Soittaminen ja laulaminen

Atheon

Kontulainen
Tälläistä topikkia ei taida vielä kärmeksessä olla. Ajattelin siis avata keskustelun, kun vaikuttaisi olevan jonkin verran alan harrastajia, enemmän tai vähemmän tosissaan, allekirjoittanut jälkimmäisiin lukeutuen.

Minä aloitin kitaran soiton, ja siinä sivussa myös laulamisen, noin kaksi vuotta sitten, kun pikku- ja isosisko molemmat innostuivat ja halusivat kitaran. Itse en siinä vaiheessa vielä kovin innoissani ollut musisoinnista. No, he hankkivat klassisen akustisen kitaran ja kahden kuukauden päästä tilanne oli se, että kitara oli käynyt pari kertaa molempien siskojen käsissä ja niitä taisi jo vähän kyllästyttää se. Siihen mennessä minä olin puolestani ehtinyt innostunua. Nykyään on tuon ensimmäisen kitaran lisäksi teräskielinen akustinen kitara ja sähkökitara vahvistimineen. Kuluneella viikolla kävin hankkimassa sen soittoon sopivat kuulokkeet, että voin soitella aiheuttamatta sen suurempaa häiriötä.

Tykkään soitella vähän kaiken näköistä musiikkia. Yleensä käy niin, että kuulen jonkun biisin ja tulee sellainen fiilis, että toi olisi kiva soittaa, minkä jälkeen metsästän sointuja ja tabulatuureja, lähinnä internetistä. Korvakuulolta soittaminen ja sointujen plokkaus ovat minulle täyttä hepreaa. Viimeisimmät biisit esim. ruotslaisen Sparzanzan Black Heart ja Suvi Teräsniskan Jos Menet Pois. Aikamoisia ongelmia tuottaa kuitenkin hyvin rajallinen soittotaito ja niin joudunkin suhteellisen useasti luovuttamaan kappaleiden hallitsemisen ja soittelemaan vain pätkiä niistä tai jättämään ne odottamaan kokonaan myöhempiä aikoja. Jonkin ajan päästä, lyhyemmän tai pidemmän, saatan taas palata kappaleiden äärelle ja huomata, että niiden soittaminen kulkee jo hieman paremmin, kun on välissä soittanut jotain helpompaa ja kehittynyt miltei huomaamattaan. On mahtavaa kun jonkin ennen suuria ongelmia tuottaneen biisi tai kappaleen osa kulkee, jopa kohtuullisen sulavin otekäden sormien liikkein.

Itselle laulaminen on tullut vähän niin kuin sivutuotteena tuolle kitaran soitolle. Kitaran soitto on mulle kivempaa, mutta laulaminen tuo siihen mukavaa lisämaustetta ja monipuolisuutta. Minulle ne kulkevat tavallaan aikalailla käsikädessä. Toki soittelen laulamatta ja, etenkin kotona, muiden korvien ollessa kuulomatkan päässä, laulan soittamatta. Useimmiten soittaminen ja laulaminen kuitenkin yhdistyvät.
 

Lindëalda

Hobiittinen
Sormet syyhyää.... :D

Oi, musiikki on ihana asia! Elän sillä heti fyysisten tarpeiden jälkeen, ja nykyään se on minulle vähän niin kuin hengittämistä: välttämätöntä, mutta vaivatonta. Jos saisin ottaa autiolle saarelle jotain mukaan, niin se olisi valtava valtava täysimittainen flyygeli, ja paksu nuottikansio (vaikka opettelenkin vasta nuottien lukua) ja soittaisin sitä flyygeliä aaah.

Mutta olen siis nyt harrastanut musiikkia 11 vuotta. Aloitin viisivuotiaana seurakunnan kuorossa, ja sieltä tie eteni konservatoriolle. Kävin kaksi vuotta kestävän bändikoulun, jonka ansiosta osaan soittaa kaikkia bändi-instrumentteja. Sen jälkeen aloitin rinnakkain kuoron, ja pienryhmälaulun. Sitten aloitin vielä musiikin perusteet, eli käytännössä teoriatunnit. Ensi syksynä aloitan Mu-Pe 5:sen. Enää en käy kuorossa, mutta teoriassa ja nykyään yksityistunneilla kylläkin. Olen myös hiljattain oppinut soittamaan kirkkourkuja paikallisen kanttorin opettamana.

