Suomen murteet

Meidän perheessämme aladobia on kutsuttu tutinaksi niin kauan kuin muistan. Meillä sana saattaa hyvinkin olla Keski-Suomen savolaisalueella varttuneen isäni peruja, ja kuvaavana nimityksenä se on sitten tarttunut stadilaisen äitinikin puheenparteen ja siten myös minun kielenkäyttööni. Muistelisin, että karjalaisperäistä sukua oleva mieheni ei moista sanaa aikoinaan tunnistanut, mutta päätellen jouluisesta naamakirjan tilapäivityksestä hänkin käyttää sitä nykyään täysin sujuvasti =)
 
Ei kyllä ole kovin tuttu nimi tuo tutina. Meillä savon ja karjalan rajalla sitä kutsutaan yleensä syltyksi. Vaan mistä kirjakieleen on tuo aladobi tullut? Käytetäänkö sitä jossain murteessa?
 
Täällä päin Aladobi tunnetaan alatoopina ja alatoovina ja tarkoittaa yleisesti hyytelöä. Sylttyä en alatoopiksi ole kuullut kutsuttavan.

Aladobi tulee Suomen kirjakieleen ranskan kielen sanasta "à la doube"
 
Olen kuullut kaikki nuo nimitykset tuosta lihahyytelöstä, vaikka täällä päin tuo aladobi nimitys on vähän vieras. Ehkä tämä johtunee että olen karjalaiskymenlaaksolainen sekoite, johon on heitetty vielä mukaan pohjalaisuutta ja savolaisuuttakin tässä viime aikoina. Kotona kuitenkin puhutaan tutinasta tai tytinästä.

Vieläkin jaksaa ihmetyttää nimityserot Suomen pienessä maassa…
 
Lihahyytelö on Turussa / Turun seudulla alatoopi, aladoobi tai sile. Meillä kotona on käytetty sanaa sile.

Syltty (kääresyltty tai pääsyltty) on liharuoka sekin, mutta se valmistetaan eri tavalla. Se tehdän esimerkiksi sian vatsalihasta, joka kierreään tiukalle rullalle, sidotaan narulla ja keitetään kypsäksi keitinliemessä. Kypsentämisen jälkeen se jäähdytetään ja tarjoillaan kylmänä ohuiksi viipaleiksi leikattuna.

Sylttyä ja silettä voidaan laittaa tarjolle sallatin eli saletin eli rosollin kanssa.
 
(Tämä topic on liian mielenkiintoinen jäädäkseen muuttokuormasta...!)

Jaksan aina vain ihmetellä, kuinka pienestä voi huomata murre-eron. Vaikka sanat olisivat samat, tai ainakin niin lähellä yleiskieltä, ettei varsinaisesti voi sanoa siitä huomaavansa eron, niin intonaatiosta sen kyllä huomaa.
En muista, olenko jo kertonut, mutta Itä-Suomen yliopiston viittomakielen linjan tms. mainoksessa kaksi naista sanovat jotain, että "me opiskellaan viittomakielen tulkeiksi Kuopiossa". (edit: ei se tietenkään yliopisto ollut, vaan joku Pohjois-Savon opisto, enpä tiedä enempää) Jossain siellä minä kuulin niin selvästi savolaisen aksentin. Vastaavasti länsimurteet erotan joskus selvästi. Ehkä se savon murteissa on esim. usein hyvin vahva K. Esim. meillä oli jossain venäjän tehtävänannossa kirjoitusvirhe tyyliin "kirjoittakkaa", ja nauroimme tunnilla sille kovasti, että tämän on kirjoittanut savolainen, olisi vain, että kirjoittakkee ja intonaatio päälle.

Kuulin muuten erikoisen asian isältäni. Tuli hiljan äitini kanssa puhe siitä, että minun synnyttäni isä teki heti selväksi, että hän on sitten isä eikä isi. Kysyin sitten häneltä itseltään, että miksi hän ei halunnut olla isi. Eikö se ole semmoinen hellittelevämpi, samoin kuin dad tai daddy. Isä vastasi, että isi on hänestä liian kaupunkilainen.
Enpä koskaan ollut moista ajatellut. En ihan noin vain usko, että kyseessä olsisi muu, kuin isän omat mielikuvat, mutta mitä mieltä te olette?

Pääsisipä sitten yliopistossa jollekin kurssille murteista. :)
 
Dracaena sanoi:
synnyttäni isä teki heti selväksi, että hän on sitten isä eikä isi.....isi on hänestä liian kaupunkilainen.

Enpä ole moista koskaan tullut ajatelleeksi, eikä se nytkään kun sitä ajattelee kuulosta vakuuttavalta. Enemmän minäkin olen sillä linjalla, että "isi" on lasten käyttämä hellittelymuoto - itse vaihdoin puhuttelumuodon "isi" muotoon "isä" joskus varhaisteini-iässä (ja äitini teki siitä tottakai numeron, niin kuin suunnilleen kaikesta mitä teen :b).

