Smial Marach

Marttilan kylän markkinat 7.8

Smial Marach tapasi Marttilan kylän markkinoilla 7.8. Osa oli pukeutunut vanhaan henkeen, mutta 34 asteen helle hyydytti aika lailla tätä intoa. Allekirjoittaneen kietoutuminen keskiaikapukuun (about 5m pellavaa ympärillä) sai aikaan lähestulkoon lämpöhalvauksen. Emme osallistuneet ohjelmaan, paitsi Aulë, joka oli paikalla työtehtävissä.

Osallistujat:
May
Aino
Tuija
Yvaine
Ville
Aulë

Muoks! Myös Suvi oli paikalla, joten otetaan Suvin tämän vuoden pisteet tällä kertaa!
Muoks 2! Muutama kuvakin löytyy osoitteesta:
http://marach.webs.com/apps/photos/
 
Re: Tapaaminen 26.8.

Tapasimme to 26.8. klo 14-17
Mukana olivat:
Aino
Aulë
May
Tuija
Ville
Yvaine

Teemakeskusteluna olivat matkat, menneet ja tulevat, nykyisin ja entisaikaan. Teemakeskustelun tukena oli historiallinen atlas, Suomen kartastoja 1400-luvulta (uusintapainoksina tosin, ei alkuperäisinä) nykypäivään sekä kaiken maailman karttoja. Yksi asia jäi tosin ilman täyttä selvyyttä, nimittäin mikä on Draculan varsinainen tarkka "kotipaikka". Transilvaniaa silmäiltiin monestakin kohtaa, mutta...

Seuraavan tapaamisen alustavaksi ajankohdaksi ajateltiin lauantaita 25.9.2010 iltapäivällä. Paikka vielä auki. Teemaksi ajateltiin kekrijuhlaa eli runsasta syömistä menneen ajan henkeen!
 
Kekrijuhlat 25.9.

Sovimme pidettäväksi kekrijuhlat

lauantaina 25.9. klo 13 alkaen
Jäsen Helin luona Lappeenrannassa.

Teemana kekrijuhla ja siihen liittyvät syömiset. Nyyttäriperiaatteella mennään.

Minulla on pussillinen kaskinauriita ja lanttua, voisin tehdä niistä jotain uunijuttua.

Tervetuloa!
May
PS. Kyselkää osoitetta ja tarkempia tietoja vaikka yksärillä.

[/b]
 
Raportti: Kekrijuhlat 25.9.

Lauantaina 25.9. klo 13 alkaen vietimme iltapäivän syömisen merkeissä jäsen Helin luona Lappeenrannassa.

Teemana oli kekrijuhla ja siihen liittyvät syömiset.

Etukäteen oli valmisteltu lammasta, lihapullia, 2 eri lajia sienisalaattia, lanttulohkoja, hunajanauriita, lanttukukkoa, mallaslimppua, omenapiirakkaa jnejne.

Alussa kertoiltiin vähän kekritapoja. Päätimme yhdessä, että talon emännän voi päästää pälkähästä, tarjoilut olivat riittävät.

Mukana olivat:
Heli
Tuija
Yvaine
Ville
May
Aulë
Aino

Seuraavan tapaamisen ajankohdaksi sovittiin la 13.11 klo 14 Tuijan ja Yvainen luona Taavetissa. Tapaamisen teema jäi vielä hiukan auki... May voisi ryhdistäytyä ja syventyä roolipelin sääntökirjaan :hups:
 
7.8
Raportoinnista 4p.
Markkinoista 3p. (ks.muihin tapahtumiin osallistuminen säännöistä).

26.8.
Raportoinnista 4p.
Teemakeskustelusta 3p.

25.9
Raportoinnista 4p.
Kekrijuhlat eivät aivan täytä fantasiahenkisen riehan määritelmää (esim. hobittijuhlista antaisin enemmän pisteitä) mutta kuulosti hauskalta idealta ja maittavalta illalta. 7,5 pistettä.

Yhteensä 25,5p. Lisättynä edellisiin pisteisiin pistesaldoa nyt kasassa 150 pistettä.
 
Tapasimme pienellä joukolla joulurääppiäisten merkeissä Helin luona torstaina 30.12.2011.

