Suosikki/inhokkihenkilösi historiassa

Tik sanoi:
>>> quia et latrocinia quid sunt nisi parva regna?
Click to expand...

Tietenkinpä näin.
Siis De Civitate Dei, kirjan IV, kappaleesta 4, (Quam similia sint latrociniis regna absque iustitia); toivottavasti edes tämä tuli oikein!

Seuraavia hegeljuttuja en tällä hetkellä pysty dokumentoimaan: Hegelin käsitys ei nähdäkseni ollut positivistinen, siis että orjuus olisi oikein niille yhteisöille jotka sen hyväksyvät ja väärin niille yhteisöille jotka sen kieltävät. Mutta hän ei myöskään ajatellut niin että orjuus olisi aina ollut väärin vaikka ihmiskunta ei aikoinaan ollut tätä kypsä ymmärtämään.

Luullakseni Hegel tarkoitti että on oikein että orjuus oli antiikin aikana oikein ja on oikein että orjuus lakkasi olemasta oikein, koska kyse oli oikeuden käsitteen kehityksen välttämättömistä momenteista. Ja tämän käsitteellisen manööveroinnin tarkoitus oli Hegelille juuri se, että ei tarvitsisi tuomita lähes koko ihmiskunnan historiaa moraalittomaksi. (Odotan kiinnostuneena mahdollisia oikaisuja tulkintoihini :roll:)
 
Tik sanoi:
En sanoisi "edistyksen hintana", sillä "kauheuksilla" ei "makseta" edistystä. Eihän?
Click to expand...
Ehkä joskus maksetaankin. Klassisena esimerkkinä liittoutuneiden toisessa maailmansodassa Norjassa tekemä kommandoisku, joka tuhosi raskasta vettä Saksaan kuljettaneen junalautan. Mukana meni jonkun verran siviilejä, mutta samalla varmistettiin että natsit eivät saaneet atomipommia. (Kaunokirjalliselta puolelta tulee mieleen Jan Guilloun Arnin perintö, jonka lopuksi Birger Jaarli lahtaa joukottain antautuneita vihollisia vastoin yleistä käytäntöä - kertoja antaa ymmärtää, että periaatteessa väärin tehty, mutta käytännössä oikein Sillä seuraukset olivat hyviä koska siihen loppuivat kapinat ja oli aikaa rakentaa valtiota.)
 
Nyt kaivoit pölyistä sellaisen aiheen, jota en ole ikinä tullut ajatelleeksi. Omat suosikkini tai inhokkini liittyvät yleensä aina nykyhetkeen tai sitten epätodelliseen ja keksittyyn historiaan. Huomaan, että ajattelussani on selvä aukko. Tai sitten se on kokemuksessa oleva aukko. Sanoisin tähän yhden teinin sanoin, jolla ei ollut mitään suunnitelmia elämälleen yläasteen jälkeen että: "en mä ajattele noin." Juontuukohan tämä siitä, että en koskaan innostunut historiasta taikka sen henkilöistä. Kukaan historian henkilöistä ei ole mitenkään "kolahtanut." Kun sitten avoin tämän topikin, huomasin oikeasti miettiväni tätä asiaa ensimmäistä kertaa elämässäni ihan tietoisesti. Taidan tunnistaa joitakin historian henkilöitä, jotka ovat hyviä tyyppejä. Ketään tunnettua pahista kohtaan en ole sydämeni vihoja alkanut vuodattaa, tämä nyky-yhteiskunta on tarpeeksi ihmistenkiusaaja, jotta pysyköön pölyt haudassaan ja pöllyttäköön se, joka pystyy tätä nykyisyyttä toisenlaiseksi.

Mutta oikein hyvä oli nostaa tämä aihe ylös. Saivatpa minunkin aivosoluni uutta tietoista ajateltavaa alitajuisen ajattelun lisäksi.
 
Minä en ole mitenkään erityisen hyvin perehtynyt historiaan mutta minulla on ollut ala-asteelta asti suosikkihenkilö, nimittäin Pietari Brahe (kaupunkien perustaminen ja muu vastaava toiminta teki minuun suuren vaikutuksen). Aika pinnallisesti olen hänen tekemisiinsä perehtynyt niin varmasti hänelläkin oli pimeä puolensa mutta jotenkin minuun vetoaa enemmän taitava siviilihallinto kuin sankarilliset sotatoimet tai muut sellaiset.
 
Suosikiksi vois kelpuuttaa Platonin vaikka hän nyt ei ollut kaikissa asioissa samaa mieltä mitä nykymaailman sivistyneistö ajattelee. Inhokiksi nousee helposti Mao Zedong (hullumpaa saa hakea).
 
Kuulin kesällä radiosta juttua afrikkalaisesta diktaattorista nimeltä Jean-Bédel Bokassa. En nyt pysty sanomaan, että erityisesti hän olisi ykkösinhokkini, mutta aika inhottava kuitenkin.
Näissä diktaattoreissa usein minua riipii eniten se, että heitä on niin paljon lähihistoriassa ja nykyisyydessä. Se tarkoittaa sitä, ettei meillä taida olla varmoja tapoja estää diktaattorien valtaannousua ja hirmutekoja ja että niitä yhä voidaan katsoa läpi sormien, vaikka kauhulla tuomittaisiin vähän etäisemmän menneisyyden raakalaismaiset hallitsijat.

En ole koskaan miettinyt suosikkihenkilöäni, pitäisi varmaankin. Ainakin on helppo fanittaa esimerkiksi niitä, jotka salakuljettivat ihmisiä pois keskitysleireiltä. Kukas oli se eräs nainen, joka ei saanut Nobelin rauhanpalkintoa, vaikka roudasi satoja (?) lapsia turvaan? Olisiko ollut puolalainen?
Toisaalta olisi kiva valita suosikiksi sotimiseen ja muuhun ihmisten joukkolahtaamiseen liittymätön, esimerkiksi taiteista, kulttuurista, tieteistä tai yhteiskunnallisesta muutoksesta muistettava henkilö, koska sota on niin kammottava asia, ettei haluaisi nostaa sieltä mitään hyvää esille, edes sitä, että se on voinut luoda hienoja sankareita.
 
Last edited:
You must log in or register to reply here.
Ylös