Suosikki/inhokkihenkilösi historiassa

Kointähti

Koala on steroids
Kuka on suosikki- tai inhokkihenkilösi historiassa? Mikä on oma suhteesi häneen, ja millaisena näet hänet? Miten henkilöä on käsitelty tutkimuksessa, dokumenteissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa (tai vaikka sarjakuvissa)? Mitä itse ajattelet näistä tulkinnoista?

Oma suosikkini on Rikhard Leijonamieli (1157-1199). Kyseessä on viha-rakkaussuhteesta, tarkemmin sanottuna rakastan Rikhardin vihaamista. Lisänimi Leijonamieli on muuten vähän kyseenalainen käännös Coeur de Lionista, Leijonasydämestä. Mielestäni Leijonamieli viittaa liikaa henkeen ja jalomielisyyteeen, Leijonasydän toisi paremmin esiin lihallisuuden, verevyyden ja aggressiivisuuden.

Tutustuin Rikhard Leijonamieleen varmaankin Robin Hoodin kautta. Perinteisestihän Robin Hood on sijoitettu ajanjaksoon, jolloin Englannin kuningas Rikhard Leijonamieli oli kolmannella ristiretkellä. Ristiretkiin puolestaan tutustuin kunnolla lähtemättömän vaikutuksen tehneellä Terry Jonesin dokumentilla Crusades, joka näkyi televisiosta 90-luvun puolivälissä. Legendojen Rikhard esitetään usein idealistisena ritarina ja ihannekuninkaana, jolta saamaansa valtaa Nottinghamin sheriffi väärinkäyttää. Itse pidän Rikhardia narsistisena mutta karismaattisena henkilönä, joka käytti ympärillään olevia ihmisiä häikäilemättömästi hyväkseen.

Leijonamielestä kolmannella ristiretkellä kertova Itinerarium Peregrinorum et Gesta Regis Ricardi on tavattoman mukaansatempaava seikkailukertomus, josta ei olisi vaikeaa tehdä mahtavaa historiallista spektaakkelia. Tästä latinankielisestä kronikasta on myynnissäkin Helen Nicholsonin käännös, joka löytyy myös monen yliopiston kirjastosta. Suosittelen lämpimästi kaikille keskiajasta ja ristiretkistä kiinnostuneille! Tämä siitäkin huolimatta, että kronikoitsijalle Rikhard oli "Hyveen kukka ja ritariuden kruunu".

John Gillinghamin kirja Richard I kertoo Rikhardin elämäntarinan syntymästä kuolemaan unohtamatta myöskään hänen merkitystään legendaarisena hahmona. Gillingham kirjoittaa hyvin, ja häntä on teoksen tiimoilta nimitetty suureksi historioitsijaksi ja mestarilliseksi lähteiden käyttäjäksi. Kuitenkin mielestäni Gillinghamin rakentama Rikhard-kuva on liian positiivinen, ja se jättää huomiotta tai ohittaa sivuhuomautuksena monia tärkeitä kysymyksiä. Joka tapauksessa teos on ohittamaton tietopaketti kaikille Rikhardista tai kolmannesta ristiretkestä kiinnostuneelle. Jonathan Phillipsin mukaan paras esitys kolmannesta ristiretkestä löytyy tästä kirjasta. Jos kolmannesta ristiretkestä ja Rikhardista haluaa lukea suomeksi, on hankintalistan kärjessä ilman muuta graduni "He eivät luottaneet Jumalaan, vaan omaan voimaansa" - kolmannen ristiretken tapahtumat Pyhällä maalla kesäkuusta 1191 tammikuuhun 1192 ;) Lähetän sen edelleen kaikille halukkaille sähköpostin liitetiedostona pienimmästäkin pyynnöstä.

Viihteen puolelta John Rhys-Daviesin roolisuoritus sarjan Robin of Sherwood osassa King's Fool (aka Richard the Lionhearted) on itselleni kovasti mieleen. En halua spoilata, mutta hahmo on kaikin puolin herkullinen. Rikhard on vilahtanut myös viime vuosina Ridley Scottin elokuvissa Kingdom of Heaven ja Robin Hood. Täydellinen luettelo Leijonamielen esiintymisistä löytyy täältä.
 
