Sukututkimus

Olen tehnyt omatoimisesti pienimuotoista sukututkimusta omasta suvustani, lähinnä äitini puolelta.
Olen saanut koottua melko kattavan sukupuun jonnekin isovanhempieni isovanhempiin asti. Asiaa on auttanut jonkin verran se, että äitini isoisästä on kirjoitettu muutama kirja, koska hän oli suhteellisen tunnettu kansanedustaja (, joka kuoli sairastuttuaan vankileirillä. )
Sukututkimus on tuonut mm. uutta katsantokantaa punaisten ja valkoisten keskinäiseen sotimiseen ja on vaikea olla ottamatta ajatuksissani samaa puolta, kuin isoisoisäni muinoin.

Omat isovanhempani ovat valittevasti kaikki jo kuolleet.
 
Isäni isä kirjoitti kirjan omasta suvustaan, ja toisen omasta elämästään. Tokikaan kirjaa ei julkaistu, vaan isotätini kirjoitti sen puhtaaksi ja siitä tehtiin muutama kopio isoisän perheelle ja suvulle. Isoisäni syntyi 1909 ja rautatieläisenä asuivat monella paikkakunnalla - Suomen itsenäistyessä vielä kaiken lisäksi itärajalla, joten kirjasta löytyy kertomusta niin retkestä Pietariin 1915 kuin piileskelystä sisällissodan aikana.

Ymmärrän hyvin, että monien on edelleen vaikea suhtautua sisällissodan aikaisiin tapahtumiin lähellekään neutraalisti. Minua itseäni auttaa se, mitä isoisän isälle tapahtui. Hän oli aiemmin pelastanut jonkun sotavankeudelta tai teloitukselta, ja myöhemmin tämä sama henkilö puolestaan pelasti isoisoisän melko varmalta teloitukselta.
 
Lilyofthevalley sanoi:
Sukututkimus on tuonut mm. uutta katsantokantaa punaisten ja valkoisten keskinäiseen sotimiseen ja on vaikea olla ottamatta ajatuksissani samaa puolta, kuin isoisoisäni muinoin.

Minulla ei onneksi ole mitään vaikeuksia olla ottamatta samaa puolta kuin jääkäri-isosetäni. Hän oli sitä ah-niin-isänmaallista sakkia, joka salaa karkasi Saksaan sotilaskoulutettavaksi ja palasi sitten "vapauttamaan" kotimaataan. Urotekoihinsa lukeutuu kuulemma mm. vankileirillä nälkälakkoon ryhtyneiden punaisten naisvankien pakkosyöttäminen, mikä oli aika järkytys äidilleni kun hän siitä kuuli.

Mieheni isoisoisä puolestaan oli jonkinlainen punakapteeni sisällisssodan aikaan ja päätyi Tammisaareen vankileirille. Kuulemma hän haali itselleen asevarastoa uutta kapinaa varten selvittyään toisesta maailmasodastakin, mutta ammuttuaan omenapuitaan järsinyttä jänistä ikkunasta konepistoolilla joutui mielisairaalaan ja kuoli siellä. Tämä siis sen mukaan mitä mieheni on omilta vanhemmiltaan kuullut.
 
Vindriel sanoi:
Tik sanoi:
Onko kukaan tehnyt sitä, mitä itse suunnittelin (mutta suunnittelin liian kauan) eli haastatellut nauhalle vanhimpia sukulaisiaan, isovanhempia tai jos mahd. näiden vanhempia? Heillä kun on kerrottavanaan sellaisia yksityiskohtia vielä monta sukupolvea itseäänkin kauempaa, joita mitkään kirkonkirjat eivät kerro.

Ongelma on myös sekin, että oma mummini ei kerro juttuja pyytämällä, vaan siihen tarvitaan se oikea hetki ja tunnelma. Tietty jos olisi se nauhuri olemassa, voisi pitää sitä aina jossain lähellä kaiken varalta. Jotenkin tuntuu, että nauhuriin puhuttaessa tarinat eivät ole niin luontevia kuin hetken mielijohteesta kerrotut jutut. Mutta parempihan sekin olisi kuin ei mitään.

