Constantine
Lintu, lentokone tjsp.
Luvun alussa käsitellään lyhyesti (syystä tai toisesta haltiamaista tuonpuoleisvaellusta valarin alla kokeneen) Berenin ja Lúthienin viime vaiheita. Heidän kummankin vihjataan olevan edelleen lopulta kuolevaisia, mutta silti mm. olevan nyt vapaita ruoan ja juoman tarpeesta. Kummankaan lisääntymiskykyyn tämä uusi ja outo tuomionalainen hengen ja materian suhde ei kuitenkaan näy vaikuttaneen.
"Eri pätevyyksillä sindaria osaavien tallentajien tarukronikoissa säilyneet ja tavattavat" Adurant-joen uomaseudun nimen kaksi eri asua ("guinar" vs. "chuinar") puolestaan saattavat mahdollisesti olla 'kelvollisia' kumpikin — riippuen siitä, toimiiko nimen i relatiivipronominina (jota seuraa useimmiten lenitio, kuten kaikki sivistyskansat toki tietävät) vaiko monikon määräisenä artikkelina (in + c- > i ch-).
Sitten siirrytään kuvaamaan vailla dialogia, mutta kuitenkin tunnelmallisen pätevästi Maedhrosin pyrkimyksiä riitaisten haltioiden ja näiden liittolaisten yhdistämiseksi Morgothia vastaan. Kuten pian paljastuu myös lukijalle, Maedhros päättää lopulta hyökätä ensin kahden armeijan pihtiliikettä käyttäen, Angbandin mammuttimaisesta armeijavoimien koosteesta enemmän sijaan vähemmän tietoisena. Gondolinin haltioiden tultua yllättäen Maedhrosin avuksi Morgoth päättää luottaa ruskean sotakuosimuodin (hoikentavaan?) vaikutukseen ja tarjota korvattavissa olevien örkkien etujoukkoa ansana vihollisilleen. Ansa ei kuitenkaan maistu, ja niinpä saamme nähdä (tarinaperinnettä jatkaneen TV-fantasian ansiosta) jokseenkin tutunoloisen lisämotivaatiohetken vangitun haltiaruhtinas Gelmirin murhan muodossa.
Fingonin haltiajoukot rynnivät graafisen numeron manipuloimina lopulta eteenpäin, ja onpahan ainakin heidän fyysisessä nopeudessaan kuulemma sentään huomattavaa eroa ihmisarmeijan kykyihin verrattuna (muutoinhan he olisivatkin haltioita lähinnä nimellisesti!). Gwindorin pian jo itse Angbandin oville päässeen nargothrondilaisarmeijan ei ilmeisesti kuitenkaan käy hyvin, vaikka luvun suomennoksessa passiivin yli rynnivä monikkopronominin toisto koestaa lukijan kykyä päätellä, mihin "he" milloinkin viittaa. Vaan kyl-lä-hän – sodas-sa – seka-vi-a – sat-tuu.
(Myöhemmin asianmukaisen dramaattisesti nimetyn) kahnauksen ollessa viimein kunnolla käynnissä kylmenee kohtsillään myös Aito ja Alkuperäinen Haldirkin (s.o. ihmisen poika), ja nimekkäiden johtajien kaipuu on ilmeinen lukijallekin. Kuudennen päivän aamuna taistelu- ja hengityskykyistä miestä on onneksi kuitenkin vielä jäljellä iloitakseen Turgonin joukkojen saapumisesta oikealle kohtaa tasankoa...... samoin kuin Maedhrosin pian perässä seuraavien lisävahvistusten. Tämän tähden Morgothin on tietenkin lyötävä peliin visuaalisesti näyttävimmät, mutta myös tehokkaimmat demoniset ruumiillistuma-apurinsa, mukaanlukien Glaurung sekä toki lisää pienempiä, jaloissa pyöriväisiä warg-vaunuja vihollisten lähestymistä haittaamaan. Ja ässänä hihassa petoksia. . . . kunnolla petoksia. Fëanorin pojat tosin säästyvät yliarvostetun engwanossen petostelustakin huolimatta tässä tarinassa kaikki, koska vain ihmisten on kuoltava (sekä kääpiöiden — jos ne pikku penteleet eivät juokse siinä ympärillä tarpeeksi nopeasti! Sillä nyt pojat JUOSTAAN! ).
