Soittaminen ja laulaminen

Lehtokuusama

Lonicera xylosteum
Minäkin olen pystynyt pianolla melodiaa soittamaan Olorinin tavoin nuoteista. Varsinkin jos joku muistuttaisi ensin missä on se keski-C, josta nuotin luvun aloittaa. Mulla oli lapsena pienet sähköurut, joilla noita melodioita soitin. Teini-iässä haaveilin kitaran soittamisesta ja sainkin 15-16-vuotiaana akustisen kitaran ja kävin ryhmätunneilla. Tabulatuuri-merkinnöillä melodioiden soittaminen sujui silläkin pelillä, mutta soinnut on hankalia näillä lyhyillä nakkisormilla. Puhumattakaan barrée-otteesta, johon sormivoima ei edes tahdo riittää. Huvittaa, kun kitarani sointia kehuttiin, mutten itse tahtonut saada siitä kunnon ääntä. Mun sormille siinä taisi olla turhan paksu ja leveä kaula. Harjoitteleminen soittamisessa olisi se a ja o, mutta mulla ei riittänyt kärsivällisyys, enkä halunnut rääkätä myöskään vanhempia ja naapureita rämpyttämisellä. Olorinin tavoin kuulen sen väärän nuotin, mutta oikean etsiminen on korvakuulolta mahdotonta.

Laulaminenkin on mukavaa, mutta tiedostan raa'asti oman vajavaisuuteni. Ääniala on kapea, eikä nuotinluku äänenmuodostamisessa auta kuin antamaan osviittaa mennäänkö ylös vai alaspäin ja ovatko sävelet lyhyitä vai pitkiä. Olen myös saattanut sujuvasti/huolettomasti vaihtaa sävellajia (tietämättä mihin) kesken laulua, jos ääni ei ole meinannut riittää. Laulujen opettelu perustuukin minulla ehdottomasti korvakuuloon, muistiin ja toistoon. Peruskouluaikoina lauloin koulun kuorossa ja teatteriryhmässäkin tuli laulettua niihin aikoihin. Silloin mikkiin laulaminen oli kamalaa, kun kuuli oman äänensä ja se vaikutti sekoittavasti. Nyttemmin olen koettanut onneani satunnaisesti karaoken parissa. Kotona en oikein kehtaa laulaa kuin levyjen tahdissa hiljaksiin, kun en viitsi kiduttaa naapureita.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Taisin mainita tuolla jossain aiemmassa viestissä pitkäaikaisesta haaveestani saada oma shakuhachi? No, nyt on niin, että kun suorittaa aikuisopintoina näyttötutkinnon ja on ollut töissä vähintään viisi vuotta, on oikeutettu saamaan stipendin Koulutusrahastosta, ja se stipendi osoittautui useamman sadan euron suuruiseksi. Niinpä tukahdutin järjen äänen, joka sanoi, että pienipalkkaisen perheellisen ihmisen pitäisi käyttää moiset taivaasta tipahtaneet rahat arkipäiväisiin kuluihin, ja tilasin sen sijaan itselleni shakuhachi yuun eli muovipuristeesta valmistetun ja siksi aitoa bambuista paljon halvemman mutta silti melkein yhtä hyvän soittimen. Nyt odotan jännityksellä sen saapumista =)
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Tuplapostaus, koska pitää saada hehkuttaa: shakuhachini saapui, eilen ehdin hakea sen postista ja tänään purkaa paketin ja aloittaa harjoittelun. Huilun mukana tilaamani alkeisvihko on mainio: se lähtee siitä, että shakuhachimusiikin perusta on zen-budhalaisuudessa ja suizen-harjoittelussa eli hengitysmeditaatiossa, ja tätä pitäisi soittajankin pitää lähtökohtanaan. Siis kärsivällistä harjoittelua tyynin mielin, pienin askelin edeten, koko ajan yksinkertaisesti ja aloittelijan avoimella mielellä toimien. Sain heti alkuun todeta, että oman egon ja siihen liittyvän "mä olen soittanut huiluja niin paljon ettei tää nyt kovin vaikeaa voi olla" -omahyväisyyden unohtaminen on todellakin tähdellistä: shakuhachia soitetaan hyvin eri tavalla kuin länsimaisia huiluja, ja vaikka perushengitystekniikan osaaminen auttaakin, on oikean ansatsin eli huulien asennon, puhallustavan ja huilun suukappaleen asennon etsiminen aloitettava ihan alkeista. Olen istunut nyt puolisen tuntia vuorotellen puhallellen, vuorotellen leväten kuten alkeisvihkossa kehotetaan, pystyn aina välillä saamaan huilusta jopa melko puhtaan äänen, välillä taas pelkkää suhinaa, olen ihan pökerryksissä kaikesta puhaltamisesta ja hyvin epä-zeniläisen innoissani koko opetteluprojektista. Tämä on ihana soitin <3
 

