STs:n Parikkalamiitti #1 (16.-18.3.2012)

Kiitokset seurasta niin vanhoille kasvoille kuin uusimmillekin tuttavuuksille, eli Vetehiselle, FreakyMikelle ja Saladinille. Erityismaininta Shetaille lauantai-illan lautapelikuningattaruudesta, Raseenalle Rantasalmen turismimarkkinoinnista ja Vampirelle monien matkan rasitusten jakamisesta Tampereelta Tampereelle. Miittipaikka olisi kantanut varmasti kunniakkaasti useammankin osallistujan, ja palveli kaiken kaikkiaan mallikkaasti. Olikin perin häpeällistä, ettei Tampereen suunnalta tullut enempää väkeä. Toivottavasti tätä lukevat morelilaiset tutevat piston sydämessään, katuvat ankarasti ja pyhiinvaeltavat vaikkapa vuoden päästä sankoin joukoin paikalle.
 
Kannatan ehdottomasti paikkaa talvimiittipaikaksi. Toimii ja on hyvä hajauttaa miittejä eripuolille Suomea. Vaikkakin jos olisin joutunut ajamaan itse koko matkan niin olisin varmaan jättänyt tulematta. Juna vähän liian kallis ja hankala ja huonot hartiat eivät kestä ajaa ihan noin pitkälle. Ehkä olen myös tottunut liian hyvään ;) Mutta siis ehdottomasti uudestaan. Oli paras viikonloppumiittipaikka tähän mennessä.

Olitte kaikki ihania kuten tiedätte. Turha sitä nyt liikaa toistelemaan. Nautin miitistä. Oli hauskaa tutkia paikkoja yksin lauantaiaamuna muiden vielä nukkuessa, oli hauskaa katsella Velipuolikuuta ja ajella Shetain kanssa sivuteitä kaupasta. Sauna oli hyvä, seura oli hyvää, omaa tilaa sai kylliksi, Lathronin järjestämä kokemus oli kokeilemisen arvoinen, mutta haluaisin kokea sen uudestaan. Ehkä vähän vähemmän arkaan ajankohtaan ja ehkä vielä aavistuksen avoimemmin mielin. Mäenlasku oli kivaa, muiden lumitöiden seuraaminen oli kivaa ja sain teeskennellä olevansa hyödyllinen kun potkin vähän jäitä :p Miitti oli oikeastaan aika tunnerikas. Jäin kaipaamaan teitä ympärilläni ja olisin viihtynyt pidempäänkin, vaikka olikin kiva tulla kotiin. Meillä oli hyvä porukka. Arkint oli kivaa matkaseuraa ja jaan mieluusti saman auton jatkossakin. Henanea oli kiva nähdä ajan kanssa, Maylle iso kiitos jatkokyydistä. Sen ansiosta ylipäänsä tulin paikalle. Olisi harmittanut lukea näitä viestejä jos olisin jäänyt pois. Matka oli hupaisa ja sain varmasti monta minuuttia lisää elinaikaa. Shetaille iso kiitos siitä että olit järjestämässä asioita paikanpäällä. Ilman sinua olisin varmaan stressannut taas ihan liikaa. Nyt sain rentoutua. Anteeksi vastahankaisuuteni sihteerinä. En tiedä miksi olen joskus sellainen, mutta ehkä selvisitte siitä ;) .
Vaikka saunat olivat aika täynnä niin en kokenut sitä ahdistavaksi asiaksi kuten joissain miiteissä joskus (ja saunat olivat molemmat hyviä. Meillä oli varmaan oikeasti ihan paras porukka kun jokainen yksitellen tuntui minulle niin tärkeältä vaikka en jokaisen kanssa päätynytkään jutustelemaan sen kummemmin. Kontu osoittautui vaan taas niin hyväksi paikaksi elää ja olla. Ei siitä voi muuta sanoa.

Olin tänään aika kipuinen aamupäivästä ja jos joku koki etten siivonnut kylliksi niin pyydän anteeksi. Sen takia olin myös aika vaisu. En kuitenkaan anna sen pilata kokemustani. Älkää pelätkö, ne kivut eivät tartu. Mistä tullaankin siihen että onneksi kaikki pysyivät miitin suunnilleen terveinä (harmittaa Linden puolesta). En tiedä enää mitä sanoa. Ei ihan minun tapaistani vuodattaa näin paljon kiitoksia, mutta teidän kanssa oli hyvä olla. Erityishalit vielä Maylle, Henanelle ja Lathronille.
 
