Suomen murteet

En minäkään osin kymenlaaksolaisine juurineni osaa sanoa yhtään mitään itse kysymykseen, mutta sen verran voin valottaa Kymenlaakson murretilannetta sillä, että alue on murteiden vaihtumavyöhykettä. Lännestä päin on hämäläismurteiden itäisintä aluetta ja idästä ja pohjoisesta savo-karjalaista aluetta. Kymijoki on varsin merkittävä jakotekijä, mikä saattaa johtua osin historiallisista seikoista, lähinnä 1700-luvun tilanteesta, jolloin raja kulki sitä myöten.

Samalla tässä voinkin pääkaupunkiseudun puhekieltä käyttävänä poimia lainauksen samaisesta Tarun murrekäännöksistä-topikista:

Amroth sanoi:

Isilmírë sanoi:

"Pääkaupunkiseudun puhekieli" on muuten käsittääkseni murretta sekin, vaikka sen nimittämistä murteeksi jostain syystä vältetäänkin. Kyseessä on etelähämäläisen murteen eräs versio.

Click to expand...

Ahaa, tuo oli minulle uutta tietoa. Siihen, miksi kyseistä murteen versiota ei sanota murteeksi, en kylläkään osaa enkä yritäkään tietää järkeenkäypää selitystä.

Click to expand...

Uudenmaan suomenkielinen asutus on aikoinaan levinnyt Hämeestä, mikä selittää myös pääkaupunkiseudun puhekielen vahvat etelähämäläiset piirteet. Suurten muuttoliikkeiden myötä puheeseen lienee tarttunut myös hivenen muita murteita, olettaisin vahvimmin savolaisia (joku voisi tarkistaa jos löytää enemmän tietoa). Sanastossa ruotsinkielen vaikutus taitaa olla myös havaittavissa, vaikka stadin slangissa se kuuluu vielä vahvemmin. Slangissahan on myös ollut paljon venäläistä sanastoa (esim. mesta, bonjata, snaijata) Venäjän vallan ajalta peräisin. Englannin vaikutus on vasta myöhempää populaarikulttuurin vaikutusta.

Tuosta Jaamarin esimerkkilauseesta omat näkemykseni:

Valkeala-Kouvola-seudulla ehkä: "Mie voin tehä sen siun puolesta, jos se helpottaa sinuu/sinnuu."

Voikkaalla mahdollisesti "Mie voin tehä sen sin puolesta.."

Näistä esimerkeistä voisi päätellä että sanat "minä" ja "sinä" olisivat ne missä tuon lauseen sanoista on eniten vaihtelua. Minnuu, sinnuu, miä, siä, mie, sie, min (sin?). Sitten jos hypätään ihan toisaalle niin tulee mä, sä, mää, sää.

Yksi mistä töissä saan usein kuulla (ihan hyvässä hengessä) on se kun sanon lapsille että mennään pissille. Se on kuulemma hassusti sanottu ja pitäisi sanoa pissalle. Sekin lienee joku murre asia. Vaikka aika paljon on puhe muuttunut sen jälkeen kun muutin Hämeeseen niin tuo on kulkenut mukana. Ehkä siksi että muuten kuin töissä tuota sanaa ei kauheasti kuule. On jäänyt se mitä itse on lapsuudesta asti käyttänyt.

Onkohan sitten "he", "me" ja "te" sanoissa miten paljon vaihtelua Suomen eri puolilla? Täällä päin sanotaan "hyö" , "myö" ja "työ". Luultavasti samaa käytetään myös savon-seudulla.

Jaamar, meidän perheessämme "pissille" on se muoto, jota käytetään pienelle lapselle puhuttaessa, kun taas isompien ihmisten kesken sanotaan "pissalle". En sitten tiedä, mistä tämäkin juontaa juurensa.

Voi olla että meillä on perheessä alunperin puhuttu pissille kun ollaan oltu pieniä ja sitten se on ehkä vaan jäänyt elämään. Tosin muistaakseni täti sanoo myös aina pissille joten se saattaa juontaa jostain muualtakin.

"hyö", "myö" ja "työ" on se muoto mitä muistaakseni Luumäelläkin käytettiin. Ainakin se tuntuu tutulta. noista påerusmuodoista en keksi muita versioita näin äkkiseltään, mutta kun niitä aletaan taivattamaan niin löytyy taas enemmän vaihtoehtoja. On "meiän", "teiän" ja "heiän" (onko jossain murteessa vielä J tuolla I:n jälkeen?) tai "meirän", "teirän", "heirän".

