//Piti googlailla tuo Raseenan mainitsema itseopiskelija, kyseessä oli ehkä
tämä? Ihan vaikuttavaa ja inspiroivaa kehitystä

Oon musiikki-intensiivisen syksyn jälkeen ollut aika tyytyväinen siihen että on tullut pidettyä lomaa myös soittamisesta ja laulamisesta, mutta tuon myötä nyt vähän jo kaipaisin vinguttelemaan. Oon kyllä myös suunnitellut että pitäisi etsiä joku sopivan haastava kirja vapaasta säestyksestä pianolla, jos pitkästä aikaa oppisi silläkin jotain uutta. Ja taas harmittaa olla kiinnostunut sadasta asiasta, kun minkään treenaamiseen ei riitä ihan tarpeeksi paloa.
Nyt vasta huomasin Steelin muokkauksen... Joo, taitaa olla sama nainen, joskin tuo on eri video, jonka itse näin alunperin.
Ja minä muuten en ole ollut tyytyväinen melkein kaksi kuukautta kestäneeseen (orkesteri)soittotaukoon... Olen havahtunut ihan uudella tavalla siihen, miten tärkeitä viikottaiset orkesteriharjoitukset ovat minulle. Jos ei kesälomia lasketa, niin ne ovat olleet lähes pakollinen osa yhtäjaksoista arkeani yli kaksitoista vuotta. On outoa ja usein myös hyvin kurjaa, jos se puuttuu elämästä.
Oma viulunvingutteluni on ollut niin ikään vähän satunnaisempaa viime aikoina, kun en ole ehtinyt välttämättä edes joka viikko harjoittelemaan. Eli ihan vielä ei kehtaa mennä katusoittajaksi.
Eräänä päivänä huoneeni kattolamppu oli palanut, enkä jaksanut lähteä ostamaan uutta, joten vietin koko illan heikossa kynttilänvalossa. Jostain syystä teki mieli soittaa ja ajattelin, että eihän se pimeys mitään haittaa, kun nuotit ovat kuitenkin koneella. Mutta kas, ei olekaan vasuri asettunut ihan kodiksi otelaudalle. En ollut tajunnut, kuinka paljon sitä tulee vieläkin vilkuiltua kaulaa ja aputeippejä, myös tuttuja ulkomuistiin painuneita melodioita soittaessa. Kun en nähnytkään teippauksia kunnolla, oli vireessä soittaminen heti hankalampaa. Hyvä saada välillä muistutus siitä, kuinka alkeissa oikeasti on.
Satunnainen huomio: ihanaa soittaa kerrankin soitinta, josta näkee pelkästä käsien asennosta, mikä ääni on tulossa. Minä en siis osaa soittaa korvakuulolta ja jos opettelen kappaleet ulkoa, näen aina mielessäni nuotit. Hahmotan musiikin kunnolla vasta visuaalisessa muodossa. Kuvamuistia seuraa sitten lihasmuisti seuraavaksi tärkeimpänä. Käyrätorvessa on neljä venttiiliä, joten samalla sormituksella tulee aika melkorin monta ääntä (ja yleensä saman äänen saa monella sormituksella), joten näiden asioiden opettelusta on vähemmän iloa. Nyt kun opettelen alttoviululla kappaleita, opettelen tavallaan sen, missä kohtaa sormen pitää olla, enkä sitä, minkä äänen pitää kuulua, ja se on minulle hurjan paljon helpompaa.
Iloinen huomio: ihan pian pääsen taas Kotiin soittamaan, enkä malta odottaa, että pääsen harjoittelemaan ilman sordinoa ja pelkäämättä, että saan kämppisten ja tšekkiläisten mummeleiden vihat niskaani. Vielä en edes tiedä, miltä tuo soitin minun käsissäni
oikeasti kuulostaa. (Jos siis Laurukseni selviää lennosta hengistä.)