Tosiaan, minäkin tahdon Magadheera-joukkotilaukseen mukaan!

Kointähti sanoi:
Kiitokset -- Raseenalle Rantasalmen turismimarkkinoinnista --

Haha! :grin:
Tässä meillä on peltoa... Tuosta risteyksestä mennään meille, tuossa on minun bussipysäkkini... Tässä ei mitään... Peltoa, metsää... Kyllä se keskustakin tulee... Kyllä täällä ihan oikeasti on keskusta... No niin, nyt se meni, toivottavasti ehditte nähdä, siellä oli minun lukionikin. Ja tässä on taas metsää. Ja siinä se sitten olikin. Toivottavasti nautitte.
 
Magadheera... jaa, se taitaa olla tuo toista gigatavua suuri tiedosto läppärilläni Miccoh'n leffaesityksen jäljiltä. Näytin lapsilleni satamatanssikohtausta. Ei, poikani, he eivät ole intiaaneja, vaikka he tanssivatkin Intiassa.

Kiitos kaikille kanssamiittiläisille Parikkalan metsästysmajan testaamisesta! Ostin paluumatkalla pari kokoelmaa absurdia huumoria 80- ja 90-luvuilta. Seuraavalla esityskerralla näytän valikoituja jaksoja sen sijaan että vain laittaisin levyn pyörimään.

Harmi, ettei Shetai huomannut napata Dracaenaa saunaseuraksi lauantaina. Kun kävin sammuttamassa valot alhaalla, oli mielenkiintoista kiivetä yksin portaita pimeä kantapäillä. Kiitin onneani siitä, etten ollut koskaan pelannut Alan Wakea. Kännykän lamppu valaisi erittäin hyvin, mutta vain yhteen suuntaan kerrallaan.
 
Portaiden valoihin oli katkaisia myös portaiden yläpäässä. :)

Minulle myös yksi Magadheera DVD!! Miccohhan tämän lupasi hoitaa. ;)

Ei nuo julisteetkaan ole kovin pahan hintaisia Ebayssä. :D

http://www.ebay.com/itm/RAM-CHARAN-MAGADHEERA-TELUGU-ACTOR-POSTER-13-X-9-/190435053524?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item2c56d04fd4
 
Kiitokset kaikille ensimmäisestä Kontu-miitistäni! Ihmiset olivat mahtavia ja kivaa oli. Muuta en voi oikein sanoa :D
 
Hieno miitti, vaikka jäikin omalta osaltani tosi lyhytaikaiseksi. Oli myös aika mukavaa saada kasvot muutamille täältä tutuille nimimerkeille. Metsästysmajalle tullessa oli aluksi vähän ulkopuolinen olo, mutta sopivassa seurassa karjalainen perimä puskee näköjään esiin ja alkaa varsinainen puheripuli. [22]

Heh.. Siellähän tuli käsiteltyä lyhyessä ajassa vaikka mitkä aiheet aina metallitekniikoista suomen muinaishistoriaan, nykyajan talousongelmiin ja moneen muuhunkin asiaan. Anteeksi jos puhuin välillä ehkä vähän liikaakin muiden päälle, mutta omasta lähipiiristäni ei ole löytynyt opiskeluaikojen jälkeen oikein ketään joka olisi kiinnostunut noista aiheista, joten oli tosi hauskaa päästä turinoimaan pitkästä aikaa oikein kunnolla.
 
Lathron, saako sinun tomaattijutun ohjeen? Se oli hirveän hyvää ja minun tekee sitä mieli :p

FreakyMikelle ja Vetehiselle oli kiva saada kasvot, vaikka kommunikointi jäi vähäiseksi. Vetehistä ainakin voisi nähdä useamminkin kun asumisvälimatka on niin lyhyt :)
 
Miitti oli ihana,vaikka eksyttiin eikä meinattu löytää edes koko paikalle:D
Mutta löydettiinpäs kuiteskin ja mulla oli loistava viikonloppu:heart::heart:
Paikkakin oli hyvä. Ja kiitos Lathronin järjästämälle samaanimatkalle.
 