Meillä on sama juttu äidin kanssa. Jos haluaa jotain tietää, niin silloin pitää nyhtämällä kiskoa irti tietoa hänestä, mutta joskus hän saattaa jonkun nimenkin perusteella rueta selittämään jotain isosedän lapsen tarinaa.

Omat isovanhempani ovat kuolleet jo aikaa sitten ja kaksi sukututkimuskirjaa on tullut isän äidin puolelta ja äidin puolelta yksi. Isäni syntyi avioliiton ulkopuolella, ja hänen isänsä(siis biologisen ukkini, joka on lapista) puoli on todella hämärän peitossa, sillä isäni paperit on häpeässä piilotettu hänen lapsuuden kotiinsa, eikä niitä ole vieläkään löydetty. Moni asia kyllä selviäisi jos ne löytyisivät.
Sen verran tiedän kuitenkin että isän äidin suku tuli ruotsista muistaakseni joskus 1700-luvulla. Äitini sukua ei ole vielä ihan niin pitkälle ehditty tutkia, mutta muistaakseni Savosta hänen porukkansa on peräisin.
 
Äidin isän puoleinen suku kiinnostaisi eniten, lähinnä varmaan siksi, että siitä tuskin tulen koskaan tietämäänkään kovin paljoa. Isäni isän puolelta tiedän nimet ja syntymäajat isä-poika-linjalle 1600-luvulle saakka, jolloin sukumme "kantaisä" muutti Venäjältä Suomeen.

Äidin isän suvun etsinnässä oman vaikeutensa tuottaa se, että minulla ei ole kuin (oletettu) nimi ja yksi ainoa valokuva. Nimen perusteella olen etsinyt tietoa mahdollisista sukulaisista, ja sikäli etsintä on ollut tähän saakka helppo että potentiaalisia sukulaisia olisi alle 30 kappaletta, ja tämäkin porukka saattaa olla pienempi, mikäli etuliitteelliset sukunimet eivät kuulu juuri meidän sukuumme (mikä on varmasti aika todennäköistä). Muutama sukulainen saattaisi asua jopa sadan kilometrin säteellä täältä, mutta siihenpä se sitten tyssääkin. Äitiä ei omien sanojensa mukaan kiinnosta, ja itse olen turhan ujo mennäkseni utelemaan moista ventovierailta ihmisiltä, varsinkaan kun en tiedä, onko äiti millään tavoin tunnettu ihminen tässä suvussa. Äidin isä kuoli pari kuukautta ennen äidin syntymää, mutta nimen perusteella voisin olettaa että mahdollisesti hänen veljensä tai poikansa olisi ainakin vielä osoiterekisterin perusteella elossa. Siinäpä se sitten onkin. Mummokin on kuollut, joten asiasta ei voi enää kysellä. Eikä mummo ollut kovin tervekään, kärsi skitsofreniasta, niin se totuuden onkiminen olisi voinutkin olla aikamoinen tehtävä. Ehkä saan tyytyä siihen, että äidin veli löytyi sentään pari vuotta sitten.

Äidin äidin puoleinen suku on sitten hieman helpompi tietojen saannin suhteen, mutta sukulaisuussuhteet ovat niin moninaisia :grin: , että kunnolliseen selvyyteen tarvittaisiin se kunnollinen sukututkimus (joku aloitti muutama vuosi sitten, mutta tuloksista ei ole kuulunut mitään). Yhdessä vaiheessa tämän puolen suvussa harrastettiin esimerkiksi sitä, että jos aviopuoliso kuoli, mentiin uusiin naimisiin tämän veljen kanssa tms. Siitä syystä nykyisetkin sukulaisuussuhteet menevät hauskasti vinksalleen, sillä samasta perheestä löytyy yhä esimerkiksi sisaruksia joista toiselle henkilö A on serkku mutta toiselle setä. Otapa siitä sitten selvää, ja tämä selityskin on aikamoinen sekametelisoppa esikuvansa tavoin..

