Silmarillion

Lähinnä ajattelisin voineen käydä näin:



Eli Elrondilla ei varmaankaan ollut Elrosin tekstien kopioita (hän ei niitä tarvinnut, koska ne olivat kopioita tai lyhennelmiä hänen omista kirjoistaan), vaan hänellä oli ne samat alkuperäiset tekstit, joista Elros oli ottanut kopioita itselleen, konsa Númenoriin purjehti. Joten Bilbolla ja Elrosilla (ja hänen jälkeläisillään ynnä Númenorin oppineilla) oli käytössään samat lähteet ja he tekivät ikään kuin kumpikin tahollaan oman Silmarillioninsa. Elendilin mukaan ehkä mahtui juuri ja juuri se lyhyt yhteenveto, joka Númenorissa oli saatu aikaan laajasta lähdemateriaalista. Eli meidän painetun Silmarillionimme kaltainen opus. Suurin osa muusta lähteistöstä varmaan sanoi klunk.

Gondorilaiset varmaan innostuivat, kun saivat käsiinsä Bilbon Käännöksiä haltiakielestä, jossa todennäköisesti oli paljon sellaista mitä heidän teksteistään puuttui (ja josta puuttui jotakin sellaista, mikä Gondorissa oli säilynyt). Näiden kahden samoista lähteistä luodun kokoelman perusteella sitten kirjoitettiin koko tarina uudestaan - ellei sitten Gondorista käyty vielä Neljännellä Ajalla hakemassa lisää alkuperäistä tietoa Rivendellistä. Toivottavasti Elrond jätti ainakin osan kirjoistaan jälkeensä.

Muunkinlaisia järjestelyjä voi toki keksiä niitä kaipaaville, mutta ne menevät ehkä liikaa allegorian (häivy, pahahenki! ptui! ptui!) puolelle.

Tuntuu aika monimutkaiselta kierrättää mytologia Númenorin kautta, jos se kuitenkin myöhemmin joutuu kosketuksiin aidon eldarilaisen tradition kanssa? Númenorilaisen Silmarillionin ideahan ilmeisesti oli ottaa etäisyyttä taruihin selittämällä ne ihmisten korruptoituneiksi versioiksi. Jotenkin epäilen, että "Käännöksiä haltiakielestä" olisi vain kadonnut LoTR Third Editionin prologista, jos Tolkien olisi saanut julkaistua Silmarillionin, joka väittää olevansa ihmisten kirjoittama.

(Kun ei vaan olisi käynyt niin, että korruptoituminen tapahtui vasta Bilbon lisäillessä "käännöksiinsä" omiaan...)

Sellainen hybridimalli olisi aika hieno, jossa Samvais vie kopion Punaisesta kirjasta Eresseaan, josta Ælfwine käy sen 900-luvulla hakemassa. Näin käsikirjoitusten ei tarvitse säilyä kuolevaisilla mailla kuin tuhatkunta vuotta. Tämä kuitenkin kaatuu ainakin siihen, että TSH:ssa mainitaan Samin lähdön jälkeisiä tapahtumia.

Valië Nienna sanoi:

Suurin osa Númenorin tiedosta hukkui sen mukana - en jaksa kuvitella että Elendil suuressa hädässään rupesi pakkaamaan kirjastoaan mukaansa.

Click to expand...

Eikös toisaalta jossain sanota Aldarionin ja Erendisin tarinan säilyneen, koska se kiinnosti Elendiliä tms.? Ja Pengolodhinkin kerrotaan pelastaneen osan kirjastostaan paetessaan Gondolinista.

Periaatteessahan Silmarillion voi olla paljonkin Bilboa vanhempi. Silloin se voi olla kooste eri suunnilta haalituista ja väkisinkin kokoon laitetuista lähteistä, hiukka kuin meikäläinen Kalavale.

Oih, sain tän kirjan kesäkuussa 2003. Muistan sen. Kuitti oli kirjan välissä kun aloin lukea sitä uuden vuoden tietämillä kunnolla. En aiemmin pystynyt paneutumaan siihen.
Ja luen sitä yhä, en millään meinaa saada loppuun, aika raskasta tekstiä. Mikä ei siis todellakaan mielenkiintoa vähennä, nostaa vain vähän kynnystä jatkaa lukemista. Sitä kun on pakko lukea ajatuksella eikä kevyesti aamiaspöydässä kuin jotain sarjakuvia.