Dracaena sanoi:
Kointähti sanoi:
Kiitokset -- Raseenalle Rantasalmen turismimarkkinoinnista --

Haha! :grin:
Tässä meillä on peltoa... Tuosta risteyksestä mennään meille, tuossa on minun bussipysäkkini... Tässä ei mitään... Peltoa, metsää... Kyllä se keskustakin tulee... Kyllä täällä ihan oikeasti on keskusta... No niin, nyt se meni, toivottavasti ehditte nähdä, siellä oli minun lukionikin. Ja tässä on taas metsää. Ja siinä se sitten olikin. Toivottavasti nautitte.

Jos miitti järjestetään tulevaisuudessa vielä jossain kaukana pohjoisessa, pystytän itse nelostielle Pulkkilan (osa Siikalatvan kuntaa nykyisin) kohdalle tiesulun, josta kaikki kontulaiset ohjataan pakolliselle pyhiinvaellukselle Pulkkilan siunatuille paikoille. Ohjelmassa olisi ainakin maan suuteleminen muinaisen ravintola Honkalinnan raunioiden luona, kunnian tekeminen Pulkkilan taistelun muistomerkin äärellä sekä Kointähden lapsuudenkodin kiertäminen seitsemän kertaa hoosiannaa laulaen.
 
Kuulostaa hauskalta =) Täytyypä pitää huoli, että pääsen varmasti mukaan, jos peräpohjolan miitti joskus toteutetaan.
 
Offtopic:
Jas, se on helppo resepti, jonka keksin vähän ex-temporena.
Hanki jauhelihaa, pekonia, paprikaa, kesäkurpitsaa, punasipulia, oliiviöljyä, (valkosipulia), kirsikkatomaattia ja tomaattimurskaa. Pilko, paista, mausta suolalla, pippurilla ja aavistuksella sokeria (tehostaa tomaatin makua) ja syö. Jos haluat parempaa, niin lisää jotain maukkaita sieniä, ehkä lihafondia, ehkä pieneksi pilkottua broilerin maksaa (ihan vähän vain mausteeksi), loraus punaviiniä, voita, hauduta tuntitolkulla ja valmiin annoksen päälle raastettua parmesan-juustoa. Pastaksi kannattaa valita esim. penne.

Ilo oli puolellani shamaanimatkailun suhteen. Oli koskettavaa nähdä, kuinka siitä selvästikin oli iloa ja hyötyä. Ja kiitos vielä tuotekehitysavusta käsitöiden suhteen.
 
Juu oli taas oikein mukava miitti. Tuli pelattua pelejä, mutta ei tällä kertaa mitään liikaa ja oppi taas paria uutta. Hyvä puoli miitti paikassa oli, että pääasiassa toiminta tapahtui yhdessä huoneessa. Elokuviakin tuli katsottua monta, mikä ei ole minulle lainkaan tyypillistä. Eivätkä ne voineet olla niin huonoja miltä vaikuttivat, kun ne kerran tuli kaikki katsottua.

Univelkaaa tosin tuli ehkä turhan paljon. Vaikka kävin viimeisten joukossa nukkumaan, heräsin molempina aamuina kahdeksan maissa, mutta se on linj... eikun nukkumapaikan valintakysymys.
 
Todellakin oli ihan mahtava miitti, vaikka itseni osalta se vähän lyhyemmäksi jäikin. En valitettavasti ehdi nyt kovin pitkiä tarinoita kirjoittelemaan, joten lyhyesti ja ytimekkäästi iso kiitos kaikille kaikesta, oli kiva tutustua uusiin kontulaisiin ja tavata vanhoja, rakkaita tuttuja. Ja näin vihdoinkin Magadheeran! Miccoh, osallistun myös sen yhteistilaukseen :D
 
Tunnista kuvan kontulaiset, kahdeksan kappaletta. Kyllä, kahdeksan.
 

Liitetiedostot

  • pieni.jpg
    pieni.jpg
    447,8 KB · Katseluja: 39
Tuliko miitistä yhtään muita kuvia? Shetailla oli arkistossa videoita, mutta onko niitä tarkoitus säästää jotain tiettyä varten vai voiko niitä nähdä?
 
Ylös