Mukana olivat:
Aulë
Eilonwy (ent. Aino)
Heli
May

Keskityimme lähinnä yleiseen jutusteluun ja kahvipöydän ääreltä emme poistuneet koko aikana (röyh). Kun puolet porukkaa ei päässyt paikalle, niin jätimme tulevan vuoden suunnittelun seuraavaan tapaamiseen. Vuoden 2010 toimintaan olimme tyytyväisiä, vaikka osa tavoitteista jäikin toteutumatta (roolipelin toteutus). Osallistuimme jonkin verran miitteihin, keväällä oli TRD, retkiä tehtiin ja ennenkaikkea paljon hyvää syömistä sekä leppoisaa tapaamista.
 
Viime vuoden raportointiaika päättyi 2.1 joten tätä ei enää oteta huomioon viime vuoden pisteissänne. Pisteet jokatapauksessa nollaantuvat uuden kisan alkaessa.
 
Halusin vaan kertoa, että olemme edelleen hengissä ;D.

Meillä on tänäkin vuonna se ongelma, että osa jäsenistä on lähtenyt opiskelemaan muualle ja osa on töissä vkonloppuisin, joten on ollut hankala löytää yhteistä tapaamisaikaa. Olen yrittänyt rekrytoida uusia jäseniä :D:D:D, mutta ei ole vielä tärpännyt.

Mutta tulemme olemaan kisassa mukana myös v.2011. Omassa maaseutusarjassamme... Tosin pitää olla tarkempi raportoinnissakin. Coneissakin on ollut jäseniämme.
 
Avataan vuosi 2011!

Vesilahtimiittiin 11-13.3 osallistuivat Marachista May ja Aüle.

May pistäytyi Brandagamban Tolkien Reading Dayssä 25.3.

Lisäksi May osallistui kontulaisten teatteriretkeen 26.3. Saako tästä pisteitä? Corto :heart:

Yritämme tavatakin, mutta kun osa jäsenistöstä on viikon arkipäivät poissa paikkakunnalta ja tapaamisia järjestelevän Mayn viimeisin vkl-vapaa oli x vkoa sitten (ensi vkl x+1 vkoa sitten), niin ei ole löydetty yhteistä aikaa... Minusta alkaa tuntua pikkuhiljaa siltä, että työt häiritsevät pahasti muuta elämää!
 
eowynofmay sanoi:
May pistäytyi Brandagamban Tolkien Reading Dayssä 25.3.
Lisäksi May osallistui kontulaisten teatteriretkeen 26.3. Saako tästä pisteitä? Corto :heart:
May osallistui myös STs:n ja Konnun yhteiseen kuukausitapaamiseen 26.3., joka oli juuri tuon teatteriretken takia poikkeuksellisesti lauantaina. :)
 
Huomaan, että meiltä on jäänyt raportoimatta:
The Miittiin 4-7.8.2011 osallistui
* May
* Aulë
* Jaamar

Valkjärvimiittiin 16-18.9.2011 osallistui
* May
* Aulë
* Jaamar
* Eilonwy

Saisikohan pisteitä myös siitä, että kävimme varta vasten tutustumassa ja ottamassa valokuvia ensi kesän The Miitti-paikasta (100 km ajoa avaimenhakuineen kaikkineen, 3 tuntia meni aikaa)?
Mukana olivat:
May
Eilonwy
Aulë

May on myös ollut hallituksen apuna kysymässä ja selvittämässä Miehikkälän kunnan kanssa (useita puhelinsoittoja jne.). Piste?

Kuulostaako epätoivoiselta ;D?
 
Raportoimatta on jäänyt... (näinköhän näitä enää huomioidaan kaikkia? Puolustaudun sillä, että läksimme toukokuussa reissuun ja palasimme vasta juhannuksena kotiin, sen jälkeen en muistanut...)

28.4. Tapasimme Yvainen ja Tuijan luona, esittelimme Treen FotR-konsertin puvustusta (May ja Aulë)
Mukana olivat
* Tuija
* Yvaine
* Ville
* Eilonwy
* May
* Aulë
* Heli

FotR-konsertti Tampereella 30.4.
Mukana:
* May
* Aulë
* Jaamar
* Henane (Henanen pisteet otetaan tältä vuodelta)

Konsertin jälkeen kävimme vielä (May, Henane ja Aulë) tapaamisessa Nerwenden luona.

