Skriptataanko Sormusten herra Hopeanuolen tyylillä?

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Nonni, tässä on taas Näitä topikkeja, kun Merri sekoaa ihan tyystin ja ehdottaa jotain tolkuttoman absurdia, joka on niin rajamailla kenenkään kiinnostusten suhteen, että todennäköisyys upota huoneen syvyyksiin tyystin unohdettuna on yhtä varmaa kuin laivan upottaminen laivanupotuksessa. Mutta se ei tarkoita etteikö laiva jäisi joskus uppoamatta!

Olisi vaan niin eeppisen hieno tarina jos yhdistäisi täysin liioitellun Hopeanuolen yhteen Tarun Sormusten herrasta kanssa. Sovittamistapa on vaan vielä avoin, eli pitääkö hahmoista tehdä koiria ja karhuja, vai otettaisiinko mallia lähinnä tavoissa esittää asiat. Esim. Hopeanuolessa Ben-koira kuolee ison kivikasan alle, mutta Hopeanuolen rakkaus pelastaa Benin ja Ben heivaa jättiläismäisen kivenmurikan pois päältänsä tuosta noin vaan. Näin jos muistan ulkomuistista oikein. Tämä on paljon kovemman luokan selviytymistä kuin jonkun Boromirin kuolema (Boromir muuten kuoli, paljon vähemmän eeppistä kuin Hopeanuolen rakkaus).

Jos tämmöistä tekisi porukalla, niin yksi potentiaalinen tapa toteuttaa tarinaa olisi pistää pystyyn yksityiskeskustelu ja siellä hioa tekstiä aina osa kerrallaan julkaisukuntoon. Ne on siitä näppäriä, että vaikka tulisi myöhässä mukaan, niin näkee koko yksityiskeskustelun kulun sitten kun vaan tulee kutsutuksi mukaan.

Tämmöinen pallo teille tällä kertaa ihmeteltäväksi. Se on pyöreä. (Jos saatte paremman idean, joka ei ole neliö, niin sanoo ihmeessä ääneen.)
 
Minä otan pallon haltuun kuin Maradona konsanaan.

"Tuoretta karhunpaskaa!"

Eli kuulostaa mielestäni hienolta idealta. Tässä olisin mielelläni mukana sekoilemassa. Kaksi lapsuuteni muutamasta suuresta tarinasta jos saataisiin yhteen, niin jo olisi hienoa.
 
Tämä pahus jäi pyörimään päähän yöllä, kun olisi pitänyt nukahtaa. Mieleeni syntyi ajatus Mahtiluusta. Mahtiluu oli päätynyt syvälle metsän mättääseen muutamaksi kuukaudeksi. Se oli niin mahtava, että kaikki koirat jotka sen näkivät eivät kyenneet tajuamaan näkemäänsä, sillä niin hieno luu se oli. Kun Déagol-koira löysi sen, niin ennen kuin Sméagol ehti häikäistyä luusta liikaa, niin Sméagol tappoi Déagolin. Koska se luu nyt vaan kuului hänelle. Olihan hänen syntymäpäivänsä.

Sméagol havaitsi pian saavansa suuren hyödyn siitä, että kaikki toiset koirat luun nähdessään vain pysähtyivät paikalleen ja olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siinä sitten ehti kupauttaa luulla kalloon ja näpistellä muiden pihvit. Tämä teki ajan myötä Sméagolista hyvin epäsuositun, koska näkihän tuosta päältä päin, kenen maha oli kasvanut eniten ja kenen silmät kiiluivat herkimmiten aina kun mainittiin pihvi. Liian Mahtiluun jyystämisen takia Sméagolin leuat alkoivat lonksua ja hän sai nimen Klonkku. Hyljeksittynä ja karkoitettuna hän pakeni syvälle mäen onkaloihin, niin syvälle että löysi pienen lammikon ja luolan syvältä uumenista. Sinne hän jäi eikä poistunut sieltä koskaan... paitsi silloin kun piti käydä merkkaamassa reviiri onkalon suuaukon ympäristössä.

Mitäpä sitten. Sitten mietin että haltiat voisi olla ihmisiä kun taas hobitit ovat jotain pieniä erityisen tuuheita karvajalkaisia koiria. Kääpiöt taas voisi esittää kissoilla kun ihmisten roolissa olisi normaalin kokoluokan koiria. Örkkiedustus saataneen susista. Mutta nämä on vasta tämmöisiä hähmäisiä hahmotelmia.
 
Hopeanuoli tarkoittaa minulle intiaaniaiheista sarjakuvalehteä, jonka alalaidassa oli pieniä infomurusia eri intiaaniheimoista. Tässä se tarkoittanee jotain vallan muuta.
 
Kiitos Pagba, ei tarvitsekaan tuntea itseään vanhaksi yksinään. Tosin tiedän myös koira-Hopeanuolen, mutta minullekin nimi tarkoittaa ensisijaisesti intiaanisarjakuvaa, jonka ohessa oli yleensä kivoja ohjeita omien intiaanivarusteiden tekemiseen.
 
Niin kuin Hopeanuoli otettiin vanhemmiltaan ja annettiin armottomaan karhukoirakoulutukseen Goheille, menetti Frodo vanhempansa nuorena ja hänet otti äärimmäisen rankkaan vapaaherran koulutukseen sukulaisensa, vapaaherruuden asiantuntija, Bilbo Reppuli.
 
Kiitos Pagba, ei tarvitsekaan tuntea itseään vanhaksi yksinään. Tosin tiedän myös koira-Hopeanuolen, mutta minullekin nimi tarkoittaa ensisijaisesti intiaanisarjakuvaa, jonka ohessa oli yleensä kivoja ohjeita omien intiaanivarusteiden tekemiseen.
Mun täytyy myöntää etten ole ikinä kuullutkaan koira-Hopeanuolesta :o Inkkari-Hoppari oli toki yks parhaista jutuista pienenä.
 
Minun tuli aikoinaan tutustuttua Gin-koiraan voidakseni osallistua Anime-lehden Hopeanuoli-piirustuskilpailuun, siinä kun oli palkintona 70 copic-kynän pakkaus, joka olisi ollut aika kiva omassa taidetarvikelaatikossa.
 
Ylös