Meillä Pohjois-Savossa on myös käytössä "myö, työ ja hyö." En tiedä mitä mieltä muut Konnun savolaiset
ovat, mutta kun itse sanon "meiän", sinne tulee selkeästi j. Ellei kaksikin (meijjän, teijjän, heijjän).

Meillä meinaa lukiossa mennä, ulkomaalais taustaisella opettajalle hermot. Kun hän on tietysti opetellut suomen kirjakielenä ja suuri osa luokasta puhuu aika vahvasti hämäläismurteilla. Opettajamme on hieman hankala ymmärtää, d-kirjaimen korvaamista r-kirjaimella tai diftongeja jotka tuppaavat myös avartumaan (nuari tyämiäs, nuori työmies) tai sitten tapauksia joissa sanaan laitetaankin kaksi konsonanttia (sannoo, sanoo).

Itse olen vielä sellaisen seikan huomannut, että kirjoittaessa tulee kirjoitettua aivan hyvää suomea, jonne eivät ole kaikki murteiden piirteet eksyneet, jos näin nyt voisi asiaa kuvailla.

'Myö' ja 'työ' ovat kyllä käytössä, 'hyö' on vähän sellainen etten sitä osaa käyttää, monikon kolmas on enimmäkseen 'ne'. Ja 'meijän', ehdottomasti vähintään yhdellä jiillä. Kotomurteenihan on jotain savolaisten ja hämäläisten välimaastoa, vaikkakin erityisesti nykyisissä olosuhteissa (ja vissiin muutenkin) se kallistuu selvästi savolaismurteiden puolelle. Ja olen nyt huvittuneena seurannut miten kaikenmaailman kaksoiskonsonantit ovat hiipineet puheeseeni, keittelen sujuvasti kokkouskahveja sun muuta. Yksi asia on kuitenkin missä en anna itämurteille periksi: saunassa käytetään vihtaa.

Jostain kumman syystä se että puhun 'pisemmistä' enkä 'pidemmistä' asioista aiheuttaa aina ihmisissä huvittuneisuutta. Hirveän vahvaa murresanastoa taas en puheestani tunnista, mutta 'kyörätä' on se oma lempiesimerkkini jota täytyy aina kysellä ihmisiltä.

Henkisestä savolaisuudestani huolimatta mulla on usein vähän hukassaoleva olo murreidentiteettiä pohtiessa, mikä tietysti ei ole maantieteelliseltä väliinputoajalta mitenkään hirveän yllättävää. Saattaa esimerkiksi riippua ihan päivästä ja tähtien asennosta minkälaiseksi puheeni muodostuu. Tällä hetkellä tuntuu vaikkapa että sanoisin useimmiten 'niijen', mutta myös 'niitten' esiintyy varmasti kohtuullisen usein puheessani. Ja voin tietysti parhaani mukaan vastata "miten tämä sanotaan savoksi" -kysymyksiin, mutta en koskaan ole ihan varma että oliko se nyt "oikein" (siitäkin huolimatta että Savo on niin laaja alue ettei joka paikassa puhuta samalla tavalla, mutta ihan varmasti sekoitan jotain eteläisiä ja pohjoisia piirteitä ja sitten se ei ole kenenkään oikean savolaisen korvaan hyvä).

Tulipa siitä murreangsti. Käväistiin Turussa pari päivää sitten ja siellä piti jostain syystä laulaa mm. raumaksi(?). Olihan se erikoista, mutta kaipa näillä länsisuomalaisilla olisi vastaavasti kummastelemista jonkun Kalakukon naatintaohjeen kanssa.

Irene Partasen edustaja käy aina silakkamarkkinoilla Turussa ja näyttää käyvän vilkasta kauppaa joten naatintaohjeet ovat levinneet aika hyvin tännekin

Minunkin murreidentiteettini on aika sekava, varsinkin kun aloitin Jyväskylän murteella, joka on kuulemma helsinkiläisten mielestä Suomen rumin (minusta siinä pata vähän soimaa kattilaa, jos rumista murteista puhutaan) mutta aika huomaamaton kuitenkin. Sen jälkeen olen asunut Hämeessä, Pohjois-Pohjanmaalla ja nyt Turussa. Ja henkisesti tunnen itseni lievästi savolaiseksi, äitini kautta. En usko että minuun on tarttunut kauheasti murretta asuinpaikoistani mutta vähät murreilmaisuni olen tainnut kadottaa vuosia sitten enkä enää pidä Turun puhetapaa mitenkään erikoisena (hämmästyin kun äitini oli sitä mieltä että poikaystäväni puhuu Turun murretta, ei minun mielestäni).

