Silmarillion

Viimeinen taisteluhan se. Näin nopeasti vilkaistuna Akallabêthin lopussa on maininta Tuomion Päivästä (omassa kirjassani 11. painos sivu 348). HOMEista löytyy tietoa Toisesta Soitosta myös jonkin verran.
 
Mitenkäs se Viimeinen Taistelu ja Toinen Soitto -hommeli oikein menikään? Lukeeko näistä jutuista jotakin HoMeissa, vai? Itse olen kyllä huomannut että Silmassa nämä asiat mainitaan muutaman kerran, mutta enempää niitä ei kuitenkaan selitetä...
 
eli kirja siis kannattaa lukea? :)

oon vast lukenu sen itse taru sormusten herrasta kirjat ja nyt oon lukemassa Hobitti-eli sinne ja takaisin..seuaava projekti vois sit olla tää..silmarillion :D
 
tineng~ sanoi:
eli kirja siis kannattaa lukea? :)
Kokeilla ainakin kannattaa, jos on TSH:sta pitänyt. Ei siinä mitään häviäkään, vaikka sitten paljastuisikin ettei Silmasta niin pidä (kirjat kuitenkin ovat varsin erilaisia ja sekin on aivan mahdollista).
Mutta erityisesti jos historia, mytologia ja sen sellainen kiinnostaa, voi kirjan kanssa olla edessä monia nautittavia hetkiä. Ei niidenkään joukko aivan vähäinen ole, jotka sanovat Silmarillionin tehneen heihin itseasiassa Tarua suuremman vaikutuksen - minä esimerkiksi olen sitä mieltä.
 
Ääähh nyt ei oo hyvä homma, toivottavasti ymmärrätte. Eli "mistä" toi silmarillion "kertoo", en ole siitä vielä oikein tietoinen, se nyt on varmaa että sen ostan kunhan jostain löydän, on sitä sen verran kehuttu täällä.
 
No kirjassa kerrotaan alussa miten Maailma luotiin Ainurin Soitossa, sen jälkeen kerrotaan Valarista, sitä seuraa Valinorin, Keski-Maan ja Númenorin historiaa. Siis lyhyesti sanottuna vähän kaikesta mitä tapahtui kymmenien tuhansien vuosien aikana ennen TSH:n tapahtumia.
 
Niin kuin olen joskus todennut: "Silmarillion on Tolkienin maailman (Ardan) raamattu! Ilman sitä ei ole Ardaa ja pohjaa sen historialle. Ilman sitä ei ole TSH:ta eikä mitään, mikä liittyy Tolkieniin. Ilman sitä ei ole edes Peter Jacksonin ohjaamia suurelokuvia. Ilman sitä ei ole Maailmaa!" 8)
 
Elikkäs alotin lukemaan tätä kyseistä kirjaa ja lainasin sen kirjastosta (aika huono kuntoinen :/) Kirja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, mutta tästäpä kirjasta puuttu kokonaan alusta tuo 4 luku joten jos joku jaksaa vaikka omin sanoin kertoa mitä siinä tapahtuu..lainaan kyllä kirjan uuestaan kunhan saan luettua tuon, mutta mutta.. :D kiitos jos joku jaksaa vaivautua..

on totta että kirjaan ei pääse sisään ekalla lukukerralla (niinkuin on ylempänä todettu), mutta ihan mielellään sen lukaisee uudestaan :) Noh..mukavia lukuhetkiä kaikille ehjien tai vähän vähemmän ehjempien kirjojen parissa! x)
 
Mitä! Enkö ole tänne vielä mitään saanut kirjoitettua? No rustaampa jotakin.
Anteeksi tineng~, minä en voi nyt kertoa tuota haluamaasi tietoa, koska en jaksa kirjaa lähteä hakemaan (on peräti toisessa huoeessa)ja tarkistamaan mitä se luku pitää sisällään. Joku muu ehkä tuon tekee.
Silman olen lukenut nyt kahteen kertaa ja aloitin viime viikonloppuna juna matkalla kolmannen kierroksen. Tai no on sieltä pätkiä luettu milloin mistäkin, mutta kannesta kanteen on se kaksi kertaa. :lol:
Pidän vallan paljon kyseisestä opuksesta, siitä miten paljon siellä on tietoa ja varsinkin haltiakansojen jakautuminen ja siitä seuraavat tapahtumat ovat kiehtovia! Tuolla juna reissulla (Lappenranta-Turku-Lappeenranta) ehti hyvin lukea oikein antaumuksella ja tarkasti ensimmäiset 150 sivua ja nyt on asiat tuoreessa muistissa. :D

No hyvä ettei haittaa kun olin laiska... :p
 
Maltahwesta: ei se mitään :) kyl mie sen saan sit luettua jos jostain saan vaan ehjemmän kirjan käsiini ;) ei tosta kirjasta toivottavasti nyt sitte enempää puutu niitä sivuja tai jopa kappaleita.. :D
 
Minä aloitin kyseisen kirjan, mutten ole sellainen fantasiakirjafani, joka ottaa selville pienimmätkin historiaan ja maantietoon yms. liittyvät asiat, siispä kirja ei oikein jaksanut kiinnostaa minua. Luin noin puoleenväliin, mutta muutaman päivän teeskennellyn kiinnostuksen jälkeen palautin koko kirjan. Suosittelisin siispä vain todella fantasiaan perehtyneille (tai 'perehtyneille', esimerkkinä 11-12 -vuotiaat kakarat, jotka ovat faneja menemällä Taru sormusten herrasta -elokuvan ensi-iltaan haltiakorvat päässään).
 