Vaikka soitankin paljon, ykkösjuttuni on nimenomaan laulaminen. Lempilaulettaviani ovat mm. Céline Dionin, Lacuna Coilin, Enyan, Within Temptationin, Evanesencen ja Whitney Houstonin kappaleet, vaikka vaikeita ovatkin. Ennen viime syksyä en kuitenkaan laulanut kovaa ja korkealta. En ollut vielä löytänyt omaa soundiani, sitä kuuluvaa ja voimakasta. Sitä ennen lauloin hiljaa sellaisella ilmavalla, ilmaa läpi päästävällä falsettisoundilla. Äskettäin lauloinkin Ruotsin risteilyllä I Will Always Love You:n ja My Heart Will Go On:in. Se oli mahtavaa!

Sitten teen vielä lauluja. Tai oikeastaan sävellyksiä. Minulla ei ole kuin pari hyvää laulua/sävelmää, jota soitan pianolla/laulan. Mutta kyllä ne näemmä ovat ihan hyviä, kun musiikinope pyysi esittämään päättäjäisissä yhden oman kappaleen. Ja aplodit olivat ihan mukavat. Teen sävellykset yleensä pianolla (tai eihän sitä meidän muovista syntikkaa voi pianoksi kutsua), jokunen kitarariffikin löytyy, ja bassolla teen joskus matalia harmonioita kappaleisiini. Harmittaa vain, kun ei voi jakautua kolmeksi-neljäksi eri henkilöksi, ja soittaa kaikkia soittimia yhtä aikaa.

Minä, toisin kuin Atheon, osaan soittaa korvakuulolta helppoja juttuja. Tai no sekin on vähän liukuva käsite, helppo yhdelle on vaikea toiselle. Mutta muutamia kappaleita, joita olen opetellut korvallani: Okei, monta Deep Purplen kipaletta bassolla, Bon Jovia myös bassolla, TSH:n, Star Warsin, Indiana Jonesin, ja pari muutakin leffan pääteemaa pianolla, ai niin ja sitten! Olen musikaalien ystävä. Toinen laulutapa, minkä haluaisin opetella, on se Broadway-tähtösten kirkas, korkea, ja kuulas soundi. Se on ihana! Ne kaksi, Whitney Houston tyyppinen soundi, ja musikaalisoundi, ne kun osaisi...

Eli musikaaleista lemppareitani laulettavana ovat ehdottomasti Sound of Music, Wicked, Pieni merenneito, ja monia monia muita! Niistäkin löytyy niitä vähän helpompia kappaleita, ja sitten vähän vaikeampia kappaleita. Esimerkiksi Wickedistä Defying Gravity on aika hankala.

Mutta nyt tämä romaani saa loppua.
 

Shacklebolt

Kontulainen
Tulen hävyttömästi häiriköimään(?) keskustelua, koska itsehän olen suunnilleen yhtä musikaalisesti lahjakas kuin tuo jalkojen alla oleva matto. Mutta koska musiikki tulee väistämättä olemaan osa tulevaa työtäni, olen alkanut tehdä jotain asialle. Keväällä aloin ottaa laulutunteja, olen nyt muutaman kerran ollut, ja kuulemma (opettajan ja miehen mukaan) on jo selvää kehitystä tapahtunut. Itsehän en sitä kuule, koska minulle on aivan täysi arvoitus, miten lauletaan nuotilleen, en vaan kuule siitä. Siinä mielessä tietysti olisin voinut aivan autuaasti olla pappina, kun en itse sitä väärinlaulamistani ymmärrä, mutta olen saanut sen käsityksen, että musiikista jotakin ymmärtäville tämmöinen on tuskallista kuultavaa :D Mutta ehkä se tästä.

Mieheni soittaa kitaraa, ja kovasti ollaan suunniteltu, että hän alkaisi vähän opettaa mua. Voisin sitten ehkä viimeisellä riparilla ennen eläkkeelle jäämistä säestää kitaralla, olisi luultavasti ihan realistinen tavoite.

