Silmarillion

Painopaikka ei ole muuttunut, pari muuta asiaa kuitenkin – tämä on siis uusi painos. Jokin aika sitten verkkokaupoissakin myytiin eioota, vaan nyt sitä taas saa, lisämausteilla: tuollahan lukee, että "Tarkistettu suomennos 2019" ja toimitus kiittää myös Verkkoyhteisö Kontua. Nähtäväksi jää, mitä uutta tekstiin on tullut.
 
No Johan nyt! Huomioni kiinnittyi viimeisellä rivillä mainittuun Kiinaan niin, etten tullut loppuja edes lukeneeksi. Hienoa, että Kontu saa mainetta! :)
 
Tuosta verkkoyhteisö Konnusta tulee mieleen Tolkien-seuraan ajat sitten yhdistynyt Verkkoyhteisö Kontu ry, mutta kaipa tässä tarkoitetaan Kontu-sivuston käyttäjiä yleisesti.

Vilkaisin kaupassa paria kohtaa ja olin näkevinäni, että
  • Fëanorin "ja elämäni päättyy; ensimmäisenä Amanin eldarista" on nykyään jotain sellaista kuin "saan surmani", joka vastannee paremmin alkutekstin ajatusta (tarkemmin wikissä)
  • "Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä" -liitteessä sanan pedo (hakusana quen- (quet-)) käännös on muutettu käskymuotoiseksi
  • samassa liitteessä Elrosin nimi (hakusana ros) on muodossa "Firos" kuten vuoden 2018 painoksessakin.
 
Silmarillion on saanut täällä monilta lukijoilta kehuja. Olen tuota nyt lukenut uudelleen läpi ja totean jälleen kerran että "onpas kuivakka järkäle." Alku on selkeä, mutta annas kun mennään niihin lukuihin joissa vilisee nimiä ja sukuja ja taistellaan vähän väliä Morgothia vastaan. Ajan kulumista ei oikein hahmota, sillä välillä palataan taaksepäin. Esim. "Siihen aikaan kun..."

Takerruin myös yksityiskohtaan joka väkisinkin ärsytti. Okei, susikoira Huania vastaan lähetetään aina yksi vastustaja kerrallaan ja urhea koira tekee niistä hakkelusta kaikista. Itse olisin muutaman raadon jälkeen lähettänyt kaksi tai kolme otusta kerrallaan, mutta eihän Morgoth noin ajatellut. Salaako hän halusi sittenkin että Huan selviää. Morgothilla taisi olla muutakin ajateltavaa?

Toinen asia joka hieman herätti hämmennystä olivat kotkat, jotka kuljettivat Berenin ja Luthienin turvaan salatun Gondolinin yli Luthienin ollessa täysin hereillä ja maisemia ihaillen. Kotkat olivat kuitenkin sitoutuneet pitämään Gondolinin sijainnin salassa. Joskin Luthien jos joku oli varmasti yksi luotettavimpia haltioita, joka salaisuuden pitäisi. Ja Beren oli taju kankaalla.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin kun tätä lukee uudelleen läpi, jotkut asiat selkenevät aivan uudella tavalla. Myös yksittäin luetut kirjat (kuten Gondolinin tuho) avaavat vähän enemmän tapahtumia ja henkilöitä. Ja myös toisinpäin. Gondolinin tuhossa ei selitetty Ungoliantin syntyä, mutta Silmarillion avasi tuon kammotuksen olemusta syvemmin. Ja jos itse Melkorkin on sitä kavahtanut, sen on pakko olla hirvittävä (mitä en yhtään epäile).

Vielä olisi lukemista jäljellä. Luen aina illalla viimeiseksi sen verran mitä jaksan.
 
Last edited:
Itse olisin muutaman raadon jälkeen lähettänyt kaksi tai kolme otusta kerrallaan, mutta eihän Morgoth noin ajatellut.
Susiahan tosin lähetti Sauron, mutta sama huomio kieltämättä pätee. Mutta ehkä kukin ihmissusista vaatimalla vaati kunniaa saada yrittää yksin nujertaa arkkivihollinen. Tai ehkä silta oli liian kapea että hukat olisivat pystyneet hyökkäämään yhtä aikaa eri puolilta?

Minä olen alkanut yhä enemmän ajatella että Silmarillion (julkaistussa muodossaan) on liian lyhyt. Tarinoista on valittu tiivistetyt versiot, joissa päätapahtumien väliin ei jää riittävästi muistamista helpottavia yksityiskohtia. Monesta tarinastahan olisi ollut käytössä pidempiä versioita, mutta ei kaikista. Christopher Tolkien ilmeisesti halusi että tarinan tahti ja tiiviys pysyisi suurin piirtein samana koko teoksen ajan. Ja ehkä vielä 1970-luvun puolivälissä luultiin että lukijoille ei saataisi myytyä yhtä nidettä enempää Tolkienin esiaikojen tarinoita.
 
Olen tuota nyt lukenut uudelleen läpi ja totean jälleen kerran että "onpas kuivakka järkäle."
Onhan se. Olen urheasti lukenut Silmarillionin jo kaksi kertaa enkä edelleenkään muista siitä juuri mitään - minulla lähtee aina ajatukset harhailemaan ja menee pää pyörälle ?
 
Minä olen alkanut yhä enemmän ajatella että Silmarillion (julkaistussa muodossaan) on liian lyhyt.

Niin, saman tunnusti myös Christopher T. ja alkoi katua typistelytyötään niin massiivisesti, että kulutti jokseenkin koko loppuikänsä katumustyössä. Tiedä sitten, mikä on lopputuloksen taiteellinen vaikutelma, mutta jo 80-luvulla kävi selväksi, että kaupallista potentiaalia riittää enemmän tai vähemmän lähes kaikessa mitä JRR tuli kynästään tai kirjoituskoneestaan irti päästäneeksi. Lähes kaikessa? Kaikessa!

Mutta joka tapauksessa meillä on nyt Christopherin Silmarillion ja HoME:n ansiosta aavistus siitä, mikä se olisi voinut olla. Ainutlaatuinen tapaus: toteutumatta jääneen romaanin rakennustyömaa.
 
Silleen voisin kommenteerata että 'romaani' on mielestäni varsin vajaa kuvaus Silmarillionista. Pikemminkin voitaisiin puhua joukosta lyhennelmiä kolmen eri kulttuurikerroksen teksteistä. Harmi että Numenorin tuhon myötä Earendilin retkien kopioita ei liene säilynyt jälkipolville, toisin kuin myöhempien aikojen Marco Polojen.
 
Näin The Shaping of Middle-earthin ensijulkaisun vuosipäivänä käy mielessä, millaista jälki mahtaisi olla, mikäli mm. tulevan TV-sarjan (mahdollisesti laajentuvissa) "Arda on taas muodissa ja myy" -jälkimainingeissa WSOY onnistuisi luvanhankinnallisten olosuhteiden oikein ollessa aloittamaan The History of Middle-earth -kirjasarjan kunnianhimoisen julkaisemisen suomeksi käännettynä ja englantia taitamattomampien asutustaajamiemme alkeissivistämisen Tolkienin työn todellisesta laajuudesta; s.o. Silmarillionin dialogia sisältäväisten "hedelmäliha"-tekstien kuten Athrabeth Finrod ah Andrethin olemassaolosta.
 
Last edited:
Ylös