Dracaena

Raseena
Tähän topikkiin on varmaankin hyvä palata reilu neljä vuotta myöhemmin ja kertoa, että ostin hiljattain paremman alttoviulun, ja maanantaina on ihka ensimmäinen soittotuntini. :)

Olen soitellut satunnaisesti itsekseni, mutta en reenannut kovin tavoitteellisesti. Viimeiset pari vuotta oli häirinnyt sen ensimmäiseni, sanotaanko halvat piirteet ja soitettavuusongelmat. Esimerkiksi kielten vire muuttui jousen paineen mukaan...

Saa nähdä, kuinka paljon tunneilla tulee ilmi korjattavia vääriä tapoja.
 

Pagba

Kevin
Viikko sitten reissasin Lahteen ja marssin musiikkiliikkeeseen. Myyjä seisoskeli ulko-oven lähistöllä, muttei kysynyt, mitä etsin, koska hän puhui vilkkaasti puhelimeen. Sitä hän teki useamman minuutin asiointiaikanani: jollakin kolmannella henkilöllä oli vaikeaa eron jälkeen ja hänen käyttäytymisensä puhututti lähipiiriä. Jotakuta toista olisi myyjän prioriteettijärjestys voinut ärsyttää, mutta minä tykkäsin. Sain katsella aivan rauhassa soittimia, joita roikkui peräseinällä muutaman metrin levyinen rivi.

Sopraanoukulelet jätin vallan huomiotta ja keskityin tenoriukuleleihin, mutten löytänyt etsimääni: selkeästi konserttiukulelea leveämpää ja pidempää kaulaa. Kaulan leveys oli se kriittinen tekijä, joka oli pistänyt minut suunnittelemaan nimenomaan tenoriukulelen hankkimista. Nyt saatoin katsella sillä silmällä konserttiukejakin, joita oli suurempi valikoima. Myyjä oli sillä välin saanut puhelunsa loppuun ja alkoi palvella minua. Päädyin lopulta tummanpuhuvaan Baton Rouge V2-C Sun -ukeen, jolle sain kaupanpäällisiksi Flightin kantopussin. Silmääni miellytti pinnan väri ja muita konserttiukeja kookkaampi muoto. Ensimmäisen uken kanssa ei ole niin tarkkaa muutenkaan. Ostetaan hinta/laatu-suhteen täyttävä soitin, jonka seuraajaksi sitten hankitaan kalliimpi ja parempi aikanaan, jos harrastus ei ennätä sammua. Seuraavaksi pitäisi hankkia kunnollinen kantolaukku ohuen pussin tilalle. Nykyinen kulkee selässä ihan hyvin, jos sillä ei vain kolhi mihinkään, kuten pyöräkellarin ovenpieleen.

Olen osallistunut kahdesti pidemmälle edenneiden soittajien kurssille ja, kuten odottaa saattaa, turhautumissietokykyni kehittyy kerta kerralta. Huomenna lauantaina menen kolmen osallistujan alkeiskurssille, jossa saanen kitkettyä pois väärin oppimiani juttuja soittoasennosta ja muusta. Tässä vaiheessa soittouraani minun odotetaan keskittyvän sointuihin, mutta minua huvittaa opetella omatoimisesti muitakin puuhia, kuten melodioita. Siinä auttaa Youtube ja Ukulele Underground, jonka Phil Collins -tulkintaa tosin on kommenteissa haukuttu epävireiseksi. Olen itse liian epämusikaalinen muodostaakseni siitä omaa mielipidettäni.
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Ensimmäisen uken kanssa ei ole niin tarkkaa muutenkaan. Ostetaan hinta/laatu-suhteen täyttävä soitin, jonka seuraajaksi sitten hankitaan kalliimpi ja parempi aikanaan, jos harrastus ei ennätä sammua.
Samahan koskee useimpia soittimia, joskaan pianoista ja harpuista ei taida olla tarjolla kovinkaan edullisia oppilasversioita. Aloitin itsekin aikoinaan huilunsoiton halvalla Yamahan umpiläppäisellä harjoitushuilulla ja sain "oikean" huilun vasta, kun olin treenannut jo useamman vuoden. Nykymukulat ilmeisesti aloittavat huilistin uran vielä heppoisemmalla välineellä, muovisella poikkihuilulla, joka pienemmän kokonsa puolesta mahdollistaa aloituksen reippaasti vanhaa noin kymmenen vuoden suositusikää nuorempana ja on hyvin huokea satsaus soittoharrastuksen kokeiluun.

