Surullisin kirja?

Olen itkenyt tajuttoman harvoille kirjoille. Nykyään en itke enää koskaan. Mutta muutama vuosi sitten.. hmm.. Anu Holopaisen Sinisilmä on yksi niistä joille olen itkenyt, vaikkakaan en enää muista sen juonta edes suurinpiirtein. Itkin myös Dragonlancen Legendoille. Muistaakseni lukiessani Kaksosten sotaa. Nykyään ikävät tapahtumat kirjoissa vain alkavat hermostuttaa minua suunnattomasti. Turrun ja kettuunnun, mutta itkeä en ala. Elokuvat kyllä itkettävät minua hyvinkin helposti. Jos itkisin kirjoille helpommin, niin viimeksi olisin varmaan itkenyt George R.R. Martinin Storm of Swordsille. Siinä on hemmetin monta kohtausta joille voisi itkeä, vaikka sitten pelkästä turhautumisesta. Tuntuu että jokainen hahmo saa koko ajan kuraa niskaansa. Myötätunto kirvelee kyllä silmiä mutta kyyneleet eivät valu. Voi kun valuisivatkin. Joskus olisi ihanaa oikein piehtaroida sympatioissa.
 
Mahlaa suonissaan on vain niin loistava. Kyllä siinä kerran jos toisenkin tulee irvistettyä itkusta. Loppu nyt yleensä ja Haukan ja Kaarneen tarina varsinkin saivat aika surulliseksi.

Jonas Gardellin Kummajainen astuu kehiin.
Ehkä kirjassa on vain niin samanlaisia kohtauksia kuin omassa elämässä. Arkipäiväisten asioiden kuvaaminen ja niiden tulkinta sattuu vaan niin kohdalleen.
"Sitten Juha toivoi jotakin, sillä niin saa tehdä, kun on nähnyt tähden putoavan.
Hän toivoi olevansa aivan joku muu kuin oli.
Hän toivoi olevansa oma itsensä. "
 
minä itken joka kerta lukiessani julia joku(en muista loppuosaa) TUMMA RUUSU nimistä kirjaa se on niin sa....nan romattinen, 'cry'
 
Minä olen myös aivan hillitön itkupilli kun kirjoista on kyse, ei edes tarvitse olla loputtoman mainiosti kirjoitettu kirja että alan vetistellä.
Jotenkin jos on itsellä surullinen olo, semmoinen sanaton haikeus, niin on kamalan vapauttavaa samaistua jonkin kuvitteellisen hahmon tuskaan ja sitä kautta päästä itkemään. Itselle esimerkiksi oli tuossa kesällä hyvä lukea uudestaan Hobbia koska se on yksi vakio-itkettäjistäni.
 
Oon tosi herkkä ja kirjoja lukiessani purskahdan monesti itkuun ilman mitään aihetta, mutta tässä nyt pari koskettavinta kirjaa: Ensinnäkin Anne Frankin päiväkirja. Kirja on jotenkin iloinen ja surullinen samaan aikaan (jos se on mahdollista :| ) ja se saa mut tunteen itseni tosi surulliseksi. Toinen ois sitte varmaan Tuulen Viemää. Tosin kohdat joissa itkin oli kaikki kirjan loppupuolella, joten kirja ei kokonaisuudessaan ole surullinen.
 
Hmm, toivottavasti en ole jo vastannut tähän aiheeseen, varmasti jollakin foorumilla olen tällaiseen vastannut.

Olen itkenyt ehkä vajaata kymmentä kirjaa lukiessani, ne eivät tosin pahemmin jää mieleen. Itkeminen kyllä on tulosta otollisesta mielialasta useammin kuin siitä, että kirja tosiaan vain olisi niin hirvittävän surullinen.

Ainoa kirja, joka tulee nyt mieleen on Victor Hugon Kurjat, siinä oli vaan niin epäreiluja kohtia. Fantine-ressu, kaikken surullisinta oli hampaiden myyminen (hmm, ei kai tota lasketa spoilaamiseksi? No toivottavasti kukaan ei kuollut).

Yleisempää on, että joku kirja on tavattoman ahdistava jossain kohtaa. Siinä on vaan se vika, että on pakko lukea loppuun asti, koska muuten ei pääse siitä ahdistuksen tunteesta yli. Jos joku kirja taas saa mut itkemään ihan liikaa niin sen voi vaan lopettaa ja unohtaa yleensä nopeasti (whii, huonosta muistista on apua silloin tällöin =).
 
minun mielestäni surullisin kirja on harry potterin 5 kirja [hide]koska dumledore kuolee mitenkäs harry nyt pärjää siellä kun dumbledore ei ole pelastamassa harryn nahkoja?[/hide]

odotan innolla uusinta kirjaa :grin: haluaisin todella kovasti päästä lukemaan sitä :)

//Nerwen muokkasi spoilerin piiloon.
 
Itte olen sellainenkin itkupilli, että lähestulkoon aina saa olla silmiä pyyhkimässä kun jotain vähänkin surullista tapahtuu. Sormusten herran lopussa en varsinaisesti ole pillahdellut, mutta liitteissä kun puhutaan siitä kuinka sitten "--oli viimeinenkin Sormuksen Ritari lähtenyt Keski-Maasta" niin piti suht vikkelään hakea nenäliinoja. Silmarillionissa komppaan edellisiä viestejä, Alcottin Viimevuotiset ystävämmekin täällä mainittiin..