Minä olen inhonnut herra Leijonamieltä siitä lähtien kun luin Jan Guilloun Arn Magnusson -sarjan. Se antaa hänestä kaikkea muuta kuin jalon ja fiksun kuvan, ja jotenkin se vakuttaa minusta realistisemmalta ja uskottavammalta kuin ne tarut jalosta ja täydellisen hyvästä kruunupäästä. Toki kyseessä on fiktiivinen teos, joten saatan tehdä huutavaa vääryyttä miespoloiselle, joka ei tietääkseni koskaan edes oppinut puhumaan hallitsemansa maan kieltä. Gradun lukisin mielelläni, kunhan vauvanhoidolta joskus aikaa jää.
 
Isilmírë sanoi:
kaikkea muuta kuin jalon ja fiksun kuvan [ ... ] ei tietääkseni koskaan edes oppinut puhumaan hallitsemansa maan kieltä..

Kuulostaa etäisesti marsalkka Mannerheimilta.
 
Minun inhokkihahmoni historiassa on A. Hitler. Kaikkia niitä ihmisoikeusrikoksia, joita Hitler ja kumppanit tekivät, ei voi eikä saisi unohtaa.:(
 
Freda sanoi:
Minun inhokkihahmoni historiassa on A. Hitler. Kaikkia niitä ihmisoikeusrikoksia, joita Hitler ja kumppanit tekivät, ei voi eikä saisi unohtaa.:(

Oikeassa olet! Tosin vielä enemmän ihmisoikeusrikoksia teki herra nimeltä Stalin.

Sitten omaan suosikki/inhokkihahmooni.
No oma suosikkihahmoni tällä hetkellä lienee Mannerheim jo sen vuoksi mitä hän teki maallemme. Kiitän myöskin koko sydämestäni sotaveteraaneja jotka uhrasivat henkensä maamme puolesta.

Inhokkihahmoja minulla ei oikeastaan ole, sillä en ole oikeutettu inhoamaan ihmistä esim. poliittisen kannan takia (kuten jotkut tekevät). Jos kuitenkin joku olisi valittava, olkoon hän vaikkapa Stalin joka murhautti ihmisiä siinä määrin että ne ovat laskettavissa miljoonissa. Inhoan myöskin häntä siitä syystä, että hän ja hänen puna-armeijansa hyökkäsi Suomeen periaatteessa ilman syytä ja käyttäen vielä hataria perusteita (ks. Mainilan laukaukset). Niin tultiin vapauttamaan Suomen työläisiä, mutta työläisetpä tappelivat vastaan. No nyt mentiin jo niin syvälle politiikan syövereihin, että saatan loukata jotakuta. En siis halua loukata kenenkään vakaumusta tai aatetta.

Ps. Myös Karl Marxia syvästi karsastan. Kuitenkin silti vielä painotan että en halua loukata ketään kannallani.
 
Etkös sinä Sareth ollut Pohjanmaalta kotoisin? Se ainakin selittäisi Stalinia ja Marxia kohtaan tunnettua inhoa ja Mannerheimin fanitusta... ;)
 
Kointähti sanoi:
Etkös sinä Sareth ollut Pohjanmaalta kotoisin? Se ainakin selittäisi Stalinia ja Marxia kohtaan tunnettua inhoa ja Mannerheimin fanitusta... ;)

Kyllä olen. Siihen aikaan poliittinen kannatus painottuikin melko usein tietyille paikkakunnille. Oma kotikuntani oli ensimmäisiä jotka riisuivat bolshevikkeja aseista itsenäisen Suomen aamunkoitossa.
Itse olen monen muun ohessa tullut siihen tulokseen, että kommunismi on kansan syöpä. Kuten natsismikin. Kuitenkin jotenkin pystyn samaistumaan tuon ajan saksalaisiin paremmin kuin kommunisteihin, ja mielestäni fasisteilla oli myöskin hyviä ajatuksia (painotan: en ole fasisti enkä natsi enkä kannata ihmisvainoja). Ja ainahan ahtaalla olevan kansan sisässä syntyy ääriliikkeitä. Olihan Saksassa juuri ollut jättiläisinflaatio ja ensimmäisen maailmansodan tappiot olivat vielä karvaana mielessä.
Ehkä tuo punikkiviha on selitettävissä myös sillä, että eräs sukulaisistani sai isonvihan aikaan täysin syyttä kujanjuoksurangaistuksen venäläisiltä.
(Kujanjuoksu rangaistus: rangaistava juoksee maantietä jonka reunoille venäläiset ovat kerääntyneet ruoskien kanssa. Tie on juostava loppuun venäläisten käyttäessä ruoskiaan). Sukuni ei ole koskaan ollut hyvissä väleissä itänaapurin kanssa.
 
