Suosikkipahiksenne Tolkienin kirjoissa

Barador

Hobitti
Ihme kyllä tässä huoneessa ei näyttänyt olevan yhtään keskustelua suosikkipahiksista joten tässä se on. Siis yksinkertaisesti: Mikä on suosikkiroistonne Tolkienin kirjoissa? Itselläni se on luultavasti Noitakuningas :)
Muuten, sivuilla www.thelandofshadow.com on kivoja animaatioita näistä pahiksista


Huom!
Suosikkipahiksen valintaa olisi myös syytä perustella, ettei mene pelkäksi listaukseksi.

Tik
 
Minun suosikkipahikseni on Khamûl, Idän Varjo. Tykästyin tähän kakkosnazgûliin jo ammoin, ehkä siksi, että sen muita nazgûleita suurempi heikkous veden (ja olikohan valon?) suhteen tekee siitä muita "inhimillisemmän". Ja toki se on hahmona mielenkiintoinen. Angmarin noitakuninkaan lisäksi se on tietääkseni ainoa nazgûl josta kerrotaan mitään henkilökohtaisia tietoja (itäläinen, Dol Guldurin päällikkö jossain välissä jos en ihan väärin muista, toisena nazgûlien keskinäisessä hierarkiassa jne.), mutta silti se ei esiinny Tarussa omalla nimellään eikä ole erityisen keskeinen hahmo. Hyvää ainesta omia sivujuonikehitelmiä varten siis.

Teini-ikäisenä tykkäsin kuvitella, että Khamûl oli itseasiassa naispuolinen, ja erään myöskin ratsastusta harrastaneen (ja myöskin naispuolisen) ystäväni kanssa aloimme leikkiä, että hän on Noitakuningas ja minä Khamûl. Kävimme pitkään melko huumoripainotteista kirjeenvaihtoa näiden hahmojen nimissä riimuilla kirjoittaen ja otimme ratsastusleirille mukaan tummat viitat, joita emme sitten kuitenkaan kehdanneet pukea päällemme ratsastamaan lähtiessä. Mutta ystävälläni oli sentään ratsastuskypäränsä reunassa heijastintarranauhasta tehty, kypärän ympäri kiertävä kruunukuvio, joka oli todella päheän näköinen pimeällä.
 
Smaug! Suurin ja Hirvein kaikista Kamaluuksista. :) Persoonallisempaa ja uskottavampaa pahista ei Tolkienilta löydy. Kyty on myös omalla tavallaan kertakaikkisen herttainen tärkeillessään puheissaan, mutta osaa silti olla ennen kaikkea kulmakunnan kauhu. Ja mikä muu pahis voi kehuskella moisella määrällä lisänimiä ja titteleitä?
 
Kyllä Smaug on ihana pahis! Ja Nerwen naulasi perustelutkin aika tarkkaan, joten on vaikea perustella enempiä.
(Meillä lapsetkin pitävät Smaugista kovasti ja kun meillä oli akvaario, yksi monnikaloistamme oli nimetty lasten(kin) toimesta Smaugiksi kultaisen värinsä vuoksi.)
 
Tähän minun täytynee sanoa Noitakuningas. Hän on jotekin niin mahtava ja vaikutusvaltainen. Suurin yhdeksästä, Minas Morgulin herra. Hänen loppunsa olisin kyllä toivonut tulevan jollakin muulla tavalla.
 
Fuinur sanoi:
Tähän minun täytynee sanoa Noitakuningas. Hän on jotekin niin mahtava ja vaikutusvaltainen.
Vaikutusvaltaisuus kyllä riippuu vähän määritelmästä, kun eihän hänellä kaiketi juuri omaa, Sauronista irrallista tahtoa ollut. ;)

Hänen loppunsa olisin kyllä toivonut tulevan jollakin muulla tavalla.
Minkäslainen loppu olisi Noitakuninkaalle sitten ollut soveliaampi?
 
Vaikutusvaltaisuudella tarkoitin lähinnä hänen vaikutustaan joukkoihin ja vihollisiin. Ja lopuksi hänelle sopisi kuolema jonkun suuremman toimesta, mutta kenen, sitä en osaa sanoa.
 
Humm, tämähän on vielä pahempi kysymys kuin lempihahmo!

