienee kuitenkin niin, että Morgoth oli, vaikkakin langennut, vala kuitenkin, ja vaikka hänen palvelijansa olisi liiskattu viimeiseen örkkiin ja lohikäärmeeseen (balrogit olisivat maiarina takuulla loikkineet tai lentäneet -- kuka mihinkin uskoo -- karkuun tai piiloutuneet visusti maan alle, sen ne pahalaiset osasivat) eivät haltiat olisi voineet hänelle itselleen mitään. Hän oli liian mahtava. Vaikka, kyllähän Sauronkin kaadettiin ja häneltä leikattiin Sormus sormesta, koska hän oli vuodattanut liikaa omia voimiaan maailmaan. Ja kuten tiedämme, Keski-Maa oli Morgoth's Ring. Ehkä kuitenkin, jos kaikki se, mitä hän tahtonsa avulla liikutteli, olisi tuhottu, hänen voimansa olisivat myös hiipuneet niin, että valkoviholaiset olisivat voineet hänet sitoa & Māχananaškādiin kiikuttaa tämän sukulaisilta anteeksiantoa anellen. En minä tiedä. Tiesikö Tolkien? Tuskin. Ei kaikkea tarvitse tietää. Eihän?
 
Sauron oli kuitenkin vain premium-tason maia eikä mahtavin kaikista valarista joten hänet saattoikin lyödä ja peräti antautuikin Westernessen mahdin edessä säästääkseen armeijansa myöhempää käyttöä varten.
Tästä voidaan päätellä että ehkä Morgothkin olisi antautunut murskaavan ylivoiman edessä ja valinnut pitkän strategian mielistellen itsensä vankeudesta kuten teki jo aikaisemminkin.
 
Tämä kappale on toiselta nimeltään lukemattomien kyynelten taistelu.Se on todella kaunis ja surullinen.:grin:
 
Ylös