Hitleristä nyt tuskin kukaan tykkää. Lähinnä on vaan mietityttänyt tuossa Hitler-asiassa se, että miten ko. henkilö päästettiin teettämään sellaisia asioita kuin teetti. Tiedän, ettei asia ihan niin yksinkertainen ole, mutta kuitenkin, kun tyyppihän oli kuitenkin ihan skitso. Että millä pystyy oikeuttamaan viattomien ihmisten murhat? En tosin tiedä kaikkea aiheesta, vaikka oonkin kattonut leffoja ja lukenut niistä asioista, mutta kuka vielä hengissä oleva nyt tietää vieläkään kaikkea? Varsinaine mysteerimies se Hitler.

Miten muuten määritellään (tässä topicissa) joku henkilö historiassa? Pitääkö sen olla kuinka kaukana historiassa ja minkälaisista henkilöistä on kyse vai ihan kenestä vaan?
 
Elbereth sanoi:
Miten muuten määritellään (tässä topicissa) joku henkilö historiassa? Pitääkö sen olla kuinka kaukana historiassa ja minkälaisista henkilöistä on kyse vai ihan kenestä vaan?
Elbereth pisti pahan. Yleensä kun puhutaan historiallisista henkilöistä, niin viitataan kuolleisiin mahtimiehiin tai suuriin taiteilijoihin. Kuitenkaan mitään ehdotonta sääntöä ei ole. Eli periaatteessa kuka tahansa elänyt tai elävä henkilö kelpaa. Tietysti jos valitsee henkilön, jota wikipedia ei tunne, olisi mielenkiintoista saada lyhyt esittely henkilöstä ja ennen kaikkea perustelut, miksi valitsi juuri tämän kaikista ehdokkaista.
 
Elbereth sanoi:
Lähinnä on vaan mietityttänyt tuossa Hitler-asiassa se, että miten ko. henkilö päästettiin teettämään sellaisia asioita kuin teetti.

Kuten juuri mainitsin, oli tuolloin Saksassa ollut jättiläisinflaatio jonka seurauksena miljoonat saksalaiset olivat menettäneet työnsä. Kun inflaatio meni ohi, Hitler nousi valtaan ja nuo lukemattomat miljoonat työttömät saksalaiset saivat töitä esim. kun Hitler rakennutti jättimäiset Autobahnit halkomaan Saksan maaseutua. Monet olivat myöskin rakentamassa Germaniaa, eli Hitlerin suunnittelemaa Saksan uutta pääkaupunkia. Tuolloin n: 80 miljoonaa asukasta käsittäneessä Saksassa oli vain n: 100 000 työtöntä. Tämä sai kansan keskiluokan palvomaan Hitleriä. Ja olihan Hitler melkoisen taitava puhuja ja manipuloija.

(Offia on mutta olkoon?)
(Vai onko? =D)
 
Miksi diktaatorit pitäisivät olla suoraan inhokkihenkilöitä? Minulle heidän tekonsa voivat olla kammottavia, mutta minusta on kiehtovaa etsiä heistä tietoa. Miksi he tekivät kammottavuuksia, miksi he halusivat valtaan, miten he lopulta kohtasivat loppunsa jne. Muun muassa tämä kysymykset saavat minun "korottamaan" heidät suosikkihenkilöikseni historiassa. En ihannoi heitä ja kammoan sitä mitä he ovat tehneet, mutta henkilöinä he saattavat olla kiehtovia. Hitlerinkin on kiehtova senkin takia, koska hän sai melkein koko Saksan kiedottua pikkusormensa ympärille.

Minulla on myös muita suosikkihenkilöitä, hekin sen takia koska he kiehtovat minua. Haluan lukea ja oppia heistä enemmän, ja joitakin myös hiukan ihannoin. Näitä ovat muun muassa Englannin ja Irlannin kuningatar vuosina 1558-1603 ollut Elisabeth I, Englannin ja Irlannin hallitsija/kuningas vuosina 1509–1547 ollut Henrik VIII.