Lempipahis? Heti tulee mieleen [luonnollisestiko?] Melkor ja Sauron, mutta tarkemmin ajateltuna eivät ne niin parhaita olekaan. Aina muka niin sisimpään asti pahoja, just; tosi hyviä kauhun ja sorron aiheuttajia sinne "kaiken taustalle", mutta eivät herätä minussa niinkään täyteläistä lukuhimoa. Muutenkin nuo "yleispahikset", kuten Saruman ja Noitis, alkavat varsinkin elokuvien jälkeen tympiä minua kaikessa synkkyydessään, joten nekään eivät pääse kaikkein korkeimmalle. Lempipahikseni taitaakin olla [äläkee sitten sanoko, ettei hän ole pahis!] Klonkku, omassa pikku häijyydessään ja persoonallisuushäiriössään; Luihu ja Liehu ovat ehdottomasti lukemisenkestävimpää tavaraa koko trilogiassa, ja Klonkkuhan on nyt muutenkin niin älyttömän hieno ja mahtava hahmo. Elokuvissakin, bless you Andy Serkins. :p

Muiksi mainittakoon hämähäkkiperhe, eli vahva parivaljakko Lukitar&Ungoliant. Veri virtaa suonissani aina siinä kohtaa Tarua missä aletaan kertoa ensimmäisenä mainitun historiasta; se on jotenkin niin kiintoisaa että minä lukittaudun huoneeseeni ja uppoudun kaksin verroin kirjan uumeniin. x)
 
Minä olen tylsä ja sanon Sauronin. Ei ole pahan alku ja juuri, mutta hyvin lähellä sitä juurta. Minua on jostain syystä kiehtonut aina se miten Sauronista tuli mitä tuli. Se sivuutetaan silmassakin niin nopeasti. Ja minä kun haluaisin oikein perehtyä aiheeseen ja lukea lisää Sauronista ja siitä miten hänestä tuli mitä tuli. Ja ehkä jopa jotain tekstejä Sauronin näkökulmasta.
Pikkupahiksista pidän eniten Krimasta. Mutta siitä syytän yksinomaan elokuvaa joka herätti kiinnostuksen. Kas kun Myst III on sama näyttelijä (olen aivan varmasti kirjoittanut tästä joskus ennenkin jonnekin muualle) ja olen pelannut kyseistä peliä niin tunteella että vaikka näyttelijä oli siinäkin pahis niin hänen hahmonsa hengen pelastettuaan ei voi kuin pitää toisesta hahmosta jolla on sama naama. Oliko tarpeeksi epäselvästi selitetty?
 
Ehkä nimeän ykkössuosikikseni Ungoliantin ja sen heiveröisempänä sijaisena Lukitarin. Molemmat on tosiaan kuvattu vaikuttavasti. (Ilmeisesti Tolkienilla ei myöskään ollut mitään selvää kirjallista esikuvaa näille hämähäkkihirviöilleen?)

Vaikuttavasti kuvattuja pahiksia Tolkienilla toki riittää, mutta Ungoliant ja sen jälkeläiset edustavat Morgothista riippumatonta, itsenäistä pahaa, muut pahikset ovat vain Morgothin luomuksia tai jäljittelijöitä. Morgoth ja Sauron olivat mahtavia maia-henkiä. jotka jostain syystä sortuivat jäljittelemään itseään paljon halpa-arvoisempien Iluvatarin lasten muotoa ja toimintatapaa, he halusivat hallita tällaisia pikkuotuksia ja saada niiltä palvontaa. Pikkupoikien "Musta Ruhtinas"-leikkejä torneineen, lippuineen ja armeijoineen! (No, Tolkienin tarinoiden kertomisen kannalta tämä oli ehkä välttämätöntä.)
Ungoliantin ja Lukitarin lähestymistapa oli paljon suoraviivaisempi ja taloudellisempi. Ne eivät heikentäneet itseään kylvämällä voimansa itsensä ulkopuolisiin olentoihin ja esineisiin (kuten mahtisormukseen), vaan päinvastoin sulattivat muut olennot itseensä. Millaiseksi Ardan historia olisikaan kääntynyt, jos Ungoliant olisi (ilman balrogien raukkamaista väliintuloa) ahmaissut Lammothissa Morgothin suihinsa.
 
Kyllä omaksi suosikkipahikseksi täytyy nimetä Saruman. Hän on röyhkeä ja viekas, eikä suostu taipumaan vaikka olisi menettänyt kaiken, kuten silloin kun Rautapihan hävityksen jälkeen kuningas Theoden puhuttelee häntä. Hänen loppunsa oli vain niin jotenkin surkea, Repunpään portailla alaisensa tappamana, hänhän oli suurin istarista.
 
Örkkipäällikköparivaljakko Gorbag&Shagrat. Heidän toverillisessa suunnitelmassaan häipyä yksityisyrittäjiksi muutaman kaverin kanssa sodan jälkeen on jotain liikuttavaa. Sääli vain, että Frodon mithrilpaita teki Gorbagin hulluksi saaliinhimosta.
 