Eilen päätin Etsiä kirjastosta Silmarillion -nimisen kirjan. No, sen löysin, ja illalla vihdoin pääsin käsiksi kirjaan, jonka olen halunnut lukea jo kauan.
Yllätyin, koska en tiennyt Vardan, eli Elberethin olevan niin "suuri" henkilö. no, nyt kaikki ajattelee mua ihan amatöörinä, mutta sitähän mä olenkin. :) Kirja yllätti mut positiivisesti, se on kiinnostavampi, kuin luulin. en ole sitä vielä saanut luettua, mutta pian saan. Mutta siis, Silmarillionia on todella mukava lukea, vaikka se onkin yksityiskohtiensa kanssa hidas lukuinen.
 
Voi kauhistus! Kaikki ovat koko ajan olleet sitä mieltä että se pitäisi lukea ja ovat tyrkyttäneet sitä aivan hirvittävästi. Vuoden kiusaamisen jälkeen otin sen käteeni ja luin. En ensimmäisellä kerralla tajunnut siitä osaa, joten luin sen uudelleen. Ja se on TYLSÄ! Ei mitään tolkkua. Kaikki ylistivät sen maasta taivaaseen, ja mää tipahdin sieltä vauhdilla alas. Miten joku oikeasti jaksaa. Oon sen kaksi kertaa lukenut, eikä ole tolkkua. Beren ja Lùthien on paras, ehdottomasti, mutta ei sitäkään kyllä kahta kertaa enempää lue. Ja jotkut vielä miettivät kumpi on parempi. LotR ehdottomasti.
 
Älä huoli, et sinä maailman ainoa ei-tykkääjä ole. Ei-tykkääjiä on suorastaan niin paljon, että kyllä minä aina Silmarillionia kehuessani varoitan, ettei se todellakaan sovi kaikkien makuun. Silti olen sitä mieltä, että kyllä lukemista kannattaa kokeilla, sillä Silmarillionin suhteen tuntuu melkeinpä olevan vain kaksi vaihtoehtoa: joko siitä pitää todella paljon tai ei laisinkaan, harva siihen täysin neutraalisti suhtautuu. Ja jos Silmarillionista pitää, se tarjoaa kyllä lukijalleen sen verran paljon, että minusta se on sen riskin arvoista, ettei kirjasta kenties olisikaan pitänyt. Jos taas kirjasta ei pidä - noh, sitten ei pidä, ja jättää sen sikseen ja lukee vaikka TSH:ta jos siitä pitää enemmän. Elämässä tulee jokatapauksessa tehtyä tylsempiä ja turhauttavampiakin juttuja kuin Silman lukeminen, ei se niin suuri tappio ole, jos siihen muutaman viikon uhraa lukuaikaa.
Tietysti houkuttaisi vielä suositella, että kokeilepas lukea kirja uudestaan vaikka viiden vuoden päästä - ihmismieli on muuttuvainen, ties vaikka pitäisit kirjasta silloin. Mutta turha sitä on pakkotankata, kyllä Tolkien-fani voi olla vaikkei Silmasta pitäisikään.

Ja sanottakoon vielä, että kirjallisena tuotoksena TSH on minusta ehdottomasti kokonaisempi, yhtenäisempi ja parempi, mutta lukukokemuksena Silmarillion on minulle jotain vielä TSH:ta suurempaa - se maailma! se maailma!
Vaan makuja on moneksi, turha minun on väittää oman mielipiteeni olevan ainoa oikea.
 
Niih, kaikilla on omat mielipiteensä. Ja kyllä mää oikeastaan ymmärränkin niitä jotka sitä hehkuttaa, sinäänsä, jos kiinnostaa historiat kirjoista, niin sitten se on oikein hyvä. Ja myönnettäköön, alotin sen nytten kolmannen kerran, ja se on hyvä. Kun sitä tajuaa, ettei se enää oo sellaista hepreaa, niin se on oikeasti hyvä. Ja kun siihen kirjoitustyyliin tottuu, niin sen tajuaa paremmin. Ja kun niitä nimiä vaan vilisee koko ajan siinä, uusia ja samantapaisia, niin sekaisinhan siinä menee. Mutta kyllä sen jo kolmannella kerralla alkaa erottaa, mikä on esiintynyt ja missä yhteydessä. Mutta sanon vaan, että kyllä sitä kannattaa sittenkin lukea. Luin eilen kahdeksantoista lukua putkeen, alotin sen alusta. Kyllä se nytten alkaa olla jo hyvä... :D Pientä itsensä toistoa, mutta ei kai se mitään... ;)
 
Minä ajattelen yleensä Tolkienin luomaa maailmaa yhtenä kokonaisuutena, enkä erottele Silmarillionia, Keskeneräisten tarujen kirjaa tai Tarua toisistaan. Enkä varsinkaan Tarun kolmea osaa. Onhan nämä kaikki kuitenkin tyyliltään varsin erilaisia, enkä minä niitä voi täysin sulauttaa yhdeksi, mutta tarinan aikajanan käsitän yhtenä pitkänä pätkänä.

