Silmarillion - 5. Eldamar ja eldaliën ruhtinaat

Wau, Galadriel! En ollenkaan muistanut hänen olevan noin ylhäistä syntyperää ja syntynyt jo puiden aikaan Valinorissa. Tiesivätkö Sormuksen saattueen jäsenet tästä
Luultavasti ei, jos myöskään J.R.R.Tolkien ei tiennyt sitä vielä Sormusten herraa kirjoittaessaan. Vaikka olisihan toki johonkin myöhempään painokseen 1960-luvulla voitu tehdä asiaa koskeva muutos.

Täytyy vähän tarkistaa sitä mitä olen tullut kirjoittaneeksi. Sormusten herran liitteet näyttävät hiukan ristiriitaisilta tämän suhteen.
Liite B, vuosien kirja, toinen aika:
[Celebornin puoliso oli] Galadriel, suurin haltianaisista. Galadriel oli Finrod Felagundin, Ihmisystävän, sisar; tämä oli aikanaan ollut Nargothrondin kuningas ja antanut henkensä pelastaakseen Berenin, Barahirin pojan.
(s. 1119 tarkistetussa yksiosaisessa painoksessa vuodelta 2007)

Toisaalta Liite A, annaalit kuninkaista ja hallitsijoista, I.I. Númenor:
Eärendilin pojat olivat Elros ja Elrond, ja he olivat puolhaltioita, peredhil. Heissä yksin säilyi ensiajan edainin suurten sotapäälliköiden suku; ja Gil-Galadin kukistumisen jälkeen suurhaltioiden kuninkaiden sukua edustivat Keski-Maassakin vain heidän jälkeläisensä.
(s.1066; tästä voisi päätellä että Galadriel ei siis edustanut suurhaltioiden kuninkaiden sukua).

Olisi kiinnostavaa tietää olivatko nämä liitteet täsmälleen tässä muodossa jo 1950-l. puolivälissä julkaistussa ensimmäisessä painoksessa. Joka tapauksessa Galadrielin kuninkaallinen syntyperä esiintyi jo 1950-l. alussa kirjoitetuissa "Amanin annaaleissa".
[Vuosi]
1179: §78 Fëanor, eldest son of Finwë, was born in Tirion...
1190: §81 In this year was born Fingolfin son of Finwë, who after was King of the Exiles.
1230: §82 Finrod Finwë' s son was born.
1280: §85 In this year Finrod Finwë' s son wedded Ëarwen King Olwë' s daughter...Thus the children of Finrod, Inglor and Galadriel, were the kin of King Thingol Greymantle in Beleriand.

(HoME, X, ss. 92-93)

Kuitenkin ne Sormusten herran luvut, joissa Galadriel esitellään, oli kirjoitettu jo 1940-luvulla. Kuten Kontuwikikin kertoo, Galadrielin hahmo luotiin vasta Sormusten herran tarua varten. Tolkienilla ei ilmeisesti Lothlorieniin sijoittuvia lukuja kirjoittaessaan ollut vielä lukkoon lyötynä mitään yksityiskohtia Galadrielin taustasta. Heijastaisiko liite A, I.I. siis tätä?

(Luin ehkä Hammondia ja Scullia huolimattomasti, tai sitten he olivat hiukan epäselviä. Toisaalta voi toki saivartelevasti sanoa, että Galadrielista tuli Finarfinin tytär vasta 1950-l. lopulla.)

@Hanna Kullanväärtti
 
Last edited:
Ylös