Onkohan sekin sitten kaupunkilaista, kun minun lasteni isä haluaa lasten kutsuvan häntä minun mielestäni hölmöllä nimellä "iski" (iski mitä, silmääkö?). Onko niin, että maaseudulla pitäydytään enemmän perinteisissä puhuttelumuodoissa eikä käytetä niistä hellittely- tai hassuttelumuotoja? Kuulostaa aika kaukaa haetulta.

p.s. Siihen en sentään suostunut, kun mies olisi halunnut minun esiintyvän lasteni kielenkäytössä nimellä "äippä". Johonkin se raja on vedettävä.
 
Iskiä olen minäkin yrittänyt lanseerata lasteni käyttöön, mutta se ei ole iskenyt. Ei myöskään mummin ja papan sijaan käytettävät ties minkä murteen nimitykset nanna ja taata. Tytär kutsui minua pienenä äijäksi ja se kuulosti hellyttävän karkealta.
 
Meillä päin eli Pohjois-Pohjanmaan maaseudulla käytettiin yleisesti sanoja isäntä ja emäntä korvaamaan isän ja äidin.
 
Meillä minun isäni on Ukko lapsilleni, mikä on minusta aika hauska murremuoto. Uskoisin sen olevan itäistä perää..

Iskä ja äiskä ovat muuten yleisessä käytössä.

PS. Lisään vielä, että Ukolla on korkeampaa statusta. Ukon takana on tietoa, taitoa ja kokemusta!
 
Kotuksesta löytyy pari mielenkiintoista artikkelia ukko-äijä-iso-sanaperheestä:

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=778

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=861

Kaikilla näillä sanoilla (sekä vielä enolla) on merkitys 'iso', mutta en lukemastani löytänyt selvää vastausta siihen, mitkä näistä olisivat leimallisesti itä- tai länsimurteiden sanastoa. Sen sijaan sieltä tuli vielä yksi uusi nimitys (tuntevatko nykykymäläiset?): "Kymenlaaksossa ’ison’ merkitysvyyhteen solmiutuu vielä sana suuri, joka siellä tarkoittaa isoisää." Minulle se ainakin oli täysin uusi tuttavuus.

Jotenkin minulla on sellainen käsitys, että äijä merkityksessä 'isä, isoisä' ilman halventavaa vivahdetta on hyvin itäsuomalainen sana - samoin kuin ämmä neutraalissa tai jopa hellittelevässä merkityksessä 'isoäiti', joka ei varmaan enää kovin suosittu tai ainakaan ymmärrettävä nykysuomalaisten puheessa.

Ukkoa ainakin käytetään Länsi-Suomessa niin isästä kuin isoisästäkin puhuttaessa, äijää ehkä vähemmän - se lienee varattu lähinnä vähättelyyn. Tosin minusta tuntuu, että Länsi-Suomi ei tässä suhteessa ole yhtenäinen alue: kun mennään lounaan suuntaan, ukko muuttuu neutraalimmaksi isäksi/isoisäksi, kun kivutaan kohti Oulua, ukot alkavat olla enemmän huru-ukkoja ja vähän höpsähtäneitä vanhoja miehiä. Pitäisi tosiaan kiertää enemmän maita ja mantuja, jotta tästäkin saisi varmemman tiedon.

Josko ukko sitten on sen enempää läntinen kuin itäinen sana - onhan Ukko meidän suomalaisten yhteinen ylijumalamme, kaikille maantieteestä riippumatta 'iso, suuri ja mahtava'.
 
eowynofmay sanoi:
Meillä minun isäni on Ukko lapsilleni, mikä on minusta aika hauska murremuoto. Uskoisin sen olevan itäistä perää..

Miun ukko (äidin isä) on kanssa ukko miulle. Miun kavereiden mielestä se on tosi hauskaa, en tiedä miks, koska miusta kaikki ukot on ukkoja. :p
Onhan mummotkin mummoja.
Täällä päin kyllä suurin osa sanoo isää iskäksi, jotkut isiksi. En usko, että se iskä isäksi vaihtuu koskaan, olisi se vähän outoa..
Äiti on sitten ihan äiti, joskus pienenä äiti oli "maa".
 
Tik sanoi:
Sen sijaan sieltä tuli vielä yksi uusi nimitys (tuntevatko nykykymäläiset?): "Kymenlaaksossa ’ison’ merkitysvyyhteen solmiutuu vielä sana suuri, joka siellä tarkoittaa isoisää."
Nykykymäläisenä voin sanoa, etten ole koskaan kuullutkaan tuosta nimityksestä. Omia isoisiä olen kutsunut vaariksi ja ukiksi. Pikkusiskojen isän äitiä taas kutsutaan mammaksi ja isän isää papaksi. Nuo kaksi nimitystä ovat jotenkin inhottavan kuuloisia minusta. En sitten tiedä johtuvatko tuntemukseni henkilöistä vain mitä, mutta mamma on jotenkin... Liian pehmeä sana minun suuhuni.

Ukko-sanaa ei olla meillä päin koskaan käytetty. Ainoastaan Itä-Suomesssa olen kuullut tätä käytettävän, mutta oudolta sekin tuntuu. Ukosta tulee mielee vanha harmaantunut partasuu, joka kävelee kepin tukemana. Ei kovin mairitteleva mielikuva minusta :p Minulle taas isä on aina ollut iskä. Isä kuulostaa liian viralliselta ja etäiseltä, isi liian pehmeältä ja iskistä tulee mieleen hiski (ja siitä tulee mieleen koira...), joten iskä on juuri sopiva sana siihen. Siinä on pehmeyttä että kovuutta.

