Telimektar sanoi:
Ehkä nimeän ykkössuosikikseni Ungoliantin ja sen heiveröisempänä sijaisena Lukitarin. [...] Millaiseksi Ardan historia olisikaan kääntynyt, jos Ungoliant olisi (ilman balrogien raukkamaista väliintuloa) ahmaissut Lammothissa Morgothin suihinsa.
Peesaan Telkkua (tämä ei tarkoita sitä ettenkö omaisi omia mielipiteitä, huom!), mutten suinkaan Lukitarin osalta, vaan ainoastaan suvun matriarkan osalta. Unkka ei Melkorin tavoin esittänyt muuta kuin on, vaan oli puhtaasti paha koko ajan, hän on minusta koko Ardan tunnetun historian pahin olio, pahuuden kiteytymä. Melkor, Sauron ja monet muut ovat tietenkin pahempia sillä tapaa, että esittivät hyvää ja näin ollen
aiheuttivat enemmän pahaa, mutta Ungoliant oli musta kuin pahuus itse, kiiltävän musta kuin hiottu timantti (ontuva rinnastus). Niin ilkeä Unkka on, että minun tekee aina pahaa lukea kirjasta ne kohdat, joissa hän esiintyy. Mutta en ole tyytyväinen hänen viheliäiseen loppuunsa, jossa hän lopulta söi itsensä. Miten antikliimaksista.
Historia olisi varmasti muttunut paljon paremmaksi - tai ainakin vähemmän pahaksi. Ungoliant olisi varmasti paisunut ja kasvanut valtavaksi, mutta silmarilit olisivat ajan mittaan polttaneet häntä aivan samalla tapaa kuin Carcharothia, Maedhrosia ja Magloria myöhemmin. Unkassa oli kuitenkin potentiaalia kestää tuota tuskaa pitempään, kuka ties vuosisatoja, kestihän Morkkukin silmarilien painon niskassaan 500 vuotta. Mutteivät edes Ungoliantin vatsahapot eivät olisi pystyneet kuluttamaan silmarileja olemattomiin, vaikka muille Fëanorin helyille niin kävikin. Silmarilit syödessään Ungoliantista olisi tullut mahtava, mutta hän ei ollut kiinnostunut maailman hallitsemisesta, vaan ainoastaan oman nälkänsä tyydyttämisestä, joten hänellä lopulta olisi ollut melko(rin) pieni osa maailman historiassa . Morgothin pallille olisi todennäköisesti noussut Sauron, mikäli hän olisi päässyt balrogien kanssa konsensukseen asiasta. Tämän seurauksena mm. lohikäärmeitä ei olisi koskaan syntynyt (menisi vielä vuosia ennen kuin Morgoth alkoi kehittää niitä), eikä näin ollen Glaurungia, Ancalagonia, Scathaa tai Smaugia olisi koskaan syntynyt. Melkorin kuolemalla olisi ollut ehkä käänteinen vaikutus - ihmissuvulla olis huomattavasti vähemmän sankareita kuin mitä nyt on - Túrin olisi vain joku takametsien takkutukka, Eärendil (lasken ihmiseksi) olisi vain lennellyt päättömästi taivaalla ja Bardille jousipyssy olisi ollut pelkkää mathomia.
Ungoliantiin liittyy läheisesti Fëanor, jota myös pidän pahiksena, sillä sellaiseksi hän muuttui ennen loppua. Toisin kuin Ungoliant, joka aiheuttaa minulle kylmiä väreitä ja inhon tunnetta mutta samaan aikaan kiehtoo minua, Fenkku
(eh, nämä lempinimet vain paranevat koko ajan) on juuri päinvastainen tapaus. Minua lähinnä puistattaa, etoo ja ärsyttää Fëanorin itsekkyys ja jästipäisyys kaiken suhteen. Tulee mieleen uhmaikäänsä elävä lapsi, joka nousee kapinaan Thomas Gordonin kasvatusmetodeja noudattavia vanhempiaan vastaan. Rankaisua ei heidän taholtaan seuraa, paitsi sellaisia, johon valar eivät voi vaikuttaa: Eän nimeen vannominen vetää noldorin ylle tuomion, johon empaattiset valar ovat täysin syyttömiä.
(Tässä vaiheessa putosin täysin kärryiltä omassa tekstissäni, parasta aloittaa puhtaalta pöydältä
)
Eli Unkka on suosikkini ja Fenkku on vihokkini. Avot.