Silmarillion 2018 – aikataulu ja taustakeskustelu

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tervetuloa mukaan lukemaan Silmarillion kannesta kanteen!

Tässä keskusteluketjussa voi varata itselleen alustusvuoroja (ja tarpeen vaatiessa luopua niistä) sekä puhua kaikista luku-urakan teknisistä puolista.

Viestin lopusta löytyy aikataulumme: tarkoitus olisi saada kirja luettua loppuun 34 viikon kuluessa eli niukasti vuoden 2018 puolella. Keskustelua voi tietysti jatkaa senkin jälkeen aina kun jostakin aiheesta tulee mieleen uutta sanottavaa.

Ennen varsinaista aloittamista on itse kullakin mukavasti aikaa varailla itselleen alustusvuoroja mieluisista luvuista. Kaikki osuudet ovat vapaata riistaa, alkupäätä kannattaa ehkä ainakin ensi alkuun suosia, jotta pysymme mukavasti liikkeellä.

Alustusten tyyli on vapaa: voi luonnostella luvun sisältöä, esittää siitä huomioitaan ja kysymyksiään, pohtia tapahtumien yhteyksiä, analysoida syvällisesti tarinan kehittymistä varhaisista käsikirjoituksista lähtien, ottaa kaikki nämä ainekset mukaan tai... mikä kenestäkin tuntuu hyvältä tavalta saada aikaan keskustelua. Kysymysten esittäminen on siihen tarkoitukseen oiva keino. Huomatkaa, että alustajan ei tarvitse tuntea alustettavaa lukuaan ja sen historiaa ja taustaa läpikotaisin, vaan täysin riittävää on kirjoittaa siitä vaikutelmansa, vaikka olisi lukenut sen vasta ensimmäisen kerran.

Kaikille Vihreässä Lohikäärmeessä kävijöille avoimen keskustelun tyyli on myös vapaa: alustuksen pohjalta, toisista viesteistä jatkaen tai tuoden mukaan uusia näkökulmia, kysymyksiä, tulkintoja ja niin edespäin.

Vaikka osa keskusteluista käsittelee kokonaan tai osaksi vain uudesta, vuoden 2018 kuvitetusta laitoksesta löytyviä asioita, niitä on kuitenkin sen verran vähän, ettei ole mitenkään välttämätöntä hankkia sitä käsiinsä, vaan ensimmäinen laitos (joka siis tarkoittaa kaikkia kuvittamattomia Silmarillioneja) kelpaa työkaluksi vallan mainiosti.

Ken haluaa, voi toki lukea alkuteosta ja sen lähteistöä, jota on tunnetusti julkaistu roppakaupalla varsinkin The History of Middle-earth -sarjassa, ja tuoda niistä löytämäänsä mukaan keskusteluun, mutta päätavoitteemme on kuitenkin syventyä yhdessä suomennettuun Silmarillioniin näiden 238 päivän kuluessa. Vauhti ei toivottavasti ala päätä huimata, kun uusia keskusteluja tipahtelee noin viikon välein.

Alustusten ei toki tarvitse olla valmiina heti maanantaiaamuna, mutta jos näyttää siltä, että keskiviikkonakaan ei ehdi, kannattaa asiasta ilmoittaa. Kyllä joku joutilas sen silloin hoitelee. Eikä tämä projekti ole kenellekään vastuussa aikataulustaan, joten tarpeen vaatiessa voimme pitää väliviikkoja tai jopa venyttää jonkin luvun käsittelyä viikkoa pidemmäksi. Tärkeintä on rattoisa eteneminen ja Silmarillionin tekeminen tutuksi yhdessä. Huvin ja hauskuuden vuoksihan me tätä teemme.

Sitten vain alustusvuoroja varaamaan ja keskustelun alkamista odottelemaan.

EDIT 31.12. Kaikki keskustelut on nyt avattu ja ne saavat jatkua hamaan tulevaisuuteen niin kauan kuin uutta sanottavaa riittää.​

Silmarillion 2018: aikataulu alustusvuoroineen
 
Last edited:
Vaikka olenkin todistettavasti kaikensorttisten banaaninkuori-ilmiöiden uhmaamisen ammattilainen, niin aloitetaan nyt vaatimattomuuden komeuttamana tuolla Ainulindalella. [22]
 
Last edited:
  • Like
Reaktiot: Tik
Näin sitä päästään alkuun! Varaanpa esipuheet etc. ja säästän varsinaiset tarinat muille
 
Minä voisin sitten ottaa Valaquentan osalleni.

Muoks: Oikeastaan voisin samaan syssyyn rohmuta itselleni myös Thingolin ja Melianin, koska muistaakseni tykkäsin siitä tarinasta aikoinaan varsin paljon.
 