Tapaaminen 25.10.
Syötiin ja juteltiin (englantilainen iltapäivätee skonsseilla, kermavaahdolla ja lukuisilla hilloilla, myös kinkku- ja SIENIpiirakkaa, nokkossämpylöitä, tuoretta ohrarieskaa, mustikkapiirakkaa jne.)
Mukaana:
* Tuija
* Yvaine
* Ville
* Heli
* Eilonwy
* Aulë
* May

Suunniteltiin ruokajuhlia ensi vuoden puolelle (kaikilla on vähän tiukka loppuvuosi...) vkon 1 lopulla.
 
11.-13.3
Raportoinnista 4p.
Vesilahtimiitistä 15p.

26.3
Raportoinnista 4p.
Tolkien reading dayssä käymisestä ja teatteriretkestä annan yhteensä 5p.

4.-7.8
Raportoinnista 4p.
The Miitistä 20p.

16.-18.9
Raportoinnista 4p.
Valkjärvimiitistä 15p.

The miittipaikan järjestämisestä ja muusta vaivannäöstä bonuksia 7p.

Marraskuussa raportoituja huhtikuun tapahtumia ei voida pisteyttää, säänöissä sanotaan että yli neljän kuukauden takaisia tapahtumia ei oteta huomioon pisteytyksessä.

25.10
Raportoinnista 4p.
Runsaasta tarjoilusta ja osanottajista bonuksia 5p.

Yhteensä: 87p.
 
Aulë ja Jaamar osallistuivat Vesilahtimiittiin 2-4.12.2011.

Säännöissä lukee: "Samoin yli neljän kuukauden takaisia tapahtumia ei oteta huomioon pisteytyksessä, ellei siihen ole erityistä syytä."

Eikö erityiseksi syyksi voida lukea sitä, että raportoija poistuu kuukaudeksi maasta? Matkallelähtö (omien + neljän lapsen tavaroiden pakkaaminen) todellakin ajatukset pois tästä tärkeästä asiasta. Kun kesäkuussa tulimme jälleen kotiin, en kuollaksenikaan muistanut koko raportointia... I'm very serious.
 
eowynofmay sanoi:
Aulë ja Jaamar osallistuivat Vesilahtimiittiin 2-4.12.2011.

Säännöissä lukee: "Samoin yli neljän kuukauden takaisia tapahtumia ei oteta huomioon pisteytyksessä, ellei siihen ole erityistä syytä."

Eikö erityiseksi syyksi voida lukea sitä, että raportoija poistuu kuukaudeksi maasta? Matkallelähtö (omien + neljän lapsen tavaroiden pakkaaminen) todellakin ajatukset pois tästä tärkeästä asiasta. Kun kesäkuussa tulimme jälleen kotiin, en kuollaksenikaan muistanut koko raportointia... I'm very serious.

Huhtikuun tapahtumista raportointiaikaa oli elokuuhun loppupuolelle asti eli reissusta kotiin palattua vielä pari kuukautta. Se että ei noiden parin kuukauden aikana muista raportoida ei oikein käy erityiseksi syyksi...

Vesilahtimiitistä jokatapauksessa 15pistettä ja raportoinnista 4p.
eli yhteensä 19p. Aikaisempiin pisteisiin lisättynä siis 106 pistettä pistesaldoa yhteensä.
 
Tapaaminen 13.1. klo 15

Huomasin, etten ole tänne laittanut mitään tämän pvän tapaamisesta...

Tapaamme teen maistelun merkeissä Mayn, Aulën ja Eilonwyn luona
perjantaina 13.1. klo 15

Jos vielä satut olemaan ajamassa Taavetista ohi, niin huikkaa... mukaan mahtuu!

T. May
 
Tuskin ehdin julkaista säännöt kun jo olen muuttamassa niitä. Miccohin esittämän kritiikin jälkeen korjasin kohdasta Kokoontumiset oman ajatusvirheeni, joten nyt on taas mahdollista saada harrastuspiiristä pisteitä samalta viikolta kuin yleisemmästä kokoontumisestakin. Muutin samalla pisteytystaulukkoa niin, että jäsenten aktiivisuus saa hiukan enemmän painoarvoa.

Jos lisää hyviä parannusehdotuksia sääntöihin ei tule, pyrin pisteyttämään kaikki tähän mennessä tulleet raportit ensi viikon aikana.
 
Ylös