Henkilökohtaisesti koen lyhenteen uke vähän huvittavaksi, koska budokontekstissa se tarkoittaa harjoitusparin sitä osapuolta, johon harjoiteltava tekniikka kohdistuu, ts. sitä joka saa selkäänsä. Toisaalta saattaahan soittoakin harjoitella sillä ajatuksella, että höyhentää instrumenttinsa perusteellisesti ;)
 

Lindëalda

Hobiittinen
Keskustelimme juuri kaverin kanssa suomen kielen kompastuskivistä laulamisessa, ja sen innoittamana minun on pakko jakaa tämä kultakimpale tänne xD
Eli tässä parodia suomalaisesta iskelmäkappaleesta, asiasanoina mm. Vokaalien pituus.

Nauttikaa! :D

 

Pagba

Kevin
Olin lainannut kirjastosta konserttiukulelea työpaikalla soitettavaksi, mutta sillä oli vain kahden viikon laina-aika eikä lainaa voinut uusia. Useamman lainauskerran jälkeen aloin etsiä halpaa kakkosukea töihin. Yhtä kävin katsomassa Lahdessa asti, mutta sen myyjä oli mainostanut tuotetta huolimattomasti. Ilmoituksen otsikossa oli "concert", mutta itse uke oli sopraanokokoa. Oma moka. Olisi pitänyt pyytää valokuvaa soittimen kopassa olevasta tarrasta, josta olisi ilmennyt malli. Kansalaisopiston ukulelenopettajalta liikeni halpisuke, joka uutena maksaa 30 euron kieppeillä. Sain sen viidellätoista eurolla, mutta kaupanteon hetkellä minulla oli vain kaksikymppinen. Opettaja siis jäi vitosen velkaa ja kun hän myöhemmin oli tilaamassa tavaraa Thomannilta, ehdotin velan kuittaamista muovisen tinapillin muodossa. Hän tilasi sen muun roinan seassa ja nyt harjoittelen ukulelen lisäksi myös tinapillin soittamista.

Joskus 25 vuotta sitten minulla viimeksi oli tinapilli, mutten päässyt edes alkuun sen soittamisessa. Ei ollut opettajaa virtuaalisessakaan muodossa, eikä kirjoista oppiminen hontsittanut. Tällä kerralla olen kaikista mahdollisista opettajista löytänyt jesuiitan YouTubesta. Mikäs siinä, Jeesuksen veljeskunnan jäsenet ovat oppineiden munkkien maineessa ja tämäkin vaikuttaa varsin pätevältä opettajalta. Heti ensimmäisen oppitunnin päätteeksi soitin yksinkertaisen sävelmän. Hyvin vai huonosti? Sitä en voi tietää, eikä tubettajakaan anna palautetta. Hän sentään näytti, mistä johtuvat vingahtavat äänet soitettaessa: sormi ei aivan peitä aukkoaan. Voin kyllä oppia soittamisen alkeet kirjoista ja videoista, mutta elävä opettaja tarvitaan korjaamaan virheitä ja antamaan muuta palautetta. Syksyllä kansalaisopistossa pitäisi alkaa tinapillikurssi, joten siellä voin saada kaipaamaani opastusta.

Ukea soitin siis sekä alkeis- että jatkoryhmässä. Ensiksi mainitussa vieressäni soitti vanhempi rouvashenkilö ukuleleaan kuin se olisi ollut kannel ja hän oli yhden iskun päässä meistä muista. Tahallisesti soitettuna sitä kutsutaan takapotkuksi, mutta hän ei tainnut tehdä sitä tyylitelläkseen. Kevätlukukaudelle luovuin alkeisryhmästä, koska opettajan mielestä olin valmis jatkamaan jatkoryhmässä. Se jos mikä hivelee itsetuntoa.
 

Pagba

Kevin
Työpaikkauke on mallia sopraano ja aivan liian pieni nakkisormilleni. Se on onnen omiaan jollekin soittamisesta haaveilevalle lapselle, jonka vanhemmat eivät halua sijoittaa liikaa mahdollisesti ohimenevään harrastukseen. Ihan kelpo peli halpikseksi. Aloin taas katsella ilmoituksia käytetyistä soittimista ja iskin silmäni Lohjalla myynnissä olleeseen yksilöön mallia Ortega RU5-TE. Thomannilla sen hinta on uutena 63 € eli tenoriukuleleiden hintahaitarin alapäässä mennään. Postissa töissä olleena en halua herkkiä instrumentteja lähetettävän minnekään, vaan myynnin on sujuttava kädestä käteen. Lohjalla asuu vaimoni kummisetä ja pyysin häntä toimimaan välikätenä. Uken hinnaksi sovittiin 30 €, Godfather teki kaupat ja toimitti soittimen ulottuvilleni seuraavalla mökkireissullaan. Vasta sitten paljastui kauhea totuus: kielet olivat pilalla ja viittä vaille soitinkin, sillä reunimmaiset kielet oli korvattu metallisilla viulunkielillä, joista toinen kalvoi puista kiinnityskohtaansa. Äärimmäisen ääliömäinen viritelmä siis.