Jotenkin kammoksun jonkun henkilön ihannointia, varsinkin historiallisista. Hänestä syötetään kunniaa, heistä unohdetaan pienet viat ja lopulla nostetaan melkein puolijumalan asemaan ja varokin jos häntä kritisoit! Välillä tuntuu, että esim. Mannerheimille on tehty näin. Ehkä sen takia pidän häntä jotenkin tylsänä historian hahmona... Ja tylsät hahmot historiassa ovat inhokkihenkilöitäni.
 
Vetehinen kommentoi hyvin tarvetta ymmärtää henkilöiden toimintaa tuomitsemisen tai kehumisen sijaan. Herra Hitleristä tuli mieleeni se, että hänestähän tehtiin viime vuosina leffa Perikato, jota arvosteltiin joiltakin tahoilta Aatun esittämisestä liian inhimilliseksi. Itse en ymmärrä tällaista kritiikkiä oikeastaan laisinkaan. Jos Perikato antaa liian positiivisen kuvan Hitleristä, niin pitäisikö hänet sitten kuvata kaikissa esityksissä sarvipäiseksi demoniksi? Ja vastaava toisin päin elokuvassa Uralin perhonen. Itse en ole kyseistä animaatiota nähnyt, joten en voi sitä kommentoida muuten, kuin että kyse on nukkeanimaatiosta. Vaikka Mannerheimia kuvattaisiin kyseenalaisesti, niin eihän kyseessä ole mikään tietokirja vaan taiteelllinen (lainausmerkeissä tai ilman) esitys.
 
Oma lempihahmoni on jo jonkin aikaa ollut Preussin Fredrik Suuri, jonka elämä ja henkilökuva on kuin historiallisesta romaanista. Kirja menisi lyhennettynä jotenkin seuraavasti. Käytin sen kirjoittamiseen ulkomuistista koko yön, joten en deletoi, vaikka siitä tulikin ehta tl;dr tuote.

1. Sadistisen kurja lapsuus.

Fritz syntyi 1700-luvun pohjoissaksalaiseen Preussin kuningaskuntaan. Preussi oli melko merkityksetön saksalaisvaltakunta monien samanlaisten joukossa, mutta sillä oli pätevä hallitsijasuku, joka panosti sen armeijaan ja kehitti siitä spartalaisen "sotilasvaltion". Silloinen kuningas oli väkivaltainen ja mahdollisesti mielenvikainen kotityranni, joka halveksui kulttuuria ja naismaisuutta. Pikku Fritz-parka oli luontojaan herkkä ja älyllinen, tuntien vetoa ranskalaiseen kulttuuriin ja kieleen, musiikkiin, runouteen, hienoihin vaatteisiin ja Valistukseen. Isän mielestä hän oli neitimäinen homppeli. Mutta hänhän tekisi pojastaan miehen, hyvällä tai pahalla... ei, ihan vain pahalla. Fritzillä oli sotilaallisen tarkka ja raskas kasvatus, hänen naismaisia mielitekojaan koetettiin ankaralla kädellä karsia, ja keppiä tuli herkästi. Tämä johti siihen, että Fritzistä kehittyi etevä valehtelija ja teeskentelijä. Hän myös omaksui inhon ja ylenkatseen saksalaiseen kulttuuriin ja kieleen, ja piti isäänsä tyypillisen saksalaisena moukkana, joka ei ymmärtänyt ranskalaista hienoutta.

2. Dramaattinen juonenkäänne johtaa tragediaan.

Lopulta nuori Fritz päätti paeta Ranskaan. Mukaansa hän suostutteli hyvän ystävänsä von Katten, joka jakoi hänen intellektuellit ja kultturellit harrastuksensa. Mutta pakosuunnitelma tuli ilmi, kaksikko pidätettiin ja toimitettiin kotiin. Isäkuningas tuomitsi molemmat kuolemaan. Lopulta hän suostui armahtamaan poikansa pelkkään vankeuteen ja arvonmenetykseen. Mutta von Kattelle ei riittänyt armoa. Fritz laitettiin katsomaan, kuinka Katte teloitettiin mestaamalla. Hädissään oleva Fritz itki ja anoi von Kattea antamaan hänelle anteeksi. Eräiden versioiden mukaan von Katte lohdutti ystäväänsä sanomalla jotakuinkin "Suloista on kuolla sellaisen prinssin vuoksi". Kun von Kattesta lähti henki, Fritz pyörtyi ja vietti kaksi päivää hourailevassa puolitiedottomuudessa. Hän ei enää koskaan puhunut tapahtumasta, mutta monien mielestä juuri se teki hänestä sen tunnekylmän ihmisvihaajan minä hänet myöhemmin tunnettiin.

