Silmarillion

Mitä kauemmin olen pidättäytynyt lukemasta tätä teosta, sitä selkeämmin tajuan kuinka kertakaikkisen loistava ja kaunis se on.

Ja kuinka herkullisesti se näyttää sormea käsityksille siitä, minkälainen romaanin kuuluisi olla.

Paitsi tietysti että eihän se ole mikään romaani.
 
Minun pitää lukea Silmaa pätkissä, sitä en jotenkin kerralla vain voi lukea kun muuten menee pää aivan pyörälle. Nimet tuottaa ainakin itselleni eniten hankaluuksia, kun ne ovat niin samanlaisia. Mutta hieno kirja se kertakaikkiaan on. Kielikin on hm, miten sen sanoisi, kauniimpaa ja runollisempaa kuin vaikkapa Tarussa.
 
Onko moni lukenut Silmarillionia englanniksi? Itse luen tällä hetkellä TSH:ta ensimmäistä kertaa englanniksi ja vaikka lukeminen on suomenkielistä tekstiä hitaampaa, on se omalla tavallaan antoisampaa.
Onkohan teksti englanniksi kuinka helposti luettavaa jos vertaa vaikka TSH? En ole mikään erityisen hyvä englannissa, mutta TSH on kuitenkin ihan sujuvaa luettavaa englanniksikin. Toki varmasti auttaa, että on sen alunperin suomenkiellä jo lukenut.
 
Olen lukenut molempia englanniksi, koska kieli on aivan upeaa. Hidastahan se tietysti on. Kirjahyllyssäni ei edes ole suomenkielistä Sormusten Herraa tai Silmarillionia, vaan ovatten siellä englanniksi. Jotain nuoruuden intoilua (ostin ne 1990-luvun alussa). Nyttemmin olen lainaillut tyttäreltäni tai kirjastosta vaihteeksi suomenkielisiäkin versioita, kun englannin taito taitaa olla rapistunut vanhemmiten..
 
Silmarillion on heittämällä ehkä yksi vaikeimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Paitsi että kieli on hieman vaikeaselkoista, niin henkilön- ja paikannimet vaativat paljon muistamista. Varsinkin alkuvaiheessa tuntui, että meinasin seota niiden kaikkien F-alkuisten nimien kanssa... Itseäni onneksi auttoi luku-urakassa muistiinpanojen tekeminen sekä korvaamaton apu oli myös Beleriandin kartasta. Mutta Silmarillion oli kertakaikkiaan hieno ja mielenkiintoinen kirja, vaikkei se ehkä ensimmäisellä lukukerralla "avautunutkaan" kunnolla. Minua kiehtoi Ardan katoavaisuus sekä hyvän ja pahan ainainen taistelu.
 
Itse menen edelleenkin satunnaisesti sekaisin niiden F-alkuisten haltioiden kanssa, vaikka olen lukenut Silman vuosien varrella ainakin viisitoista kertaa… Muistelen, että muutamalla ensimmäisellä lukukerralla olin aika pihalla jopa suuresta osasta kirjan juonta (esim. mitä tapahtui aiemmin tai miksi nyt ollaan siellä missä ollaan), mutta olin ehkä silloin liian nuori Silmarillionille (olin kai noin 12). Silti taisin pitää siitä, ja muistaakseni jossain vaiheessa jopa tarkoituksella luin vain yksittäisiä lukuja, koska monet niistä toimivat itsenäisinä tarinoina, vaikken oikein ymmärtänytkään, miten ne liittyvät toisiinsa.

Nykyään pidän kyllä Silmarillionista Tolkienin kirjoista eniten, vaikka pidänkin todella paljon melkein kaikista niistä. Juuri se eeppinen tyyli kai kiehtoo, ja ehkä se, että siinä näkee tuhansien vuosien historian suuria linjoja, kun "tavallisissa" tarinoissa näkee yleensä vain yksittäisiä hetkiä, joiden menneisyys ja tulevaisuus jää etäiseksi. Ehkä tuhansia vuosia elävät haltiat näkevät omankin historiansa enemmän Silmarillionin tyylisesti?

Toisaalta luulen, että Silmarillion kirjana vaatii myös Hobitin tai Tarun eli sen, että jossain tarinassa maailmaan on jo päässyt syvälle sisään. Muuten se ehkä jäisi turhan etäiseksi.

Näin aikuisena Silmarillion tuntuu myös hyvin syvälliseltä kirjalta, esimerkiksi siinä, että haltiat eivät ole ollenkaan niin mustavalkoisia hyviksiä kuin Tarussa, sekä vaikkapa valarin pohdinnoissa siitä, pitäisikö haltioiden avuksi sotaan lähteä voimalla, vaikka se aiheuttaisi paljon tuhoa heidän luomaansa maailmaan. Tästä huolimatta minusta Silmarillion (ja myös Taru) säilyttää sellaisen idealismin ja kauneuden ja hyvyyden kaipuun, joka nykykirjallisuudesta ja nykytaiteesta yleensäkin tuntuu enimmäkseen kadonneen. (Ehkä tuota viimeistä selittää, jos annan muita vanhoja esimerkkejä: J. L. Runebergin huippuromanttinen Hanna-runoelma ja maalaustaiteen puolelta vaikka Werner Holmbergin maisemat tai Claude Monet'n lumpeet. Pelkään, että jos ne julkaistaisiin nyt, niitä pidettäisiin liian naiiveina tai mustavalkoisina.)
 
