Vielä kaksi päivää sitten minulla oli kaksi ukulelea: vuosi sitten musiikkiliikkeestä ostamani Baton Rougen konserttiuke ja muutama kuukausi sitten sikana säkissä ostettu tenoriuke. Jälkimmäiseen olen ollut kroonisen tyytymätön, koska se ei pysy millään vireessä ja viritettynäkin soi kolkosti.
Toissapäivänä näin Tori.fi:ssä ilmoituksen Kalan (Kala on yksi kuuluisimmista ukulele-brandeista) tenoriukulelesta mallia KA-TEM. 110 euroa itse soittimesta, kantolaukusta ja opaskirjasta. Sovin myyjän kanssa tapaamisen Lahden rautatieasemalla, jonne hän eilen saapui rattaissa olevan poikansa kanssa. Kun tarkastelin soitinta, havaitsin sen lähes iskemättömäksi, kuten myös opaskirjan. Pojan isä oli ostanut sen äidille, silloiselle puolisolleen, mutta tällä ei ollut ollut aikaa harjoitella soittamista. Kirjakin oli lähes selailematon. Kotimatkalla havaitsin, että se oli tarkoitettu aloittelijan sijaan vähän edistyneemmälle harrastajalle. Uke oli siis varsinainen löytö ja kirjakin tulee tarpeeseen, sillä sen alkuosan pikakatsaus musiikin teoriaan on hyvin tervetullut nyt kun joudun tulkitsemaan nuotteja tinapillinsoiton myötä.
Viritin soittimen asemalla – kielet olivat aivan löysällä kielien kielien käyttämättömyydestä. Se soi niin upeasti, että päätin siltä istumalta tehdä siitä ykkössoittimeni. Vein tänään Baton Rougen työpaikalleni (välillä J. Karjalaisen Kolme cowboyta soimaan Tuubista ja strummaten taaaa-takataka-taa-taa-taa-taa) ja nyt mietin, mitä tehdä kolkosti soivalle tenorilleni. Harmi, ettei soittimille ole löytökoteja niin kuin eläimille. Voisin vain "unohtaa" uken jonnekin ja se vietäisiin kuivaan ja lämpimään odottamaan uutta omistajaa. Ehkä yritän ensin myydä sen teemalla "tuunaajan unelma" samaan tapaan kuin purkuvalmiita mörskyjä myydään teemalla "remontoijan unelma". Sitten ilmoitan siitä paikallisella roskalavalla, jolloin joku hamsteri, jolla on ennestäänkin kaikki nurkat täynnä muiden hylkäämiä tavaroita, hoksaa, että hän ehdottomasti tarvitsee huonosti soivan tenoriukulelen. Voin antaa viimeisimmän kaupan mukana tulleen kantolaukun kaupanpäälliseksi, sillä pehmustamattomana siitä on vain säilytyspussiksi. Se voi jopa olla sisältöäänkin arvokkaampi. Noiden kahden toimenpiteen välillä voisin ilmoittaa soittimesta ukettajien FB-ryhmässä. Siellä on pidemmälle edistyneitä harrastajia, joille pienet puutyöt eivät ole mahdottoman vaikeita toisin kuin minulle. Ehkä joku heistä saisi houkuteltua soittimen sielun takaisin esiin.
Muoks. Voi ei kuinka noloa! Kolkosti soiva tenori soi kolkosti, koska se on oktaavin alempana. Viritysmittari ei kertonut siitä, eikä minun musiikkikorvani riittänyt sen huomaamiseen. Tyttäreni viritti uken uudelleen ja nyt se soi niin kuin pitääkin, mutta kielet väsyvät nopeasti - ei mikään ihme, koska en ollut kiristänyt niitä tarpeeksi vaihtamisen jälkeen. Pistin soittimen myyntiin paikallisessa FB-kirpputoriryhmässä, mutta ainoa yhteydenotto on tullut tunnetulta huijarilta. Hänellä on jokin rutiini, jossa hän pikalähetiksi naamioituneena kerää myyntikelpoista tavaraa kirjekuoriin sujautettua sanomalehtipaperia vastaan. Estin hänet Mesessä.
