Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Silmarillion - 7. Silmarilit ja noldorin napina

Keskustelu huoneessa 'Lukutupa', aloittanut Kointähti, 09.07.2018.

  1. Kointähti

    Kointähti Parannuksen tehnyt trolli

    Fëanor saa päähänsä tehdä ennen näkemättömän kauniit kolme jalokiveä, Silmarilit, joihin on keskitetty Puiden valoa. Taustalla on pelko Valinorin loiston hiipumisesta ja tarve säilyttää tätä kultakautta tulevaisuuteen. Mestarihaltian esitellessä kaikkien ihmetykseksi näitä aarteitaan Varda vielä pyhittää ne niin, että kuolevaiset, pahat tai epäpuhtaat olennot eivät voi niitä koskea korventumatta. Melkorin sydämeen Silmarilit sytyttävät himon niitä kohtaan, ja hän alkaa suunnitella niiden hamuamista itselleen.

    Melkor alkaa kylvää valheiden avulla eripuraa valarin ja noldorin välille. Hän luo kuvia ihmisistä heikompana ja helpommin hallittavana rotuna, joiden valar haluavat levittäytyvän alamaisinaan koko maailmaan haltioiden sijaan omien valtapyrkimyksien vuoksi. Fëanorille hän puolestaan uskottelee tämän veljen Fingolfinin havittelevan sukunsa johtajuutta Fëanorilta. Propaganda on tehokasta, vaikka Melkorin juonittelu paljastuukin lopulta ja Tulkas sekä Oromë lähtevät häntä hakemaan tilille tekemisistään. Kuitenkin Melkorin sanat jäävät elämään noldorin sydämissä.

    Ovatko Silmarilit nimeltään Isä, Poika ja Pyhä Henki? Onko Melkor hybridisodankäynnin isä? Miten Trump saataisiin vedettyä mukaan tähän kuvioon? Kaikki tämä selviää myöhemmissä kommenteissa, pysy samalla Silmariltaajuudella!
     
    Hanna Kullanväärtti tykkää tästä.
  2. Tik

    Tik Konnavahti Vastuuhenkilö Konnavahti

    Silmarilien idea on paljon vanhempaa perua kuin kolminaisuusoppi: maa, taivas ja meri. Vaikka tietysti niistä tulee näiden elementtien kolminaisuuden vertauskuva vasta lopussa, kun ne "sattuman" kautta löytävät paikkansa:
    • Ja niin tapahtui, että Silmarilit löysivät kukin kotinsa, yksi taivaan ilmoissa, yksi maan tulissa ja yksi aaltojen sylissä. (Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 319/261)
    Toisaalta maan povessa ja veden syvyyksissä olevat Silmarilit eivät tiettävästi mitenkään vaikut(t)a(neet) maailman menoon; taivaalla Eärendilin mukana kiitävä sentään (vain) valonsa verran -- ja jopa antaen oman kontribuutionsa Sormuksen sotaan, mutta se on toinen juttu.

    Hybridisodankäynti ja Melkorin valheidenlevityskampanja on kieltämättä osuvasti yhdistetty. Mutta kieltäydyn vetämästä mukaan oranssia vauvaa, ettei hänen pitkä ja likainen varjonsa saastuttaisi tätäkin keskustelua.
     
    Isilmírë, Súlien ja Erufailon tykkäävät tästä.
  3. Harri Perälä

    Harri Perälä Kontulainen

    Tekstin historiasta voisi mainita, että luvut 6, 7 ja osa luvusta 8 kuuluvat Quenta Silmarillionin kehityksen viimeiseen vaiheeseen, mikä tarkoittaa, että Tolkien muokkasi niitä vielä 1950-luvun lopulla Sormusten herran julkaisun jälkeen. Christopher Tolkien sanoo isä-Tolkienilla olleen tuolloin visio entistä laajemmasta Silmarillionista (HoME X s. 142):
    Tässä luvussa uusi tyyli näkyy ehkä selvimmin siinä, että dialogia on Silmarillionin mittapuulla melko paljon. Esimerkiksi kohtaus, jossa Fëanor uhkailee Fingolfinia miekalla, kuitattiin vielä 1950-luvun alun versiossa (HoME X s. 189) parilla lauseella ilman dialogia. Minuun tällainen yksityiskohtainen kerronta taitaa upota paremmin kuin äärimmilleen tiivistetty annaalityyli. Tiedä sitten, olisiko Silmarillion menettänyt jotain olennaista, jos tätä laajentamista olisi viety vieläkin pidemmälle.

    Dialogista puheen ollen: tässä luvussa ja muualla The Silmarillionin alkupuolella kaikki näyttävät sanovan "thou", mutta myöhemmissä luvuissa käytössä on myös "you". Tolkienin mukaan "thou" edustaa TSH:ssa yleensä seremoniallista kieltä, mutta joskus "youn" vaihtaminen "thouksi" tarkoittaa siirtymistä tuttavalliseen puhutteluun (Appendix F II, alaviite). Pitääkö kaikki "thou"-kohdat Silmarillionissa ymmärtää ihan vain arkaaisiksi, vai kuvaako se jossain kohdassa sinuttelua?
     
    Constantine ja Telimektar tykkäävät tästä.
  4. Telimektar

    Telimektar Fundamentalisti

    Vaiko tuli, ilma ja vesi?
    Vertaa noldorin kolme myöhempää aarretta, ilman, tulen ja veden sormukset. (Ei maan sormusta.) Tekikö Celebrimbor haltioille juuri kolme sormusta koska hänen isoisänsä oli tehnyt kolme silmarilia. Ja miksi Fëanor teki kolme? Eldarin kolme heimoa? Valar tekivät (Melkorin alkutulien jälkeen) aina kaksi pääasiallista valonlähdettä kerralla (Lamput, Puut, Kuu ja Aurinko). Halusiko Fëanor panna yhdellä paremmaksi? Jos hän olisi ensisijassa halunnut säilöä Puiden valoa, niin yksi silmaril Valkoisen ja toinen Kultaisen puun valolle olisi ollut loogisin ratkaisu, sekoitus ehkä kolmanteen. Mutta missään ei ilmeisesti sanota että silmarilien välillä olisi ollut eroja, kaikissa oli ilmeisesti sama seos.

    Kirjeessään kustantajalle joulukuussa 1937 (Letters, sivu 26) Tolkien toteaa:
    a sequel or successor to The Hobbit is called for. I promise to give this thought and attention. But I am sure you sympathize when I say that the construction of elaborate and consistent mythology (and two languages) rather occupies the mind, and the Silmarils are in my heart.

    Ihmettelen vain, miksi silmarileista tuli Tolkienille niin tärkeä idea. (20-luvun alkupuolella ne eivät kai sitä vielä olleetkaan, paitsi Berenin ja Luthienin tarinassa.) "Silmarillionin" yleisen tarinan olisi voinut kertoa melko samanlaisena ilman niitäkin. (Noldorin lankeemus.)

    Silmarilit ovat toki yksi osa Valon eteenpäin välittymistä ja muokkautumista, mutta onko tämä joidenkin kommentaattorien ilmeisesti tarjoama valon metafyysinen kiertokulku kuitenkaan niin perustavaa, kun edes Silmarillionin luomismyytti ei ala valosta vaan musiikista. Tolkienin lamput, puut ja auringot ovat aina jättäneet minut melko kylmäksi, lähinnä tähtiä hän on kuvannut jotenkin minua koskettavalla tavalla.

    (Silmarileille on tarjottu myös kalevalaista taustaideaa: nerokkaan sepäntyön ainutkertainen tulos, tavoiteltu, loppujen lopuksi rikkoutunut Sampo, jonka kolmesta myllystä yksi, suolamylly, päätyi mereen, tuottaen siellä edes jotain hyötyä, Vienanmeren rannikon suolankeittimöiden yms. kautta.)
     
    Last edited: 10.07.2018
    Erufailon, Tik ja Hanna Kullanväärtti tykkäävät tästä.
  5. Hanna Kullanväärtti

    Hanna Kullanväärtti Kontulainen

    Olen miettinyt samaa. Sen sijaan valtasormuksessa on jotain todella jännittävää ja kiehtovaa.
     
    Constantine tykkää tästä.
  6. Laichalaf

    Laichalaf ben enyd

    Oma tulkintani Silmarileista on että ne edustavat kiinteää, kaasua, ja nestettä, kolmen olomuodon mukaan ja Feanor itse tulenhenkenä täydentämässä antiikin neljä elementtiä. Tämä tosin tarkoittaa sitä että Tuli, ja kylmyys Melkon ominaisuuksina olisivat läsnä myös Feanorin persoonassa, jota pidettiin kaikkein pätevimpänä noldona. Voidaan siis ehkä kysyä onko muissakin haltioissa kuin kadonneiden tarujen 'gnome'issa osia Melkon vääristämästä maailmasta. Harrastivatko vanyar valheellisia runoja ja pyrkivätkö teleri kenties kehittämään lentäviä laivoja joilla päästä lähemmäs tähtiä. Mitkä olisivat haltiaheimojen paheet?
     
    Last edited: 12.07.2018
  7. Tik

    Tik Konnavahti Vastuuhenkilö Konnavahti

    Luvusta löytyy myös Ardan eskatologiaa, jonka lopullinen kohtalo Tolkienin ajatuksissa lienee jäänyt hieman epäselväksi. Lopun ajoista mainitaan näin:
    • Mutta ennen Loppua, jolloin palajaa Fëanor, hän joka tuhoutui ennen kuin Aurinko tehtiin ja meni Odotuksen saleihin eikä sieltä tule omiensa luo; ennen kuin Aurinko katoaa ja Kuu putoaa; ennen ei tiedetä mistä aineesta ne [= Silmarilit] oli tehty. (Silm. 7, s. 78/59)

    Tässä viitataan selvästi Mandosin toiseen ennustukseen, joka esiintyy viimeisen kerran vuoden 1937 Quenta Silmarillionissa, lähes samassa muodossa kuin vuoden 1930 Quentassa. Kontuwikissä sitä on referoitu näin:
    • Kun maailma on vanha ja Mahdit väsyneitä, Morgoth palaa Ajattomasta tyhjyydestä ja tuhoaa auringon ja kuun. Eärendel ajaa hänet taivaalta, minkä jälkeen Valinorissa käydään viimeinen taistelu (the Last Battle). Tulkas taistelee Morgothin kanssa oikealla puolellaan Manwën poika Fionwë ja vasemmalla Túrin ("joka saapuu Mandosin saleista"). Túrin antaa mustalla miekallaan Morgothille kuoliniskun, ja niin Húrinin lapset ja kaikki ihmiset saavat kostonsa. (QS, luku 19, §31: HoME V, s. 333; vrt. Q §19, HoME IV, s. 165)

    Kuten Kontuwikin Mandosin toinen ennustus -artikkelissa todetaan, Tolkien sanoutui irti viimeisen taistelun (Dagor Dagorath) ideasta. Se näkyy selkeimmin Athrabeth Finrod ah Andrethin kommentaarissa (HoME X, s. 342), jossa hän toteaa, että haltioilla ei ollut myyttejä tai legendoja maailman lopusta, ja Silmarillionin lopussa esiintyvä myytti on númenorilaista alkuperää; se on selvästi ihmisten tekemä, vaikkakin haltioiden perimätietoa tunteneiden ihmisten

    Samaan ajatukseen nojaa myös Valaquentan viimeinen versio, jonka viimeinen lause löytyy myös painetusta Silmarillionista, mutta yllättävästi aivan Quenta Silmarillionin lopusta:
    • Tähän päättyy SILMARILLION. [Alkutekstissä: "Here ends The Valaquenta." CJRT on toimittanut The Silmarillionin tekstiin sen tilalle Silmarillionin.] Se kertoo kuinka korkeasta ja kauniista vajottiin piemyteen ja hävitykseen, mutta sellainen on aina ollut Turmeltuneen Ardan kohtalo; josko siihen joku muutos tulee ja turmelus korjataan, sen ehkä Manwë ja Varda tietävät; mutta he eivät ole sitä sanoneet julki, eikä se käy ilmi Mandosin tuomioista. (Silm. 24, s. 320/263)
    Minulla ei juuri nyt ole käsillä HoMEjani, mutta olisi hauska tietää, onko alussa siteerattu seitsemännen luvun maininta Fëanorin paluusta peräisin todella Tolkienin viimeisistä teksteistä vai peräti vuodelta 1937. Vai onko tämän luvun viimeinen versio vain kirjoitettu ennen Valaquentan sitä vaihetta, josta Dagor Dagorath on poistettu?
     
  8. Harri Perälä

    Harri Perälä Kontulainen

    Suurin osa luvusta on otettu Quenta Silmarillionin käsikirjoituksesta, joka on ainakin suunnilleen samanikäinen Valaquentan viimeisen version kanssa (eli aikaisintaan n. 1958), mutta Fëanorin paluun mainitseva kohta on nähtävästi poimittu Annals of Amanista (HoME X s. 94–95) eli se on noin vuodelta 1951.

    "Loppu" muuten mainitaan myös Quenta Silmarillionin tekstissä Silmarilien tekemisen yhteydessä, vaikka siitä ei kerrotakaan sen enempää: Fëanor ryhtyy tekemään jalokiviä "whose beauty should last beyond the End" (HoME X s. 174). Kyseinen kohta ei päässyt mukaan julkaistuun Silmarillioniin.

    "Silloin Trump pani avustajansa teeskentelemään sopimusaikeita Putinin kanssa ja kohotti heitä kohtaamaan Putinin lähettiläät Helsingissä; mutta yhtä vähän luottivat amerikkalaiset häneen kuin hän heihin. Kumpikin lähetystö oli suurempi ja voimakkaampi kuin oli sovittu; mutta Putin lähetti vielä enemmän väkeä, ja hän lähetti balrogeja."
     
    Centaurea, Isilmírë, Hanna Kullanväärtti ja 5 muuta tykkäävät tästä.
  9. Isilmírë

    Isilmírë Kontulainen

    Haltioita ei ilmeisesti lasketa kuolevaisiksi, vaikka he surun tai väkivallan kautta voivatkin helposti kuolla, koska Vardan pyhitys teki mahdottomaksi kuolevaisen lihan kajota Silmarileihin kärventymättä. Mandosin ennustus siitä, että "Ardan, maan, meren ja ilman, kohtalo on niihin kytketty" tukee kauniisti Tikin tulkintaa Silmarilien vertauskuvallisuudesta.

    Minua hämmästyttää, miten auliisti haltiat omaksuivat Melkorin valheita Valarin pyrkimyksistä. Haltiathan olivat eläneet Valarin kanssa jo varsin pitkään ja tunsivat heidät, ja kun Melkor vielä levitti rumat juorunsa niin ovelasti, etteivät haltiat tajunneet niiden alkuperää, olisi luullut moisen roskapuheen saavan lähinnä naurua ja ylenkatsetta osakseen. Ylipäätään tuntuu käsittämättömältä, miten niin älykkäät, jalot ja viisaat olennot noin vain omaksuivat kaikki tyhjästä kehrätyt uhkakuvat ja alkoivat niiden seurauksena haastaa riitaa keskenään. Ihan kuin eivät olisi olleet yhtään suomalaisia rajat kiinni -porukoita kehittyneempiä mieleltään.
     
    Sidhiel ja Hanna Kullanväärtti tykkäävät tästä.
  10. Luvailin

    Luvailin Kontulainen

    Yleensä kuolevaisuus taitaa viitata ihmisten lahjaan, eli että he eivät ole sidottuja Ardaan kuten haltiat. Mutta miksi Beren sitten pystyi pitämään Silmarilia kädessään? Näemmä siinä kohdassa (luku 19) sanotaan the jewel suffered his touch and hurt him not - luulen, että tämä on erikseen mainittu, koska se on poikkeus oletetusta. Olisikohan jopa niin, että Silmarililla oli samankaltaista omaa päätösvaltaa kuin Sormuksella? Vai onko tämä vain jäänne tarinan ensimmäisestä versiosta, jossa Beren oli vielä haltia?
    Itse pidän tätä merkkinä Melkorin voimasta: olihan hän Valheen isä sen lisäksi että oli turmellut kaiken Keski-Maassa elävän (myös eldarin, josta Míriel ja Fëanor lienevät vain näiden tarinoiden näkyvimmät esimerkit). Ilmeisesti Melkor sai myös levittää huhujaan ja uhkakuviaan hyvinkin pitkään, vaikka siitä tarinassa kerrotaan lyhyesti: Kontuwikin ja Amanin annaalien mukaan Melkor oli vapaalla jalalla 90 Puiden vuotta, joista 40 Silmarilien teon jälkeen. Ja valarkin helpottivat uhkakuvien keksimistä olemalla kertomatta ihmisten tulemisesta.

    Mutta yleensäkin minusta Silmarillionin haltiat ovat vähemmän viisaita ja enemmän, hmm, inhimillisiä kuin Tarussa. Ovatkohan he ottaneet opikseen Kolmanteen aikaan mennessä, vai emmekö vain Tarussa näe kuin viisaimpia heistä?
     
    Olórin ja Isilmírë tykkäävät tästä.
  11. Olórin

    Olórin Kontulainen Suomen Tolkien-seura

    Mikä ajatus on siinä, etteivät kuolevaiset voisi koskea Silmarilleihin? Pitikö Varda vielä syntymättömiä ihmisiä jotenkin ala-arvoisina? Ja Bereniä Silmarilli ei tosiaan polttanut toisinkuin sitä sutta tai haltioita, jotka tavoittelivat Silmarillia itselleen. Hyvä tahto tuntuu vaikkuttaneen tähän enemmän kuin kuolevaisuus.

    Melkorilla oli tosiaan aikaa, ja selvästi hän osasi hyödyntää haltioiden heikkoutta. Ensin nämä alkoivat käydä ylpeiksi ja haavekuvat paluusta Keski-Maan saloille luomaan uutta selvästi polttelivat heitä. Ehkä he myös alkoivat kadehtia valaria, jotka kuitenkin olivat heitä taitavampia. Suurin ongelma tarinassa on ehkä viivyttely lähgön suhteen. Telerillähän olisi ollut laivoja, joilla purjehtia Keski-Maahan. Oliko tosiaan niin, etteivät valar tahtoneet haltioiden seilaavan sinne ja takaisin?
    Haltiat saavat vielä uudenlaisen kuvan ensimmäisessä julkaistussa kirjassa eli Hobitissa, jossa heidät esitetään huolettomina ja lauleskelevina, mutta metsähaltiat myös kielteisemmässä valossa.
     
  12. Hanna Kullanväärtti

    Hanna Kullanväärtti Kontulainen

    Minulle oli tosiaan järkytys lukea Silmarillionin "öykkärihaltioista". Mietin samaa, että kolmanteen aikaan mennessä he ovat varmasti viisastuneet erittäin paljon. Onhan heillä ollut vuosituhansia aikaa, eikä joka sukupolven tarvitse toistaa samoja virheitä kuten on laita meillä kuolevaisilla.
    Muistaakseni Sam toteaa heidän oleskeltuaan jonkun aikaa Rivendellissä, että jotkut haltiat ovat iloisia kuin lapset (tai jotenkin näin). Ehkä "vähemmän tärkeät" heistä osasivatkin ottaa ilon irti kuolemattomuudestaan ;)
     
  13. Tik

    Tik Konnavahti Vastuuhenkilö Konnavahti

    Kuolevainen liha / Mortal flesh, joka ei voinut kärventymättä ja kuihtumatta koskea Silmarileihin: liekö Varda loppujen lopuksi tarkoittanut nimenomaan ihmisiä, joiden herääminen oli Silmarilien valmistuessa vielä hämärän peitossa ja joka tapauksessa kymmenien valarin vuosien päässä? Vai oliko ajatuksena vain se, että nämä kuuluvat Amanin asukkaille, kaikki muut siileistä ja ketuista örkkiläisiin asti pitäkööt näppinsä poissa?

    Voiko muuten haltioiden ruumista pitää "kuolemattomana lihana", sillä eikö haltioillakin kuolematonta ollut vain henki? Eikö haltian ruumis henkeä vailla ollut hajoavaista tavaraa, ellei sitä (kuten Mírielin tapauksessa) joillakin erityisillä keinoilla varjeltu?

    Mutta koska kuolevaisen lihan jälkeen ei-ei-ryhmään kuuluviksi mainitaan myös erikseen "epäpuhtaat kädet", vaikuttaa siltä, että haltioilla oli kosketteluoikeus Silmarileihin, kunhan he eivät (Maedhrosin ja Maglorin ynnä tietysti Morgothin tapaan) olleet lianneet käsiään esim. murhatöitä tekemällä. Ainakin Mablung piti hetkisen Carcharothin vatsasta (Berenin käden kera) otettua Silmarilia kädessään, eikä hänen ainakaan sanota joutuneen puhaltelemaan sormiaan.

    Mitä tulee kuolevaiseen Bereniin ja Silmariliin, kun hän otti sen käteensä, "läpäisi hehku hänen elävän lihansa ja hänen kätensä loisti kuin lamppu", mikä näyttää Vardan kirouksen (niin sitä voisi tässä yhteydessä nimittää) ensivaikutukselta, mutta liekö Silmarileilla ollut jonkin verran omaa tahtoa, koska sitten "kivi suostui hänen kosketukseensa eikä satuttanut häntä". (Silm. 19, s. 226 [v. 1979 laitos].) Mystisiä kapistuksia nämä Silmarilit.
     

Jaa somessa