Smial Brandagamba

Micco

Verkostelija
Suomen Tolkien-seura
Helsinkiin on tänään perustettu uusi smial nimeltään Brandagamba. Jäseniä on tällä hetkellä kolme kappaletta ja lisää otamme mielellämme.


—————


Päivitys 21.11.2012:

Tapaamisista säännöllisimpiä ovat tällä hetkellä lukupiirit, jotka kokoontuvat käsittelemään Tolkienin kirjoittamia teoksia alla olevan aikataulun mukaan parin viikon välein yleensä keskiviikkoisin kello 18 alkaen. Kokoontumispaikka on yleensä Gaudeamus Kirja & Kahvi, mutta poikkeuksiakin on joten kannattaa ottaa tapaamispaikasta selvää etukäteen.

Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä johonkin smialin jäseneen tai sähköpostitse osoitteeseen smialbrandagamba(ät)gmail.com.

Lisätietoja smialin nettisivuilta.


—————


Kevään 2014 lukupiirissä ensimmäiseksi otetaan käsittelyyn Puu ja lehti, jonka sisältö löytyy tiettävästi myös Satujen valtakunta -kirjasta (sivunumerot ovat Puu ja lehti -kirjasta).
Toisena käsittelyssä on Tom Bombadilin seikkailut.
Jatkosta tiedotetaan myöhemmin, kun lukuaiheet on päätetty.

Tässä lukujärjestys:
22.1. esipuheet ja Saduista. P&L s.1-50 (Essee lukuun Lapset asti)
5.2. Saduista-essee loppuun. P&L s.51-107 (luvusta Lapset esseen loppuun)
19.2. Niukun lehti ja Mythopoeia. P&L s.111-153
5.3. Lukijalle, Esipuhe, Tom Bombadilin seikkailut, Bombadil veneilee. TBS s.1-23. (Preface, 1 The Adventures of Tom Bombadil, 2 Bombadil goes boating)
19.3. Harhailua - Marahultainen. TBS s.24-44. (3 Errantry - 8 Perry-the-Winkle)
2.4. Naukuhuulet - Viimeinen laiva. TBS s.45-64. (9 The Mewlips - 16 The Last Ship)
16.4. Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
14.5. Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti. Käännös ennen vuotta 2010 luvut 1-7 / vuoden 2010 käännös luvut 1-5.
28.5. Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti. Käännös ennen vuotta 2010 luvut 8-12 / vuoden 2010 käännös luvut 6-10.

Lukupiirit pidetään Gaudeamus Kirja & Kahvi -kahvilassa klo 18 joka toinen keskiviikko.
Osoite: Vuorikatu 7, Helsingin yliopiston kirjasto Kaisa-talo.
Tervetuloa mukaan.


—————


Smialin jäsenistö (22+11), listaa päivitetty 9.10.2017:
(p) = passiivijäsen

  • Almáriel
  • Atheon
  • Círdan
  • Curunir
  • *Elanor* (p)
  • Emilia-balrog (p)
  • Eruthol
  • Haltiamieli
  • Heathertoes
  • Heppuli
  • Isilmírë
  • Jami-balrog (p)
  • Lassi (p)
  • Lehtokuusama
  • Luuttuaja (p)
  • Luvailin (Riku)
  • Micco
  • Nightsky (p)
  • Otak
  • Pihla-balrog (p)
  • purr
  • Ringlad
  • Samooja
  • Satu
  • Shacklebolt (p)
  • Shetai (p)
  • Smaug Kultainen
  • Sméagol Precious
  • Steelsheen
  • Telimektar (p)
  • Tuire
  • Ulmo
  • Vanamo (p)
 
Last edited:
Onnea uuden Smialin alkutaipaleelle :grin:
Itsekin vasta kävelemään opettelevaa smialia vetävänä voin sanoa että mitä enemmän jaksatte nähdä vaivaa Smialin eteen sitä enemmän saatte siltä takaisin.
 
Isilmírë sanoi:
Braldagambaakin kyllä harkittiin, mutta koska kukaan meistä ei ole niin viinaanmenevä, ajatuksesta luovuttiin ja tyydyimme olemaan siivosti vain Brandagamba.

No, nyt jengi tarkistaa Brandagamban etymologian nähdäkseen, mikä siinä on niin outoa, ja uuden smialin nimi jää paremmin mieleen.
 
