Aloitan keskustelun jo nyt, sillä tiedän jo tässä vaiheessa ensi viikon olevan sen verran kiireinen että tuskin ehdin Käärmeeseen vähään aikaan.
Kertomus Berenistä ja Lúthienista lienee Tolkienille itselleen yksi rakkaimmista. Sen "maalliset juuret" ovat hänen melko varhaisessa nuoruudessaan. Itse tarinassa toistuu tuttu teema ylhäisestä miehestä, joka rakastuu suin päin luonnon helmassa laulelevaan kauniiseen neitokaiseen. Ilmeisesti nimenomaan Beren & Lúthien on kaikista näistä saman tarinan muunnoksista varhaisin?
Beren on ihmispäällikkö Barahirin poika, joka viettää nuoruudessaan lainsuojattoman elämää örkkien tapettua hänen isänsä. Kiintoisana yksityiskohtana mainittakoon, että Beren onnistuu saamaan haltuunsa Barahirin sormuksen (jonka tämä puolestaan on saanut palkinnoksi Finrod Felagundilta pelastettuaan tämän hengen). Loppujen lopuksihan tämä samainen Valinorissa tehty sormus päätyy Aragornin haltuun.
Berenistä kerrotaan muutakin mielenkiintoista, mm. että hän on kasvissyöjä, koska yksinäisinä lainsuojattomina vuosinaan hänestä tuli suuri lintujen ja nelijalkaisten ystävä. Kokemustensa vuoksi Berenin kuvataan olleen "epätoivoinen ja hullunrohkea"; hän ei pelännyt muuta kuin vankeutta. Sen verran mainetta Beren niitti yksinäisinä vuosinaan, että lopulta Morgoth lähetti itsensä Sauronin armeijan häntä tappamaan.
Muistanemme, että Berenin tulo Doriathiin oli jo aikaa sitten ennustettu. Sinne hän lopulta retkillään saapuukin, ja täällä sitten tapahtuu alussa kuvaamani klassinen kohtaaminen miehen ja kauniin Lúthien-neidon, Thingolin ja Melianin tyttären, välillä. Berenille käy siis samalla tavalla köpelösti kuin appiukolleen aikoinaan, ja hän harhailee pökertyneenä (ja mykistyneenä!) ympäriinsä vuoden verran etsien Tinúvieliaan. Loppujen lopuksi rakkauden tunne on molemminpuolinen, mutta Thingol ei tietenkään ollenkaan pidä ajatuksesta, että hänen tyttärensä valitsisi puolisokseen kuolevaisen. Thingol lupaa Berenille tyttärensä, jos tämä onnistuu anastamaan ja tuomaan hänelle Silmarilin Morgothin kruunusta. (Tästä tulee kovasti mieleen Elrond, joka ei hänkään suostu ilman kovia ehtoja luopumaan omasta tyttärestään). Mitäpä ei mies tekisi rakkauden tähden, ja monien vaiheiden kautta Beren onnistuu kuin onnistuukin tehtävässä. Mutta huomattavaa on, että Lúthienilla on tässä erittäin tärkeä rooli.
Luku on pitkä ja sisältää paljon pohdittavaa, joista nostan tässä esiin vain muutaman omasta mielestäni erityisen tärkeän/mielenkiintoisen yksityiskohdan.
Hihkuin riemusta tarinaa lukiessani, sillä Lúthien on vähintään saman tason sankari kuin Beren. Lúthien on erittäin vahva ja neuvokas nainen, joka ei todellakaan alistu odottelemaan isänsä hänelle perustamassa kultaisessa häkissä. Ilman Lúthienia Berenin olisi käynyt köpelösti ja monta kertaa. Kuka vielä väittää, että naiset ovat Tolkienin taruissa vain nöyriä sivustakatsojia?
Silmarileista kerrottiin aiemmin, että kuolevainen käsi ei voisi niihin kajota, mutta Bereniä silmaril ei näytä vahingoittavan millään tavalla. Onko syynä se, että hän on saanut tehtävän, ja samalla luvan koskettaa silmarilia, Thingolilta?
Tolkienin tarinoissa toistuu usein myös ajatus, että ei pidä ahnehtia liikaa. Huonostihan siinä sitten taas käy kun Beren päättääkin saman tien ottaa Morgothilta enemmän kuin vain yhden ainoan silmarilin.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, kun Felagund ja Sauron ottavat mittaa toisistaan laulun voimalla - tästä tulee tietysti heti mieleen Väinämöisen ja Joukahaisen tunnettu laulukamppailu. Tolkien on ehkä saanutkin idean nimenomaan Kalevalasta? Laululla on muuten tässä tarussa monessa muussakin kohdassa hyvin vahva merkitys.
Kertomuksen loppu on käsittämättömän kaunis, eihän sitä oikein voi kuivin silmin lukea. Parasta Tolkienia!
Omasta mielestäni tämä luku on hyvin pitkälle mietittyä ja valmista tekstiä. Huomattavaa on esimerkiksi se, että se sisältää aika paljon dialogia, mikä ainakin minusta tekee lukemisen huomattavasti mielekkäämmäksi kuin pelkkä tapahtumien kuvailun seuraaminen. Dialogia voisi Silmarillionissa olla enemmänkin, mutta ehkä sen puute johtuu useimpien tarinoiden keskeneräisyydestä?