Olen kyllä aina kadehtinut ihmisiä, jotka osaa soittaa ja laulaa. Olkaa onnellisia taidoistanne ja ilahduttakaa sillä ihmisiä :)
 

Steelsheen

teräskiiltovotjake
Tsemppiä musiikinopiskeluun, Shacklebolt! Ammattitaitoisen opettajan kanssa laulutunneista saa varmasti paljon irti; laulutaito ja nuottikorva kehittyvät, ja ainakin itselleni nimenomaan laulutunnit ja kuorotreenit ovat olleet niitä hetkiä joiden aikana ei ole vain ehtinyt ajatella mitään muuta, vaikka muuten mielessä pyörisikin kaikenmaailman stressinaiheita. Ja harva on oikeasti sävelkuuro, kärsivällisesti treenaamalla sävelkorva (ja oman äänentuoton tunteminen, kun tietää miltä mikäkin sävel tuntuu kropassa voi periaatteessa vaikka laulaa kuulematta omaa ääntään) kyllä kehittyvät. Minä varmaan kuulun näihin "luonnostaan" musikaalisesti lahjakkaisiin, mutta edelleen on vaikkapa viulun virittämisessä korvakuulolta treenattavaa.

Minä kävin pianotunneilla kymmenen vuotta ja soitan edelleen omaksi ilokseni jonkin verran. Aloitin lukiossa ollessani yksinlaulutunnit ja jatkoin niitä epäsäännöllisesti myös lukion jälkeen, nyt en ole aikoihin käynyt koska totesin etten kuitenkaan välttämättä jaksa opetella klasarilaulua kunnolla, ja pari vuotta sitten aloittamani kuoroharrastus kuitenkin vaatii miettimään äänenmuodostusjuttuja ja pitämään opittua yllä. Kuoro onkin ihan parhaita asioita joita minulle on elämässäni tapahtunut, pienellä paikkakunnalla ei oikein ollut mahdollisuutta sitä harrastaa mutta onneksi Helsingissä on, ja olen myös onnistunut kuoron valinnassa hyvin, ohjelmisto on juuri sopivan haastavaa ja meininki mahtava.

Kuoron kautta päädyin osakuntaan ja osakunnan kautta orkesteriin, joka on osoittautunut yhtälailla nappivalinnaksi. Viulunsoittokokemusta hankin pari vuotta joskus muinoin ja nyt sain tilaisuuden kokeilla uudelleen enkä ole hitustakaan katunut. Ohjelmistossa on edelleen liian vaikeita juttuja mutta pääasiassa sovitukset ovat sellaisia että niiden kanssa pärjää minunkin taidoillani, ja koska SOSSu ei ole mikään YS, ei kukaan jupise jos toteaa ettei pysty. Ja on myös ollut ihan mahtavaa huomata miten on jo ihan omin avuin onnistunut kehittymään syksyisestä räpeltämisestä. Sen verran on tämäkin touhu nyt alkanut inspiroida että ajattelin yrittää syksyllä hankkiutua viulutunneille, ja oma soitin on ostoslistalla.

Missään vaiheessa en ole tuntenut oloani kotoisaksi pelkästään klassisen musiikin parissa (pidän siitä, mutta en ole koskaan esimerkiksi halunnut tehdä sitä työkseni, ainakaan jotain parin kuukauden "omg haluan olla oopperalaulaja" -kausia pidempään) joten piano-opintojenkin rinnalla soitin aina itsekseni Toivelaulukirjoista ja muista vastaavista kevyempiä biisejä, vapaata säestystä en ole opiskellut mutta soitan kyllä ihan sujuvasti sointumerkeistä. Ja koska aina ei ollut nuotteja saatavilla tai talossa nettiä, piti sitten vain opetella korvakuulolta. Olen tämän aika nuorena aloittanut joten mitään tietoista opetteluprosessia en ole käynyt läpi, varmaan vain olen jossain vaiheessa hoksannut että tietyt sointuyhdistelmät (mitä näitä peruskiertoja nyt on) kuulostavat kivoilta ja ovat yleisiä. Tosin luulen myös että nimenomaan piano on hyvä soitin sointukulkujen etsinnässä, kun vierekkäiset sävelet ovat vierekkäin koskettimilla ja soinnut rakentuvat loogisemmin kuin esim kitaralla. (Joku pienestä kitaraa soittanut on varmaan eri mieltä, minä en löydä kitaralla kuin ihan helpoimmat sointukulut helpoimmista sävellajeista, pianolla sen sijaan ei ole sinänsä mitään väliä tuleeko sama kierto C- vai Gis-duurista). Nykyään käytän netin sointusivustoja, mutta lähinnä silloin kun haluan soinnut heti, tai biisissä on joku sointu josta ei vaan millään saa kunnolla kiinni.
 