Nimenvalintakokous 1.9.2008

Voisi kai tässä saman tien raportoida ensimmäisen kokouksen, jotta saadaan heti pistetili auki. (Marach, varokaa. ;)) Riittikös Pagballe pelkkä foorumilla raportointi vai tulisiko jotain lähettää myöskin muilla tavoin? Jos tarvitset tarkennuksia johonkin kohtaan, niin kysy. :)

Smialin nimenvalintakokous, 1.9.2008 kello 10:00-13:00, Pasilan kirjasto
- Perustettiin smial, jolle valittiin nimeksi Brandagamba
- Teemakeskustelu ja tutkimusta hobittikielestä
- Suunnittelua tulevista tapaamisista sekä tapahtumien ja näyttelyiden järjestämisestä ja niihin osallistumisesta
- Aloitettiin smialpäiväkirjan eli Punaisen Kirjan täyttäminen
Paikalla olivat: Miccoh, Shacklebolt, Isilmírë (3/3)
 
Re: Nimenvalintakokous 1.9.2008

Miccoh sanoi:
Voisi kai tässä saman tien raportoida ensimmäisen kokouksen, jotta saadaan heti pistetili auki. (Marach, varokaa. ;)) Riittikös Pagballe pelkkä foorumilla raportointi vai tulisiko jotain lähettää myöskin muilla tavoin? Jos tarvitset tarkennuksia johonkin kohtaan, niin kysy. :)

Voisihan tuon jäljennöksen lähettää minulle sähköpostitse. Kerron osoitteen yksäritse. Jos smialiin liittyy ei-kontulaisia, niin heistä voit kertoa täällä fantsunimimerkeillä ja paljastaa todelliset nimet sähköpostitse. Tahtoo tietää esmes siksi, ettei kukaan vain vaikuttaisi useammassa smialissa eri nikeillä.

Smialin nimenvalintakokous, 1.9.2008 kello 10:00-13:00, Pasilan kirjasto
- Perustettiin smial, jolle valittiin nimeksi Brandagamba
- Teemakeskustelu ja tutkimusta hobittikielestä
- Suunnittelua tulevista tapaamisista sekä tapahtumien ja näyttelyiden järjestämisestä ja niihin osallistumisesta
- Aloitettiin smialpäiväkirjan eli Punaisen Kirjan täyttäminen
Paikalla olivat: Miccoh, Shacklebolt, Isilmírë (3/3)

Raportista 4 p., perustavasta (?) kokouksesta 5½ p. plus kertaluonteisesti 4 bonuspistettä, teemakeskustelusta 3 p. eli yhteensä 16½ pistettä.
 
Nettisivut ja jäsentiedote

Lisää raporttia smialin toiminnasta! :)

- Brandagamban uudet nettisivut ovat vielä hiukan vaiheessa, mutta niitä tullaan täydentämään
- Suurinpiirtein säännöissä määrätyn A5-sivun kokoinen jäsentiedote 5.9.2008, josta lähetetään smialvastaavalle kopio sähköpostiraportin yhteydessä
 
Irc-kokous 11.9. noin klo 19:00

Päätettiin ottaa nettikokoontumispaikaksi #brandagamba TolkienGateway.netissä. Jos irkkaaminen ei suju, niin tästä pitäisi päästä suhteellisen kätevästi perille: http://embed.mibbit.com/?server=irc.tolkiengateway.net&channel=%23brandagamba

Alustavien tietojen mukaan porukkaa alkaa saapua paikalle noin kello 19 ja siitä eteenpäin. Asialistalla on suunnittelua tulevista tapaamisista ja uuteen smialiin liittyvistä käytännönasioista (ja jostain minkä muistin vielä äsken, mutta unohdin) sekä pyritään sopimaan seuraavan kokoontumisen paikka ja aika tarkemmin. Sekä smialin jäsenet että muuten vain smialista kiinnostuneet henkilöt ovat tervetulleita mukaan. "Nähdään" siellä! :)
 
Re: Nettisivut ja jäsentiedote

Miccoh sanoi:
Lisää raporttia smialin toiminnasta! :)

Raportti tuli saman viikon aikana kuin edellinen, joten ei pisteitä raportoimisesta.