3. Nöyrtyminen kohtaloon?

Isällä oli nyt Fritz saappaansa alla, ja tämä ottikin lusikan kauniiseen käteen. Hän joutui kotiarestiin opiskelemaan politiikan ja sotataidon kaltaisia aineita aamusta iltaan. Myöhemmin hän myös palasi armeijaan upseerina - tietysti kurjaan paikkaan ja ilottomaan elämään. Isä myös naitti hänet prinsessalle, josta Fritz ei olisi voinut vähemmän välittää. Pari ei koskaan saanut lapsia ja Fritz otti hänestä asumuseron heti isän myöhemmin kuoltua.

4. "...pohjoisesta nousi kirkas Pohjantähti..."

Lopulta Fritzkin sai hieman onnea elämäänsä. Pariskunnalle annettiin oma viihtyisä palatsi miellyttävän kaukana isästä, ja siellä Fritz pääsi viettämään sivistyneen Valtistuksen ajan ruhtinaan hienostunutta elämää. Hän kävi kirjeenvaihtoa idolisoimansa Voltairen kanssa ja alkoi saada itselleen huomiota: valistuneiden toiveikkaat katseet käätyivät tätä lupaavaa kruununperijää kohtaan. "Kruunu on vain hattu joka päästää sateen sisään." "Olen valtioni ensimmäinen palvelija." Jospa viimeinkin saataisiin Eurooppaan kauan odotettu filosofikuningas...?

5. Machiavellisti.

Sitten isä heitti veivinsä ja Fritz nousi valtaan. Oli aika lunastaa hänelle sälytetyt toiveet. Mutta ehei! Fritzillä ei ollut aikomustakaan elää pikku kuningaskunnan leppoisana filosofikuninkaana. Hän oli kunnianhimoinen, ja hän oli röyhkeä, ja hän oli taitava! Ilmeisen lyhyessä ajassa valtaannousun jälkeen Fritz muuttui kaunomielisestä nuorukaisesta kyyniseksi ja häikäilemättömäksi sotilaskuninkaaksi, joka ryösti naapurimaista ihmisiä oman armeijansa vahvistukseksi, ja pakotti heidät sadistisella kädellä pysymään uskollisina tai kuolemaan. Hän petkutti, huijasi ja rosvosi Preussin edun nimissä. Vain neljä kuukautta valtaanastumisensa jälkeen Fredrik II johdatti Preussin valloitussotaan.

6. "Preussi on armeija jolla on valtio."

Fritz johti armeijaansa itse omana kenraalinaan, ja pian hän tulikin tunnetuksi nerokkaana taktikkona, jonka liikkeitä opiskellaan yhä tänäkin päivänä. Hän myös oli Napoleonin ohella viimeinen eurooppalainen monarkki, joka itse johti armeijaansa eturintamassa. Häneltä ammuttiin useamman kerran hevonen alta, ja hän itsekin haavoittui, mutta osallistui silti omakohtaisesti taisteluun. Hän saavutti useita suuria voittoja ja kärsi joitain karmaisevia tappioita.

7. Valistunut itsevaltias.

Fritz ei kuitenkaan tyystin kääntänyt selkäänsä nuoruutensa ihanteille. Hän vain sovelsi Valistuksen aatteita silloin kun ne olivat Preussin edun mukaisia: ulkopolitiikassa hienostelu jouti romukoppaan, mutta kotimaassa hän todellakin oli sivistynyt itsevaltias. Onpa häntä pidetty aatteen ruumiillistumana. Ahkerasti työskennellen hän kehitti taloutta ja maataloutta, uudisti oikeuslaitosta, suosi kulttuuria ja tieteitä ja edisti vapaamielisyyttä. Hän halveksui järjestäytynyttä uskontoa ja takasi uskonnonvapauden kaikille, mitä nyt oli antisemitisti kuten kaikki muutkin. Hän otti myös vastaan monia uskonnollisia ja poliittisia pakolaisia. Kuitenkin hän oli paitsi valistunut, myös todellakin itsevaltias. Fritz määräsi kaikesta itse, valvoi kaikkea itse. Komentoon väsyneet kuvailivat joskus Preussia "kaleeriksi".