Valië Nienna sanoi:

Periaatteessahan Silmarillion voi olla paljonkin Bilboa vanhempi. Silloin se voi olla kooste eri suunnilta haalituista ja väkisinkin kokoon laitetuista lähteistä, hiukka kuin meikäläinen Kalavale.

Click to expand...

Erm, tarkoitan tietysti että paljonkin Bilboa nuorempi. Näiden suhteellisten aikojen kanssa on vaikea leikkiä. Sentään Keski-Maassa ei ole mitään ärsyttävää eKr - jKr järjestelmää.

Hihi jes sain luetuksi tätä 20 sivua eteenpäin junassa! : --D

En todellakaan jaksa lukea koko edellistä keskustelua (vaikka harrastuksiini Käärmeessä kuuluukin keskustelujen läpiselaus) joten siirryn suoraan omaan asiaani huomioimatta pohdintoja Silmarillionin alkuperästä.

Minua on jo pitkään vaivannut kuvitelma, että Silmarillionistakin olisi, näin keskeneräisenäkin, koottu vaikuttava teos pienellä vaivan näöllä (ja Christopherin avuksi olisi pitänyt hankkia kirjailija). Esimerkiksi monet The History of Middle-earhi:ssä (Kutsumme nyt nimellä HoME) -julkaistut tekstin pätkät olisi siihen voitu sisällyttää, vanhojen versioiden pohjalta osaa "tarinoista" olisi jopa voinut syventää enemmän ja kirjailija jopa olisi voinut muuttaa tekstin muuta tekstiä vastaavaksi.

Toki emme saisi unohtaa KTK:ta (tai Húrinin lasten tarinaa, joka mielestäni pitäisi nyt sisällyttää kokonaan Silmarillioniin) josta voimme tietysti poimia ensisijaisesti todella keskeneräisen tarinan: Tuorista ja hänen tulostaa Gondoliniin. Mielipiteeni on, että sekin olisi ansainnut paikkansa Silmassa: olisihan siihen sen lopun voinut kuvailla hiukan suppeammin jostakin muusta tarinan versioista. (Aivan aivan, joku voi olla erimieltä kanssani).

HoME:sta löydämme vielä muutamia muita, kiinnostavia tapauksia kuten esimerkiksi The Wanderings of Húrin. Ymmärrän kyllä C. Tolkienin perustelut, miksei sitä sisällytetty Silmarillioniin, mutta mielestäni se olisi paikkansa ansainnut (ja lisännyt tarinallista arvoa). Olisihan tietysti työtä tarvittu enemmän, ja tässä olisi kirjailija tullut hyödylliseksi. Muutamia muitakin tapauksia voisi nostaa esille, mutta jatketaan:

HoME:sta löydämme myös monia mielenkiintoisia Tolkienin muistiinpanoja (ja esseitä, kirjeitä jne.) ja tarinan poikasia, jotka mielestäni olisi voinut lisätä Silmaan vaikkapa liitteiksi: Olisihan tuo tuonut teokseen lisää tavaraa ja antia. Löytyyhän tuolta nimittäin monia mielenkiintoisia tekstejä ja pieniä tarinoita (esim. Cuivienyarna), jotka varmasti olisivat valoittaneet meille niin moninaista Ardaa.

Ja tietysti, sukupuut olisivat voineet olla laajempiakin, minä kun aina kiinnitän huomiota noihin sukupuihin. Tästä asiasta Sinilakin Hattuhylly nyt kuitenkin vaikenee, sukupuista kun voidaan olla niin montaa mieltä.

Lopuksi totean vain, että Silmarillion olisi ansainnut paljon enemmän, olisi ollut mahtavaa lukea se valmiina tekstinä. Harmillista vain, että niin ei käynyt.

