Viikon sulattelun jälkeen uskallan viimein tulla tekemään jonkinlaista alustavaa mielipidettäni leffasta.
Tavalliset ruinaukset alkutekstien suomenkielisyydestä, joka tosin oli odotettavaa. Mutta miksei voi edes käyttää tavuviivoja, jotta sanojen ja kirjainten välissä olevat raot olisivat edes inhimillistä katsottavaa. Lisäksi alkuscrollin prologi oli tällä kertaa yllättävän kökkö. "WAR!" "There are heroes on both sides."
Alun lentotaistelu oli upea elämys elokuvateatterissa, kun kuva kieppuu ympäriinsä ja joka puolella on tohinaa ja vilskettä. Pelkäänpä vain, että televisioruutuun päätyessä tästäkin taistelukohtauksesta on kadonnut puolet taiasta. Uskaltaisin kumminkin sanoa, että tämä taistelu pääsee vähintäänkin samalle tasolle RotJ:n avaruusfinaalin kanssa, jollei jopa ylikin. Anakin pääsee todellakin näyttämään mitä "the greatest star-pilot in the galaxy" tarkoittaa. Lisäksi oli mukava nähdä miten alukset alkavat pikkuhiljaa Trilogiassa olleita...
Palpatinen pelastus oli alkuun mukava tapa saada katsojat Star Warsin maailmaan: nähdään valomiekkailua ja paloteltuja droideja ja R2-D2 leikkimässä. Droidihuumoria oli muutenkin ahdettu elokuvaan aivan liikaa, varsinkin kun se ei ole edes hauskaa huumoria.
Anakinin ja Obi-Wanin taistelu Dookua vastaan oli jo parempaa katsottavaa. Näkee heti, että miekkailuun on panostettu entistä enemmän. Dookun kuolema ei herättänyt suurtakaan tunnekuohua, mutta osoittipa ainakin heti katsojalle mihin suuntaan Anakin on menossa. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä versio, jossa Anakin ei suostukaan Palpatinen suorasanaiseen käskyyn vaan toimittaa Dookun Tasavallan oikeuden käsiin.
Griveous ei ollutkaan niin paha lisä elokuvaan, kun osasin odottaa. Omaperäinen pahis, joka sopii hyvin Star Wars -maailmaan. Vaatii kuitenkin melkein Clone Wars -sarjan tai Labyrinthe of Evil -kirjan katsomista/lukemista, jotta "Kenraali Karmivan" syvimpään olemukseen pääsee käsiksi. Ja selviääpä myös yskänkin syy.
Magna-droidit sähkösauvoineen olivat turha lisä. Tavalliset (huumorittomat) droidit olisivat kelvanneet, sillä nämä taistelut olivat juonen kannalta harvinaisen turhia. Myös hissikiipeilyä oli lievästi ylivenytetty.
Anakinin ja Padmén tarinaa oli tällä kertaa jopa alikäytetty, sillä sehän olisi hyvin sopinut elokuvan alkuosan pääteemaksi, jotta kontrasti synkkään loppuosaan vahvistuisi. Mutta ainakin Lucas onnistui välttymään tällä kertaa hunajasiirapilta, jota Episode II tihkui. Anakinin unikatkelmat olivat järkyttävä lisä, sillä ne ovat ainoat flashback-kohtaus koko elokuvasarjassa. Olisivat saaneet toteuttaa jotenkin sarjalle lojaalisemmin.
Kaikki Palpatinen kohtaukset Senaatin edessä rulettivat. Kaikki Palpatine-kohtaukset rulettivat! Ian McDiarmid oli elämänsä vedossa ja vanha kunnon Emperor-look raapi selkäpiitä. Ainoa ärsyttävä tekijä oli teatterissa olleen yleisön naurunpurskahdukset tahattomasti huvittavissa kohdissa. Kiitos, Plevna 1, yöennakko.