Lueskelen pitkästä aikaa Silmarillionia (ja ensimmäistä kertaa englanniksi!) ja tällä kertaa olen jopa päässyt Ainulindalëa ja Valaquentaa pidemmälle, yleensä lukeminen jotenkin unohtuu noiden kahden jälkeen. Ja onhan tämä kyllä kivaa! Paitsi että...

...menee aivan julmetusti hermot (jälleen kerran) Fëanorin kanssa. Hemmetti mikä ääliö, olkoonkin suurin ja tulisieluisin noldorin keskuudessa - tai no, siksipä se varmaan niin ylpeä olikin. Ripaus nöyryyttä olisi tehnyt ihan hyvää, ja säästänyt muutaman telerin hengen.
 
Toki kontulaiset tietävät, että tänään on christopherilaisen Silmarillionin julkaisun 40-vuotispäivä?

Tässä sen kunniaksi oma suosikki-"sitomukseni" kirjasta.

The-Silmarillion-JRR-Tolkien-Leatherbound-Collectors-Edition-Book-Replica-Silmaril-Morgoth-Feanor-Sauron-Lord-of-the-Rings-Valinor-Maiar-Valar-Belerland-Numenor-Middle-Earth-7.jpg
 
WSOY:n sivuilta löytyvässä esittelytekstissä on yksi kappale enemmän kuin Thialfin linkittämässä:

https://www.wsoy.fi/kirja/j-r-r-tolkien/silmarillion-kuvitettu-laitos/9789510431375
Kuvitetun laitoksen johdantona on J. R. R. Tolkienin vuonna 1951 kirjoittama kirje, jossa hän esittää loistokkaan tiivistelmän luomansa maailman varhaisvaiheista. Kirjan jylhästä kuvituksesta vastaa Ted Nasmith, jonka töitä on nähty mm. monissa Tolkien-kalentereissa. Ensimmäinen hänen kuvittamansa Silmarillion ilmestyi Englannissa jo 1998. Suomeksi se julkaistaan nyt ensi kertaa, kuvitukseltaan huomattavasti varhaista versiota laajempana.


Kyseessä on ilmeisesti tämä kuvitettu laitos vuodelta 2004. Esittelyssä värimaalauksia mainostetaan olevan lähes viisikymmentä.
 
Olen lukenut Silmarillionia nyt ~ kahden viikon verran iltasatuna lapselle, hänen valinnastaan. Ainulindalë meni kepeästi, niin myös Valaquenta.
Mutta sitten tulivat haltiat, ja tänään sitten Fëanorin vala.
Odotan pienellä epäröinnillä sitä, kun saavutan Nirnaeth Arnoediadin, Akallabêthin. Saattaa ääneen lukeminen alkaa hieman takellella: kun tunnemuistotrippailen, teen sen sitten kunnolla.
 
Pokkariversiosta puuttuvat käsittääkseni kartat, minkä kartoista intohimoisesti pitävät ehkä kokevat suurena puutteena, tiedä sitten rauhallisemmasta väestä.

Kuvitetussa laitoksessa on myös (kuvituksen lisäksi) osia, jotka tyystin puuttuvat ensimmäisestä laitoksesta (eli kaikista aiemmista painoksista): 1) alkuteoksen toisen laitoksen esipuhe, 2) ote Tolkienin kirjeestä Milton Waldmanille (Kirjeet, kirje 131), jossa Tolkien esittää tiivistelmän Silmarillionin juonesta sellaisena kuin se hänen päässään ja papereissaan oli 1950-luvulla, 3) Huomautus ääntämisestä, joka tähän asti on ollut suomentajan tekemänä tiivistelmänä hakemiston johdannossa.

Eiväthän nämä mitään Keski-Maata mullistavia uutuuksia ole, kieltämättä, mutta uutuuksia kuitenkin.
 
Juu, pokkarin olen joskus jättänyt kirjaston hyllyyn koska se on ilmiselvästi puutteellinen painos. Mustassa pehmeäkantisessa versiossa sen sijaan kartta on, mikä on erittäin olennainen lisä mikäli haluaa tietää matkustusnopeudet ja muuta itse tarinan kannalta epäolennaista.
 
Tuo karttojen puute on kyllä harmillista :( En ole edes tiennyt, että Silmarillioniinkin kuuluu kartta. Höh, sitä olisi kyllä mukava seurata lukemisen ohessa.
 
No niin, menin sitten törsäämään ja ostin tuon uuden hienon laitoksen. Huonomminkin varmaan voisi rahansa käyttää. Toivottavasti nyt pysyn paremmin kärryillä kun on ne kartat ym. :grin: Painoa tuolla on kyllä sen verran, että taidan mieluummin ottaa pokkariversion mukaani jos on tarkoitus lukea esim. junassa.
 
Ylös