Isilmírë

Kuukivi
Shacklebolt, ei kai papinkaan ole pakko laulaa? Muistan ainakin itse olleeni läsnä kirkollisissa toimituksissa, joissa liturgi on tyynesti vain lausunut kaikki "vuorosanansa". Mutta iso plussa siitä, että paneudut asiaan. Laulutunnit eivät mielestäni ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa.

Minun elämääni musiikki tuli lastenlevyjen, seurakunnan kerhon ja äidin kanssa musisoimisen kautta. Äiti oli peruskoulun opettaja ja meillä oli kotonakin koululaulukirjan opettajan kappale ja oppilaan kappale sekä äidin perimä piano. Äiti soitti ja minä istuin vieressä leveällä pianojakkaralla ja lauloin.

Yhdeksänvuotiaana pääsin musiikkiluokalle ja sitä kautta nauttimaan kuorosta, orkesterista ja soittotunneista. Pari vuotta myöhemmin pääsin musiikkiopistoonkin ja jatkoin soittotunteja siellä. Suunnittein pitkään huilistin uraa, mutta 19-vuotiaana heräsin vihdoin tajuamaan, ettei minusta ole siihen. Vuotta myöhemmin lopetin soittotunneilla käymisen, kun edistyminen oisi vaatinut jo melkoista omistautumista harjoitteluun eikä se tuntunut mieekkäältä pelkän harrastuksen takia. Niinpä hain pääaineen vaihtoa ja vietin vuoden musaopiston vanhan musiikin osastolla pääaineena barokkilaulu ja sivuaineena nokkahuilu. Sen vuoden jälkeen laulunopettaja totesi, ettei minulla ole edellytyksiä jatkaa barokkilaulua, ellen ensin hanki vahvaa pohjaa klassisesta laulusta, ja nokkisope taas oli kovasti sitä mieltä, että minun pitäisi vaihtaa nokkis pääaineeksi =D

Siirryin siis klassiseen lauluun ja kävin tunneilla armeijan aiheuttamaa välivuotta lukuunottamatta seuraavat kymmenen vuotta. Kaksi viimeistä vuotta olin konsalla pedagogisena oppilaana, eli opettajanani oli maanmainio, innostunut, ennakkoluuloton ja idearikas laulunopettajaopiskelija. Hänen valmistuttuaan minulla ei ole ollut sen paremmin aikaa kuin rahaakaan laulutunteihin, mutta ehkä joskus vielä =)

Konsan ilmoitustaululta bongasin myös Kamarikuoro Krysostomoksen, ihanimman kuviteltavissa olevan ortodoksikuoron. Sen riveissä viettämäni harjoitusperiodit kuuluvat elämäni hauskimpien ja haltioituneimpien hetkien joukkoon, mutta kuopuksen synnyttyä jouduin lopulta ilmoittamaan, etten ainakaan toistaiseksi ole mukana toiminnassa. Nyt pelkään, että ennen kuin elämäntilanne taas sallii kuoroilun, Krysostomos on kehittynyt niin pitkälle ja minä taas laulutuntien ja säännöllisen yhteisharjoitteun puutteessa taantunut niin paljon, etteivät tasomme enää kohtaa enkä pääse läpi laulukokeesta. Mutta aika näyttää, miten käy ;)
 

Shacklebolt

Kontulainen
Isilmírë sanoi:
Shacklebolt, ei kai papinkaan ole pakko laulaa? Muistan ainakin itse olleeni läsnä kirkollisissa toimituksissa, joissa liturgi on tyynesti vain lausunut kaikki "vuorosanansa". Mutta iso plussa siitä, että paneudut asiaan. Laulutunnit eivät mielestäni ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa.
Ei tarvitse jumalanpalveluksessa, mutta aika monissa toimituksissa, hartauksissa ynnä muissa on valitettavan usein pappi ainoa, joka laulaa, kun ei kanttori tule joka paikkaan mukaan... :)
 

Atheon

Kontulainen
Tein uuden aluevaltauksen hankkimalla huuliharpun. Sen soittamiseen pääsee jyvälle aika nopeasti, koska se on aloittelijan kannalta lähinnä vain puhaltamista tai sisään hengittämistä oikean aukon kohdalta. Lukemani perusteella huuliharpun soittamisen hallinta on kuitenkin huomattavasti tuota vaikeampaa, koska nuotteja pystyy säätelemään kielen ja suun asennolla, peittämällä osan käytettävästä reiästä ja muilla jännillä tavoilla.
 