Voi tietysti olla että kuvitelmani neutraalista puhetavasta on harhaa. Joku vuosi sitten kuulin puhettani nauhalta ja silloin ainakin kuulostin aika lailla kesäteatterimaalaiselta, ei murteen suhteen vaan puheen nuotin. Puhuin kyllä sen verran nopeasti ettei jyväskyläläisestä venyttämisestä voi oikein puhua, vaikka mä-sanassa kuulostaakin varmaan olevan enemmän kuin yksi ä, vaikkei siinä olekaan.

Ereine sanoi:

Irene Partasen edustaja käy aina silakkamarkkinoilla Turussa ja näyttää käyvän vilkasta kauppaa joten naatintaohjeet ovat levinneet aika hyvin tännekin

Click to expand...

Sepä mukavaa Kuoroni teetti täksi vuodeksi sävellyksen tuohon naatintaohjeeseen ja ainakin keväällä yksi Turusta kotoisin oleva laulajamme kiroili treeneihin lähtiessä että kun taas joutuu laulamaan savoksi ja kun se on niin hankalaa Itseänikin kyllä hämäsi alkuun nuo aukikirjoitetut kaksoiskonsonantit (erityisesti sanojenväliset: avvoop paketti), en siis oikein osaa lukea mitään murretta tai sitä varsinkaan kirjoittaa, mutta sitten kun hoksasi ettei niitä ole tarkoituskaan lausua tasan kirjoitusasun mukaan niin johan tuli tekstistä helppoa.

Murteet ovat mielenkiintoisia.
Näin alussa voin myöntää paljasjalkaisena raumalaisena, ettei tuo Rauman giäl minulta oikein taivu. Nopeaa, konsonanttiloppuista ja konsonantteja tuplaten, kaksoisvokaaleja levennellen, ja esimerkiksi yö:stä tulee aina yä, kuten nuori-> nuari, ja jos sanon meneväni johonkin, se on yleensä kaupunkkihi, kirjastoho..

Täytyy tämä nyt heittää tähän yksi raumangiäline lause viäl lisätä
Katt katt kara rapui
Ääneen lausuttuna melkoisen käsittämätön lause, kirjoitettuna sen merkityksen pystyy päättelemään melko hyvin ^^

Ereine sanoi:

Minunkin murreidentiteettini on aika sekava, varsinkin kun aloitin Jyväskylän murteella, joka on kuulemma helsinkiläisten mielestä Suomen rumin (minusta siinä pata vähän soimaa kattilaa, jos rumista murteista puhutaan) mutta aika huomaamaton kuitenkin. – –
Joku vuosi sitten kuulin puhettani nauhalta ja silloin ainakin kuulostin aika lailla kesäteatterimaalaiselta, ei murteen suhteen vaan puheen nuotin. Puhuin kyllä sen verran nopeasti ettei jyväskyläläisestä venyttämisestä voi oikein puhua, vaikka mä-sanassa kuulostaakin varmaan olevan enemmän kuin yksi ä, vaikkei siinä olekaan.

Click to expand...

Minä en ole vielä oikein päässyt kärryille siitä jyväskyläläisestä murteesta, vaikka olen vuoden täällä jo asunut. Varsinaisesti en yritäkään päästä kärryille, koska yritän enemmän pitää kiinni omasta savolaisesta puhetavasta, mutta minä en vieläkään pysty tunnistamaan jyväskyläläistä puhetapaa. Olen kyllä siitä venyttelystä kuullut (yliopiston lehtorin esimerkki siitä oli "Lumiikki, otaa omeena"), mutta en siltikään ole rekisteröinyt mitään tavallisesta puhekielestä* poikkeavaa täälläpäin. Olen tosin enimmäkseen tekemisissä opiskelijoiden kanssa, ja minunkin kavereistani löytyy niin eteläpohjalaisia, kemiläisiä, stadilaisia, hämäläisiä, savolaisia kuin jyväskyläläisiäkin, joten puhetapojen kirjo on muutenkin todella vaihtelevaa ja sitä aitoa täkäläistä on ehkä paljon vaikeampi huomata kuin niitä muita murteita. No, enpähän varmaan liiaksi ala omaksua sitä venyttelyä, jos en sitä muiltakaan kuule. Vähän kyllä pelkään, että minäkin alan vielä määkiä, mutta ainakin niitä kaksoiskonsonantteja ja kaikkea muuta savolaista vielä löydän spontaanista puheestani.