(Hmm... Jotenkin tunnun valitsevani käyttämäni sanat kirjainten mukaan. Kovalta kuulostavat kirjaimet miellyttävät ja pehmeiltä kuulostavat eivät vaan miellytä. Mielenkiintoista...)
 
Meillä kotona (Turussa) isoäitiä sanottiin mummuksi (me lapset) tai mammaksi (isä) ja isoisä oli pappa. Isä sanoi papa, kun hän puhui omasta isästään. Pienenä sanoin isää isiksi ja teini-iän lähestyessä "isi" alkoi tuntua liian lapselliselta, jolloin aloin käyttää isää. Äitiä ovat meillä käyttäneet sisarukseni, mutta minä kutsuin häntä etunimellä, koska hän on äitipuoleni, enkä osannut kutsua häntä äidiksi.

Jotkut kaverit ovat sanoneet isovanhempiaan myös ukiksi ja mummiksi, mutta iskä ja äiskä olivat meidän kulmilla aivan vieraita ja olen kuullut vasta omien lapsieni kavereiden käyttävän niitä. Olen kuullut / luullut niiden olevan peräisin jostakin päin Itä-Suomea, mutta en ole varma, ovatko ne.
 
Silloin joskus kun minulla oli isän tittelin
ansaitseva isä, käytin nimitystä "iskä" tai joskus isi.
Isoisä oli aina ukki, ja isoäiti mummi.

Äitiä sanon joskus ihan vain äidiksi, mutta
useimmiten sanon äet. Tai sitten joku lukuisista äitini lempinimistä, kuten kihvi.

En kyllä osaisi koskaan käyttää äitistäni hänen etunimeään, se olisi vain niin pirun outoa. :p
 
Tik sanoi:
ämmä neutraalissa tai jopa hellittelevässä merkityksessä 'isoäiti', joka ei varmaan enää kovin suosittu tai ainakaan ymmärrettävä nykysuomalaisten puheessa.

Minun inkeriläisistä juuristaan ylpeä äitini on lapsilleni ämmi. Koulussa ja päiväkodissa asia on välillä vaatinut vähän selittelyä. Karjalasta kotoisin oleville appivanhemmilleni nimitys sen sijaan oli heti ensikuulemalta ihan tuttu, joskin vähän vanhanaikainen.
 
Itselläni vanhemmat ovat olleet yleiskielisesti isä ja äiti. Äiti tosin tykkää käyttää lempinimiä lapsista, joten joskus hän on vastapainoksi äitiliini.
Äidin vanhemmat sitten mummi ja ukki, isän vanhemmat mummo/mummu ja vaari.

Kovin hauska sana tuo ämmi, varsinkin kun sen voi halutessaan sekoittaa ämmä-sanan monikkoon. "Kuulin ämmiltä, että huomenna sataa lunta." Yms.
 
Törmäsin tuolla Tarun murrekäänöksissä Karjalan murteelle käännettyyn pätkään ja pisti silmään omaan suuhuni ja korvaani hassun kuuloinen käännös sanasta minua joka oli miuu. Olen laiska ja väsynyt joten en jaksa kahlata topikkia taaksepäin että onko Karjalan murteesta jo paljonkin puhuttu (paha lohikäärme, paha lohikäärme), mutta rupesi kiinnostamaan. Osaisiko joku kääntää Karjalaksi vaikkapa lauseen:Minä voin tehdä sen sinun puolestasi jos se helpottaa sinua.
On vähän hassusti muotoiltu lause mutta siinä tulee aika hyvin sanoja minä ja sinä jotka tällä hetkellä ovat ne mitkä kiinnostavat eniten.

Vertailukohdaksi etelä Karjalassa asuneena ja vielä tarkemmin Luumäellä jossa on ilmeisesti ihan omanlaisensa murre jota tosin en varmasti ihan puhtaasti koskaan puhunut olisin sanonut kyseisen lauseen näin: Mie voin tehä sen siun puolestas jos se helpottaa siuta.

Entäs miten tuon sanoisi Lappeenrantalainen tai Kymenlaaksolainen? Entäs pohjois Karjalassa, miten siellä sanottaisiin tuo lause?
 
Hmmm… Riippuu mistä päin Kymenlaaksoa on. Käsittääkseni Kymenlaaksossa ei ole niin yhtenäistä murretta kuten Lappeenrannassa. Mutta arvelisin, että minä olisi miä tai mie ja sinä olisi siä tai se (riippuu taas mistä päin Kymenlaaksoa on). Joillekin on vaikea uskoa, mutta Kymenlaaksossa ei ole yhtä omaa murretta, vaan murteita (kuten Elimäen murre jne.).
 
Mie voin tehhä sen siun puolestas jos se helpottaa sinnuu. Näin Laatokan Karjalassa :) (lue Parikkalassa).
 
Ylös