- Brandagamban uudet nettisivut ovat vielä hiukan vaiheessa, mutta niitä tullaan täydentämään

Samasta syystä tästäkään ei tule lainkaan pisteitä – no ei vaiskaan. 10 p.

- Suurinpiirtein säännöissä määrätyn A5-sivun kokoinen jäsentiedote 5.9.2008, josta lähetetään smialvastaavalle kopio sähköpostiraportin yhteydessä

Tässä on havaittavissa muutakin suurpiirteisyyttä, mutta olkoon, pienistä pisteistä kun on kyse. 1 p.

11 p., aiemmat mukaanluettuna 27½ pistettä.
 
Raporttia irc-tapaamisesta 11.9.2008

Kas, enpä ollut huomannutkaan raportointipisteiden olevan tuolla tavoin viikkokohtaisia. Ihmettelinkin että sillä tavalla voisi saada paljon ylimääräisiä pisteitä, mutta hyvä kun saatin tähän asiaan jokin loogisuus. :)

Sain juuri naputeltua jotakin eilisestä irc-tapaamisesta:


Smialin irc-tapaaminen, 11.9.2008 kello 19:00-23:40, #brandagamba

Päätettiin suunnitella Suomen Tolkien-seuralle seinäkalenteri vuodelle 2010 yhdessä smial Marachin kanssa, joka on luvannut auttaa kuvituksessa.

Päätettiin seuraavan tapaamisen aika ja paikka.

Teemakeskusteltiin muutamaan otteeseen. Teemakeskustelujen aiheita:
- haltiat ja entit eri vuodenaikoina (20:36-21:42)
- hobittien ruokavalio, söivätkö hobitit pastaa? (22:14->)

Harrastettiin myös muita hobittiaktiviteetteja, esimerkkejä:
- syömistä
- lapsen tuudittaminen unten maille laulamalla Ryhmiksen Sormusten herra -levyltä peräisin olevia lauluja

Paikalla olivat:
- Shacklebolt (19:00-23:36)
- Vanamo (tavallaan ei paikalla, ilmoitti vain olevansa kiinnostunut kaikesta)
- Miccoh (19:01-23:40)
- Jaamar (19:30-20:30) (kutsuvieras Marachista kalenteriyhteistyön suunnittelua varten)
- Isilmírë (21:17-23:40)


Seuraavan kokoontumisen paikka ja ajankohta keskiviikkona 17. syyskuuta Kampin kauppakeskuksen pääovien ulkopuolella kello 19 + akateeminen vartti.
 
Viikon 38 raportti

Smialtapaaminen 17.9.2008 kello 19:00-19:15, Kamppi

- Pelattiin fantasia-aiheista mielikuvitusroolipeliä odotellessa
- Päätettiin käydä kaupassa ja mennä Miccohin luokse tekemään hobittiruokaa

Paikalla olivat:
- Miccoh
 
Re: Raporttia irc-tapaamisesta 11.9.2008

Raportista 4 p.

Miccoh sanoi:
Smialin irc-tapaaminen, 11.9.2008 kello 19:00-23:40, #brandagamba

Päätettiin suunnitella Suomen Tolkien-seuralle seinäkalenteri vuodelle 2010 yhdessä smial Marachin kanssa, joka on luvannut auttaa kuvituksessa.

Päätettiin seuraavan tapaamisen aika ja paikka.

Teemakeskusteltiin muutamaan otteeseen. Teemakeskustelujen aiheita:
- haltiat ja entit eri vuodenaikoina (20:36-21:42)
- hobittien ruokavalio, söivätkö hobitit pastaa? (22:14->)
Teemakeskustelu 3 p.

Harrastettiin myös muita hobittiaktiviteetteja, esimerkkejä:
- syömistä
- lapsen tuudittaminen unten maille laulamalla Ryhmiksen Sormusten herra -levyltä peräisin olevia lauluja

Paikalla olivat:
- Shacklebolt (19:00-23:36)
- Vanamo (tavallaan ei paikalla, ilmoitti vain olevansa kiinnostunut kaikesta)
- Miccoh (19:01-23:40)
- Jaamar (19:30-20:30) (kutsuvieras Marachista kalenteriyhteistyön suunnittelua varten)
- Isilmírë (21:17-23:40)
Muuten 5½ p., mutta irc-kokouksesta sääntöjen mukaan vain puolikas, joten 2¾ p.