Uudelleen ryhmityttiin idässä, Dolmedin alla (tosimiehuullisesti viineittä?), ja "kääpiöillä oli tapana käyttää taistelussa ilkeitä naamioita joita oli kauhea katsella" — ja jotka vieläpä häiritsivät lohikäärmeitäkin? Hyvä Mahal ja kuuma kirous... tämähän yksinkertaisesti paranee ja paranee! Kas, ja seuraavaksi voimme hyvin helposti kuvitella (mittasuhteineen kaikkineen, tarkkana nyt!) TALLOTUN kääpiöherra Azaghâlin suunnattoman ja ISOJALKAISEN lohikäärmeen vatsan alla, kurottamassa veitsineen YLÖSPÄIN... NNNOIIN juuri uppoaa sinne — ja kappas, kun hyvin uppoaakin! (Mainiota Marvel-selitystä veitsen sinkoamisesta ei tosin välttämättä tarvittane, kiitos autoritäärisen alkutekstin, missä "[Glaurung] käveli hänen ylitseen" onkin kahdenlaisen tulkinnan mahdollistava "crawled over him".)
.. Vaan entäpä Fingon?
Fingooon?
Pärjäät siellä lännessä epäilemättä paremmin kuin tuo äskeinen kääpiö lohikäärmettä vast...
. . . .
Oh dear.
(Silloin loihe Húrin lausumaan: )
"Go now, my Lord, while there is still time! I release thee, go! Thy servant I'll be, for all time!"
"... Mutta jälkijoukossa taistelivat Dor-lóminin ihmiset niin kuin Húrinin ja Huorin tahto oli; sillä heidän sydämensä oli Pohjolassa, ja jos ei ollut mahdollista saada kotia takaisin, he taistelisivat loppuun saakka."
<3
(Huorin kuolema on muuten vastaavanlainen kuin saksien kuningas Haraldin Hastingsin maineikkaassa taistelussa. Liekö näissä kahdessa suuressa vedenjakajassa yhtymäkohtia enemmänkin?)
Lumimaisesti Hadorin tapaan, joskin toisenlaisiin 'torsoihin' hautautuneen Húrinin jäätyä örkkikäsien kanssa viimein veroisensa vastuksen vangiksi päättyy samalla myös Beleriandin Viides Taistelu, ja "auringon vaipuessa meren taa lännestä nousi suuri myrskytuuli". Kiitos, Manwë; kiitosta vaan. (Olen aika varma, että he huusivat nimeäsi... Myös vaimosi ohella.)
—: ❖ :—
Arnoediadin jälkipyykkiä käsitellään luvussa vielä kolmisen sivun verran, ja haltioiden määrän pudottua pahuus pääsee leviämään vuosien vieriessä pidemmälle etelään odotetunlaisin seurauksin. Kiinnostavana yksityiskohtana mainitaan örkkien "suuria koneita" tuottaneet 'insinöörit' — mikä panee toki kysymään, paljonko sellaisiin aikaansaannoksiin vaadittavasta tietotaidosta ja ajattelukyvystä oli peräisin niiden omasta päästä... örkkejä ainakin aina tarvittaessa sopivan orjamaisesti liikutelleen ensimmäisen Mustan Tahdon sijasta.
"Ja eniten koko suvussa Morgoth pelkäsi Turgonia; ammoin Valinorissa oli hän nähnyt hänet ja milloin Turgon oli tullut lähelle, oli Morgothin sydämeen heittynyt varjo enteillen tuhoa jonka Turgon hänelle tuottaisi tulevien aikojen hämärässä."