*Neutraalia ja täysin murteetonta puhekieltähän ei ole olemassakaan, jotain murteellisuutta on kaikilla (elleivät sitten puhu jatkuvasti yleiskieltä, mitä tuskin kukaan oikeasti tekee). Murteiksi käsitetään usein vain ne oikein kummalliset ja poikkeavat, mutta se tavallisenkin kuuloinen puhekieli on tavallaan murretta.

Tietäisiköhän kukaan kontulainen suomalaista murrekirjallisuudesta, jota olisi käännetty venäjäksi? Muusta kuin Tuntemattomasta? Kaveri haluaisi tehdä kandinsa murteiden kääntämisestä ja Tuntemattomasta olisi vaikeaa valita yhtä pätkää, joka edustaisi koko suurta kirjaa eikä koko kirjan tutkiminen oikein sovi kandin mittasuhteisiin.

Minä puhun varsin porilaisesti. Tai no, oikeastaan minun on vaikea hahmottaa edes puhuvani mitään murretta, kun tämä puhetapani kuulostaa niin normaalilta ja tavalliselta kun sitä kuuntelee päivittäin. Vaan kun olen alkanut kiinnittää huomiota puheeseeni ja muiden puhetapaan, niin olen tullut siihen tulokseen, että tämä murre kuulostaa muihin murteisiin verrattuna tavattoman kamalalta.

(/Mää puhu aika porilaisest. Taino emmäänykyl oikei hahmot ees puhuvani mitää murret ku tää kuulostaa nii normaalilt ja tavalliselt. Mutku mää oo alkanu kiinnittää huomioo omaa ja muitte puhumisee ni mää oo tullu siihe tuloksee et tää kuulostaa kyl iha sika hirveelt.)

Teen puhetyötä, ja usein minua soimataan siitä, että puhun liian nopeasti. Ja aina olen ihmetellyt, että miten niin, ihan normaalia vauhtiahan minä pälätän. Mutta käytyäni erinäisiä murrekeskusteluja olen tullut siihen tulokseen, että ehkä täällä päin puhuvat ihmiset vain puhuvat nopeammin kuin jonkun muun murrealueen edustajat.
Koska olen kotoisin Raumalta (ja siellä asuu jonkin verran isäni sukua), puheessani kuuluu myös hitunen raumaa. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että puhun normaalisti poria, mutta toistelen silloin tällöin joitakin raumankielisiä lausahduksia tai tokaisuja (joille porilaiset kanssaihmiset muuten jaksavat aina nauraa maha kippurassa). Gyllai oikke!

Minulla on taipumus olla jonkinlainen murrekameleontti. Eli missä aikaani vietänkin, jo murre tarttuu. Kotoisin olen Halikosta, ja tämä synnyinmurteeni nousee pintaan erityisesti sukulaisteni läsnä ollessa. Kyllä itäsuomalais-tamperelainen aviomieheni harva se päivä edelleen on ymmällään joidenkin lapsuudessa oppimieni sanojen kanssa. "Tortonen kropsatti puust alas" eilenkin, kun pähkinähakista puhuttiin. Jos kohta Lounais-Hämeessä on sen verran jo majailtu, että "holja" ja "kesseli" on tarttunut kummankin kielenkäyttöön.

Aleks-i sanoi:

...toistelen silloin tällöin joitakin raumankielisiä lausahduksia tai tokaisuja (joille porilaiset kanssaihmiset muuten jaksavat aina nauraa maha kippurassa). Gyllai oikke!

Click to expand...

Mää asusi ensmäise kakskyt vuat Raumal. Kyl siit jotta o tarttunu sanomissihi. Ainaki Turus asuva huama et en ol Turust.