Uudessa tenorissani on kopan pohjassa tappi, johon saa hihnan kiinni. Se on tervetullut ominaisuus, koska viimeksi selkäni kipeytyi soittotunneilla. Ensimmäinen tunti oli tuttu jatkoryhmätunti ja sen jälkeen oli irkkumusiikkikurssi, johon on ilmoittautunut pelkästään meitä ukettajia. Kävin tänään lauantaina isommassa kaupungissa musiikkiliikkeessä jahdaten ukehihnaa, mutta ainoa vaihtoehto oli onnettoman lyhyt. Päädyin sitten nahkaiseen kitarahihnaan, jossa ainakin piisaa säätövaraa. Leveämpänä sitä on myös mukavampi pitää.
Muoks 2. En viitsi aloittaa uutta viestiä, kun ei ole mitään erityisen järisyttävän uutta kerrottavaa.
Ennen kuin vaihdoin kielet ensimmäiseen tenoriukeeni, katsoin YouTubesta viisi tai kuusi opasvideota. Yhdessäkään niistä ei varoitettu, että kieltenvaihtamisen jälkeisessä virittämisessä voisi olla oktaaviongelmia. Kokeineina musiikinharrastajina ja -ammattilaisina heille ei ollut tullut mieleenkään, että joku voisi jättää kielet liian löysälle uskoen viritysmittarin tuloksiin. Tässä on selkeä tilaus videolle "How to tune a UKULELE for complete idiots".
Nyt minulla sitten on turha konserttiukulele, jonka hankin ensimmäiseksi ukekseni vuosi sitten. Olen käyttänyt sitä työpaikkaukulelena eli käytännössä seisottanut turhan panttina kuvatarkastuksen pöydällä. Uudessa työpaikassani ei taideta katsoa hyvällä silmällä moisia turhuuksia. Voisihan sen asiakaskäyttöön luovuttaa, mutta näin korona-aikana ei kannata rohkaista ihmisiä ottamaan käsiinsä esineitä, jotka ovat olleet toisten ihmisten käsissä, semminkin jos heidän vastustuskykynsä on alentunut sairaudesta tai sen hoidoista johtuen. Harmi, etten säästänyt uken mukana tullutta onnetonta kuljetuspussia. Sekin olisi ollut parempi kuin ei mitään soitinta kaupattaessa. Lisäsin sen turhahkoksi lisäpehmusteeksi edellisessä muokkauksessa kertomassani kaupassa. Olin niin onnellinen ei-huijarikauppakumppanin ilmaantumisesta, että alensin hintaakin pyytämättä viidellä eurolla. Tästä yksilöstä luopuminen kirpaisee jo siitäkin syystä, että maksoin siitä täyden hinnan musiikkiliikkeessä. Kirpputorilla ostajaa ei juuri kiinnosta, kuinka paljon myyjä on itse maksanut tuotteesta. Hinnaksi odotetaan noin puolet uuden tavaran arvosta. Pakkaa sekoittaa sekin, että tarjolla on runsaasti halvempia sopraanoukuleleja. Miksi maksaisin tuosta 60 euroa, kun toisessa ilmoituksessa kaupataan soitinta 30 eurolla?
Eilen soitin irkkumusiikkikurssilla tinapillillä Scarborough Fair -biisin. Ehdin harjoitella sitä kotona, mutta kehnosti soitanto silti sujui. Jatkossa on luvassa lisää vastaavia elämyksiä, joten harjoitteleminen on päivän ja viikon sana. Ukella säestämiseen verrattuna melodian esittäminen tinapillillä on huomattavasti vaikeampaa. Jotain C#-nuottia puhaltaessa ei edes pysty pitämään pillistä kunnolla kiinni, koska mikään rei'istä ei ole peitettynä.
Soittaminen ylipäätään tuntuu toimivan jonkinlaisena henkireikänä muuten harmaassa arjessa. Aiemmin vastaavaa viihdykettä tarjosi lukeminen ja pelaaminen. Ruutuaika on syönyt lukuaikaa ja pelaaminen käy niskojen päälle: jännitän niitä vaistomaisesti kun tulee jännät paikat. Soittamisella pääsen nykyään samaan rentoon flow-tilaan kuin ennen lukemalla tai pelaamalla.