En yleensä kauheesti tykkää pahiksista, mutta miun suosikkipahis on Kärmekieli.
Varmaan siks, että se ei pohjimmiltaan / alunperin ole paha. Ja jotenkin se vaan on paras pahis, onhan se pahojen puolella.
 
Telimektar sanoi:
Morgoth ja Sauron olivat mahtavia maia-henkiä. jotka jostain syystä sortuivat jäljittelemään itseään paljon halpa-arvoisempien Iluvatarin lasten muotoa ja toimintatapaa, he halusivat hallita tällaisia pikkuotuksia ja saada niiltä palvontaa. Pikkupoikien "Musta Ruhtinas"-leikkejä torneineen, lippuineen ja armeijoineen! (No, Tolkienin tarinoiden kertomisen kannalta tämä oli ehkä välttämätöntä.)
Morgoth maia? Jos en olisi toisella manterella ja tiernapoikarooli takanapäin, Teli saisi vastata sanoistaan. :x
Mutta eikö toimintatapojen oppiminen lie kuitenkin mennyt toisinpäin? Eivätköhän haltiat ja ihmiset oppineet tapansa ainurilta, eivät nämä heitä jäljitelleet. Muodon ottaminen nyt toki oli viestinnällisistä syistä aika tarpeellista.
 
Telimektar sanoi:
Ehkä nimeän ykkössuosikikseni Ungoliantin ja sen heiveröisempänä sijaisena Lukitarin. [...] Millaiseksi Ardan historia olisikaan kääntynyt, jos Ungoliant olisi (ilman balrogien raukkamaista väliintuloa) ahmaissut Lammothissa Morgothin suihinsa.


Peesaan Telkkua (tämä ei tarkoita sitä ettenkö omaisi omia mielipiteitä, huom!), mutten suinkaan Lukitarin osalta, vaan ainoastaan suvun matriarkan osalta. Unkka ei Melkorin tavoin esittänyt muuta kuin on, vaan oli puhtaasti paha koko ajan, hän on minusta koko Ardan tunnetun historian pahin olio, pahuuden kiteytymä. Melkor, Sauron ja monet muut ovat tietenkin pahempia sillä tapaa, että esittivät hyvää ja näin ollen aiheuttivat enemmän pahaa, mutta Ungoliant oli musta kuin pahuus itse, kiiltävän musta kuin hiottu timantti (ontuva rinnastus). Niin ilkeä Unkka on, että minun tekee aina pahaa lukea kirjasta ne kohdat, joissa hän esiintyy. Mutta en ole tyytyväinen hänen viheliäiseen loppuunsa, jossa hän lopulta söi itsensä. Miten antikliimaksista.

Historia olisi varmasti muttunut paljon paremmaksi - tai ainakin vähemmän pahaksi. Ungoliant olisi varmasti paisunut ja kasvanut valtavaksi, mutta silmarilit olisivat ajan mittaan polttaneet häntä aivan samalla tapaa kuin Carcharothia, Maedhrosia ja Magloria myöhemmin. Unkassa oli kuitenkin potentiaalia kestää tuota tuskaa pitempään, kuka ties vuosisatoja, kestihän Morkkukin silmarilien painon niskassaan 500 vuotta. Mutteivät edes Ungoliantin vatsahapot eivät olisi pystyneet kuluttamaan silmarileja olemattomiin, vaikka muille Fëanorin helyille niin kävikin. Silmarilit syödessään Ungoliantista olisi tullut mahtava, mutta hän ei ollut kiinnostunut maailman hallitsemisesta, vaan ainoastaan oman nälkänsä tyydyttämisestä, joten hänellä lopulta olisi ollut melko(rin) pieni osa maailman historiassa . Morgothin pallille olisi todennäköisesti noussut Sauron, mikäli hän olisi päässyt balrogien kanssa konsensukseen asiasta. Tämän seurauksena mm. lohikäärmeitä ei olisi koskaan syntynyt (menisi vielä vuosia ennen kuin Morgoth alkoi kehittää niitä), eikä näin ollen Glaurungia, Ancalagonia, Scathaa tai Smaugia olisi koskaan syntynyt. Melkorin kuolemalla olisi ollut ehkä käänteinen vaikutus - ihmissuvulla olis huomattavasti vähemmän sankareita kuin mitä nyt on - Túrin olisi vain joku takametsien takkutukka, Eärendil (lasken ihmiseksi) olisi vain lennellyt päättömästi taivaalla ja Bardille jousipyssy olisi ollut pelkkää mathomia.