On ihan mutua, mutta voisiko olla että Silmarillionilla oli jonkinlainen hoppu markkinoille? En usko, että tuossa vaiheessa kukaan vielä tiesi varmaksi, että Tolkienin suosio tulee kestämään vuosikymmenet ja laajenemaan siihen mittakaavaan, että HoMEjen julkaiseminen myöhemmin oli ylipäätään mahdollista. Voisin kuvitella, että kustantajalla oli paineita takoa "kun rauta on vielä kuumaa".

Varmasti, mutta ajattelinkin, että olisihan sitä voinut jälkeenpäinkin lisäillä ja korjailla. Kun huomattiin, mihin suosioon Tolkien tuli nousemaan.

Joten eikun viestiä Tolkienin perikunnalle?

Tässä Silmarillionia jälleen lukiessani huomasin erään seikan. Nimittäin teoksen edetessä lukija saa tietää suurimman osan tapahtumista ennenkuin edes ehtii sinne asti, ja se on minusta hieman outoa. Varsinkin ensikertalaisille on varmaan aika ärsyttävää lukea kuinka "joku ei tehnyt jotain ennen Doriathin tuhoa" tai "jotain ei oltu nähty sitten Fëanorin kuoleman" jne. Minä ainakin olisin halunnut edes vähän yllättyä tapahtumista, mutta Silmarillionissa se ei oikein ole mahdollista.

Satuinpahan huomaamaan. Pikkuvikoja täydellisessä kirjassa.

Yksi hyvä syy tähän vikaisuuteen on juuri painetun Silmarillionin syntyhistoria: se on leikattu ja liimattu kasaan eri ikäisistä ja eri käyttötarkoitukseen tehdyistä käsikirjoituksista, eikä isä-Tolkien ehtinyt luoda niistä yhtenäistä tarinaa.

Näistä vioista vapaamman kokonaisuuden olisi toki saanut aikaan, jos Christopher olisi julkaissut vaikkapa 30-luvun Quentan sellaisenaan, mutta kokonaisuutena hänen luomuksensa on eräänlainen Frankensteinin hirviö.

Tik sanoi:

Yksi hyvä syy tähän vikaisuuteen on juuri painetun Silmarillionin syntyhistoria: se on leikattu ja liimattu kasaan eri ikäisistä ja eri käyttötarkoitukseen tehdyistä käsikirjoituksista, eikä isä-Tolkien ehtinyt luoda niistä yhtenäistä tarinaa.

Click to expand...

Toisaalta en usko, että Tolkien olisi näitä ihan hurjasti karsinut vaikka olisikin saanut kokonaisen Silman kasaan. Ne toki kertovat, "spoilaavat", jotain kirjan tulevista tapahtumista, mutta toisaalta tuovat kirjaan historian ja todellisuuden tuntua: ei oikeassakaan historiankirjoituksessa tai menneisyyden kronikoinnissa usein pitäydytä tiukassa kronologiassa. Esimerkiksi kerrottaessa Pähkinäsaaren rauhan rajalinjasta voidaan sen sijaintia verrata vaikkapa paljon myöhemmin tehdyn Täyssinän rauhan rajaan tai nykyrajaan. Jos mitään maailmanhistoriasta tietämätön lukisi vaikkapa Maailmanhistorian pikkujättiläistä, maailmansodat tuskin tulisivat hänelle täytenä yllätyksenä siinä vaiheessa kun niitä varsinaisesti alettaisiin käsitellä; ne tulevat varmaankin useaan otteeseen mainituksi ohimennen jo sitä ennen.

Sain kyseisen kirjan luettua loppuun tuossa jokin aika sitten. Lukeminen oli hidasta mm. huonon nimimuistini vuoksi, mutta sain lopulta kirjan luettua niin, että jopa pysyin kärryillä.

Aluksi minua häiritsi se, että kirjasta tuli väistämättä mieleen Raamattu. (Joku muukin täällä rohkeni Silmaa Raamatuksi kuvailla.) Alussa ajatukseni olivat ristiriidassa lukunautinnon suhteen "Älä pidä muita jumalia" omatunnon kuiskaillessa jatkuvasti korvaani.. Pakko oli keventää suhtautumista hetkeksi, että pääsin kirjassa alkuun. Sitäpaitsi kyseessähän olisi Keski-Maan Raamattu, ei minun oma henk.koht. Raamattuni. :wink:

Kirja parani loppua kohden. Luen sen ehkä joskus uudestaan, mutta en uskalla vielä vannoa varmaksi. Se kuitenkin on varmaa, että tulen lukemaan kirjaa 'sieltä täältä' hyvinkin usein tarkastaessani joitakin tietoja.