8. Peruna on hyvää, syökää tai itkette ja syötte!

Ja sitten peruna. Tuo Uuden Maailman ihme! Sitä piti saada kansa syömään. Vaan ihmisistä peruna oli paha ja peloittava ja siitä sai tauteja. Fritzin täytyi uhkaillakin joitain seutuja taipumaan sen viljelykseen. Menipä hän itse pellolle kuokan kanssa näyttäen, miten homma hoitui. Lopulta peruna hyväksyttiin, ja tulevina ahdingon aikoina se auttoi kansan puutteen yli. Yhä nykyäänkin pohjoissaksalaiset maanviljelijät tuovat Fritzin haudalle perunoita.

9. "Mitä enemmän tapaan ihmisiä, sitä enemmän pidän koiristani."

Ihmisenä Fritz oli melkoisen erikoinen ja kiinnostava luonne. Hän oli kyyninen, kova, kylmä, säälimätön - ja kuitenkin myös ihmeellisen tunteellinen pateettisuuteen asti; joissain hänen yksityissä kirjeissään näkyy suorastaan lapsekas hellyys muutamaa sisäpiiriinsä kuulunutta rakasta henkilöä kohtaan. Hän kirjoitti huonoja runoja ja soitti hyvää musiikkia. Hän piti arkisesta elosta ja mutkattomuudesta - huoneeseen astuessa häntä ei välttämättä edes tajunnut kuninkaaksi. Hän oli omahyväinen, ja silti samalla tuntui jatkuvasti tarvitsevan hyväksyntää ja kehuja. Hän valehteli ja halusi että hänestä ajateltaisiin hyvää. Hän halveksi ihmisiä ja piti heitä tyhminä ja pahoina, eikä tajunnut alaistensa uskonnollisia, isäinmaallisia helliä tunteita, jotka kohdistuivat häneen itseensäkin. Hän oli varma, että ihmisiä voi motivoida vain rangaistuksen pelolla ja itsekkäillä vaikuttimilla. Suurimman rakkautensa hän kai soikin vinttikoirilleen, joiden kanssa halusi tulla haudatuksi puutarhaansa rakkaaseen Sanssoucin pikku palatsiinsa, jossa hän vietti pienimuotoista hovielämää musiikin, kulttuurin ja älyllisten keskustelujen merkeissä.

10. Yksin maailmaa vastaan.

Fritzin härski ulkopolitiikka keräsi pian vihollisia, näistä tärkeimpänä rautarouvaksi osoittautunut Itävallan Maria Teresa, josta tuli hänen arkkivihollisensa lopuniäksi. Lopulta Itävalta-Unkari, Venäjä, Ranska ja Ruotsi liittoutuivat Preussia vastaan. En voi kyllin ilmaista, kuinka karmaiseva tilanne oli Preussille, joka joutui kaikilta suunnilta piirritetyksi, murskaavaa miesylivoimaa vastaan. Liittoutuman tarkoitus oli jakaa Preussi keskenään. Nyt oli tosi kyseessä: enää ei puhuttu maineesta ja kunniasta, vaan Preussin valtioillisen olemassaolon säilymisestä ja Fritzin omasta hengestä. Seurasi Seitsenvuotinen sota, jossa Fritz juoksutti armeijansa ympäri rajoja taistellakseen yhtenä päivänä ylivoimaista vihollista vastaan ja seuraavana päivänä uutta vieläkin ylivoimaisempaa vihollista vastaan. Hän oli voittoisa ja tuli eläväksi legendaksi niin kotimaassaan kuin muualla Euroopassakin. Sotilaat antoivat edessään kumaraisena ratsastavalle harmaantuvalle mutta pirulliselle ukolle lempinimen Vanha Fritz, jona hänet yhä Saksassa tunnetaan. Mutta oli selvää ettei hän voisi ikuisesti taistella Euroopan mahtimaiden koalitiota vastaan. Hän puhui usein itsemurhasta ja kirjoitti aiheesta angstisia runoja, joita sitten luki muille.