  • Like
Reaktiot: Tik
No voi melkorin sauroni! Muutaman tunnin kun on poissa foorumilta, niin melkein kaikki mehukkaat alkupuolen luvut on jo viety. Varaan nyt sitten tuon naurettavan lyhyen Aulë ja Yavanna -luvun.
 
Last edited:
  • Like
Reaktiot: Tik
Hoo, juhannukseen asti on alustukset varattu.Mikäs sen hauskempaa, mutta tietysti saa rohmuta pidemmällekin. Ehkä kuitenkin tässä vaiheessa olisi kuitenkin kohteliasta pitäytyä korkeintaan kahdessa varauksessa, että niillekin riittää, joilla ei vielä ole omaa lukua ollenkaan.
 
Jotten unohtaisi lupaustani alustuksesta, varaan seuraavan luvun 5 (jossa mahdollisesti ohimennen mainitaan Luvailin-lampi, vaikka ei nimeltä).
 
  • Like
Reaktiot: Tik
Argh, eihän tänne voikaan kirjoittaa suurimmalle osalle alueista vieraana. Kaikesta laiskuudesta huolimatta nyt oli rekisteröidyttävä, luotava tunnus, että saan heitettyä tässä vielä jonkin verran hyvissä ajoin vakavan varoituksen.

Teijän kannattaa vielä miettiä tuon Tolkienin ja Milton Waldmanin kirjeen käsittelyä! Sehän on nimittäin semmoinen homma, että - englanninkielisen kuvitetun Silmarillionin perusteella - siinä käydään läpi Quentan ja Akallabêthin aika lailla koko sisältö! Mahtisormukset lienevät joka tapauksessa tuttuja Sormusten herran perusteella.

Mahdollisia toimintamalleja: ensinnäkin lukupiiriläiset voivat sopia, että esipuheet käydään muuten läpi aluksi, mutta kirje vasta lopussa ennen kuvitusta tai loppukeskustelua. Vaikka sitä olisi jo ehditty valmistella, niin sehän ei ehkä ole katastrofi, koska samat valmistelut tulevat kuitenkin käyttöön, yksinkertaisesti myöhemmin. Pitää odottaa jokunen viikko, sitten menoksi samoilta pohjilta.

Toisaalta lukupiirissä voidaan yksinkertaisesti pitää huolta siitä, että jos mukana on ekan kerran lukijoita, niin tämä seikka saatetaan selkeästi tietoon. Tehköön kukin sitten saamallaan varoituksella mitä lystää. Ja voihan siinä olla monisanaisempaakin toimintaohjetta. Ihan fiiliksen ja viitseliäisyyden mukaan.

Sitten mahdollisia vastineita muutamiin ehkä yleisimpiin mutskun mutskun eiku siis oota iiiih tota silleen ja tälleenheihin... No olihan TSH esipuheessakin tietoja siitä ja tästä! - Niin oli, mutta onhan tämä nyt ihan eri homma. Osa ei edes huomannut sitä "kaksi myöhempien aikojen suurhobittia" -juttua, mitä nyt olen vanhoja foorumimerkintöjä lukenut. Mutta tuo kirje on noin 12 sivua puhdasta tykittelyä kirjan kaikesta sisällöstä, siis ihan kaikesta. Olisi se hyvä olla uudemmilla lukijoilla tiedossa.

No mutta jos lähtee lukupiiriin, niin joka tapauksessa tulee tekemisiin muiden kirjaa jo tuntevien kanssa. - Totta, totta, ja lukupiiriin lähtö on hieno ja jalo valinta, toisaalta jokaisen oman vastuun alainen päätös. Mutta. Siitä huolimatta olisi ainakin kaikkien reilua tietää, mitä tuleman pitää heti ensimmäisellä viikolla.

No mutta eivätkö kaikki sitten ole lukeneet Silmarillionia? - Tämä tietysti selviää vähintään huutoäänestyksellä ennen lukupiiriä. Kaikista hienointahan olisi, jos projektissa olisi possea, jolle lukupiiri tarjoaa viimeinkin, vihdoinkin mahdollisuuden tutustua tuohon TSH ja Hobitin sijaan ihan eri tavalla pelottavaan monoliittiin; se on mahdollisesti monta kertaa aiemmin pelonsekaisella kunnioituksella jätetty avaamatta. Ja toisaalta ehkä jo materiaalin tunteva lukijakin haluaisi säästää moisen sisällöllisen traktaatin viimeiseksi.

No eikö se nyt ole kaikkein helpointa mennä vain niin kuin on suunniteltu? - Hnm, ehkä, mutta luulisin, että kivointa olisi kummiskin kammiskin, ihan vähimmäisvalintana, pistää ennen lukupiirin alkua varoitus asiasta. Ja sitten pitää asia mielessä osana tuota ekan viikon käsittelyä.