TSH on minusta parempi, kuin Silmarillion. Se vain on enemmän minun tyylinen kirja.
Mutta kuka tykkää TSH:sta, niin mielestäni hänen kannattaa ehdottomasti lukea myös Silmarillion.

Miullakin oli ongelmana, kun Silmarillionia luin ekan kerran, että menin täysin sekaisin, että kuka nyt oli Finarfin, kenen poika Fingolfin oli ja kenen veli oli Finrod. Näiden ja muiden F:llä alkuisten kanssa olin täysin pihalla aluksi.

Elbereth sanoi:

F:llä alkuisten kanssa olin täysin pihalla

Click to expand...

Minä selvisin hyvin f-alkuisista, mutta Amrod, Amras, Angrod ja Aegnor menivät kyllä sekaisin.

Minulla menivät sekaisin Telimektarin mainitsemat A-alkuiset, mutta ne kyllä muistaa nykyään. Niin ei voi sanoa B:llä alkavista ihmisistä, joita en saa upotettua päähäni vieläkään. En vaan onnistu luomaan niihin mitään logiikkaa.

Minä olin ensimmäisellä lukukerralla täysin sekaisin siitä, kuka kukin on. Varsinkin, kun kirja Tarua hidassoutuisempana ja epäyhtenäisempänä ei hirveän hyvin uponnut murrosikäiseen päähäni, joten luin sitä pätkän silloin, toisen tällöin.

Toisella lukukerralla olinkin sitten paremmin varustautunut ja piirsin sukupuita ja kirjoitin henkilöiden tuntomerkkejä ja suhteita muistiin sitä mukaa kuin he tekstissä esiintyivät. Näin syntyneistä taustamateriaaleista oli sitten hyvä aika ajoin lukemisen edistyessä tsekata, että kenestä nyt taas tällä kertaa olikaan kyse.

Samaa menetelmää sovelsin muuten myöhemmin menestyksellä myös Raamatun VT:a kahlatessani.

Itselläni on varsin hyvä muisti juuri sukulaisuussuhteiden suhteen, joten sinänsä henkilöt eivät tuottaneet ongelmaa. Mutta jostakin syystä Bëorin huone ei jäänyt mieleeni, eikä ole vieläkään jäänyt. Juuri nuo B:llä alkavat nimet, jotka Círdan mainitsi siis ovat siis edelleen minulle ne kaikista vaikeimmat nimet muistaa.

En ymmärrä mistä ne voisi muistaa. Pitää kai alkaa vain piirtämään noita sukupuita, niinkuin Isilmírë sanoi.

Mä lunttailen sukupuita samalla kuin luen, muuten olen pihalla... niin paljon samankaltaisia nimiä samalla suvulla, ei mitään tolkkua. Samalla kirjaimella alkavia, onko siinä mitään järk... hups, meidänkin lapsilla on. Vielä en ole itse piirtänyt sukupuita, pitänyt vaan valmiina sukupuut, joista tarkistaa jos olen ihan hukassa kuka kukin on. Tuo sukupuiden piirtäminen on kyllä hyvä idea, pitääkin lukea ja tehdä noin!

Hmm, mulla ei ole alkukirjainvammaa, vaan menin ylimalkaan sekaisin siitä, että yhdellä sivulla saatetaan sivuhuomiona esitellä 15 uutta nimeä. Toisaalta nimiä toistetaan jatkuvasti niin paljon, että ne pakostikin muistaa ennen pitkää. Nimet ovat koko kertomuksen suola; kauniita, ne. Juuri nimien vuoksi tätä on kiva lukea salaa ääneen.. ;-) Tarinoiden päällekkäisyys tuotti myös päänvaivaa, enkä edelleenkään osaa laittaa tarinoita otsikoidensa alle. Ainakaan kauhean hyvin.