Vaan onko Gondolin asujaimineen tuomittu kuten Turgon on itse käynyt uumoilemaan — vai vieläkö tässä ennustetun kaltainen urotyö voi tulla tapahtumaan?
Toivon mukaan se me nähdään... se me kohta tiedetään...
"Eri pätevyyksillä sindaria osaavien tallentajien tarukronikoissa säilyneet ja tavattavat" Adurant-joen uomaseudun nimen kaksi eri asua ("guinar" vs. "chuinar") puolestaan saattavat mahdollisesti olla 'kelvollisia' kumpikin — riippuen siitä, toimiiko nimen i relatiivipronominina (jota seuraa useimmiten lenitio, kuten kaikki sivistyskansat toki tietävät) vaiko monikon määräisenä artikkelina (in + c- > i ch-).
Sitten siirrytään kuvaamaan vailla dialogia, mutta kuitenkin tunnelmallisen pätevästi Maedhrosin pyrkimyksiä riitaisten haltioiden ja näiden liittolaisten yhdistämiseksi Morgothia vastaan. Kuten pian paljastuu myös lukijalle, Maedhros päättää lopulta hyökätä ensin kahden armeijan pihtiliikettä käyttäen, Angbandin mammuttimaisesta armeijavoimien koosteesta enemmän sijaan vähemmän tietoisena. Gondolinin haltioiden tultua yllättäen Maedhrosin avuksi Morgoth päättää luottaa ruskean sotakuosimuodin (hoikentavaan?) vaikutukseen ja tarjota korvattavissa olevien örkkien etujoukkoa ansana vihollisilleen. Ansa ei kuitenkaan maistu, ja niinpä saamme nähdä (tarinaperinnettä jatkaneen TV-fantasian ansiosta) jokseenkin tutunoloisen lisämotivaatiohetken vangitun haltiaruhtinas Gelmirin murhan muodossa.
Fingonin haltiajoukot rynnivät graafisen numeron manipuloimina lopulta eteenpäin, ja onpahan ainakin heidän fyysisessä nopeudessaan kuulemma sentään huomattavaa eroa ihmisarmeijan kykyihin verrattuna (muutoinhan he olisivatkin haltioita lähinnä nimellisesti!). Gwindorin pian jo itse Angbandin oville päässeen nargothrondilaisarmeijan ei ilmeisesti kuitenkaan käy hyvin, vaikka luvun suomennoksessa passiivin yli rynnivä monikkopronominin toisto koestaa lukijan kykyä päätellä, mihin "he" milloinkin viittaa. Vaan kyl-lä-hän – sodas-sa – seka-vi-a – sat-tuu.
(Myöhemmin asianmukaisen dramaattisesti nimetyn) kahnauksen ollessa viimein kunnolla käynnissä kylmenee kohtsillään myös Aito ja Alkuperäinen Haldirkin (s.o. ihmisen poika), ja nimekkäiden johtajien kaipuu on ilmeinen lukijallekin. Kuudennen päivän aamuna taistelu- ja hengityskykyistä miestä on onneksi kuitenkin vielä jäljellä iloitakseen Turgonin joukkojen saapumisesta oikealle kohtaa tasankoa...... samoin kuin Maedhrosin pian perässä seuraavien lisävahvistusten. Tämän tähden Morgothin on tietenkin lyötävä peliin visuaalisesti näyttävimmät, mutta myös tehokkaimmat demoniset ruumiillistuma-apurinsa, mukaanlukien Glaurung sekä toki lisää pienempiä, jaloissa pyöriväisiä warg-vaunuja vihollisten lähestymistä haittaamaan. Ja ässänä hihassa petoksia. . . . kunnolla petoksia. Fëanorin pojat tosin säästyvät yliarvostetun engwanossen petostelustakin huolimatta tässä tarinassa kaikki, koska vain ihmisten on kuoltava (sekä kääpiöiden — jos ne pikku penteleet eivät juokse siinä ympärillä tarpeeksi nopeasti! Sillä nyt pojat JUOSTAAN! ).