Äitiin verrattuna isän suku on siis moninkerroin helpompi tapaus. Isän äidin sukuun en ole kauheasti perehtynyt, mutta käsittääkseni se olisi suhteessa melko helppo selvittääkin, jos tahtoisi.
 
En usko, että äitini tai isäni suvuista olisi tähän mennessä kukaan tehnyt sukututkimusta. Olen muutaman kerran miettinyt, että lähtisin sukutaustojani selvittämään, mutta siihen ei ole riittänyt aikaa.

Isän ja hänen kahden "tyttöserkkunsa" (tyttöserkut olivat tuolloin 86-vuotiaita ja isä juuri täyttänyt 70 vuotta) kanssa keskustelimme 90-luvun loppupuolella isän suvun vaiheista ja isän serkut muistivat monia asioita paremmin kuin isä. Kirjoitimme silloin muistiin isän sukulaisten nimet ja syntymävuosia isän isovanhempiin asti, mutta sen pidemmälle emme päässeet. Isän serkutkaan eivät valitettavasti muistaneet enää omien isovanhempiensa syntymävuotta, mutta nämä olivat syntyneet ehkä 1840-1850 -luvuilla, koska isän isä (minun isoisäni) oli syntynyt 1878. Nuokin tiedot jo auttaisivat sukututkimuksessa jonkinlaiseen alkuun.

Isän äidin suvusta minulla ei ole kovin paljon tietoa, mutta isoäiti kertoi mielellään omia lapsuudenaikaisia muistojaan, kun olin lapsi ja kyselin niistä häneltä. Valitettavasti isompana nuo asiat eivät kiinnostaneet niin paljon, että olisin kysellyt hänen sukunsa vaiheista tarkemmin ja kirjoittanut asioita muistiin.

Oman äitini puolen suvusta tiedän hyvin vähän ja sieltä ainoa elossa oleva lähin sukulainen on tätini, joten hänen puheilleen olisi syytä mennä, mikäli tämän suvun vaiheista haluaisin kerätä edes jotakin tietoa. Keskustelin hänen kanssaan kerran suvun vaiheista, mutta hän ei mm. muistanut enää isovanhempiensa nimiä, koska he olivat kuolleet jo ennen hänen syntymäänsä.

Miehen isän puoleisen suvun tapahtumien muistitietoa ovat keränneet miehen sedät ja myös miehen isä kirjoitti lapsuuden ja nuoruuden ajan muistojaan vihkoihin. Miehen äidin puolen suvun tietoja saimme miehen tädiltä ja nekin tiedot ovat tallessa, mutta niistäkin pitäisi tehdä puhtaaksi kirjoitettu versio, jotta niistä olisi edes jotakin hyötyä / iloa omille lapsille.

Mitään suurmiehiä ei ainakaan minun suvustani löydy: etenkin isän puolen suvuista löytyy piikoja, renkejä, mäkitupalaisia, torppareita, loisia (= tilatonta väkeä) ja huutolaisia. Minä taidan olla suvun ensimmäinen ylioppilas, isä kävi kansakoulun ja isän vanhemmat kiertokoulun, joten kirjasivistyskin on aika ohutta. Olisi silti mielenkiintoista selvittää, kuinka pitkälle taaksepäin omien sukujen historiaa pystyisi selvittämään.
 