Mitään kielistä ei saanut vireeseen, joten kaikkien vaihtaminen oli edessä. Siinä ei sinällään ole mitään outoa, koska kielisoittimen omistaja joutuu vaihtamaan kielet aika ajoin; soittotiheydestä riippuen puolesta vuodesta ylöspäin. Pääsin käymään lahtelaisessa musiikkiliikkeessä, josta ostin kaksi sarjaa kieliä kämmimisen varalta. Liikkeessä kielten vaihdattaminen olisi maksanut 30 euroa ja kestänyt kaksi viikkoa. Itse hommiin siis. Tuubissa onneksi on useampi opastusvideo ja ne kaikki katsomalla sain selvän käsityksen urakasta. Se onnistuikin ihan hyvin, eikä viritelmään jäänyt kuin pari anomaliaa. Nyt olen pari päivää viritellyt kieliä, jotka uusina venyvät edelleen voimakkaasti. Yksi niistä särisee, minkä korjaaminen olisi jo vaativampi urakka, mutta kakkosukeksihan tätä ajatellaan eikä pääasialliseksi soittimeksi. Jos saan harjoiteltua strummaamista ja sointujen vaihtamista, olen tyytyväinen. Siksi toisekseen pidän enemmän ykkösukeni äänensävystä. Kooltaan se on aika lähellä tenoria, mutta soi kuin konsertti eli altto. Oikeastaan tutustuminen tähän heppoiseen tenoriin on saanut minut arvostamaan enemmän jämäkkää alttoani.

Vien huomenna tenorin näytille GCEA:han (sanaleikki; Siltasaaressa pidettiin kurssilaisten konsertti, jota luultiin bändiksi. Ehdotin sen nimeksi opettajan etunimen ja ukulelen virityksen mukaan Mira&Gaius Caesarin Epäilevät Alaiset, mikä kilpailisi sarjassa "huonoimmat yhtyeiden nimet kautta aikojen"), vaikka näyttää tällä kerralla siltä, että joudun kokoontumaan siellä yksikseni. Ehdotin jokakeskiviikkoisia kokoontumisia, joten otan vastuun siitä, että siellä on edes yksi paikalla. Ihan hukkaan ei reissu mene, sillä aion viedä samalla soittimen työpaikalleni. Siellä odottaa jo pöytäteline tulokasta.

Tinapilliharjoitteluni etenee hitaasti. Olen kyllä edennyt jo toiselle opetusvideolle, mutta yksinkertaisenkin sävelmän opettelu on takunnut. Se on The Dawning Of The Day, jonka ovat edestään löytäneet aloittelevat tinapillinsoittajat kautta aikojen. Saisi sen ajan kanssa pähkäiltyä, mutta missä välissä? Otollista harjoitteluaikaa on oikeastaan vain työpäivän päätteeksi kun kollega on jo lähtenyt ja minä sulkeudun kahden lyijyllä vahvistetun oven taakse tuuttaamaan.
 

Lindëalda

Hobiittinen
En kehdannut kirjoittaa surunaiheisiin niin kirjoitan tänne. On se kumma, miten asiaton palaute laulututkinnosta saa vihaamaan omaa ääntään.
Eilen avauduin kavereille siitä, että lopetan Sibelius-Akatemian ja laulamisen kun olen niin kertakaikkisen huono. Takana on elämäni pisin laulu- ja soittotauko, koska opettajani ovat tappaneet iloni musiikkiin menneenä keväänä. Palaute oli asiatonta, ja sitä korjattiin aina jälkikäteen. Mutta mitäpä luulette, että korjaako jälkikäteen sähköpostilla annettu kirjallinen palaute julkisesti ääneen annetun asiattoman palautteen viiltämät haavat? Ei korjaakaan.

Saa nähdä, saanko pakkani kasaan parissa viikossa. Elokuussa on nimittäin pakko treenata ohjelmisto kasaan.
 