Uudelleen ryhmityttiin idässä, Dolmedin alla (tosimiehuullisesti viineittä?), ja "kääpiöillä oli tapana käyttää taistelussa ilkeitä naamioita joita oli kauhea katsella" — ja jotka vieläpä häiritsivät lohikäärmeitäkin? Hyvä Mahal ja kuuma kirous... tämähän yksinkertaisesti paranee ja paranee! Kas, ja seuraavaksi voimme hyvin helposti kuvitella (mittasuhteineen kaikkineen, tarkkana nyt!) TALLOTUN kääpiöherra Azaghâlin suunnattoman ja ISOJALKAISEN lohikäärmeen vatsan alla, kurottamassa veitsineen YLÖSPÄIN... NNNOIIN juuri uppoaa sinne — ja kappas, kun hyvin uppoaakin! (Mainiota Marvel-selitystä veitsen sinkoamisesta ei tosin välttämättä tarvittane, kiitos autoritäärisen alkutekstin, missä "[Glaurung] käveli hänen ylitseen" onkin kahdenlaisen tulkinnan mahdollistava "crawled over him".)
.. Vaan entäpä Fingon?
Fingooon?
Pärjäät siellä lännessä epäilemättä paremmin kuin tuo äskeinen kääpiö lohikäärmettä vast...
. . . .
Oh dear.
(Silloin loihe Húrin lausumaan: )
"Go now, my Lord, while there is still time! I release thee, go! Thy servant I'll be, for all time!"
"... Mutta jälkijoukossa taistelivat Dor-lóminin ihmiset niin kuin Húrinin ja Huorin tahto oli; sillä heidän sydämensä oli Pohjolassa, ja jos ei ollut mahdollista saada kotia takaisin, he taistelisivat loppuun saakka."
<3
(Huorin kuolema on muuten vastaavanlainen kuin saksien kuningas Haraldin Hastingsin maineikkaassa taistelussa. Liekö näissä kahdessa suuressa vedenjakajassa yhtymäkohtia enemmänkin?)
Lumimaisesti Hadorin tapaan, joskin toisenlaisiin 'torsoihin' hautautuneen Húrinin jäätyä örkkikäsien kanssa viimein veroisensa vastuksen vangiksi päättyy samalla myös Beleriandin Viides Taistelu, ja "auringon vaipuessa meren taa lännestä nousi suuri myrskytuuli". Kiitos, Manwë; kiitosta vaan. (Olen aika varma, että he huusivat nimeäsi... Myös vaimosi ohella.)
—: ❖ :—
Arnoediadin jälkipyykkiä käsitellään luvussa vielä kolmisen sivun verran, ja haltioiden määrän pudottua pahuus pääsee leviämään vuosien vieriessä pidemmälle etelään odotetunlaisin seurauksin. Kiinnostavana yksityiskohtana mainitaan örkkien "suuria koneita" tuottaneet 'insinöörit' — mikä panee toki kysymään, paljonko sellaisiin aikaansaannoksiin vaadittavasta tietotaidosta ja ajattelukyvystä oli peräisin niiden omasta päästä... örkkejä ainakin aina tarvittaessa sopivan orjamaisesti liikutelleen ensimmäisen Mustan Tahdon sijasta.
"Ja eniten koko suvussa Morgoth pelkäsi Turgonia; ammoin Valinorissa oli hän nähnyt hänet ja milloin Turgon oli tullut lähelle, oli Morgothin sydämeen heittynyt varjo enteillen tuhoa jonka Turgon hänelle tuottaisi tulevien aikojen hämärässä."
Vaan onko Gondolin asujaimineen tuomittu kuten Turgon on itse käynyt uumoilemaan — vai vieläkö tässä ennustetun kaltainen urotyö voi tulla tapahtumaan?
Toivon mukaan se me nähdään... se me kohta tiedetään...
Last edited: