Silmarillion - Akallabêth

Isilmírë

Kuukivi
Omituisena ja vähän huvittavana yksityiskohtana tätä lukua edeltävien tapahtumien pikakertauksessa pistää silmään se, miten pahojen ihmisten sukujen mailla ei eloa korjata ja siellä eletään villeinä ja vailla lakia. Ilmeisesti siis ihmissuku itsessään on niin kovin vajavainen, että se tarvitsee jonkun ulkoisen voiman ohjaamaan kädestä pitäen saadakseen aikaan edes alkeellisen sivilisaation.

Tähden seuraamisen teema esiintyy taas vahvana, olkoonkin, että tällä kertaa tähti johdattaa Andoriin eikä Amaniin kuten Bilbon viimeisessä laulussa. En itse voi välttää jonkinlaista raamatullista tunnelmaa tässä kohtaa, vaikka tähden seuraajia onkin kolmen sijaan lukuisia - joskin nimenomaan ihmisten kolmesta uskollisesta huoneesta.

Ikään kuin edainin hienous ja ihmeellisyys muihin ihmisiin verrattuna ei olisi kyllin, Elrosista alkanut kuningashuone oli vielä edaininkin joukossa ihan poikkeuksellista porukkaa. Keski-Maassa kuninkaallisuus totisesti on suoraan veressä eikä tosimaailman tavoin riipu siitä, kenen esi-isät olivat röyhkeimpiä vallan ja mammonan rohmuajia.

Valarin piittaamattomuus jaksaa kyllä edelleen hämmästyttää. Silman toistuva teema tuntuu olevan se, että Valar ensin järjestelee tiettyjen kansanryhmien, eräänlaisiksi valituiksi kansoiksi muodostuvien klaanien, asiat mielensä mukaan jättäen siinä sivussa suurimman osan muista Iluvatarin lapsista oman onnensa nojaan, ja vetäytyy sitten kuplaansa elelemään iloisesti siinä vakaassa uskossa, että kaikki on nyt hienosti. Tässäkin oikein erikseen mainitaan, että hylätyssä Keski-Maassa asiat menivät huonompaan suuntaan, mutta numenorilaisia Valar paaapoivat.

Toteamus, että Amanissa kuolevaiset vain ”kuihtuisivat ja kuolisivat sukkelampaan, niin kuin yöperhoset liian kirkkaassa ja tasaisessa valossa” pistää miettimään, miten lyhyeksi Frodon ja Bilbon elämä Siunatuilla Mailla mahtoi lopulta muodostua. Bilbohan oli jo ikivanha ja Frodo haavojensa ja sormuksen viejän tehtävänsä loppuun kuluttama heidän noustessaan harmaan laivan kyytiin.

Kuten sivilisaatiota, myöskään pahuutta ihmiset eivät ilmeisesti osaa omatoimisesti kehittää, koska Westernessen valtiaiden kasvava ahneus, julmuus ja kateus laitetaan haltioidenkin suulla Morgothin varjon syyksi. Sauron tulee sitten lähinnä viimeistelemään sopan ja ajamaan valtaosan kansasta hallitsijoineen täyteen hybrikseen ja hulluuteen.

Niin synkeä kuin kertomus Ar-Pharazônin hyökkäyksestä Amaniin onkin, minua jaksaa huvittaa eldar, joka murehtii vain auringonlaskun peittymistä laivaston taakse. Mielenkiintoinen on myös taas toistuva viittaus Viimeiseen taisteluun ja Tuomion päivään. Eniten jaksaa kuitenkin ällistyttää se, että kaiken Morgothin ja noldorin aiheuttaman häiriön ja rähinöinnin jälkeen yhden pienen ihmisryhmän säälittävä yritys kohota kuolemattomien joukkoon on se, joka saa Manwën ryhtymään radikaaleihin tekoihin ja Erun kerrassaan muokkaamaan koko Eän uusiksi.

Taru siitä, miten Meneltarman huippu jäi pinnalle ja sen löytäjä voisi sillä seisten nähdä ”näyn siitä mitä ei enää ole” ja miten Suora tie on edelleen olemassa niille, joille se suodaan, on jotenkin herttaisen satumainen lopetus muuten synkeälle ja tulikivenkatkuiselle kertomukselle.
 
Valarin piittaamattomuus jaksaa kyllä edelleen hämmästyttää.
Minusta valar ovat tässä asiassa aivan normaaleita, aasojen tai olympolaisten tapaisia libertariaanisia yövartijajumalia, jotka ehkä tarvittaessa taistelevat suurimpia kosmoksen olemassaoloa uhkaavia hirviöitä vastaan mutta pääsääntöisesti jättävät ihmiset muuten pärjäilemään omin päin.

Edain olivat joka tapauksessa ainoita ihmisiä, jotka olivat tulleet taistelemaan valarin puolelle Morgothia vastaan, eivät kai valar olleet muille ihmisille mitään velkaa. Rinnastuksena huomattakoon, että kun valar Morgothin kukistamisen jälkeen kutsuivat eldarin takaisin länteen ja uudistivat tämän kutsun myös Suuren matkan kesken jättäneille sindarille, nandorille yms. haltioille, niin valarin kutsusta alun perin kieltäytyneille avarille tätä kutsua ei enää uudelleen esitetty.

pahojen ihmisten sukujen mailla ei eloa korjata ja siellä eletään villeinä ja vailla lakia. Ilmeisesti siis ihmissuku itsessään on niin kovin vajavainen, että se tarvitsee jonkun ulkoisen voiman ohjaamaan kädestä pitäen saadakseen aikaan edes alkeellisen sivilisaation.

Villi ja ilman lakia ei tosin välttämättä tarkoita kaiken sosiaalisuuden puuttumista, vaan ehkä jotain Pohjois-Amerikan metsäintiaanikulttuurien tapaista. Vertaa Tinwelintin sanoja Mavwinille Kadonneiden tarujen kirjassa:
"I am but a king of the wild Elves, and no Vala of the western isles." (HoME II, 95)

Ajatus että "sivilisaatio" jossain vaiheessa puuttuu jollain alueella eläviltä ihmisiltä, tai jopa taantuu, kuului esimerkiksi kreikkalaisten ja intialaisten historiakäsitykseen. Tämä saatettiin nähdä jonkinlaisena syklisenä ihmisluonnon ominaisuutena. Käsittääkseni nykyinen historiatiedekin vahvistaa että joissain osissa maailmaa valtakunnat ja alemmankin tasoinen sosiaalinen organisaatio ovat saattaneet hajota, kaupungit autioitua, pellot metsittyä tai aavikoitua, viljelijä- ja kaupunkilaispopulaatio korvautua nomadeilla ja kaskiviljelijöillä, ja jopa jotkin tekniset taidot unohtua. Tämä ei silti tarkoita että ihmiskunta tai edes tiettyjen alueiden väestö tai "rotu" ei kykenisi tuottamaan sivilisaatiota.

Akallabethin alkupuolella on ehkä kaksi eri ideaa ihmisten alkuperäisestä jakautumisesta hyviin ja pahoihin. Ensin saa sen kuvan, että kaikki muut paitsi edainin esi-isät ottivat jossain vaiheessa Morgothin herrakseen ja luonnollisestikin kärsivät seurauksista. Vähän myöhemmin puhutaan niistä, jotka eivät Vihan sodan yhteydessä olleet seuranneet enempää Morgothin kuin valarinkaan kutsua. Mutta ehkä nämä kolmannen ryhmän ihmiset kuuluivat alun perin "langenneisiin", jotka olivat välillä päässeet irti Morgothin otteesta. Joka tapauksessa vähäisemmät Morgothin palvelijat tuntuivat haluavan vain kurjistaa ihmisiä ja ehkä hävittää nämä, kun taas Sauron myöhemmin oivalsi että että hänelle olisi enemmän hyötyä hyvinsyöneistä, hyvinaseistetuista ja organisoiduista ihmispalvelijoista.
 
Last edited:
"Villien" ihmiskulttuurien alkeellisuutta alleviivaa se, että numenorilaiset opettivat niille niin alkeellista asiaa kuin kiven työstämistä. Kun miettii, miten korkealla tasolla kyseinen käsityöammatti oikeasti oli jo paleoliittisella kaudella, syntyy sellainen kuva, etteivät "pahojen" ihmisten kulttuurit olleet paljoakaan äskettäin puista savannille laskeutuneita simpansseja edellä.
 
Last edited:
numenorilaiset opettivat niille niin alkeellista asiaa kuin kiven työstämistä.

No, eikös koko Akallabêth ole tarkoitettu edustamaan nimenomaan numenorilaisten ("uskollisten") historiantulkintaa. Ikäänkuin olisin nähnyt joskus maininnan Elendilistä Akallabêthin kuviteltuna kirjoittajana, en kyllä muista missä?

(Muoks. Keskeneräisten tarujen kirja, "Elrosin perilliset", 25 Ar-Pharazôn:
Ar-Pharazônin teoista, hänen loistostaan ja hulluudestaan on kerrottu enemmän Númenorin häviön tarinassa jonka kirjoitti Elendil ja jota säilytettiin Gondorissa. )
 
Last edited:
En voi uskoa Keski-Maahan jääneiden ihmisten olleen aivan noin ymmärtämättömiä viljelyn ja muun kulttuurin suhteen vaan pidän tätä Numenorilaisena propagandana. Kääpiöitä ja haltioita oli useallakin seudulla. Heiltä nämä esi-itäläiset/eteläiset olisivat voineet saada perustietoja maailmasta.
 