Pagba

Kevin
Tinapillikurssi alkoi eilen kansalaisopistolla. Meitä oli vain kolme, mikä tavallisesti on huono juttu, sillä osallistujia pitää olla ainakin neljä, jotta tunnit järjestettäisiin täysimittaisina. Paikalla piipahtanut ja "Tuiki tuiki tähtönen"-kappaleemme kuunnellut opiston pomo päätti kuitenkin tehdä poikkeuksen. Voihan sinne vielä muitakin ilmaantua. Kasvomaskia ei oikein voi pitää puhallinsoittimen kanssa, mutta meidät kaikki opettajaa myöten on rokotettu jo kahdesti koronaa vastaan. Opettaja mainitsi aiheen huomauttaen, että moista terveystietoa ei voi tuosta vain kysyä, mutta seuranneessa keskustelussa (joka koski lähinnä rokotusten sivuvaikutuksia) ilmeni, että näin on näreet.

Hypättiin saman tien syvään päähän, koska kaikilla oli jotain nuotinlukutaitoa ja soittokokemusta. Havaitsin kuitenkin oman nuotinlukutaitoni puutteelliseksi. Miten voisin kehittää sitä? Näen nuotin jossakin kohtaa viivastolla. Miten saan liitettyä sen sijainnin sormien oikeaan asentoon? Nuotin nimestä nyt puhumattakaan. Ukulelella vastaava oppimisprosessi on jo tapahtunut varsin pitkälle, vaikka kesällä kerran strummasinkin F:n kun piti strummata A. On selvää, että minun on opiskeltava nuotit ensi tuntiin mennessä, jotten olisi niin pihalla kun soitamme suoraan nuoteista biisiä, jota en ole kuullut ennen.

Maksoin siis sopraanoukestani 15 euroa ja loppukesästä päätin myydä sen pois Facebookissa paikallisessa kirpputoriryhmässä. Pyysin kahtakymmentä euroa järkeillen, että hinnassa on viiden euron tinkimisvaraa ja jäisin silti omilleni. Ostaja tulisi onnelliseksi tingittyään hinnasta 25 %. Olin varautunut opettamaan uken uudelle omistajalle yleisimpiä sointuja ja luovuttamaan hänelle täyttämäni sointumonisteen. Se osoittautui tarpeettomaksi, sillä ostaja aikoi lahjoittaa soittimen puolisolleen, joka on soitonopettaja – puhallussoitinten, mutta viime aikoina siirtynyt myös kielisoittimien pariin. Hän oli niin onnellinen löydöstään, että maksoi viitosen ylimääräistä. Pari muuta ostajaehdokasta oli vetäytynyt pienen googlailun jälkeen. Myin halpissoitinta, mitä en yrittänyt mitenkään peitellä ja määrittelinkin mahdolliseksi uudeksi omistajaksi lapsen, jonka orastavaan musiikkiharrastukseen ei haluta panostaa liikaa, jos oraan kuihtuminen onkin tosiasia. Sen taustaisia myynti-ilmoituksia näkee paljon. Uudeksi omistajaksi tulikin aikuinen, joka pääsee soittimesta vaivattomasti eroon, jos haluaa paremman ja kalliimman.

Tuumin selviäväni muovisella tinapillilläni vielä pitkälle, mutta enkös sitten googlannut myytäviä kappaleita ihan noin harrastuksen vuoksi. Kohta on pilli joka sopessa.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Havaitsin kuitenkin oman nuotinlukutaitoni puutteelliseksi. Miten voisin kehittää sitä? Näen nuotin jossakin kohtaa viivastolla. Miten saan liitettyä sen sijainnin sormien oikeaan asentoon? Nuotin nimestä nyt puhumattakaan.
En itse tiedä muuta keinoa kuin sitkeän harjoittelun. Harjoittelen shakuhachin soittoa aika harvoin (ihan liian harvoin että oikeasti oppisin soittamaan muuta kuin kaikkein yksinkertaisimpia harjoituskappaleita), ja joka kerta se alkaa siitä, että istun asteikon kuva edessäni ja veivaan sitä ylös ja alas uudelleen ja uudelleen toistellen samalla mielessäni nuottien japaninkielisiä nimiä. Shakuhachivihkoni nuotit eivät ole länsimaista mallia vaan ylhäältä alas kirjoitettuja katakanarivejä, jotka on jaettu tahteja merkkaaviin laatikoihin ja varustettu erilaisilla lisämerkinnöillä nuottien keston ja käytettävän oktaavin kertomiseksi, joten 36 vuotta huilunsoiton yhteydessä harjoitettua länsimaista nuotinlukua ei sen tavaamisessa auta yhtään.
 

Laichalaf

ben enyd
Itse olen myös surkea nuotinlukija, enkä nykyään juuri koskaan enää sitä tee. Silloin kun tein, huomasin että sävellajin bongaaminen viivaston alusta ja vastaavien skaalojen opettelut (12 kpl) auttoivat kummasti ainakin kitaran suhteen. Jos nuotti on hyvin tehty, poikkeamat skaalasta pitäisi aina mielestäni olla ylös tai alas, ei molempia. Eihän se näin tietty mene läheskään aina.
 