K

kielo

Vieras
Minä en ole yhtään musikaalinen ja rytmitajuni on huono. Se ei tarkoita ettenkö nauttisi musiikin kuuntelusta ja siihen eläytymisestä. Tanssiminen on hauskaa, mutta jos täytyy pysyä rytmissä niin sekoan alta aikayksikön. Sama voisi päteä myös ratsastukseen jos mennään kevennettyä ravia: onnistun sekoamaan jopa yks-kaks-yks-kaks tahdissa melkoisen monta kertaa tunnin aikana. Lukiossa musiikin pakollisella kurssilla opettajani taisi useamman kerran nauraa partaansa, kun yritin soittaa rumpuja :)

Ala-asteella soitin jonkinverran nokkahuilua ja opettelin pianonalkeita, mutta jotenkin ne kummatkin jäivät. Voi olla, ettei mielenkiintoni riittänyt tarpeeksi ja halusin keskittyä enemmänkin kuvataide-harrastuksiin. Lauluääntä minulla ei ole lainkaan, jopa hyräilynikin menee usein liian korkealta tai matalalta. Mutta ehkä sitkeällä harjoittelulla saisi tuloksia aikaan tai edes rytmitajua parannettua. Ja olisihan siitä hyötyäkin, mikäli lähtee esim. opiskelemaan taide- ja taitopainotteista luokanopettajan ammattia.

Tykkään kuitenkin kuunnella musiikkia ja katsella ihmisiä, jotka soittavat jotain instrumenttia tai laulavat. Siinä on jotain todella kiehtovaa ja arvostan kovasti niitä, jotka osaavat soittaa tai laulaa. Ehkäpä siksi olenkin elämäni aikana törmännyt niin moneen musikaalisesti lahjakkaaseen ihmiseen.
 

Kriisus

Kontulainen
Jokunen tovihan sitä on kerennyt pillipiiparin tittelin kanssa kulkemaan. Nokkahuilu taikka sama alttoversiona, niiden soitto luonnistuu. Joskus on myös kontrabassoa tultu rämpytettyä, tosin siitä vain sen alkeellisen osaan. Pelimanniporukasta kun se pisin satuin nuorimmista olemaan, niin tehtäväkseni sain helpon bassotaustan soittaa, kun ketään valmiiksi asianosaavaa ei keskuudessa ollut. Tuossa tulikin mainittua, että pelimanninakin on tultu soiteltua.

Ääniherkkyyden yksi ainokaisia hyötypuolia on se, että sävelkorva on ihan pirun hyvä. Eli nuottien tunnistus ja korvakuulolta soitto eivät ole ongelma.

Laulua tuli pikkaraisena harrastettua tarpeen vaatiessa ja muutenkin, nykyisin se tapahtuukin vain neljän seinän sisällä, kun on tylsää ja joku hauska kappale pyörii mielessä. Tähänhän ei toki tietenkään lasketa niitä kertoja kun raakun ja kieun tutut säikyttääkseni. Se nyt on ihan laulamisen irvikuvaa.

Harmi vain, kun ikää tuli enemmän niin monet noista harrastuksista jossain vaiheessa tippui pois. Huiluakaan en enää käy soittamassa harrastuksen omaisesti, koska tarvittava olen oppinut ja esiintymismielessä en minnekään soittoryhmään suunnittele liittyväni. Ainoastaan harmittaa se, että vaikka sitä huilua on jo jokusen hetken harjoitellut, niin ei ne taidot ole sitä luokkaa, että hiiret lähtisi soiton perässä ulos talosta.
Ehkä joskus tulen toteuttaneeksi sen aikeen, että klarinettia tai jotain toista puhallinsoitinta tulen opetelleeksi soittamaan. Onhan niissä nimittäin aika veikeät äänet.