Elokuvassa on juuri sopivan verran politiikkaa, toimintaa ja romantiikkaa. Leikkauksessa on onnistuttu paremmin kuin Episode II:ssa, vaikkakin kohtaukset vaihdossa olevat fadeukset olivat välillä häiritseviä. Miksi niitä on pitänyt mennä muuttamaan noin omituisiksi?
Mukana on paljon sellaista, jota ei-fani välttämättä tajua; Bail Organan rooli saagassa jää melko pieneksi elokuvien osalta, Mon Mothman vilahdus ei ollut muistiinpainuva ja Kashyyykin idea jää hieman tyhjilleen.
Anakinin angastaus Obi-Wania ja Neuvostoa kohtaan on onnistuttu luomaan uskottavasti, kun sopivassa määrin näytetään Palpatinen houkuttelevia sanoja Anakinille. Hayden Christensen onnistuu näyttelemään paljon paremmin vihaista hahmoa kuin Episode II:ssa ollutta ristiriitaista.
Palpatinen paljastukset teatterissa olivat kiva lisä, mutta Darth Plagueisin mainitseminen tuntui enemmänkin turhana alluusiona tuleviin Expanded Universe -kirjoihin ja sarjakuviin. Palpyn hienoinen maininta siitä, että Voiman Pimeän puolen avulla voi synnyttää jopa elämää vihjailisi, että Anakinin syntymä ei ollutkaan sattumaa. Onneksi tieto jää kumminkin selvittämättä, jotta emme näe koskaan Palpatinen sanovan Anakinille "I am your father". On kuitenkin kummallista, miksei Anakin tajua jo tässä kohdin Palpatinen kaksoisroolia.
Utapaus-kohtaus kokonaisuudessaan oli moitteeton, muttei se myöskään herättänyt suuria tunnekuohuja. Maanalainen tukikohta huokui välillä sanaa "pienoismalli", mutta odotetusti kunnolliset tehosteet toimivat myöskin. Mielestäni paljon-kritisoitu Boga-lisko oli mukava lisä, mutta mieluusti olisin halunnut nähdä kohtauksen, jossa Obi-Wan kesyttää Bogan Voiman avulla.
Taistelu Grievouksen kanssa oli hieno, vaikka neljässä valosapelissa haiskaahtakin Kevin J. Andersson. Toteustus kuitenkin pelasti asian täysin. Rehellinen käsirysy oli mukava lisä Episode II:n Obi-Wan VS. Jango -taistelussa, mutta se toimii edelleen virkistävänä vaihteluna tavalliseen valomiekkailuun. Obi-Wanin "so uncivilized" oli ote kunnollisesta Star Wars -henkisestä huumorista. Ewan McGregor hoiti hommansa muutenkin homman kotiin täyden kympin suorituksella. Ei jää skottipoju peleissä kovinkaan paljoa Sir Alec Guinnessin varjoon.
Ja tästä alkaa elokuvan multiorgastinen loppupuolisko.
Palpatinen pidätystä ei voinut olla katsomatta korvasta korvaan -virne päällä. Harmittoman näköinen politikko näyttää miten sitä Voimaa kuuluukaan käyttää. Mace Windun rooli Jedien moraalin ylläpitäjänä sai tehostetta, kun häntä ei niin vain silputtukaan. Toivotaan että hän saa levätä rauhassa, eikä nousta kuolleista EU:ssa (turha toivo
).
Anakinin putoaminen Pimeälle Puolelle oli uskottavasti rakennettu tapahtumien sarja. Olisin kuitenkin jättänyt Darth Vader -nimen mainitsemisen vasta loppukohtauksiin.
"Execute Order 66" oli koko elokuvasarjan kauneimpia kohtauksia, varsinkin Ki-Adi-Munkin kuolema. Tässä näytetään mitä Lucas tarkoitti vuonna 1998 kun hän sanoi, että Episode III:sta tulee "hieman synkähkömpi". Filmikollaasi eri planeetoilta on hienoa nähtävää ja Jedien teurastus jollain tavalla koskettavaa.