Opiskeluaikana yksi luokkakaveri oli Laitilasta (Laitlast) ja hänen puhetta oli kiva kuunnella, kun sieltä tuli lyhennettyä tykinpiipusta. Nyt työkaverinani on yksi vanhempi rouvahenkilö, jonka käyttämiä sanoja on mukava maistella. Tehdä=tekki. "Mun tekis miäl tekki..."

Raumalainen serkkuni oli hämillään Turkuun muuttaessa, kun numero kolme (kolmonen) oli "kolonen". Hän kyseli autopaikkaansa ja vastauksena tuli että "Se on siin kolosen vieres". Serkkuni siihen: "Kolosen???" Sata kilometriä välissä, eikä aina tule siltikään ymmärretyksi.

Et semssi huamioi tänäp aamust.

Dracaena sanoi:

Minä en ole vielä oikein päässyt kärryille siitä jyväskyläläisestä murteesta, vaikka olen vuoden täällä jo asunut. [– –] en vieläkään pysty tunnistamaan jyväskyläläistä puhetapaa. Olen kyllä siitä venyttelystä kuullut (yliopiston lehtorin esimerkki siitä oli "Lumiikki, otaa omeena"), mutta en siltikään ole rekisteröinyt mitään tavallisesta puhekielestä* poikkeavaa täälläpäin.

Click to expand...

Nyt minä olen ehkä viimeinkin tunnistanut sen venyttelyn. Eräänä päivänä satuin yliopiston ruokalassa istumaan lähellä kahta miestä, jotka juttelivat keskenään, ja toinen näistä venytteli niin mahdottomasti, että minua ihan sivustakuuntelijanakin alkoi turhauttaa. Se kuulosti melkein karrikoidulta. Sanan keskellä olevat vokaalit veenyyyivät ja veenyyyivät niin, että melkein teki mieleni kysyä puhujan murretaustasta varmistuakseni, ettei kyseessä ole vain yksilöllinen laahaava puhetyyli. Oli totisesti ärsyttävää kuunneltavaa. Ei tarvitse papattaa niin nopeasti, ettei sanoja erota toisistaan, mutta ei yksittäisiin äänteisiin tarvitse ihan noin paljon jäädä tunnelmoimaan. En tainnut edes tajuta, mistä he puhuivat, kun tämä toisen murre vei kaiken huomioni.

Tämän tapauksen lisäksi en muista muuten kiinnittäneeni huomiota täkäläisten venyttelyyn, mutta nyt uskon sen olevan ihan oikea ilmiö.

Asuimme tyttäreni kanssa Jyväskylässä, kun hän oppi puhumaan. Mieleen on jäänyt lapsen suusta lause:"Minää olin junaassa tuolla Jyvääskyläässä." Sukumme on lounaissuomalaista ja nyttemmin tyttö onkin oppinut sukutaustansa murteen siinä määrin, että se lounaishämäläisiä koulutovereitakin hieman huvittaa.
Ja huomasin kyllä itsekin tuona ajanjaksona, että jyväskyläläiset puhuvat muuten lähes kirjakieltä, mutta tuo hauska venyytys siinä kuuluu. Lepposan oloista.

Voi, murteet. Ihania otuksia. Itse asun Turun seuduilla, mutta ikävikseni en ole juurikaan esimerkiksi Turun murretta kuulemaan. Omanikäiseni puhuvat sellaista yleistä mää-sää-toi/se-kieltä, tosin joidenkin puheesta kuultaa läpi esimerkiksi se, että vanhemmat ovat paikkakunnalla asuneet ja alueen alkuperäinen murre on lapsiinkin jotenkin tarttunut.
Omista vanhemmistani isä, huolimatta siitä, että on 60-luvulta lähtien elänyt Turussa, puhuu jotain yleismurretta, joka on aika lailla kirjakieltä, tosin mää ja sää siellä puheessa vilkkuivat.
Äiti on sen sijaan pohojosestha, ja sen kuulee jos ollaan esimerkiksi äidin puolen sukulaisilla kylässä.
Mää ite puhun jotaki tän sorttista, en kyllä tiijä miks tämmöstä nimitettäs. Lapissa sanottii, et iha selkeesti turkulaine, mut misä se raja sit menee.

Ja Pohjois-Satakunnan / Etelä-Pohjanmaan murteita voisin kuunnella maailman tappiin asti, hivelevät korvaa jotenkin kivasti.