Kertomus Berenistä ja Lúthienista lienee Tolkienille itselleen yksi rakkaimmista. Sen "maalliset juuret" ovat hänen melko varhaisessa nuoruudessaan. Itse tarinassa toistuu tuttu teema ylhäisestä miehestä, joka rakastuu suin päin luonnon helmassa laulelevaan kauniiseen neitokaiseen. Ilmeisesti nimenomaan Beren & Lúthien on kaikista näistä saman tarinan muunnoksista varhaisin?
Beren on ihmispäällikkö Barahirin poika, joka viettää nuoruudessaan lainsuojattoman elämää örkkien tapettua hänen isänsä. Kiintoisana yksityiskohtana mainittakoon, että Beren onnistuu saamaan haltuunsa Barahirin sormuksen (jonka tämä puolestaan on saanut palkinnoksi Finrod Felagundilta pelastettuaan tämän hengen). Loppujen lopuksihan tämä samainen Valinorissa tehty sormus päätyy Aragornin haltuun.
Berenistä kerrotaan muutakin mielenkiintoista, mm. että hän on kasvissyöjä, koska yksinäisinä lainsuojattomina vuosinaan hänestä tuli suuri lintujen ja nelijalkaisten ystävä. Kokemustensa vuoksi Berenin kuvataan olleen "epätoivoinen ja hullunrohkea"; hän ei pelännyt muuta kuin vankeutta. Sen verran mainetta Beren niitti yksinäisinä vuosinaan, että lopulta Morgoth lähetti itsensä Sauronin armeijan häntä tappamaan.
Muistanemme, että Berenin tulo Doriathiin oli jo aikaa sitten ennustettu. Sinne hän lopulta retkillään saapuukin, ja täällä sitten tapahtuu alussa kuvaamani klassinen kohtaaminen miehen ja kauniin Lúthien-neidon, Thingolin ja Melianin tyttären, välillä. Berenille käy siis samalla tavalla köpelösti kuin appiukolleen aikoinaan, ja hän harhailee pökertyneenä (ja mykistyneenä!) ympäriinsä vuoden verran etsien Tinúvieliaan. Loppujen lopuksi rakkauden tunne on molemminpuolinen, mutta Thingol ei tietenkään ollenkaan pidä ajatuksesta, että hänen tyttärensä valitsisi puolisokseen kuolevaisen. Thingol lupaa Berenille tyttärensä, jos tämä onnistuu anastamaan ja tuomaan hänelle Silmarilin Morgothin kruunusta. (Tästä tulee kovasti mieleen Elrond, joka ei hänkään suostu ilman kovia ehtoja luopumaan omasta tyttärestään). Mitäpä ei mies tekisi rakkauden tähden, ja monien vaiheiden kautta Beren onnistuu kuin onnistuukin tehtävässä. Mutta huomattavaa on, että Lúthienilla on tässä erittäin tärkeä rooli.
Luku on pitkä ja sisältää paljon pohdittavaa, joista nostan tässä esiin vain muutaman omasta mielestäni erityisen tärkeän/mielenkiintoisen yksityiskohdan.
Hihkuin riemusta tarinaa lukiessani, sillä Lúthien on vähintään saman tason sankari kuin Beren. Lúthien on erittäin vahva ja neuvokas nainen, joka ei todellakaan alistu odottelemaan isänsä hänelle perustamassa kultaisessa häkissä. Ilman Lúthienia Berenin olisi käynyt köpelösti ja monta kertaa. Kuka vielä väittää, että naiset ovat Tolkienin taruissa vain nöyriä sivustakatsojia?
Silmarileista kerrottiin aiemmin, että kuolevainen käsi ei voisi niihin kajota, mutta Bereniä silmaril ei näytä vahingoittavan millään tavalla. Onko syynä se, että hän on saanut tehtävän, ja samalla luvan koskettaa silmarilia, Thingolilta?
Tolkienin tarinoissa toistuu usein myös ajatus, että ei pidä ahnehtia liikaa. Huonostihan siinä sitten taas käy kun Beren päättääkin saman tien ottaa Morgothilta enemmän kuin vain yhden ainoan silmarilin.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, kun Felagund ja Sauron ottavat mittaa toisistaan laulun voimalla - tästä tulee tietysti heti mieleen Väinämöisen ja Joukahaisen tunnettu laulukamppailu. Tolkien on ehkä saanutkin idean nimenomaan Kalevalasta? Laululla on muuten tässä tarussa monessa muussakin kohdassa hyvin vahva merkitys.
Kertomuksen loppu on käsittämättömän kaunis, eihän sitä oikein voi kuivin silmin lukea. Parasta Tolkienia!
Omasta mielestäni tämä luku on hyvin pitkälle mietittyä ja valmista tekstiä. Huomattavaa on esimerkiksi se, että se sisältää aika paljon dialogia, mikä ainakin minusta tekee lukemisen huomattavasti mielekkäämmäksi kuin pelkkä tapahtumien kuvailun seuraaminen. Dialogia voisi Silmarillionissa olla enemmänkin, mutta ehkä sen puute johtuu useimpien tarinoiden keskeneräisyydestä?