Dracaena

Raseena
Miten saan liitettyä sen sijainnin sormien oikeaan asentoon?
Vastaan samoin kuin Isilmírë, eli toistolla eli harjoittelemalla. Mitä enemmän erilaisia kappaleita soittelee, eli pakottaa sormet löytämään nuottipalluran paikkaa vastaavan sormituksen pillissä eri järjestyksissä, sitä nopeammaksi aivojen liittämiskyky kehittyy. Tylsää ehkä, mutta ei siihen muuta niksiä taida olla.

Voit toki kokeilla, että kirjoitat ensin nuottilappuun jokaisen nuotin kohdalle äänen nimen ja vasta sitten alat soittaa sitä pillin kanssa. Tilapillissä on myös sen verran vähän reikiä, että periaatteessa sormituksen voi myös piirtää nuotin yhteyteen, niin saa lisää visuaalisia apuja.
 

Elessar Telcontar

Gondorin kuningas
Näen nuotin jossakin kohtaa viivastolla. Miten saan liitettyä sen sijainnin sormien oikeaan asentoon? Nuotin nimestä nyt puhumattakaan.
Minä en tiedä juurikaan tinapilleistä/juurikaan muiden puhallinsoittimien soitosta, mutta itselleni sellolla tuo nuotti+soitin -yhdistelmä on tullut vain ajan kanssa. Sanoisin, että jos löytyy sopivan tasoista soitettavaa, niin se löytyy luonnostaan. En tosin kyllä tiedä onko sellotuntemus verrattavissa tinapilliin.
 

Pagba

Kevin
Vielä kaksi päivää sitten minulla oli kaksi ukulelea: vuosi sitten musiikkiliikkeestä ostamani Baton Rougen konserttiuke ja muutama kuukausi sitten sikana säkissä ostettu tenoriuke. Jälkimmäiseen olen ollut kroonisen tyytymätön, koska se ei pysy millään vireessä ja viritettynäkin soi kolkosti.

Toissapäivänä näin Tori.fi:ssä ilmoituksen Kalan (Kala on yksi kuuluisimmista ukulele-brandeista) tenoriukulelesta mallia KA-TEM. 110 euroa itse soittimesta, kantolaukusta ja opaskirjasta. Sovin myyjän kanssa tapaamisen Lahden rautatieasemalla, jonne hän eilen saapui rattaissa olevan poikansa kanssa. Kun tarkastelin soitinta, havaitsin sen lähes iskemättömäksi, kuten myös opaskirjan. Pojan isä oli ostanut sen äidille, silloiselle puolisolleen, mutta tällä ei ollut ollut aikaa harjoitella soittamista. Kirjakin oli lähes selailematon. Kotimatkalla havaitsin, että se oli tarkoitettu aloittelijan sijaan vähän edistyneemmälle harrastajalle. Uke oli siis varsinainen löytö ja kirjakin tulee tarpeeseen, sillä sen alkuosan pikakatsaus musiikin teoriaan on hyvin tervetullut nyt kun joudun tulkitsemaan nuotteja tinapillinsoiton myötä.

Viritin soittimen asemalla – kielet olivat aivan löysällä kielien kielien käyttämättömyydestä. Se soi niin upeasti, että päätin siltä istumalta tehdä siitä ykkössoittimeni. Vein tänään Baton Rougen työpaikalleni (välillä J. Karjalaisen Kolme cowboyta soimaan Tuubista ja strummaten taaaa-takataka-taa-taa-taa-taa) ja nyt mietin, mitä tehdä kolkosti soivalle tenorilleni. Harmi, ettei soittimille ole löytökoteja niin kuin eläimille. Voisin vain "unohtaa" uken jonnekin ja se vietäisiin kuivaan ja lämpimään odottamaan uutta omistajaa. Ehkä yritän ensin myydä sen teemalla "tuunaajan unelma" samaan tapaan kuin purkuvalmiita mörskyjä myydään teemalla "remontoijan unelma". Sitten ilmoitan siitä paikallisella roskalavalla, jolloin joku hamsteri, jolla on ennestäänkin kaikki nurkat täynnä muiden hylkäämiä tavaroita, hoksaa, että hän ehdottomasti tarvitsee huonosti soivan tenoriukulelen. Voin antaa viimeisimmän kaupan mukana tulleen kantolaukun kaupanpäälliseksi, sillä pehmustamattomana siitä on vain säilytyspussiksi. Se voi jopa olla sisältöäänkin arvokkaampi. Noiden kahden toimenpiteen välillä voisin ilmoittaa soittimesta ukettajien FB-ryhmässä. Siellä on pidemmälle edistyneitä harrastajia, joille pienet puutyöt eivät ole mahdottoman vaikeita toisin kuin minulle. Ehkä joku heistä saisi houkuteltua soittimen sielun takaisin esiin.