Minulle on yhä täysi mysteeri, kuka vaarini isä oikein oli, ja minua kyllä kiehtoisi tietää mitä verta suonissani sitä kautta oikein virtaa. Vaarini kuoli, kun olin niin nuori etten ymmärtänyt kysyä, ja nyt pohdin sitten aivot sauhuten, kuka tämä salaperäinen isoisoisä oikein oli - ja kaikkein suurin mysteeri on se, miksei vaari koskaan kertonut isästään mitään, ei edes lapsilleen. En muista oikein paljon vaaristani, mutta äitini uskoo, että jos hän olisi elänyt tarpeeksi pitkään, hän olisi kertonut minulle, kuka vaari isä oli ja miksi hänestä on vaiettu, sillä vaari piti minusta paljon. Papereita ei tunnu olevan tai ainakaan niitä ei löydy mistään. Mieleni luo jos jonkinlaisia hurjia mielikuvia siitä, mikä voisi olla syy vaarin isän henkilöllisyydestä vaikenemiseen... Mutta en luovuta, vaan jatkan sitkeästi etsintöjä. Täältä tullaan, isoisoisä!

Isäni puolen Lapista kotoisin olevasta suvusta tiedän jo aika paljon, ja myös aika paljon hieman negatiivisiakin totuuksia, I must admit. Ensinnäkin isoisoisäni siltä puolelta ampui kerran pistoolilla miehen tanssien päätteeksi, koska hänen tuleva vaimonsa tuli täysin sattumalta tanssilavalta alas samaan aikaan miehen kanssa. Siis täysin sattumalta. Kertoo jotakin harkintakyvyn puutteeni alkuperästä. Muitakin tapauksia vielä sukulaiseni pohjoisessa muistavat, niin kuin vaikka tämän samaisen isoisoisäni serkkupojat, jotka asuivat saman tien varrella. Toisen talo oli toisella puolen tietä ja toisen sitten toisella puolen, ja kerran suuttuessaan jostakin älyttömästä pikkuasiasta toisilleen losauttelivat toisiaan ikkunasta hirvikivääreillä. Kummallekkaan ei käynyt mitään, mutta täytyy sanoa, että talojen ilmastointi oli sen jälkeen melkoisen tehokas...

Mielenkiintoista.
 
Minulla on samanlainen tilanne kuin Haudanryöstäjällä. Biologista isänisänisää ei ole tiedossa, aviottomien lapsien isiä ei tuolloin(kaan) kirkonkirjoihin merkitty. Isomummo ja isänisä kai kyllä tiesivät kenestä oli kyse, mutta tietoa ei sitten kai välitetty jälkipolville, tai jälkipolvi aka isä on sen jo unohtanut. Että siihen tyssää se patriarkaalisen linjan tutkiminen. Jos joskus olisi aikaa voisi toki lähteä tonkimaan muita linjoja.. Maalaisväestöä sieltä taitaisi pääasiassa löytyä. Nimistöä kiinnostavampaa toki olisi tietää tarinoita, piirteitä, luonteita... mutta sellaista tietoa ei heistä todennäköisesti ole mihinkään tallennettu. Äidin puolelta sukututkimusta on joku tehnytkin, mutta ei sieltäkään mitään jännittävämpää löytynyt, tavallisia torppareita tavallisine jälkeläisineen. Vaikka mitä sitä torppansa eteen raatajia väheksymään, siitä ei vain jää jälkipolville kerrottavaksi paljoakaan jännittäviä tarinoita uroteoista....

Miten muuten ottolapset on merkitty kirkonkirjoihin? Asia kiinnostaa henkilökohtaisesti, sillä molempien isänvanhempien taustalla on enemmän ja vähemmän adoptiota. Isänisän otti siis isomummon myöhempi aviomies lapsekseen (en kyllä tiedä merkittiinkö ihan isäksi jopa, tai oliko muuten virallinen status), ja isänäiti kasvoi orvoksi jäätyään tätinsä helmoissa (jolloin serkkunsa on tavallaan myös siskonsa, joten on vähän hankala miettiä että mitenkäs tämä sukulaisuussuhde pitäisi nyt korrektisti ilmaista...). Seurataanko aina vain biologista linjaa, ja miten tällaisia kasvattisuhteita merkitään?
 
En ole itse tutkinut sukuani, mutta tapasin kerran ihan sattumalta erään miehen joka oli kaukaista sukua ja joka oli tonkinut isän puolen sukumme historiaa aina Hansaliiton ajoille asti. Sukumme on kuulemma tullut 1400-luvulla Tanskasta (ilmankos olenkin aina viihtynyt Roskildessa...) ja suvussamme on perinteisesti oltu joko pikkuvirkamiehiä tai käsityöläisiä. Kun mietin itseäni, isääni ja hänen sisaruksiaan sekä serkkujani, niin aika pitkälti noin asia tosiaan on vielä nykyäänkin. Useampikin poliisi sekä muutamia käsityöläisiä (joihin itsenikin modernilla twistillä luen) löytyy.

Kohtaaminen tämän sukututkimusmiehen kanssa tapahtui valitettavan lyhyesti työaikana, joten emme ehtineet jutella enempää eikä nimeä saati yhteystietojakaan tajunut siinä kohtaa udella. Rasittavaa.
 
Isän puoleinen suku pysyy kokonaisuudessaan edelleen aika mysteerinä lähisukua lukuunottamatta kuten olen aiemmin kertoillutkin tässä topikissa. Tosin olen pitkään tiennyt isänisänisän vaihtaneen talonpoikaisen nen-päätteisen sukunimensä fiinimmäksi valmistuessaan kansakoulunopettajaksi, saman sukunimen otti myös ilmeisesti myös hänen serkkunsa (myös kansakoulunopettaja), joten vähälukuista sukunimeäni löytyy myös siltä suunnalta. Joka tapauksessa siltä puolelta juuria löytyy myös kaakkoisesta Suomesta, kuten äidin puolelta. Mutta isänisänäiti on ilmeisesti Lounais-Länsi-Suomesta kuten isänäitikin

Äidinisän puoleinen suku on perusteellisesti tutkittu ja siitä on sukuseura lehtineen. Yleensä tulee kyseltyä jos ihmisellä on sukukytköksiä Anjalankoskelle, sattuisivatko he olemaan sukua. Niinpä Konnustakin on pari sukulaista löytynyt. Sukukirjaa taaksepäin selaamalla löysin Jaamarin kanssa yhteisen esi-isän 1700-luvun alusta. Ei tarvinnut aivan ensimmäiseen tunnettuun suvun esi-isään mennä.
Äidinäidin puolelta juuria on löytynyt peräti kaakkoissuomalaiseen kartanoon 1700-luvulla, tosin aatelisia ei olla. Ehkä vähän epämääräinen sotilashenkilö oli ostanut kartanon pilkkahinnalla, kun sen alkuperäiset omistajat olivat paenneet Ruotsin puolelle rajaa silloin kun Venäjä oli napannut Kymijoen itäpuoliset alueet hallintaansa. Kartanon uuden omistajan pojat ja pojanpojat jälkeläisineen pääsivät sittemmin piireihin (sukukirja vilisee tunnettujakin sukunimiä, hupsua olla jotain perin kaukaista sukua Adolf Ehrnroothille), kun taas tyttäret naitettiin lähiseutujen maalaisväestölle, jota kautta siis itsekin kuulun tuohon sukuun.
 
Lehtokuusama sanoi:
Yleensä tulee kyseltyä jos ihmisellä on sukukytköksiä Anjalankoskelle,

Vanhemmat Myllykoski-Inkeroinen -akselilta :grin: Mylsässä tuli kakarana käytyä kesäisin sedän luona (isän lapsuudenkoti).

Muistan aina sen maatalon ominaishajun ja omenapuut, joista syksyisin käytiin hakemassa omenia jos satuttiin kulmille. Kerran setä ei ollut maisemissa kun tultiin pihaan, kerättiin omenia mukaan ennen lähtöä ja kun ihmettelin voiko niin tehdä isäni totesi että se on hänenkin kotinsa (pesää ei ole koskaan jaettu) että kyllä voidaan eikä J-setä siitä pahastu.