Silmarillion on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen sen historiallisen tunnelman vuoksi(ei välttämättä aivan täydellinen sanavalinta). Taru on siihen verrattuna paljon dramaattisempi ja hämyisempi omalla tavallaan. Silmarillion on paljon objektiivisempi. Hmmm... nyt vaan mietin että mitähän tuli kirjoiteltua, kun luin viimeksi kyseistä teosta joskus puolitoista vuotta sitten. Mutta kaipa tämä jostain on kotoisin :).

Ohops.. huomasinpas että täällähän oli toinenkin sivu asiaa Silmarillionista.

Ensimmäisellä kerralla en minäkään edennyt Silman lukemisessa nopeasti, vaan luin vain silloin tällöin pari sivua. Loppua kohden kuitenkin tahti kiihtyi, ja kun luin Silmaa toista kertaa, minä suorastaan ahmin sen. Toisella kerrallan osasin myös miettiä alun luomiskertomustakin huomattavasti syvällisemmin. Mutta nyt en ala sitä enempää analysoimaan, kun en jaksa oikein mitään siitä enää muistaa(tarkasti).

/Haltiamieli yhdisti kaksi perättäistä viestiä
 
J.R.R Tolkien: Quenta Silmarillion

Silma on niin vaikea lukuista (siis alussa) että aivoni olivat lähellä sulaa korvista ulos ja maahan, on miljoona nimeä ja paikkaa muistettavana. Mutta se on kuitenkin pakko lukea vaikka aivot siinä menisi. On turhaa sanoa onko Silma paras kirja mitä olen lukenut koska se on ainut kirja mitä olen lukenut. Kartta saa olla kokoajan näköetäisyydellä siitä lähtien kun astutaan Jääraumalta Beleriandiin, siis kokoajan, ei hetken rauhaa. Ja tosiaan vaikka tämä on jokaisen oma asia, mutta itselläni ei ole pennin hyrrää ylimääräistä rahaa ja siltikään minulla ei edes käynyt mielessä ostaa sitä lerppu kantista, ne jotenkin loukkaa Tolkien:in tuotantoa, älkää ostako. Sitä että onko Silmarillion parempi kuin TSH kirjat en osaa sanoa koska en niitä ole lukenut (vielä), mutta sanotaan näin että ilman Silmaa olisi THS paljon tyhjempi eikä sillä olisi täydellistä pohjaa. Joku täälä aikasemmin sanoi että Silma olisi kuvattu kaukaa, nyt täytyy kyllä sanoa että minusta ne on kuvattu kuin olisi itse vieressä, tai yksi tekiöistä. Quenta Silmarillion:in jälkeen tuleva osio kyllä tosin on vähän kaukaa haetunpi, sen nimeä en muista enkä voi tarkistaa sen nimeä koska en ole kotona.

Ja silma on minusta erittäin surullinen silloin kun se on surullinen, kaikkien hyvien ruhtinaitten ja kuolevaisten kuolemat, lukuun ottamatta niitä harvoja jotka saivat ansaitsemansa (hyvän) kuoleman. Surullisin oli se kuin (Oliko se Húrin vai Túrin) tappoi pahaan ystävänsä sen omalla miekallaan. Puhumattakaan monista muista. Mutta nimen omaan se antaa mielestäni vaikutelman Melkorin pahuudesta.

Mahtava kirja joka luo vahvan pohjan THS:lle, suosittelen kaikille.
 
Hmm.. Juu..
No voin sanoa, että jo toisella kerralla Silman lukeminen on huomattavasti helpompaa, vaikka pitäisi lukemisten välillä vuoden tai kaksikin. Jostain syystä silti vain se on kovastikin helpompaa.

Itse pidän Silmaa Tolkienin parhaana teoksena (ottaen huomioon että se julkaistiin tosin vasta hänen kuolemansa jälkeen)..
Surullisuutta on Silmassa huomattavat määrät enemmän kuin TSH:ssa puhumattakaan Hobitista. Silmalle ei vedä kyllä kumpikaan vertoja. :)
 
Silmarillion on kyllä tosiaan paljon synkempi, kuin Taru. Siinä on jotenkin enemmän tunnetta. Hobitin ja Tarun jälkeen oli tosi surullista lukea siitä miten Lohikäärmeet sun muut pistelee haltioita poskeensa minkä kerkiäävät ja ahneus saa haltiat tekemään kauheita juttuja.... :( Tosin siinä on myös älyttömän hienoja juttuja. Sen takia se onkin paras kirja mitä on :p Vähän erilaista. Kirjoitusolosuhteiden vaikutus näkyy selvästi.
 
Ylös