Kashyyykin taistelu on visuaalisesti upea, ja pääsee lähelle Hothin taistelun tasoa. Wookieet ovat aina olleet mielestäni uljas soturirotu, joten oli upeaa nähdä se viimein tositoimissa. Chewbaccan mainitseminen taas tuntui hieman pointittomalta, vaikkakin yksi aasinsilta lisää Trilogiaan tuskin haittaa ketään.
Jeditemppelin puhdistus jatkaa synkkää linjaa. Lastenteurastus taitaakin olla koko elokuvasarjan rankin kohtaus. Sisäänmarssi tosin suorastaan vaati Imperial Marchia taustalle.
Myös Palpatinen keisariksi-julistautumisen-puhe oli sykähdyttävä.
"The Republic will be reorganized into the first Galactic Empire!" Harmi että niin moni kriitikko tahtoo aina olla hakemassa tästä jotain alluusiota George W. Bushin puheisiin.
Yodan ja Palpatinen taistelun taso näkyy jo tavassa, jolla Yoda tekee entrancensa. Punaiset vartijat kumoon ja Voiman ultimaattiset Mestarit ottavat viimein yhteen. Taisto onnistuu olemaan kunniallinen molemille osapuolille, ja lopputulos painottaa Yodan tulevia varoituksia Keisarin voimista.
Anakinin, Padmén ja Obi-Wanin kolmiodraama saa päätöksensä Anakinin luonteen kautta. Tämä on sitä juonen kauneutta; Anakin näki näkyjä, jossa raskaana oleva Padmé kuolee synnytykseen, ja kääntyy Pimeälle puolelle pelastaakseen hänet. Mutta hänen rakkaansa kuolee lopulta vain ja ainoastaan hänen kääntymisensä takia.
Ja sitten yhteenotto, jota fanit ovat odottaneet jo yli 20 vuotta. The Taisto. "The Master versus the Apprentice". Ilma suorastaan säkenöi Voimaa kun Obi-Wan ja Anakin ottavat yhteen sopivan melodramaattisessa tulivuoriympäristössä, laavaroiskeita väistellen. John Williamsin mahtipontinen musiikki osuu nappiin. TÄTÄ on odotettu.
"You were the Chosen One!" jää elämään Star Wars -sarjan muistettivimpina repliikkeinä. Obi-Wanin puhe Anakinille oli muuten koko Prequel-sarjan parasta dialogia, täynnä Star Warsin syvintä henkeä. "I hate you!" jäi myös kuin leijumaan ilmaan seuraaviksi 20 vuodeksi...
Enter A Dark Lord. Hyvä etten ollut haljeta innostuksesta kun Vaderin tummaa naamaria laskettiin Anakin arpisen kasvon päälle, silmät kiiluvat epätoivoa ja sitten... [khhhhhh krhhhhhhhh]. Rauhallinen musiikki sopi täydellisesti, ja Vaderin "Noooooo!" huuto sinetöi Wanhaan Trilogiaan uuden näkökulman; enää Vader ei vaikuta niinkään armottomalta pahikselta, vaan uhrilta. (Onkin käyty keskustelua, missä järjestyksessä elokuvat tulisi katsoa. Harkinnan jälkeen oikea järjestys on 4-5-6-1-2-3-4-5-6.
Yodan viittaus Qui-Goniin jää tyhjäksi ja herättää vain kysymyksiä, jollei katsoja tiedä poisleikatusta kohtauksesta, jossa Qui-Gonin henki onnistuu kommunikoimaan Yodan kanssa. Olisivat ottaneet sen mukaan tai jättäneet jutun kokonaan pois, nyt saimme vain puolet totuudesta. Toivottavasti liittävät dvd:lle.
Luken ja Leian synnyttäminen oli aika kivuttoman näköistä. Lastennimeäminen oli koskettava kohtaus. Koko elokuvan loppu olikin sitten yhtä suurta nostalgiapläjäystä; on Tatooinea, sukulaisia, vauvoja, Tantive IV:tä... ja viimein Keisari Palpatine, Darth Vader ja eräs Tarkin-niminen kuvernööri seuraamassa erään avaruusaseman rakennusta... Voiko tätä trilogiaa paremmin lopettaa?