Muoks. Voi ei kuinka noloa! Kolkosti soiva tenori soi kolkosti, koska se on oktaavin alempana. Viritysmittari ei kertonut siitä, eikä minun musiikkikorvani riittänyt sen huomaamiseen. Tyttäreni viritti uken uudelleen ja nyt se soi niin kuin pitääkin, mutta kielet väsyvät nopeasti - ei mikään ihme, koska en ollut kiristänyt niitä tarpeeksi vaihtamisen jälkeen. Pistin soittimen myyntiin paikallisessa FB-kirpputoriryhmässä, mutta ainoa yhteydenotto on tullut tunnetulta huijarilta. Hänellä on jokin rutiini, jossa hän pikalähetiksi naamioituneena kerää myyntikelpoista tavaraa kirjekuoriin sujautettua sanomalehtipaperia vastaan. Estin hänet Mesessä.

Uudessa tenorissani on kopan pohjassa tappi, johon saa hihnan kiinni. Se on tervetullut ominaisuus, koska viimeksi selkäni kipeytyi soittotunneilla. Ensimmäinen tunti oli tuttu jatkoryhmätunti ja sen jälkeen oli irkkumusiikkikurssi, johon on ilmoittautunut pelkästään meitä ukettajia. Kävin tänään lauantaina isommassa kaupungissa musiikkiliikkeessä jahdaten ukehihnaa, mutta ainoa vaihtoehto oli onnettoman lyhyt. Päädyin sitten nahkaiseen kitarahihnaan, jossa ainakin piisaa säätövaraa. Leveämpänä sitä on myös mukavampi pitää.

Muoks 2. En viitsi aloittaa uutta viestiä, kun ei ole mitään erityisen järisyttävän uutta kerrottavaa.

Ennen kuin vaihdoin kielet ensimmäiseen tenoriukeeni, katsoin YouTubesta viisi tai kuusi opasvideota. Yhdessäkään niistä ei varoitettu, että kieltenvaihtamisen jälkeisessä virittämisessä voisi olla oktaaviongelmia. Kokeineina musiikinharrastajina ja -ammattilaisina heille ei ollut tullut mieleenkään, että joku voisi jättää kielet liian löysälle uskoen viritysmittarin tuloksiin. Tässä on selkeä tilaus videolle "How to tune a UKULELE for complete idiots".

Nyt minulla sitten on turha konserttiukulele, jonka hankin ensimmäiseksi ukekseni vuosi sitten. Olen käyttänyt sitä työpaikkaukulelena eli käytännössä seisottanut turhan panttina kuvatarkastuksen pöydällä. Uudessa työpaikassani ei taideta katsoa hyvällä silmällä moisia turhuuksia. Voisihan sen asiakaskäyttöön luovuttaa, mutta näin korona-aikana ei kannata rohkaista ihmisiä ottamaan käsiinsä esineitä, jotka ovat olleet toisten ihmisten käsissä, semminkin jos heidän vastustuskykynsä on alentunut sairaudesta tai sen hoidoista johtuen. Harmi, etten säästänyt uken mukana tullutta onnetonta kuljetuspussia. Sekin olisi ollut parempi kuin ei mitään soitinta kaupattaessa. Lisäsin sen turhahkoksi lisäpehmusteeksi edellisessä muokkauksessa kertomassani kaupassa. Olin niin onnellinen ei-huijarikauppakumppanin ilmaantumisesta, että alensin hintaakin pyytämättä viidellä eurolla. Tästä yksilöstä luopuminen kirpaisee jo siitäkin syystä, että maksoin siitä täyden hinnan musiikkiliikkeessä. Kirpputorilla ostajaa ei juuri kiinnosta, kuinka paljon myyjä on itse maksanut tuotteesta. Hinnaksi odotetaan noin puolet uuden tavaran arvosta. Pakkaa sekoittaa sekin, että tarjolla on runsaasti halvempia sopraanoukuleleja. Miksi maksaisin tuosta 60 euroa, kun toisessa ilmoituksessa kaupataan soitinta 30 eurolla?

Eilen soitin irkkumusiikkikurssilla tinapillillä Scarborough Fair -biisin. Ehdin harjoitella sitä kotona, mutta kehnosti soitanto silti sujui. Jatkossa on luvassa lisää vastaavia elämyksiä, joten harjoitteleminen on päivän ja viikon sana. Ukella säestämiseen verrattuna melodian esittäminen tinapillillä on huomattavasti vaikeampaa. Jotain C#-nuottia puhaltaessa ei edes pysty pitämään pillistä kunnolla kiinni, koska mikään rei'istä ei ole peitettynä.