11. Deus ex machina.

Lopulta Preussi tuli lähelle romahtamistaan. Fritz piti itseään hävinneenä miehenä. Ja sitten - Brandenburgin huoneen ihme! Venäjän keisarinna kuoli, ja valtaan nousi hänen poikansa Pietari, joka oli Fritzin suuri ihailija ja fani. Venäjä vetäytyi rintamasta! Äkkiä Preussi käänsi tilanteen ympäri. Koalititio romahti ja Fritz marssi esiin voittajana. Hän sai pitää valtakuntansa ja aiemmin valloittamansa alueet! Onni suosii rohkeaa, totta vieköön. Tämän myötä Preussi nousi uudeksi voimatekijäksi, suurvallaksi Euroopan suurvaltojen joukkoon. Se myös nousi kilpailemaan Saksan hallinnasta Itävallan rinnalle. Lopulta Preussi syrjäytti Itävallan ja yhdisti saksalaisvaltakunnat alaisuutensa, synnyttäen nykyisin tuntemamme Saksan.

12. "Se paha mies Sanssoucissa."

Fritz siis voitti, ja sai kaiken sen kunnian mitä oli toivonut ja sitten vielä enemmänkin. Mutta hänen terveytensä oli mennyt, hän oli vanhentunut, hänen harvat ystävänsä poissa. Hän ei enää pystynyt soittamaan huilua, ja siten menetti ilonsa musiikista. Hän oli kärttyisä, katkera, vanha yksinäinen mies. Lähenevän kuolemankaan edessä hän ei luistanut tippaakaan uskonnonvastaisista käsityksistään. Hän kuoli yksin, työpöytänsä ääressä tuolissaan istuen.

13. Vanha Fritz.

Kuoltuaan jälkipolvet omivat hänet saksalaisena sankarina. Sellainen hän on yhä, ja suosittu. Vaikka häntä on määrättömästi (ja osin liioitellusti) ihailtu, niin kuraakin on tullut niskaan. Hänet on nähty niin protestanttisena sankarina, valistuksen eräänä henkilöitymänä kuin preussilaisen militarismin ja saksalaisen hyökkäyssodan symbolina. Ikävintä julkisuutta tuli natseilta, jotka ottivat hänet propagandaansa. Hitlerillä oli Fritzin muotokuva työhuoneessaan, ja sodan loppuvaiheilla hän toivoi samanlaista ihmettä joka oli muinoin pelastanut Fritzin. Fritz olisi inhonnut natseja saksalaisina barbaareina. Kuitenkin herra Goebbelsin ansiosta syntyi eräs varsin hyvä Fritzistä kertova elokuva. Vastoin toiveitaan Fritziä ei haudattu "yöllä puutarhaani lempipuuni alle, järveä kohden, koirieni kanssa, ilman pompöösiä", vaan kirkkoon isänsä viereen. Vasta 1991 Saksojen ydistyttyä Fredrik Suuri haudattiin pitkällisen ja tunteikkaan julkisen keskustelun jälkeen täysin kunniamenoin testamentissaan toivomalla tavalla Sanssouciin palatsin puutarhaan. En tiedä, minne koirat joutuivat, mutta ainakaan hän ei joudu enää lepäämään isänsä vieressä.
 
Kiinnostava kirjoitus, Valië Nienna! Mihinkäs kirjaan/kirjoihin se perustuu? Itse olen lukenut Fredrik Suuresta vaan joidenkin historian kurssien yhteydessä, mutta voisin kyllä tähänkin hahmoon tutustua. Sinänsä kiinnostavia nämä uuden ajan hallitsijat, kun heistä on saatavilla lähdeaineistoa paljon enemmän kuin (muuten fanittamistani) keskiajan hallitsijoista.
 
Kiitos valistavasta tekstistä Valië Nienna! Itse tiedän Fredrik Suuresta myös vähäsen. Olen lukenut hänestä ja viime Saksan matkani aikana (muutama viikko takaperin) jopa vierailin tuolla Potsdamissa sijaitsevassa Sanssoucin linnassa jossa Fredrik viettää viimeistä lepoaan.

Hän on kieltämättä myös yksi lempihahmoistani historiassa.
 