Lopuksi tsemppiä totta kai lukupiiriin osallistujille! Toivottavasti muita kauheita yllätyksiä ei satu, kuin että joku tulee viikkoa ennen aloitusta mussuttamaan asiasta jonkin kirjeen osalta.

P.S. Mie kirjoitin aiemmin yhden tunnuksettoman viestin tänne pseudo-nimimerkillä Mattihenkilö. Olen siis sama kuin se. Nyt mukana rekisteröidyllä tunnuksella Estas Reebok Nike. Tuli tosiaan vähän puskista, että toisaalta on nimetön kommausmahdollisuus, mutta sitä ei kuitenkaan ole kaikkialla.
 
Aiheellinen varoitus, jonka nyt muistan toistaa ko. osuuden alustuksessa.

Lienee niin, että spoilerivaaran niin S:n myöhempiä osia kuin muitakin T:n teoksia koskien täytyy ilmoittaa vallitsevan alusta lähtien. Mahtisormukset kirjan lopussa viimeistään spoilaa koko Sormusten herran – ja niin tapahtui minulle, kun pikkuisena luin Silmarillionin ennen sitä. Ei tosin haitannut.

Lämpimästi tervetuloa foorumille, Estas, ja tietysti myös keskustelemaan Silmarillionista!
 
Kiitos Nike Reebok. Minä taidan mainitusta syystä jättää esipuheen lukematta.

Suosittelen vakavasti samaa niille, jotka ensi kertaa tähän tarttuvat. Itse olen lukenut tämän 3 kertaa aiemmin kannesta kanteen (ynnä monia lukuja uudestaan erikseen tBoLT I ja Ii läpikahlatessa), ja edellisestä kerrasta on aikaa melko paljon (2003-4?), mutta silti tuossa kirjeessä saattaa olla asioita, joita en halua tietää etukäteen.

Muuten, pahoin pelkään että HoME-spoilausta tulee tapahtumaan viesteissäni jonkin verran. Sen osat 1-5 ja 10-12 liittyvät suurelta osalta Silmarillioniin. Koetan kai pitää lainaukset lyhyinä ja muutkin viittaukset epämääräisinä, jos en ihan harhauttavina. Joka tapauksessa nyt minulla on vain yksi näistä kotona, eli paljolti muistin varassa olen, ja tässä iässä on hieman alkanut luottaa sen epävarmuuteen.
 
Last edited:
Varoitus! Minäpä nyt spoilaan Silmarillionin:

...
...
...


Melkein kaikki henkilöt, varsinkin F-alkuiset, kuolevat väkivaltaisen kuoleman.
 
Last edited:
Minua ei haittaa spoilautuminen. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa niin tulen joka tapauksessa olemaan aivan sekaisin tämän kirjan parissa, joten ei ole ollenkaan pahitteeksi toistaa samoja asioita monta kertaa. Mutta kiitos joka tapauksessa varoituksesta, @Estas Reebok Nike!
 
Kun nyt yli viikkoon kukaan ei ole varannut uusia alustusvuoroja, niin voisin merkityttää itselleni tuon luvun 11, Aurinko ja Kuu ja Valinorin vetäytyminen.
(Tiedoksi: @Tik )
 
  • Like
Reaktiot: Tik
Mainitaanpa muuten tässä ensimmäisen viikon aikana, että luku-urakkaan voi ryhtyä myös äänikirjan muodossa! Katsokaapas, mikä se tässä möllöttää:

https://i.imgur.com/k1Icu2C.jpg

Sehän on Oulun kaupunginkirjastossa saatavilla oleva englanninkielinen äänikirja! Vähän aikaa sitten oli mielestäni niin, että Oulun kaksi kappaletta olivat Suomen ainoat kirjastokappaleet tuota. Nyt on näemmä myös Turun Vaski-kirjastoissa tuommoinen.

Muistakaa, että julkisista kirjastoista saa niteen mihin tahansa toiseen julkiseen kirjastoon kaukolainaan. Käytännön ilmaista, lainausmaksu on tyypillisesti halvempi kuin postikulut.

P.S. Kirjoitin tänne aiemmin noin seitsemän päivää sitten viestin ns. nimimerkittömällä nimimerkillä Mattihenkilö. Olen siis sama gubbe kuin se. Nyt sitten mukana rekisteröityneenä käyttäjänä Estas Reebok Nike.
 
Vähän aikaa sitten oli mielestäni niin, että Oulun kaksi kappaletta olivat Suomen ainoat kirjastokappaleet tuota. Nyt on näemmä myös Turun Vaski-kirjastoissa tuommoinen.

Vahvistan tämän tiedon, viime vuonna tuli kuunneltua tuo turkulainen eksemplaari työmatkojen ratoksi.
 
Ylös