Ja sen kun yhtenä aamuna sedän mehiläiset olivat lähdössä karkuun ja meidät lapset käskettiin sisään. Sieltä sitten ikkunaverkkojen takaa katsottiin kun avaruuspukuun sonnustautunut setämies saalisti koko parven haaviin, pudotti sen laatikkoon ja löi kannen kiinni. Voi sitä säpinää talon sisäpuolella kun serkukset n. 10 vee olivat koolla. Jännää millaisia pieniä juttuja sitä muistaa omasta ja perheensä menneisyydestä ja miten epämääräisiä ne muistot ovat. Mulle tuo mehiläisepisodi muistuu mieleen aina heinäkuuna, mutta sehän on voinut olla mikä aika vaan suunnilleen huhtikuusta syyskuuhun.

Äidinisä oli merimies. Harmi kun hän kuoli ennen syntymääni, juttujen perusteella hän oli kiva ja reilu äijä. Hänellä olisi varmaan ollut myös paljon tarinoita. Kävi Riossa ja vaikka missä 50-luvulla. Äitini suku on ollut mulle kuitenkin aina tutumpi kuin isän - luultavasti lähinnä siksi että äidin puolen sukulaiset sattuivat asumaan paljon lähempänä kun olin pieni.

Jos en äitini suvusta tiedä paljoa, niin isäni suvusta vieläkin vähemmän. Yhtä lukuunottamatta kaikki isovanhemmat olivat kuolleet ennen kuin synnyin. Äidinäitini kuoli vuonna 2000. Häneltä ja etenkin hänen mieheltään olen kuullut oikeastaan kaiken sotiin ja Karjalan evakuointiin liittyvän silminnäkijätiedon. Sukutarinoita niihin ei tosin sisältynyt.
 
Minä sain nyt viikonloppuna mieleni varastoihin paljon lisää sukutarinoita. Käytiin isän lapsuudenmaisemissä Suonenjoella ja sain kuulla hänen vanhemmistaan ja nähdä paikan jossa hänen isovanhempansa ovat asuneet. Ainakin isän vanhemmat ovat eläneet hyvin lähellä Kolikkoinmäkeä ja olleet puuhommissa siellä. Isä on pienenä tappina juoksuttanut kahvi ja maitopullot sekä leipäpaketin omalle isälleen työmaalle. Oletan että kun niissä maisemissa myös hänen isovanhempansa eläneet että samantapaisissa hommissa olisivat olleet. Näin paikan mistä ukki on lähtenyt veneellä järven yli riiuuseissuille mummoa tapaamaan ja koulun jossa mummoni oli pienenä tyttönä opissa. Oli aika antoisa reissu. Voin suositella kaikille joilla se mahdollisuus on käymään omien vanhempien tai isovanhempien kanssa heidän lapsuuden maisemissaan.
 
Kointähti sanoi:
Mutta ennen kun kukaan ryhtyy harjoittamaan sukututkimusta, kehotan olemaan kaivamatta liian ahneesti ja liian syvään, ettei Balrog herää...

Tiedä sitten, onko se äitini puoleisessa suvussa herännyt. Tiesin, että eräs sukulaiseni oli tehnyt sukututkimusta ja kyselin äidiltäni ja mummoltani, mitä siinä oli mahtanut selvitä. Sain vain vältteleviä vastauksia: "kyllähän tätä sukua on koitettu tutkia, mutta ei siinä ikinä ole pitkälle päästy". Myöhemmin sain saman vastauksen myös tältä henkilöltä, joka tutkimusta oli tehnyt. Sittemmin löysin eräältä sukututkimussivustolta tämän sukulaiseni profiilin, ja kyllä hän näytti tutkimuksissaan ihan 1600-luvulle asti päässeen. Hämmentävää. :D

Isäni ja isän suvun kanssa olen aika vähän tekemisissä, joten tavallaan en myöskään kovin palavasti ole kiinnostunut isän puoleisen sukuni historiasta. Sen sijaan olen aina hyvin innoissani kuunnellut esimerkiksi äidinäitini tarinoita omista vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Tietyllä tapaa minusta onkin paljon mielekkäämpää kuunnella muisteloita äidinäidinäidistäni ja äidinäidinisästäni kuin saada tietää, minkäniminen joku vaikkapa 1600-luvulla elänyt esi-isäni on ollut ja minkänimisiä lapsia hänellä on ollut.

