Minä asetan Silmarillionin Sormusten herran edelle. Silmarillion on kieltämättä kerronnaltaan hajanaisempi ja keskeneräisempi kuin "Taru", mutta toisaalta se on tyyliltään johdonmukaisempi. Tragedia myös koskettaa minuun syvemmältä kuin onnellinen loppu.
Luin Silmarillionin ensimmäistä kertaa joskus 16-17-vuotiaana. Noihin aikoihin se oli juuri ilmestynyt suomeksi. Olin jo ahminut Sormusten herraa muutamia vuosia ja odottanut vesi kielellä Silmarillionia. Vaikka se on kovin eri tyylinen kuin "Taru", niin en muista että olisin mitenkään pettynyt. Päinvastoin, Silmarillion upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin. (No, samoihin aikoihin mielilukemistani olivat myös Hessen "Lasihelmipeli", Bulgakovin "Saatana saapuu Moskovaan" ja Nietzschen "Näin puhui Zarathustra"
) Sen jälkeenkin Silmarillion on tullut silloin tällöin luettua, ja jonkin verran olen opiskellut myös HoME:a. Sormusten herran haluan aina lukea kokonaan yhdellä kertaa, mutta Silmarillioniin voi kätevästi palata pienempinä kappaleina.
Silmarillionissa (siis koko niteessä) minuun vetoavat eniten kaikkein myyttisimmät ja etäisimmät osat, erityisesti Ainulindale ja Akallabeth. Jälkimmäinen on sentään kuvaus Sauronin suurimmasta voitosta! (Sensijaan "Mahtisormukset ja Kolmas aika" on melko turha lisäke.)
Quenta Silmarillionissa en ole täysin tyytyväinen enempää Berenin ja Luthienin taruun (jossa on sormustenherramaisen epäuskottava Happy End) kuin Turin Turambarinkaan tarinaan. Turin oli suoraan sanoen aika tyhmä jätkä :wink: . (Olkoonkin että tämä voidaan selittää Morgothin langettamalla kirouksella - vai onko tämän kirouksen vaikutusvoima jokin teologinen ongelma Tolkienin kannalta?)
Myöskin suurenmoinen kohtaus, jossa Morgoth nuijii Fingolfinin maanrakoon, on pilattu kotkalla, joka käy pelastamassa Fingolfinin ruumiin häpäisyltä :evil:
Kuitenkin Quenta Silmarillionissa toimii mahtavasti kokonaisvaikutus, kun sankari toisensa jälkeen hakataan maahan, syöksyy miekkaansa, heittäytyy mereen, pettää sukunsa, lausuu kirouksen viimeisinä sanoinaan jne. Syvän raamatullista, sanan parhaassa merkityksessä.