On kuitenkin nostettava hattua, kun täällä on näemmä näitä jotka viitsii, jaksaa ja haluaa painostaa soittoon ja laulamiseen. Se on aina ihmisessä ihailtava piirre, jos löytyy jokin kiinnostuksen kohde, jossa sielu lepää, ja sen eteen näkee vaivaa ja aikaa.
 

Rhosgobella

karvajalka
Pianoa soittelin lapsena sellaisen 7 vuotta. Nyt soitin toimii apuvälineenä säveltämisessä ja kuorostemmojen opettelussa.
Kitaraa tuli nuorena soitettua aktiivisemmin semmoiset 5 vuotta, säveltämisen apuvälineenä pääasiallisesti.
Viime vuosina olen hiukan sormeillut bassoa, bändisoiton yhteydessä. Biisien tekeminen on jälleen vuosien tauon jälkeen mukana kuvioissa.
Laulamisesta olen aina tykännyt. Kuorotytöksi tosin rupesin vasta kolmikymppisenä. Kirkkokuoro ja rock-bändi ovat molemmat mulle rakkaita harrastuksia.
 
Harrastan pianon ja kitaran sekä sähkökitaran soittamista aktiivisesti päivittäin ja tarkennan vielä, että ei. En ole missään instrumenteissa koskaan saanut opetusta, kunhan soittelen. ( joskin soitteluni on edennyt melkos pitkälle):D olen laulanut pienestä pitäen, lähes ennen kuin osasin puhua. En todellakaan voisi elää ilman musiikkia. Kadottaisin jotenkin tarkoitukseni... :D olen harrastanut 7 vuotta kuoroa ja harrastan yhä ja olen toiminut bändissä laulajana ja sivutoimisena pianístikitaristina pari vuotta. Tulin neljännellä luokalla musiikkiluokalle, jossa on tullut opittua melkoisen monen soittimen alkeet ja osaan tämän seurauksena soittaa mm. bassoa ja rumpuja. Olen opiskellut musiikin teoriaa 3 vuotta. Biisien teon aloitin siinä 8-9 vuotiaana joillakin säälittävillä yritelmillä, mitä sitä enempää voi tuon ikäiseltä odottakkaan. Nykään osaan tehdä myös järkeviä kappaleita, joita onkin tullut väsäiltyä:D sovitusten teon myös hoidan jostain syystä aina minä... se on mukavaa eikä mitenkään kiduttavan vaikeaa. No, musiikki siis on lähellä myös minun sydäntäni, kuten näyttää olevan monilla muillakin. Päätän tämän esitelmäni tähän. Kiitos! :)
 

Isilmírë

Kuukivi
Meitä on tätä nykyä useampikin kontulainen helsinkiläisessä kuorossa nimeltä Another Castle, joka laulaa nörtähtäviä juttuja eli mm. peli- ja elokuvamusiikkia naiskokoonpanolla. Tällä hetkellä työn alla on Zeldaa ja Game of Thronesia. Sisarkuorot löytyvät Tampereelta ja Turusta, ja suunnitelmissa olisi vissiin kokoontua joskus laulamaan kaikk yhes koos. Tietysti tarkoitus on myös esiintyä, kunhan osaamista ja ohjelmistoa karttuu.
 

Amroth

Vaeltava haltianeito
En ole koskaan harrastanut soittamista tahi laulamista oikeasti,
huvikseni joskus pimputtelen pianoa, ja laulan itsekseni.
Olisi kyllä hauskaa osata ihan oikeasti soittaa pianoa.:)
Ehkä minää vielä opinkin, eihän sitä vielä tiedä.
 

Lindëalda

Hobiittinen
Olisi mukava mennä ihan oikeille pianotunneille. Joo, osaan jotenkin auttavasti säestää pianolla ja opetella kappaleita myös nuoteista, jos vain saan paljon, paljon aikaa. Sormitukset menee ihan pieleen. Lisäksi myös tietty täsmällisyys soittamisessa olisi positiivinen asia. Tuon tuostakin huomaan suhtautuvani muihin instrumentteihin vähän samankaltaisesti kuin lauluun: tulkitsen liikaa ja sitten menee pieleen. Pianonsoittoharrastus auttaisi todella paljon myös kirkkourkujen kanssa, kun ei tarvitsisi keskittyä niin paljoa sormioon. Tällä hetkellä joudun opettelemaan kaikki messuissa soitettavat virret ulkoa, koska en osaa samaan aikaa lukea nuotteja, käyttää kahta sormiota, ja jalkiota. (Saati sitten laulaa..) Ei sillä, harjoitusta sekin on että opettelee kaiken ulkoa, siinä menee vain tuhottoman paljon aikaa.
 