Soittaminen ylipäätään tuntuu toimivan jonkinlaisena henkireikänä muuten harmaassa arjessa. Aiemmin vastaavaa viihdykettä tarjosi lukeminen ja pelaaminen. Ruutuaika on syönyt lukuaikaa ja pelaaminen käy niskojen päälle: jännitän niitä vaistomaisesti kun tulee jännät paikat. Soittamisella pääsen nykyään samaan rentoon flow-tilaan kuin ennen lukemalla tai pelaamalla.
 
Last edited:

Erynduin

Kontulainen
Viime aikoina olen soittanut ja laulanut aika paljon kaikkea folk-tyyppistä musaa, kontrastina aikaisemman kauteni jazziin ja bluesiin. Musiikkityylien soittaminen tuntuu menevän minulla vähän sykleissä: joskus jazzia, joskus bluesia, joskus folkkia, joskus... klassista?

Tajusin jossakin vaiheessa, että olen "vain" kuunnellut ja kirjoittanut paljon klassista mutta viime aikoina sen soittaminen on ollut minulla vähäisempää. Tein sitten pyhäinhäväistyksen ja aloin muistelemaan teräskielisellä kitarallani, miten John Dowlandin Lachrimae Pavan menikään.

Etkö edes jaksanut avata tuota pölyistä kitarakoteloa, joka on aivan vieressäsi ja jonka sisältä löytyy loistavassa kunnossa oleva espanjalainen klassinen kitara?

Lihasmuistia kaivelemalla tämä Dowlandin kuuluisa kappale sitten löytyi sieltä mielen syövereistä, pikkuhiljaa. Tätä tehdessäni palasin välittömästi mielessäni erääseen soittotuntiin kauan sitten kaukaisessa galaksissa, kun yritin samaan tapaan muistella jotakin kappaletta ja opettajani ohjeisti minua katsomaan nuotista, joka oli edessäni. :D Anteeksi opettajani. Vaikka olenkin oppinut paljon, olen silti vielä melkoisen itsepäinen ja epäsovinnainen barbaari. Mitä minustakin vielä tulee?
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Jotain C#-nuottia puhaltaessa ei edes pysty pitämään pillistä kunnolla kiinni, koska mikään rei'istä ei ole peitettynä.
Olet kyllä varmaan jo löytänyt tämän ratkaisun, mutta ideana on laittaa oikein käden pikkusormi huilun alimman reiän alapuolelle. Silloin huilu on napakasti suun, vasemman peukalon ja oikean pikkurillin muodostamassa kolmipisteotteessa, vaikka kaikki reiät ovat peittämättä. Poikkihuilulla on oma versionsa tästä: vaikka kaikki läpät ovat auki, huilu pysyy tanakasti paikallaan leuan, vasemman käden etusormenjuuren ulkosyrjän ja oikean peukalon sivun varassa.
 
Last edited:

Erynduin

Kontulainen
Olin ollut aika hävyttömän pitkään soittamatta pianoa ja vielä aika oudosta syystä. Vaihdoin nimittäin sisustusta muutama kuukausi sitten, eikä syntikkani mahtunut mitenkään järkevästi uuteen järjestykseen olematta koko ajan tiellä. Siitä johtuen laitoin syntikan laukkuun ja laukun sänkyni alle odottamaan aina niitä hetkiä kun "tarvitsen pianoa". Noh, kävi niinkin hassusti, etten sitten "tarvinnut" sitä pianoa moneen kuukauteen ja soitin lähinnä kitaroillani. Aikaisemmin, kun syntikka oli aina valmiina soittoon niin tuli soiteltua ja nauhoiteltua spontaanisti kaikenlaista.

Tänään vihdoinkin kaivoin syntikan sänkyni alta, yhdistin sen MIDI-johdolla tietokoneeseen ja aloin latailemaan kaikkia virtuaali-instrumentteja ja muita plugareita, mitä tulee pianoa soittaessa käytettyä. Tässä kun oli myös tietokonekin ehtinyt vaihtua uuteen. Soittotaidot olivat ehkä yllättävän vähän ruosteessa verrattuna siihen, mitä oletin kuukausien tauon tekevän. Pääasiallinen syy, miksi kaivoin syntikan juuri nyt esiin oli se, että saisin toisesta soittimesta jotain inspiraatiota keskeneräiseen biisiin. Joskus pelkästään soitinta vaihtamalla pääsee eteenpäin kun muu ei tunnu auttavan. En usko, että pääsen tästä jumista vielä eteenpäin tänä iltana mutta nyt ainakin tämä ylipitkä pianotauko on tullut päätökseensä.
 
Ylös