Ungoliantiin liittyy läheisesti Fëanor, jota myös pidän pahiksena, sillä sellaiseksi hän muuttui ennen loppua. Toisin kuin Ungoliant, joka aiheuttaa minulle kylmiä väreitä ja inhon tunnetta mutta samaan aikaan kiehtoo minua, Fenkku (eh, nämä lempinimet vain paranevat koko ajan) on juuri päinvastainen tapaus. Minua lähinnä puistattaa, etoo ja ärsyttää Fëanorin itsekkyys ja jästipäisyys kaiken suhteen. Tulee mieleen uhmaikäänsä elävä lapsi, joka nousee kapinaan Thomas Gordonin kasvatusmetodeja noudattavia vanhempiaan vastaan. Rankaisua ei heidän taholtaan seuraa, paitsi sellaisia, johon valar eivät voi vaikuttaa: Eän nimeen vannominen vetää noldorin ylle tuomion, johon empaattiset valar ovat täysin syyttömiä.

(Tässä vaiheessa putosin täysin kärryiltä omassa tekstissäni, parasta aloittaa puhtaalta pöydältä :grin:)

Eli Unkka on suosikkini ja Fenkku on vihokkini. Avot.
 
Grishnákh!

Ymmärrän ja hyväksyn täysin Pagban valinnan, Rebo ja Zooty, ei kun Gorbag ja Shagrat, ovat muikea parivaljakko ja antavat aivan uudenlaista syvyyttä örkkien valitettavan vähän tunnettuun maailmaan. Mutta vielä näitä veijareita enemmän olen ihastellut erään toisen örkin ilkeyttä. Kyseessä on "lyhyenläntä vääräsäärinen otus, hyvin tanakka", jolla oli "pitkät kädet, jotka ulottuivat melkein maahan saakka." Tämän örkin ääni oli "muita pehmeämpi mutta ilkeämpi" ja se suhtautui sormusaaveisiin lähes uskonnollisella hartaudella: "Nazgûl, Nazgûl! Siihen mistä sinä puhut, eivät sinun sekavat unesi yllä Uglúk. Nazgûl! Oi! Mitä kaikkea ne voivatkaan olla!"

(Kuvitelkaa nyt! Örkki, joka sanoo "Oi!" Sillähän on tunteet!)

Ja onhan Grishnákh vielä kaunopuheinenkin (sen lisäksi, että se puhuu parempaa yleiskieltä kuin örkit yleensä). Esim. tämä: "Rakkaat pikku typerykset, kaikki se mitä teillä on ja kaikki mitä te tiedätte, saadaan teistä kyllä irti ajallaan, kaikki!"

Örkkimäisyyksistä örkkimäisin ja tärkein syy Grishnákhin valintaan suosikkipahiksekseni on hänen kuolematon tokaisunsa Merrille ja Pippinille: "Luuletteko te, että minä en osaa tarkastaa teitä luita myöten? Tarkastaa teitä! Minä silvon teidät kummankin vipajaviksi suikaleiksi."

Tuo vipajaviksi suikaleiksi on kerrassaan mainio ilmaisu ja nimenomaan suomennoksena eläväinen, vielä parempi kuin alkutekstin quivering shreds.
 
Sauronin suu! Leffassa siitä on tehty niin entisen itsensä irvikuva ja hampaat on komeat!

Halfling was dear to you I see...
 
Ereinion sanoi:
Morgoth maia?
Mikä ettei, pitää vain valita sopiva määritelmä...

"The noun máya, maia was applied to all the angelic spirits created by Eru before the making of ."
("Quenya Notes" 50-luvun loppupuolelta)

"máya/maia, name of the Kin of the Valar, but especially of those of lesser power than the 9 great rulers"
("Definitive Linguistic notes", n. 1959)

Molemmat Parma Eldalamberon 17:n sivulta 163.
 
Tarkoitus oli kirjoittaa ainu eikä maia, kyseessä oli jonkinlainen käden lipsahdus. Kiitoksia kuitenkin Harri Perälälle.

Mutta Ereinionille: eivätkö valar olleet etukäteen tietoisia Iluvatarin lapsille tulevasta humanoidisesta muodosta (esim. Aulella oli siitä käsitys kääpiöitä tehdessään), ja eivätkö he tätä juuri tätä ennakoiden omaksuneet itselleen (ajoittain käyttämiään) humanoidimuotoja, kaupunkien rakentamista, puhutun kielen käyttöä yms., jo ennen kuin kuin Iluvatarin lapset olivat ilmaantuneet. Tuskinpa kaksikätisyys, kaksijalkaisuus ja yksipäisyys nyt muuten olisi niin itsestäänselvä valinta ollut? Eli ajattelen aivan vakavissani että valar jäljittelivät sitä, mitä ihmiset ja haltiat tulisivat olemaan.
 
Ylös