Atheon

Kontulainen
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt jonkinlaisten studiotarpeiden hankkimista, lähinnä äänikorttia ja mikrofonia olen miettinyt. Tänään kävin F-musiikin alennusmyynneissä päätettyäni eilen tehdä kyseiset hankinnat. Tänään tosiaan kävin siellä, enkä mitään ostanut, vaan hintalappuja katseltuani päädyin varaamaan ajan kirjasto kympin studio-opastukseen.

Päivitystä sen verran, että parin päivän takaisesta epäonnistumisesta sisuuntuneena, kävin taas fasulla ja kohta on studio pystyssä. Vuoden päästä sitten varmaan kaduttaa, kun on kivat vehkeet, joilla ei oo koskaan äänitetty mitään.
 

Päärynä

Kontulainen
Täällä on näköjään useampi, jotka ovat joskus käyneet laulutunneilla tai aikoneet mennä. Millaisia juttuja siellä yleensä tehdään? Oletteko tykänneet tunneista? Olen nimittäin harkinnut viime aikoina, että voisin ehkä ottaa tunteja. Aloitin viime syksynä kuoroharrastuksen, ja olen innostunut siitä tosissani. (Se on paras harrastus mitä minulla on ikinä ollut.) Olisi hauskaa kehittyä laulajana enemmän, ja vaikka kuorossakin tietenkin kehittyy ja oppii uusia juttuja, niin mietin uskaltaisinko mennä ihan yksityistunneille vielä lisäksi. Se tuntuu kuitenkin vähän vielä hankalalta, jotenkin minua vieläkin nolottaa laulaa julkisesti. Kuorossa se menee kun on muitakin, mutta pelottaa, että jos olisin kahden jonkun pro-muusikon kanssa niin ääneni olisi pelkkää raakuntaa, hermostuminen kun vaikuttaa ainakin minulla äänen laatuun tosi paljon.
 

Isilmírë

Kuukivi
Laulutunnit <3 Minun kaikki viisi opettajaani olivat hyviä, symppiksiä ja kärsivällisiä ihmisiä, jotka jaksoivat ottaa jokaisen oppilaan yksilönä ja auttaa pääsemään omista lauluvaikeuksista yli sekä löytämään omat vahvuudet. Varsinkin viimeinen, jolla olin pedagogisena oppilaana, ts. laulunopettajaopiskelijan "harjoituskappaleena", oli todella innostunut ja innostava ja kertakaikkisen ihana ihminen.

Siis laulutunneille mars, Päärynä. Se pro-muusikko siellä on pro nimenomaan siinä, että saa toisen ihmisen kehittymään oman kroppansa soittamisessa. Ja jos kemiat eivät kohtaa kuten joskus vääjäämättä käy, voi aina etsiä uuden opettajan. Laulutunneista on iloa isossa mittakaavassa, on palkitsevaa kehittyä sekä yksinlaulajana että kuorolaulajana (vaikka solistinen laulu vaatii vähän eri asioita tulkinnallisesti kuin kuorolaulu, perustekniikka on kuitenkin sama). Bonuksena oppii kuulostelemaan ja tuntemaan omaa kroppaa, kun etsii juuri sille luontevinta tapaa tuottaa puhdas, tiivis lauluääni.
 

Erynduin

Kontulainen
Lasken itseni muusikoksi, säveltäjäksi ja musiikin kuuntelijaksi. Musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni ja kahdentoista vuoden musiikkiopistossa kirjoilla olemisen jälkeen päädyinkin lopulta lukemaan musiikkitiedettä Helsingin yliopistoon. Aloitin noin 7-vuotiaana pianon soitolla, josta siirryin neljän vuoden jälkeen klassiseen kitaraan ja sillä tiellä pysyin musiikkiopiston loppuun asti. Tosin yhdessä välissä kävin vuoden verran sähkökitaratunneilla. Soittelin aikanaan musiikkiopiston bändissä ja seurakunnan bändissä sähkökitaraa. Oma metallibändi oli lukioaikoina ja uusi on työn alla. On tullut soiteltua kaikenlaista aina klassisesta metalliin ja progeen, ja nämä ovatkin suosikkityylilajejani. Soittimia on jos jonkinlaisia; akustinen teräskielinen kitara, klassinen kitara, sähkökitara, syntetisaattori ja jopa renessanssiluuttu. Eniten tulee käytettyä juurikin kitaroita ja synaa. Kaikenlaista säveltämistä on harrasteltu; instrumenttimusiikkia pianolle, kitaralle ja vähän suuremmalle orkesterille, ja sitten nuo oman bändinkin kappaleet.