12¾ p., aiempiin yhdistettynä 40¼ pistettä


Miccoh sanoi:
Smialtapaaminen 17.9.2008 kello 19:00-19:15, Kamppi

- Pelattiin fantasia-aiheista mielikuvitusroolipeliä odotellessa
- Päätettiin käydä kaupassa ja mennä Miccohin luokse tekemään hobittiruokaa

Paikalla olivat:
- Miccoh
Yhden henkilön smialtapaamisista ei anneta pisteitä, joten raportoimisestakaan ei nyt pojoja herunut.
 
Huomenna on lokakuun ensimmäinen keskiviikko, joka siis on myös smialtapaamispäivä. Eli tapaamisen ajankohtana ja paikkana on 10.1.2008 kello 19 Kampin pääovien ulkopuolella, josta varmaankin mennään johonkin kahvilaan tai mihin ikinä mennäänkään kokoustamaan.

Jos Brandagamba kiinnostaa, niin tervetuloa vain mukaan, kaikki ovat tälläkin kertaa tervetulleita! :) Viime kerrasta viisastuneena tiedotettakoon, että jos olet tulossa paikalle uutena jäsenenä, niin ilmoitathan asiasta etukäteen, niin osataan odottaa, eikä esimerkiksi kadota paikalta odottamatta mahdollisia myöhästyneitä, tai jos kaikki muut yllättäen peruuttavat, niin ei tarvitse mennä yksin sinne vesisateiseen keskustaan asti seisomaan. (Tällä kertaa tulee tämä ilmoitus vähän myöhään, joten ainakaan minua tuskin saa netin kautta kiinni ennen tapaamista, koska pitää istua iltamyöhään asti jossain luennoilla. Varmin itsestäänilmoituskeino varmaankin on siis pistää viestiä numeroon ********.)

Ja yritetään jatkossa tiedottaa tulevista tapaamisista aikaisemmin ja kertoa paremmin myös niiden ohjelmasisällöstä. Jos siis haluat vaikuttaa siihen, mitä lähitulevaisuudessa tehdään, niin tätä huomista tapaamista ei kannata jättää väliin. ;)

//Nerwen venyttää Kohtauspaikan sääntöjä tänne, eli puhelinnumeroita ei julkiseen jakoon kiitos, ei edes omalla vastuulla (jos ei muuta niin hyvän esimerkin vuoksi). Miccohin puhelinnumeroa voi tiedustella yksityisviestitse jos uskoo sitä tarvitsevansa. :)

Muoks: No jos asia on näin, niin kai minun on jossain vaiheessa iltapäivää sitten ehdittävä Käärmeeseen, joten mahdolliset ilmoittautumiset voi kai pistää suoraan yksityisviestitse kuitenkin.
 
Viikon 40 raportti

Smialtapaaminen 1.10.2008 kello 19:00-21:00, Kaakaopuu

Kaakaonjuontia. Valittiin Kampin kauppakeskuksessa sijaitseva Kaakaopuu vakiopaikaksi.

Teemakeskustelu: Onko mahdollista, että hobitit olisivat juoneet kaakaota? Kasvoiko Gondorissa kaakaopuita vai kävivätkö he kauppaa Haradin kaakaonviljelijöiden kanssa? Ehkäpä kuningas Aragornkin joi aamukaakaota. Tutkimme Atlas of Middle-Earthin kasvillisuuskarttaa, mutta emme löytäneet siitä kaakaopuiden levinneisyysaluetta.

Tulevien tapaamisten, pyhiinvaellusretkien, smialin logon ja lautapelin suunnittelua. Päätettiin jututtaa kalenteriprojektia varten Tolkien-seuran henkilöitä ensi viikonlopun Vesilahti-miitissä.

Paikalla olivat:
- Miccoh
- Shacklebolt
- Isilmírë
 
Lautapeli-ilta perjantaina 10.10.!

Perjantaina 10.10. klo 17 kokoonnumme minun luokseni Kamppiin viettämään lautapeli-iltaa. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita, laittakaa vain minulle yksäriä niin kerron osoitteen ja ohjeet miten tänne pääsee. Jos haluaa, voi nyyttärimeiningillä tuoda jotain mussutettavaa.

Tervetuloa!
 
Ylös