Pitäisi varmaan joskus ihan ottaa asiakseen kirjoittaa mummoni kertomuksia ylös tai sitten nauhottaa niitä. Mummo on muutenkin aina niin riemuissaan, kun vähänkin pyydän häntä kertomaan lapsuudestaan tai sukulaisistaan.
 
Satuin näkemään Haltiamielen sukututkimassa vuosijuhlamiitissä ja innostuin hieman. En ehkä varsinaisesti voi vielä sanoa aloittaneeni sukututkimusta, mutta asensin ohjelman sukupuun luomiseen ja aloin täyttämään puuta omilla tiedoillani. Varsinaiseen tutkimiseen on senkin jälkeen matkaa, koska sukua on isovanhempien toimesta aika hyvin tiedossa ja aion heitä haastatella asian tiimoilta. Mutta jos innostus jatkuu, niin enköhän jotain saa selvitellä ihan omin nokkinenikin.
 
Isän puoleinen suku pysyy kokonaisuudessaan edelleen aika mysteerinä lähisukua lukuunottamatta kuten olen aiemmin kertoillutkin tässä topikissa. Tosin olen pitkään tiennyt isänisänisän vaihtaneen talonpoikaisen nen-päätteisen sukunimensä fiinimmäksi valmistuessaan kansakoulunopettajaksi, saman sukunimen otti myös ilmeisesti myös hänen serkkunsa (myös kansakoulunopettaja), joten vähälukuista sukunimeäni löytyy myös siltä suunnalta. Joka tapauksessa siltä puolelta juuria löytyy myös kaakkoisesta Suomesta, kuten äidin puolelta. Mutta isänisänäiti on ilmeisesti Lounais-Länsi-Suomesta kuten isänäitikin.
Näköjään pieniä virheitä tehnyt omassa tulkinnassani. Selvisi taannoin, kun isä oli saanut lisää materiaalia, mitä setäni oli kaivellut suvusta. Sukunimen otti itse asiassa vain isoisoisä ja hänen veljensä, joka ei ollut kansakoulun opettaja, vaan vissiin rautatietyöläinen (ainakin sitä sorttia on ollut siinä sukuhaarassa). Joka tapauksessa maakirjojen avulla setäni pääsi 1800-luvun alkuun, kun sukuselvitys ei onnistunut Lemin kirkonkirjojen avulla (paloivat 1918 tapahtumissa). Vanhimmat tiedot ohjasivat kotipaikaksi kylän lähellä vanhaa Konnun miittipaikkaa Kotalahtea. Lisäksi vanhemmat olivat vuokranneet pari kertaa mökkiä ko. kylästä.
Isänisänäidin suvustakin oli saatu vähään lisää selvyyttä.
Suurin työmaa, mikäli sukututkimusta haluaisi jatkaa, on edelleen isänäidin puolelta. Syntymäpaikka ja vanhempien nimet tiedossa. Ainakaan näistä ei päästy netinkautta eteenpäin. Isänäiti jäi pienenä orvoksi.
 
Löysin kätevän sukupuunhallintaohjelman Sourceforelta, ilmaisesta avoimen koodin ohjelmistosta on kyse. Ja kun oman sukupuun piirtely olisi liian tylsää, piirrän tietysti kuvitteellista sukupuuta Harn-roolipelimaailman Rawyn-klaanille. Jee!
 