Mutta ettei lista venyisi, niin sanonpa, että kaikista surullisin kirja jonka oon lukenu, on Tessa de Loon Kaksoset. Maailman kun toivoisi olevan kiva ja oikeudenmukainen mutta kun ei niin ei :(
 
Yksi kirja, joka sai ainekin minut pillahtamaan ihan totaaliseen itkuun, oli Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo. Ihan mielettömän hyvä kirja.
 
Sormusten herra on yksi ihanan surullisen haikea tapaus. Ei pelkästään loppu vaan kaikki se lopullisuus mitä Tarusta huokuu. Murehdin muutenkin kaiken lopullisuutta, joten kun se on vielä paperilla ja noin mahtavassa kirjassa, tulee väkisinkin haikea olo. Pottereista Siriuksen ja Dumbledoren kuolemat nostavat kyyneleet silmiin.
Mahlaa suonissaan loppu aiheuttaa myös nyyhkytyksiä.
Surullisin lukemani kirja taitaa kuitenkin olla Shannaran kuningatar. Vren parka löytää vihdoin ystäviä ja sukulaisensa ja menettää lopulta jokaisen yksi kerrallaan. Oli kyyneleet silmissä koko ajan, kun joukkio väheni vähenemistään eikä kukaan mahtanut mitään.
 
Taru kyllä itketti minuakin, ja katkerasti! Ehkä enemmän kuin kirjan itsensä surullisuus, vaikka olihan se niin lopullinen ja murheellinen se loppu kaikkine eroineen, niin minua eniten itketti se tosiseikka etten enää koskaan voi lukea Tarua ensimmäistä kertaa. Jollain tavalla se tuntui äärettömän epäreilulta ja surulliselta että voin koska hyvänsä kyllä lukea sen mutten enää ikinä voi kokea sitä samalla tavoin kuin ensimmäisellä lukukerralla. Muut kirjat eivät ole koskaan tuottaneet samaa reaktiota. Ken tietää miksi..
 
Kahlattuani Ruusun nimen läpi, minun on myönnettävä itselleni, että
munkkien kuolemat ja Adsonin rakastetun noitana poltto
tuntuivat vain ikäviltä pikkuseikoilta verrattuna
kirjaston palamiseen
):
 
Yksi surullinen kirja on mielestäni Ei keijut kenkiä käytä.
Tyttö saa tietää, että hänellä on ihosyöpä ja [hide]kun hän pääse lopulta sairaalasta hän saa tietää, että hänen poikaystävänsä on kuollut. [/hide]

Siis kirjassa tapahtuu vaikka mitä ja se on myös todella ihana kirja, mutta en jaksa tähän kirjoittaa kunnollista juoniselostusta :) . Mutta ottakaa siitä itse selvää ja kannattaa lukea tuo kirja :wink: .
 
HP 5. Siinä itkin, niin, että sivuista tuli ihan märkiä :hups: siksi,
kun Sirius kuolee. Harry oli juuri löytänyt jonkun "oman" aikuisen.
Olin pitkään vihainen siitä Rowlingille

Ksu edit: Pistin spoilerin piiloon.
 
Minä olen varsinainen itkupilli, että melkein joka kirjassa tulee tippa linssiin.. ;)
Itkin tietenkin Tarun lopussa ihan kunnolla, tiedätte miten kävi, joten en ala siitä kirjoittamaan..
Ja viidennessä Potterissa[hide]Kun Sirius kuoli[/hide] tuli myös itkettyä aika lahjakkaasti..

Itkeä tirautin myös,kun sain luettua uusimman Potterin loppuun.. Tuli sellainen "nyt se sitten loppu,kaikki on ohi" tunne, joka meni sitten ohi,kun aloin lukea ensimmäistä Potteria taas alusta :p
 
Tässä lähiaikoina itkin kovasti P.S I Love You -kirjalle. Vaikka juoni on tavallaan söpö ja hauska, minua itketti varsinkin kirjan alussa. Kirjan henkilö Gerry siis kuolee syöpään mutta on elinaikansa lopussa kirjottanut kirjeitä, joita alkaa saapua hänen vaimolleen sen jälkeen kun hän itse on poissa. Niin surullista minusta.

Niin ja tietysti viimeisessä Potterissa itkin. Monessakin kohtaa.

SPOILAUS: [hide]Varsinkin kun Harry käy vanhempiensa haudoilla, kyyneleet valuivat virtana. yhyy.[/hide]

Piilotin varmuuden vuoksi Potter7-spoilauksen [ hide ]-tagien taakse.
Tik
 
Surullisin kirja minkä olen lukenut..O.o Ensimmäisenä tuli mieleen Harry Potter 5, koska se loppu oli jotakin kamalaa. :'( (Btw. en tykännyt leffasta yhtä paljon kuin kirjasta, koska se loppu tosiaan oli typerä..-.-)

Mutta! Kirja, jonka kanssa olen itkenyt vuolaasti ainakin yhden kokonaisen luvun verran, on Mötley Crüen The Dirt. En nyt siis sen takia että se loppui (xD) vaan koska Vince Neilin tytär kuoli syöpään. Se oli kamalaa kun Vince kirjoitti itse kokemuksiaan ja tuntemuksiaan siinä kohdassa kun oma tytär teki kuolemaa. Ei siinä voinut olla itkemättä. :( Hyvä että joskus sai tekstistä selvää kun kyyneleet puski ulos..xD
 
Bim Mustakorva on varmaan mainittu parissakin viestissä. Luin sen nöösipoikana koulun vuoksi ja koiran kohtalo kosketti minua kovin.
 
You must log in or register to reply here.
Ylös