Elämän varrella on tullut harkittua kaikenlaisia uravalintoja ja viime aikoina olen miettinyt musiikinteorian opettajan ammattia. Pidän musiikinteoriasta ja olen ainakin omasta mielestä ihan hyväkin siinä. Ainakin välillä. Saa nähdä miten käy, mieltäni olen muuttanut aiemminkin. Nuoria tässä kun ollaan.
 
Last edited:

Steelsheen

teräskiiltovotjake
@Päärynä, voin myöskin suositella laulutunteja. En ole nyt muutamaan vuoteen käynyt, ja muistini on tunnetusti heikko, mutta omillani on tehty aika samoja juttuja kuin kuorossa, ääniharjoituksia ja kappaleita noin pääpiirteissään, painotukset varmaan riippuen tavoitteista ja tyylilajista jne. Ja tietysti tosiaan sillä erotuksella että sillä opettajalla on aikaa juuri sulle. Itse tykkäsin tunneilla käymisestä ja koin ne hyödyllisinä ylipäänsä ja myös kuoron kannalta. Ammattitaitoinen opettaja varmasti osaa ottaa myös mahdolliset jännitysasiat huomioon (eikä se välttämättä ole ainakaan pidemmän päälle ongelma, mulla on ainakin laulu- ja soittotunneilla ollut niin kiire keskittyä omaan tekemiseeni, että en ole pahemmin ehtinyt miettiä että se toinen huoneessa oleva tyyppi on joku Kansallisoopperan vakisolisti). Toki kemioilla ja ilmapiirillä on tosi iso vaikutus.

En ole tosiaan nyt muutamaan vuoteen ottanut laulutunteja (rahan ja motivaation puute, kai liikaa harrastuksia eikä selkeitä tavoitteita laululle), jossain määrin ylläpitävää äänenhuoltoa toki tulee kuorossa, mutta olen kyllä törmännyt joihinkin ongelmiin joita olisi ehkä hyvä ratkoa vaihteeksi yksityistunneilla. En vain oikein tällä hetkellä tiedä mitä muuta haluaisin yksinlaululta ja millaista opettajaa pitäisi lähteä etsimään (jos olisi moiseen varaa), kun haluaisin laulaa ehkä sekä klasaria että poppista, ja tykkäisin myös mahdollisuudesta esiintyä (ja äääk ehkä jopa suorittaa joku tutkinto!) Mulla oli mukava klasariopettaja ja laulaminen oli ihan kivaa ja kehittävää, mutta koin sen kuitenkin vähän rajoittavana, olen kai sen verran laaja-alainen ja erikoistumishaluton, ja toisaalta päämäärättömänä kun ei ollut esim. niitä esiintymismahdollisuuksia. Lukioaikana taas kävin kansalaisopiston ihanalla musiikinopettajalla joka oli selkeästi kevyeen painottunut, mutta siellä olikin sitten valinnanvaraa ja konsertteja, ja mulla ohjelmistoa Sibeliuksesta Evanescencen kautta irkkufolkiin. Että se kai olisi se ihanteellinen tilanne, ehkä vielä joskus.
 

Isilmírë

Kuukivi
Mainosmainos: Another Castle, Helsingin nörtein naiskuoro, esiintyy ensi lauantaina eli 25.4. klo 10.30 Popcult-festivaalin yhteydessä Helsingin kulttuuritalon Aalto-salissa. Jos laulaminen maanmainiossa naiskuorossa houkuttaa, 2.5. treeneissä otetaan taas uusia jäseniä. Yhteyden kuoroon saa helpoiten facebookin kautta. Sisarkuorot Tampereella ja Turussa ottavat myös käsittääkseni mielellään uusia jäseniä.
 
Ylös