"Villien" ihmiskulttuurien alkeellisuutta alleviivaa se, että numenorilaiset opettivat niille niin alkeellista asiaa kuin kiven työstämistä. Kun miettii, miten korkealla tasolla kyseinen käsityöammatti oikeasti oli jo paleoliittisella kaudella, syntyy sellainen kuva, etteivät "pahojen" ihmisten kulttuurit olleet paljoakaan äskettäin puista savannille laskeutuneita simpansseja edellä.
Jos vajoamisen ajan numenorilaisten kiventyöstötaidot olivat sillä tasolla että kivestä veistetään/valetaan timanttia kovempi saumaton, valtava torni muureineen niin saattoihan heillä olla jotain annettavaa jopa vähän edistyneemmillekin kiven kilkuttelijoille.
 
numenorilaiset opettivat niille niin alkeellista asiaa
Númenorilaisten erinomaisuutta selittää minusta jonkin verran se, että heillä oli läheisiä yhteyksiä Lännen haltioihin ja sitä kautta valariin: toisin kuin "villeillä", númenorilaisilla oli opettajinaan ikuisesti eläviä oppineita ja vielä sellaisia, jotka olivat saaneet oppia suoraan maailman luojilta. Mahtoiko heidän taitojensa kehittyminen hidastua tai pysähtyä silloin, kun yhteydenpito haltioiden kanssa kiellettiin?
Keski-Maassa kuninkaallisuus totisesti on suoraan veressä
Kuninkaallisen perimän tärkeys (joka näkyy myös haltioilla ja kääpiöillä - mutta ei hobiteilla?) on tosiaan Tolkienille ominaista. Joskus olen miettinyt, onkohan se Tolkienilta tietoinen valinta: halusiko hän jäljitellä vanhoja sankaritarinoita ja myyttejä, joista monet korostavat sankarien syntyperää, ja jättikö hän tarkoituksella pois liian nykyaikaista (tasavaltaista?) ajatusmaailmaa?

Toisaalta esimerkiksi Kalevalassa suvut ja syntyperät ovat vähemmän olennaisia kuin vaikkapa monissa kreikkalaisissa myyteissä, joten sitä jäljitellessä "siniverisyyden" roolin ei tarvitsisi olla niin iso kuin se Keski-Maassa on. Johtuuko se sitten "myytti Englannille"-ajatuksesta yhdistettynä siihen, että Englanti on ja oli kuningaskunta?

Jonkinlaisena vastavoimana tälle tuntuu toimivan se, että Keski-Maan taruista löytyy jatkuvasti myös näiden erinomaisten kansojen suuria kuninkaita, jotka tekevät pahoja virheitä: tämän luvun Númenorin kuninkaiden lankeemuksen lisäksi esimerkiksi Isildurin Sormus-episodi, Denethorin epätoivo, Thorin Tammikilven ahneus, Fëanorin ja poikiensa ylpeys, Thingolin kaulakoruseikkailu, se, että Turgon ei kuunnellut Ulmoa, jne.

Tarinansisäisesti tosiaan kehyskertomuksella ja näiden tarinoiden muistiinmerkitsijällä voisi selittää monet näistä korostuksista.
myöskään pahuutta ihmiset eivät ilmeisesti osaa omatoimisesti kehittää, koska Westernessen valtiaiden kasvava ahneus, julmuus ja kateus laitetaan haltioidenkin suulla Morgothin varjon syyksi.
Viittaatko tähän kohtaan: ihmisten kohtalosta tuli surun aihe ihmisille vasta siksi, että avatessaan silmänsä Morgothin varjon alla he kuvittelivat pimeyden ympäröivän heitä ja he pelkäsivät? Itse olen ajatellut, että tämä ei ole vertauskuva vaan konkreettinen kuvaus ihmissuvun pimeästä menneisyydestä, ajalta jolloin Morgoth todella yritti saada ihmiset pauloihinsa, ja tässä mielessä ainakin kuolemanpelko olisi hyvinkin suoraan Morgothin vaikutusta. (Tämän lisäksi tietysti epäsuorasti kaikki Ardan pahuushan on Ainulindalën mukaan pohjimmiltaan lähtöisin Morgothin epäsoinnusta Suuressa soitossa.)

Muistaako joku, oliko HoME:ssa tms. tarkempaa tietoa ihmisten alkuajoista? Luulin, että HoME X:n Athrabeth Finrod ah Andreth -kertomuksessa olisi ollut, mutta siinä Andreth kertoi käsityksistään vielä epämääräisemmin kuin mitä tässä Akallabêthin kohdassa on.
 
Ylös