Kuten Atheonin viesti vuoden takaa paljastaa, mielenkiintoni sukututkimukseen heräsi uudestaan puolentoista vuotta sitten ja edistystäkin on tapahtunut melkoisesti sitten viime viestini tähän ketjuun (vuodelta 2005). 1800-luku alkaa esivanhempien osalta olla jo jotakuinkin kattavasti koluttu lukuunottamatta äitilinjaa – se tyssää toistaiseksi äidinäidin äidinäidin äitiin, joka oli ortodoksi. Heidän kirkonkirjansa kun on kirjoitettu kyrillisillä venäjäksi.

Osittain mielenkiintoa on lisännyt ja varsinkin ylläpitänyt puuhastelu Genissä, jossa rakennellaan nettiin yhtä yhteistä maailmansukupuuta. Pöytälaatikkoon vain omaksi ilokseen ei ehkä loputtomiin jaksaisi selvitellä, semminkin kun olen näillä näkymin melkolailla sammuvaa sukuhaaraa. Geni on kaupallinen ja suhteellisen kömpelö systeemi (varsinkin kaltaiselleni ilmaiskäyttäjälle), mutta parempaakaan ei lie tarjolla (Wikitreehen tosin pitäisi tutustua). Ja jollakin tavalla ihmisten verkottuminen on kiehtovaa, vaikkei sillä tietysti olekaan mitään pragmaattista merkitystä, onko minulla ja Kersti Juvalla tai Sauli Niinistöllä pari yhteistä esivanhempaa jossakin 1500-luvun Ylä-Satakunnassa. Vaan mahtaako kontulaisissa olla muita Genin käyttäjiä?
 
Ei ole Geniä käytössä. Vaan kyllä on sukututkimuksia suvussa tehty. Voisi olla kiva, jos ne 4 sukututkimusta joihin periaatteessa kuulun olisi itselläkin hallussa. Näiden perusteella voisin sanoa olevani ⅛ karjalankarjalainen, ⅛ suomenkarjalainen, ¼ suomenpuolen eteläkarjalainen, ¼ etelähämäläinen ja ¼ eteläsatakuntalainen. Asun Turussa jostain syystä. Tuntemattomia pikkuserkkuja on tullut vastaan minullakin. Isäni käyttää myheritagea, josta yksi näistä tutkimuksista löytyy pääpiirteittäin. Tämä johtaa 1600-luvun Laatokan Karjalaan. Pari venäläiseltä kuulostavaa nimeä löytyy sukupuusta, ei ole tietoa ovatko nämä vain tsaarin kirjureiden väännöksiä varsinaisista nimistä vai ei. Lisäksi joitakin itäkarjalaisia nimiä. Samoin, Satakunnan haarasta löytyy ruotsinkielistä nimeä, mutta tämä taitaa olla 1700-luvulla laaja ilmiö suomalaisissa suvuissa.

Ortodokseja on jonkinverran kirjattuna arkistoon, mutta sitä kautta mennessä joutuu tarkkailemaan patronyymejä, avioliittoja ja lapsien erisnimiä jos haluaa eteenpäin päästä. Näitä emme ole sen tarkemmin selvitelleet, vaikka muutamissa kohdissa löytyykin. Luterilaisissa kirkonkirjoissa näyttää että nämä henkilöt ovat avioon mennessä vain ilmestyneet jostakin, eikä edes lähtöpaikkakuntaa ole läheskään aina mainittu.

Eikä asiaa helpota kaunolla kirjoittu kyrillinen kirjaimisto, ainakin minulla alkaa päätä särkeä hyvin nopeasti esim. tämmöisiä tulkitessa (Sortavalan ortodoksinen seurakunta, aukeama): https://digihakemisto.appspot.com/edit?kuid=3841061&kuvanumero=412&ay=593481&sartun=129629.KA&atun=242296.KA&amnimeke=Sortavalan+ortodoksisen+seurakunnan+arkisto&sarnimi=Rippi-+ja+pääkirjat&aynimi=Rippikirjat+1811-1822+(I+Aa:2,+1811-1818,+1820-1822)&ay2=80848
 
Last edited:
Ylös