Sareth, olenpas nyt kade: haluaisin kovasti vierailla Sanssoucissa. Kointähti, tuotokseni on jonkinlainen fuusio kaikesta siitä tiedosta, jonka olen ahminut lukuisia eri kirjoja ja asiaan perehtyneitä internetsivustoja lukiessani. Jotain antaakseni: Thomas Carlylen henkilöhistoria vuodelta 1858 löytyy kätevästi Projekti Gutenbergistä. Se kuuluu positiivisempiin näkemyksiin. Itse olen Turun pääkirjastossa saanut käsiini vastakkaiseen suuntaan puolueellisen mutta silti (tai ehkä juuri siksi) kiintoisan Rudolf Augsteinin Kuningas ja perilliset vuodelta 1968. Googlen teoshakua ei sovi väheksyä, ei edes saksaksi. Englanninkielinen Wikipedia osaa suositella lisää luettavaa. Löysinpä PubMedistä psykoanalyysin Fritzistä. Fredrikistä ja Voltairesta kirjoitti Lytton Strachey 1915. Ja tieysti on myriantti määrä internetistä löytyviä sivustoja - lähdekriittisyydestä ei tarvinne erikseen huomauttaaa. Osan alkuperäisestä materiaalista olen tavannut läpi heikolla saksallani, ja koska hänellä itsellään oli tapana kirjoitta ranskaksi, jota en osaa, olen myös välillä joutunut alentumaan Google Kääntäjän apuun. Ah ja voih.

Jonkinmoiseksi häpeäkseni myönnän, että eräät mikrobiologiaan sun muihin aiheisiin liittyvät koulutyöni ovat myöhässä, mutta sisimmissäni olen historoitsija, joten en malttanut olla käyttämättä aikaani palpattaakseni suuni puhtaaksi. Mieleni olisi tehnyt kirjoittaa enemmänkin, etenkin Fredrikin ja Voltairen mutkikkaan salamoivasta suhteesta, mutta johan tuossakin oli.
 
Oho, taisipa inhokki-Hitlerini olla varsinainen keskustelunaihe.:) Selailtuani vestejä olen huomannut, että Hitler herättää vieläkin joko vihaa tai kunnioitusta. Hyvä, että meillä on niin erilaiset ajatukset!(Tiedän, ehkä ei täysin luvallinen viesti, mutta... :roll:)
 
Freda sanoi:
Oho, taisipa inhokki-Hitlerini olla varsinainen keskustelunaihe.:) Selailtuani vestejä olen huomannut, että Hitler herättää vieläkin joko vihaa tai kunnioitusta. Hyvä, että meillä on niin erilaiset ajatukset!(Tiedän, ehkä ei täysin luvallinen viesti, mutta... :roll:)

Saatan nyt järkyttää jotakuta, mutta itse ihailen Hitleriä hänen puhetaitojensa takia. Hän liittyi erääseen Saksan pienimmistä (ja muistaakseni osaksi vasemmistolaiseen) puolueista ja teki siitä Saksan suurimman ja suosituimman ja käännytti puolueen kokonaan oikeistoradikaaliksi. Aika kova työ varmaan. Ja kukapa olisi uskonut, että itävaltalaisesta taidemaalarin plantusta tulisi ensin Saksan armeijan korpraali ja sitten Führer ja yksinvaltias. En ihaile häntä ihmisvainojen tai diktatuurin takia vaan puhetaitojen ja sitkeyden takia.

Toinen samanlainen oli Benito Mussolini. Myöskin eräs suosikeistani. Karismaattinen ja uuttera! Ah fasismi mikä toimiessaan ihana aate. Mutta älkää verratko fasisteja natseihin kerran kun ovat kaksi täysin eri asiaa. =)
 
Selkeä mielipde Sareth.:) Itse olen tiukka Hitlerin vihaaja, en vain kestä kuulla hänestä. Toivottavasti en nyt saa kokonaista vihamiesten armeijaa perääni.:wink: En nyt lähde sanomaa,kumpi, herrojen Hitler ja Mussolini vhaaminen tai kunnioittaminen/ihailu, on parempi tai huonompi asia. Elämme kuitenkin maassa, jossa kaikilla on oikeus kertoa mielipteensä.
Itse en myöskään lähde vertailemaan natseja tai fasisteja. En itse kannata kumpiakaan, mutten yritä silti toitottaa omaa näkemystäni liian kiivaasti esille.
 
Ylös